Jos siirrymme näkyjen (visioiden) tapahtumankulku(skenaario)työskentelyyn niin uskon, että Sarkozy voimistaa hieman Berlusconin tapaan maansa asemia Saksan rinnalla Venäjällä.
Ranska myi Venäjän federaation asevoimille laivastoa varten alumiinisota-alusteknologian sekä NATO:n viesti- ja johtojärjestelmän. Seuraavaksi Venäjä haluaa Ranskasta taistelunhallintajärjestelmän (yhtymän viestijärjestelmän) maavoimille.
Taistelupanssarivaunujen osalta käynee niin, ettei Venäjä ota mielikuvatappiota ostamalla vaikka Leopardia tai Leclerciä, mutta joko Ranska tai Saksa tai molemmat yhdessä siirtävät teknologiaa Venäjälle, jotta Venäjän federaation asevoimilla olisi jotain ostettavaa "venäläiseltä" puolustusvälineteollisuudelta viiden vuoden kuluttua.
Arvelisin niin, että jo nyt Ranska ja Saksa voivat tarjota teknologian siirtoa häveliäässä määrin Venäjälle. Saksan ja Venäjän energiarauha, joka säästää Euroopan unionin ylenmääräisestä ristiretkeilystä muslimien maille Yhdysvaltain rinnalla tukee kehitystä, jossa eurooppalainen NATO auttaa Venäjän federaatiota tutkimus- ja kehityspanoksissa, jolloin tavallaan Venäjän omia varoja säästyy valmistamiseen.
Teknologian siirto ei maksa Ranskalle eikä Saksalle juuri mitään, koska rahat on maksettu omaa kehitystyötä varten. Venäjälle ratkaisu on edullinen siksi, että se pääsee nopeammin valmistamaan.
Olisi mukavaa, jos joku panssariaselajiin perehtynyt seuraisi kehitystä. Alan ehkä mielenkiintoisin vuosittainen tapahtuma on panssariseminaari. Panssari-lehteä tulee maakuntakirjastoihin.