Uutisia Ranskasta

On tietenkin selvää, että hyväkuntoinen 75 kg painava henkilö kantaa 30 kiloa varusteita pidemmälle ja nopeammin kuin vastaavassa kunnossa oleva 55 kiloa painava.

Tuolla kentällä kyse oli tietääkseni tarkastuspisteestä, eli kyse oli tietyllä tapaa poliisitoiminnasta. Tällaisessa toiminassa on ihan hyvä olla myös naisia rivissä. Vaikkapa nyt musliminaisten kanssa toimimiseen, jotta tilannetta ei provosoida enempää.

Onneksi Suomessa ei toisteta Ranskan virheitä, tai ainakin näin meille on kerrottu.

Turvatarkastukset eivät yleensä kuulu lentokentillä partioiville sotilaille, vaan sitä varten on siviilityöntekijät tai mahdollisesti poliisiviranomaiset.

Ranskan armeijan vanhanmallinen luotisuojaliivi on muuten sen verran paha liikejarru isommallekin miehelle, että keskiverto nainen ko. kamppeeseen puettuna muuttuu lähinnä kuriositeetiksi pystypainitilanteessa. Yleensä silloinkin kun trinomeja kasaa poikkeuksellisen kykenevistä miehistä, on mukana parempi olla ainakin yksi hyvä ottelija tai sellaisen puutteessa keskivertoa isompi kaveri. Yksikin sellainen taistelija, joka ei fyysisesti kykene pitämään puoliaan pystypainitilanteessa on valtava riski muille juuri tämän aseen pikaisen menettämisen takia. Yleensä nämä vaaratilanteet vielä alkavat aina tällä samalla tavalla, eli agressiivinen henkilö pääsee iholle yllättäen. Sen estäminen väenpaljoudessa on käytännössä mahdotonta.
 
Ilmeisesti tämän näköistä porukkaa Orlyn sotilaat:
262174.jpg
 
Tuossa kuvassa näkyy noita ah-niin-käytännöllisiä vanhoja luotisuojaliivejä. Suunniteltu aikanaan vuosikymmeniä sitten maksimoimaan taistelijan suojaus liikkumakyvyn kustannuksella. Ilmavoimien ollessa kyseessä kypärät on kiinnitetty tietysti selkään, ettei niitä varmasti saa mitenkään tarpeen tullen omin avuin päähän. Ilmavoimilla ei myöskään harrasteta mitään turhia luotisuojaliivien päällä olevia varusteliivejä, joissa kanniskella sellaisia pikku asioita kuin lippaita, kaasua, pamppua, nippusiteitä, kiristyssidettä, ensiapupakkausta, radiota...you get the point. Kirsikkana kakun päällä peljätty naissotilas, jonka ehjänä pitäminen on käytännössä muiden vastuulla.
 
Viimeksi muokattu:
Väärin sammutettu. :rolleyes:
Puukko josta saa kummallakin kädellä kiinni olisi tuossa ihan hyvä niin voi tehdä vähän tilaa.
 
Siis onko nämä jotain värvättyjä sotilaspoliiseja?
Ilmavoimien henkilökunnalta näyttäisivät. Ilmeisesti on nakki ns. napsahtanut. Kyseessä voi olla vaikka varastotyöntekijöitä tai toimistohenkilökuntaa ja tuo vartiokeikka voi olla ainoa kerta vuodessa, kun joutuvat oikeasti kantamaan asetta.

edit: Mitä tulee varusmiesten käyttöön niin varmaan se tekninen osaaminen 6kk lopussa riittäisi tuollaiseen perus vartiointiin, jos aika käytetään tehokkaasti, mutta käytännössä kun pelataan oikeiden aseiden kanssa oikeiden ihmisten keskellä niin siinä on muitakin muuttujia, kuten johtajien elämänkokemus ja pelisilmä, joka yleensä 20-vuotiaalla ei ole vielä kovin hyvällä tasolla. Kanta-aliupseerin johtamana varmaan palveluksensa päättävä varusveijarikin pystyisi noihin hommiin.
 
Viimeksi muokattu:
@vessaharjamies Onko joku ranskalainen joskus vienyt naisen sun nenän edestä vai miksi pidät heitä sillai vähemmän kelvollisina? ;)

En minä pidä ranskalaisia vähemmän kelvollisina. Ei pidä tulkita liikaa minun viestejäni. Siellä on hyviäkin joukkoja esim. punabarettisissa porukoissa. Eivätkä ole päässeet viemään minun naisiani; tuossa puolessa olen jäänyt ns. voitolle ;).
 
Le Parisienin mukaan epäilty tunnettiin poliisissa ja tiedustelupalvelussa. Hänellä on taustallaan useita väkivaltaisia ryöstöjä ja huumekauppaa. Mies oli parhaillaan ehdonalaisessa aseistetusta ryöstöstä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703182200087793_ul.shtml

Miehen tiedettiin myös olleen radikalisoitunut muslimi. Le Parisienin mukaan mies oli ollut tämän vuoksi viranomaisten seurannassa, mutta seuranta oli jostain syystä päättynyt.
 
Tässä esimerkki, että kyllä ne naisetkin joskus pärjäävät...

http://tribunist.com/lifestyle/this...terrorists-in-ambush-attack-after-being-shot/

Kapteeni Or Ben-Yehudasta tuli tuon taistelun ansiosta Israelin korkeimman kunniamerkin Medal of Valorin (עיטור הגבורה‎‎, Itur HaGvura) haltija, (eli suomalaisittain verrattuna "marskin ritari") ja taisi olla ensimmäinen nainen, jolle se on myönnetty Israelin historiassa. Edellinen tuollainen mitali oli muistaakseni myönnetty 1975, joten kertoo sen harvinaisuudesta (taitaa olla hieman yli 40 myönnetty)

.
 
Videolla rauhanuskonnon edustaja kaappaa aseen sotilaalta. Käsittämätöntä, että Pariisissa ei kentällä saavu valmiusäijiä kolmessa minuutissa hoitamaan hommaa. Mosurit ainoana paikalla koko tilanteen ajan. Jenkeissä tilanne olisi toinen. Taktinen ryhmä on suurilla kentillä parissa minuutissa paikalla jos tilanne päällä terminaalin aulassa.
http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/ar...ssotilaan-takaa-ja-yritti-vieda-aseen/6357532
 
Viimeksi muokattu:
Pikkulinnut laulavat, että Marine Le Pen olisi vierailemassa huomenna perjantaina Moskovassa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005138816.html

Tarkoitus olisi kuulemma tavata Venäjän duuman jäseniä. Miten veikkaisinkin, että tämä käy samalla pyytämässä vaalikassaansa täydennystä. Ja mikäli näin on, niin sopii odottaa Venäjää myötäileviä lausuntoja.
 
RANSKALAINEN populistipoliitikko ja presidenttiehdokas Marine Le Pen sanoi perjantaina, että Venäjän presidentti Vladimir Putin edustaa ”uutta näkemystä” maailmasta.

”Hän edustaa suvereenia kansaa”, Le Pen sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan tavattuaan Putinin Moskovassa.

”Hän edustaa myös uutta näkemystä”, Le Pen jatkoi.

Le Pen puhui Putinista erittäin myönteisesti jo HS:n haastattelussa joulukuussa.

”Minusta Putin on onnistunut tekemään urotyön, sanotaan hänestä sitten mitä tahansa. Hän on tuonut Venäjän takaisin kansakuntien näyttämölle. Se ei ollut itsestään selvää”, hän totesi tuolloin.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005140722.html
 
http://yle.fi/uutiset/3-9534595

Reipasta menoa.

En tiedä kenen versio tapahtuneesta on oikeampi, mutta tietääkseni ei edes Ranskassa poliisi ala ampumaan syyttä....
 
http://yle.fi/uutiset/3-9534595

Reipasta menoa.

En tiedä kenen versio tapahtuneesta on oikeampi, mutta tietääkseni ei edes Ranskassa poliisi ala ampumaan syyttä....

Sosialistien lanseeraaman loputtoman ymmärtämisen ja löysän maahanmuuttopolitiikan tulos. Jokainen etninen vähemmistöryhmä kokee oikeudekseen vuorollaan tuhota paikkoja sekä osoittaa avoimen halveksuntansa ranskalaista yhteiskuntaa kohtaan. Tässä mielessä ranskalaiset ovat tavallaan menettäneet pelin jo vuosikymmeniä sitten.

Suomessa ei muuten olekaan vielä uutisoitu Ranskan Guyanan tilanteesta, jossa alkoi eilen yleislakko ja jossa naamioituneet mad max miliisit ovat ottaneet osin yleisen järjestyksenpidon harteilleen. Eli käsi on taas ojossa Ranskan suuntaan...saapa nähdä miten tällä kertaa käy ja taipuuko sosialistihallitus jälleen kerran. Luulen joka tapauksessa, että jonkunlainen hulina on alueella alkamassa ellei hallitus avaa rahahanoja suuremmalle.

edit: Guyanan tilanteessa eniten kuvaavaa on se, että territorioista vastaava ministeri Ericka Bageits ei ole uskaltanut edes mennä alueelle selvittämään asioita.
 
2ème REP
2ème REI
3ème REI

Saattavat saada duunia. Ranska ei perinteisesti katso perseilyä vasallivaltioissaan hyvällä, oli vallassa sitten kuka.
 
2ème REP
2ème REI
3ème REI

Saattavat saada duunia. Ranska ei perinteisesti katso perseilyä vasallivaltioissaan hyvällä, oli vallassa sitten kuka.

Aika hankala tilanne, koska Guyanan asukkaat ovat kuitenkin pääasiassa Ranskan kansalaisia ja se on osa Ranskaa. Afrikka on sitten eri asia - siellä ruumiista ei ole niin väliä, koska niitä ei juuri kukaan laske eivätkä ole muutenkaan entisissä siirtomaissa emämaan kansalaisia. Tässä tapauksessa ainakaan legioonan (eli ulkomaalaisten) käyttö omia kansalaisia vastaan ei varmasti tule kysymykseen.
 
Aika hankala tilanne, koska Guyanan asukkaat on kuitenkin pääasiassa Ranskan kansalaisia. Afrikka on sitten eri asia, siellä ruumiista ei ole niin väliä, koska niitä ei juuri kukaan laske eivätkä ole muutenkaan entisissä siirtomaissa emämaan kansalaisia. Tässä tapauksessa ainakaan legioonan (eli ulkomaalaisten) käyttö omia kansalaisia vastaan ei varmasti tule kysymykseen.

Hyvä pointti. En muistanut, että Guyanalaiset ovat Ranskan kansalaisia ja Legioonan käyttö kaatuu jo siihen. Se ei ole laillisesti edes mahdollista.

Sitten vedän pakasta vanhat kaverit:

https://en.wikipedia.org/wiki/1st_Marine_Infantry_Parachute_Regiment

ja

muut mulkut Paun kaupungista...

https://en.wikipedia.org/wiki/French_Army_Special_Forces_Command
 
Back
Top