Haagin huippukokousta pelättiin ennalta, tai lähinnä Trumpin käyttäytymistä ja suhtautumista. Aiemmin ei ole tarvinnut pelätä, koska kukin POTUS on tavannut pitää liittokuntaa tärkeänä. Nyt asia ei ollut enää selvä.
Kokouksen onnistumisen lähtökohtia yllättäen paransivat Israel ja Iran. Trump oli käskenyt ilmaiskun Iraniin. Isku oli ainakin sen verran menestys, että pommit osuivat kohteisiinsa eikä tappioita tullut. Iran tyytyi tekemään näennäisen vastaiskun ja sen jälkeen Israel ja Iran alkoivat viritellä tulitaukoa. Donald John Trump sai saapua Haagiin hyväntuulisena sotilaallista menestystä saaneena johtajana, jonka tekemisillä oli ollut suoraa ja välillistä merkitystä. Toisenlaisessa tilanteessa Lähi-Idän kriisi olisi riehunut entisellään tai pahempana, ja kireä stressaantunut POTUS olisi vihaisena joutunut kokouksen aikana seuraamaan tilannetta turhautuen kokousmuodollisuuksien vaatimasta ajasta.
Vaikka liittokunnan toimintaperiaatteena on konsensus, on USA:n presidentti NATO:n vaikutusvaltaisin ja voimakkain henkilö. Näin on nyt ja tulee olemaan tulevaisuudessa. Se on tunnistettava ja tunnistettiin. Koska kyseinen presidentti on persoonana tunnetusti omalaatuinen, on sekin pakko ottaa huomioon, jos hänen kanssaan haluaa pärjätä. Huomioon ottaminen presidentin persoonan vaatimalla tavalla herätti kritiikkiä, puhuttiin nöyristelystä ja jopa farssista. Voidaan puhua myös osaavasta ja pakon vaatimasta diplomatiasta, jolla Trumpille annettiin se huomio, jota hän vaatii ja arvostaa, ja jolla hänelle tuotiin alleviivaten esiin se tosiasia, että hän muidenkin johtajien mielestä The Boss. Pääsihteeri Rutte hallitsi henkilötasoisen tilanneherkän diplomatian näyttäen ja käyttäen psykologista pelisilmää. Epätavalliset ajat ja epätavalliset ihmiset edellyttävät epätavallista toimintaa. Julkista kritiikkiä diplomatian laadusta ja toteutuksesta ovat esittäneet ne, jotka eivät joudu itse kantamaan vastuuta kansakuntien turvallisuudesta. Ne, jotka joutuvat, olivat sitä diplomatiaa toteuttamassa.
Muut NATO-maat olivat alkaneet tehdä oikeita asioita, joista tärkeimpänä puolustusmenotavoitteen nostaminen. Siihen vaikuttivat yksittäisinä henkilöinä eniten Trump ja Putin, jotka jo olivat pakottaneet Euroopan maat heräämään liittokunnan Eurooppalaisen puolustuksen heikkouksiin ja lisäpanostuksen tarpeisiin huipennuksena sovittu entistä suurempi puolustusmenojen kasvukehitys. Liittokunnan sisällä korkeimman kunnian voi päätöksestä antaa henkilötasolla Trumpille. Liittokunta osoitti samalla vahvaa yksimielisyyttä sotilaallisen voimansa kasvattamisessa.
NATO päätti vahvistua, Trump sai sellaista kohtelua, jota haluaa ja kokee ansaitsevansa ja hänen tahtonsa sotilasmenojen kasvattamisesta otettiin huomioon. Trump sai joka tavalla kokea olevansa liittokunnan merkittävin johtaja. Liittokunnan tärkeimpänä johtajana oleminen on vaikuttava ja mahtava asema, joka hivelee kenen tahansa egoa, ja tulee olemaan vielä vaikuttavampi ja mahtavampi asema liittokunnan vahvistuessa. Heikon liittokunnan johtaminen ei ole niin kivaa. Jos kaikki voima on oman maan joukoilla, miksi kiinnostua roikottamaan muita mukana, jos liittokunnan laajempi geopoliittinen merkitys ja johtovaltion aseman tuottamat hyödyt sellaisenaan eivät tunnu konkreettisilta tai tärkeiltä. NATO ei suoranaisesti ole ollut heikko eikä missään tapauksessa USA:lle hyödytön nytkään tai aiemminkaan, mutta siltä on liittokunnan epätyydyttävä tilanne voinut hyvin suoraviivaisesti katsoen vaikuttaa.
Kaikkeen tähän taustalle presidentin tuore tyytyväisyyttä tuottanut kokemus sotilaallisesta voimankäytöstä ja sen tuloksista. Ehkä sotilasliiton Big Manina oleminen ei olekaan hassumpaa. Ei ainakaan nyt, kun liittokunnasta on tulossa STRONG.
Tulevina aikoina on NATO:n jäsenmaiden osattava jatkaa sitä mitä nyt tehtiin. Puolustuskyvyn kehittämistä on pakko jatkaa aina. Seuraavat kolme ja puoli vuotta on jatkettava USA:n suuntaan tällaista henkilödiplomatiaa ja sen jälkeen jotain toisenlaista, jos vaikka tavanomaisempi sitten riittäisi.
