Uutisia Puolasta

Puolan presidentti on kutsunut LGBT-"ideologiaa" kommunismia tuhoisammaksi. Presidentin mukaan kyseinen ideologia on "neobolshevismia".

LGBT-asiat Puolassa menevät huonoon suuntaan, mutta jotain hyvääkin. Puola on rakennuttamassa kaasuputkea Pohjanmereltä Puolaan. Tarkoitus on vähentää energiariippuvuutta Venäjästä. Puola toimii paljon vastuullisemmin kuin Saksa.
 
Militantit yhteiskuntien rikkojat valtasivat LGBT-liikkeen. Surullista. Kaikki oli niin erilaista 20-40 vuotta sitten.

Hyimiö taisi jäädä pois, vai? Meinaan vaan, että LGBT sakki mouhasi vihervasemmiston seassa jo kylmän sodan aikana. Ei välttämättä täällä Suomessa, mutta onhan noita marsseja marssittu tuon aiheen edestä jo pitkään.
 
Toki voi olla että suomalaismediassakaan ei yhtä kritiikittömästi nosteltu esille kuten nyt.
 
Toki voi olla että suomalaismediassakaan ei yhtä kritiikittömästi nosteltu esille kuten nyt.

Ei ollut tarpeen, tuo LGBT sakki oli vain keppihevonen jolla ajaa omaa agendaa sisään. Suomessa ryssä sai agendaansa esille automaattisesti ja media keksi vielä lisää, niin mitä ne nyt tuota asiaa käsittelemään?
 
Mitä väliä jonkun leonidin jutuista se kirjottelee kavereilleen erimieliset blokataan
"Don't kill the messenger". Olihan noissa linkit alkuperäisiin uutisiin eli kuvatut tapahtumat sinänsä eivät olleet Leonidin omia kehitelmiä. Hänen osuutensa oli verrata kehityskulkua Venäjään. Ja vaikea sitä kai on kieltää, että noissa on puoli askelta siihen suntaan, kuinka Venäjä on tullut kuuluisaksi seksuaalivähemmistöjä koskevan "propagandan" levittämisen kieltämisestä sekä tukevasti Putinin potentiaalisia haastajia mustamaalaavasta valtiollisesta mediasta.

Eipä sillä, etteikö Puola tästä huolimatta olisi yhä demokratian ja vapauksien suhteen valovuosia Venäjää edistyneempi maa.
 
Venäläiset trollaa kyllä puolassakin, kaikkeen isketään kiinni mihin vaan pystytään, oli todellisia tai keksittyjä ongelmia
 
Toki voi olla että suomalaismediassakaan ei yhtä kritiikittömästi nosteltu esille kuten nyt.
Kuuluu YLE-ketjuun, mutta ainakin omakohtaisesti voin sanoa, etten tiedä yhtään sivistynyttä maata, jossa valtiollinen mediatalo tuottaisi yhtä paljon sivistymätöntä roskaa kuin YLE suomessa.

Enpä siten ollut yhtään yllättynyt taannoisesta tiedosta, että ex-pornotähti Rakel Liekki on YLE:n kolumnien tuottaja (jolla siis sananvaltaa siihen, mistä aiheista toimittajat voivat kirjoitella kolumneja). Auttoi ymmärtämään taas vähän paremmin, miksi YLE:n ohjelmiston ja uutisoinnin sisältö tuntuu paikoitellen niin vinksahtaneelta.

Rakel Liekin rekrytoinnit Yle-kolumnisteiksi: Feministipoliitikko, feministiaktiivi, vihreä poliitikko, transaktivisti, vasemmistoaktiivi, feministiaktivisti, feministi, vasemmistoaktiivi..
 
Venäläiset trollaa kyllä puolassakin, kaikkeen isketään kiinni mihin vaan pystytään, oli todellisia tai keksittyjä ongelmia
Oma mielikuvani on ollut, että ylivoimainen valtaosa "nettitrollauksesta", myös poliittisesta sellaisesta, on lähtöisin yksityisten netinkäyttäjien kätösistä. Esim. Pietarin trolleista jne. on kyllä puhuttu paljon mediassa, mutten muista sieltä nousseen esiin vähänkään uskottavia esimerkkejä sellaisesta viestinnästä, joka oikeasti vaikuttaisi mihinkään (paitsi joidenkin kaikkein arviokyvyttömimpien nettikäyttäjien kohdalla). Sen sijaan jonkin sortin äärivasemmisto tms. on onnistunut monesti lobbaamaan erilaisia nettivihakampanjoita, joiden konkreettisina seurauksina jotkut väärämieliset ovat menettäneet työpaikkansa, jossain on mellakoitu, jne. Enkä tosiaan ole yhtään varma, onko näiden vasemmistöhörhöjen (tai anarkistien tms.) trollauksen takana mitään valtiollista organisoitua propagandaa.
 
Voi se olla noinkin
 
Oma mielikuvani on ollut, että ylivoimainen valtaosa "nettitrollauksesta", myös poliittisesta sellaisesta, on lähtöisin yksityisten netinkäyttäjien kätösistä.

On olemassa myös pieniä, Virheitä ja Äärivasemmistoliittoa ideologisesti lähellä olevia maine-, pr-, markkina-, yhteiskuntadsuhde- jne. toimistoja, joilla saattaa olla hyvinkin kiireellistä juuri silloin kun jompi kumpi noista kahdesta puolueesta haluaa ajaa jotain asiaa somessa.
 
Jokunen tuore naamakirjasta löytämäni kuva Puolan rajavartiostosta. Ovat yhteisharjoituksissa armeijan yksikön kanssa. Jäin miettimään että minkähänlaisia sodan ajan tehtäviä rajamiehille on siellä jyvitetty ? Heidän rajavartiostonsa on Suomen tapaan sotilasorganisaatio, vaikka vastaakin rauhan aikana rajatarkastuksista, rikostorjunnasta yms.

p.jpg

p2.jpg

p3.jpg

p4.jpg

p5.jpg
 
Kyllä nyt meidän vihervasemmistolaista valtamediaa mahtaa harmittaa, kun heidän kampanjansa meni taas kerran pieleen ja hävisivät vaalit. Miettikää sitä ulinan määrää, kun Trump valitaan jatkokaudelle, vaikka he ovat kuukausia toitottaneet, kuinka Biden johtaa gallupeissa ja muita valheita
 
Jokunen tuore naamakirjasta löytämäni kuva Puolan rajavartiostosta. Ovat yhteisharjoituksissa armeijan yksikön kanssa. Jäin miettimään että minkähänlaisia sodan ajan tehtäviä rajamiehille on siellä jyvitetty ? Heidän rajavartiostonsa on Suomen tapaan sotilasorganisaatio, vaikka vastaakin rauhan aikana rajatarkastuksista, rikostorjunnasta yms.

Katso liite: 41841

Katso liite: 41842

Katso liite: 41843

Katso liite: 41844

Katso liite: 41845
Kahdessa alimmassa kuvassa rajavartijalla on airsoftverkkomaski naamalla, mitähän tässä treenataan?
 
Kahdessa alimmassa kuvassa rajavartijalla on airsoftverkkomaski naamalla, mitähän tässä treenataan?

Vetäisin naamakirjan uutistekstin Googlen kääntäjän läpi.

Officers from the Carpathian Branch of the SG trained together with soldiers from the 1st Battalion of the Podhale Riflemen.

Officers and soldiers perfected, among others skills of safe use of weapons - BLOS (Weapon-Barrel-Surrounding-Trigger), techniques of incapacitating the opponent without the use of weapons, close combat and rescue of the COMBAT LIFE SAVER battlefield, as well as operations in urban areas.

Cooperation between individuals has a long tradition. Both the Carpathian Border Guard Unit and the 1st Battalion of Podhale Riflemen inherit and cultivate the traditions of the 1st Podhale Rifle Regiment. In addition, the #KarpackiOSG command is located in the historic barracks of the 1st Podhale Rifle Regiment.

Tekstissä mainittu Podhale Rifles tarkoittaa Puolan vuoristosodankäynnin joukkoja. Toimivat Karpaateilla ja Tatralla. Rajavartioston miehet käsittääkseni palvelevat Puolan kaakkoisrajalla.
 
Bloomberg: Pompeo Signs Defense Agreement to Add 1,000 Troops to Poland

Poland and the U.S. signed an expanded defense cooperation agreement that will result in 1,000 additional U.S. personnel being sent to the Eastern European country on a rotational basis.

The deal, agreed earlier this month, and signed Saturday in Warsaw by Secretary of State Mike Pompeo and Polish Defense Minister Mariusz Blaszczak, follows the U.S.’s decision to withdraw about 12,000 troops from Germany and plans to redeploy almost half of that number to other nations in Europe.
 
Back
Top