Uutisia Mosambikista.

StepanRudanskij

Respected Leader
Suomi laittaa tuohon maahan vuodessa suoraan rahassa 15 miljoonan euron edestä, plus sitten erilaiset muut mutkan kautta tapahtuvat. Neljänneksi suurin yksittäinen suomalaisen kehitysavun vastaanottajamaa.

Kun löytyy luonnonvaroja, tulee myös ottajia, Afrikan perinteinen vitsaus. Kenen itressissä on tuota jihadismia yllyttää ja rahoittaa?

tl, dr: Kymmenen vuotta sitten löydettyjen suurten offshore-kaasuesiintymien hyödyntäminen takkuaa "uskon"sotien takia Mosambikissa.

 
Saman huomannut aikanaan. Omia havaintojakin on saanut joskus lukea 2vrk viiveellä.

En usko että asia tarvitsee toimittajaa täällä kyttäämässä. Tarvitaan vain joku lähettämään linkin jollekin toimittelijalle. Siis esim. ulkomaisen artikkelin linkin.
 
Twitteristä kasailtua.

Jihadistiporukka on lyöty hajalle Mosambikin pohjoisessa Cabo Delgadon osavaltiossa Tansanian vastaisella rajalla. Jonkin hämärän sopimuksen nojalla homman hoitivat ruandalaiset joukot, mosambikilaisten ollessa täydennyksenä. Epäilyksiä, että ruandalaisten osalta takana olisi ollut ranskalaista rahaa. Kapinallisjoukon kooksi on kerrottu pari tuhatta. SADC:n joukot hoitelevat jälkipuintia yhdessä mosambikilaisten kanssa. Alueen asukkaat palailevat takaisin ja korjaavat tuhoja.
 
Back
Top