Uutisia Ranskasta

Ranskassa on hieno meininki...

Kyllä, on tosi hieno meininki. Siellä sitä on taas vähän parempaa väkivaltaa. Totuusmedia tuskin on hirveästi viitsinyt kuvia näytellä uutisissaan?

C-wQNXbXkAADube.jpg

C-weNG3XoAEWzs7.jpg

C-wYy0OXUAEFdfX.jpg

C-wXxQrXoAAL5hY.jpg

C-wWxGWXoAQJwFy.jpg

C-wQxN7XsAE4cIt.jpg
 
Pariisissa poliisi on käyttänyt kyynelkaasua mellakoivaa nuorisojoukkoa vastaan. Kolmen poliisin kerrotaan loukkaantuneen.
Poliisin mukaan naamioidut nuoret heittelivät polttopulloja poliiseja kohti, jolloin poliisit vastasivat kyynelkaasulla.
Videokuvissa näkyy, kuinka mellakkapoliisit piirittivät protestoijat, jotka häiritsivät työväen marssille osallistuneita. Marssin olivat järjestäneet kolme ammattiliittoa, joiden joukossa oli maan suurin ammattiliitto CGT.
Väkivaltainen mellakointi alkoi lähellä Bastiljin aukiota. Uutistoimisto AFP:n kuvaaja näki esimerkiksi, kuinka palavalla materiaalilla täytetty ostoskärry työnnettiin kohti poliisien muodostamaa ketjua.
Ranskassa on tänään monia perinteisiä vappumielenosoituksia. Niitä järjestää niin oikeisto kuin vasemmisto. Myös monet ammattiliitot ovat marssineet tänään. Viisi suurinta liittoa on vedonnut jäseniinsä, etteivät nämä äänestäisi Kansallisen rintaman Marine Le Peniä. Toisaalta vain kaksi liittoa on ilmaissut tukensa keskustalaiselle Emmanuel Macronille.
http://www.sss.fi/2017/05/pariisiss...ko-ottivat-yhteen-kolme-poliisia-loukkaantui/
 
Katselin sivusilmällä tuota mellakointia pari tuntia Periscopesta ja kyllä oli polttopulloja, kiviä ja kaikenkokoisia ja näköisiä ilotulitepommeja välillä ilma sakeana. Paikkoja pistettiin myös paskaksi ja sytyteltiin tuleen kohtuu suurella antaumuksella. Kaiken kaikkiaan yllättävän vähän tässä on kuitenkin loukkaantunut poliiseja ottaen huomioon hetkittäin ilmassa lentäneiden projektiilien määrän.
 
Kyllähän CRS on näihin juttuihin jo vuosikymmenten varrella tottunut.
 
http://www.leparisien.fr/faits-dive...e-et-villeneuve-d-ascq-02-05-2017-6909606.php (artikkeli ranskaksi)

Lyhyt tiivistelmä: Kolmessa eri kaupungissa tehty yhteensä viisi pidätystä tänä aamuna terrorisminvastaisessa operaatiossa. Rouenissa saatu takavarikoitua samalla raskaita aseita.

Artikkeli ei täsmennä minkälaisia ja journalistien ollessa kyseessä tuo "raskaat aseet" voinee tarkoittaa lähes mitä tahansa konepistoolista panssarivaunuun. Sotilaskielessä tuolla kuitenkin yleensä tarkoitaan 12.7mm konekivääriä ja sitä isompia soittopelejä. Kovasti tuntuu olevan operaatioiden valmistelut käynnissä joka tapauksessa terroristeilla, koska pidätyksiä on nyt viikoittain.
 
Oliisiko poliisikielessä "raskaat aseet" konepistooleja, rynnäkkökivääreitä tms.? 12.7 mm kk alkaisi olla jo hieman terroritekoihin kömpelö. Ns. "anti.materiel rifle" voisi olla myös mahdollinen "raskaaksi aseeksi". Samoin esim. kevyemmät panssarintorjunta-aseet.

Kyllähän poliisi varmasti kommentoisi vastaavasti, jos itse heiluisi rynkyn ja kessin kanssa...

Löysin artikkelin Rouenin operaatiosta ja sen mukaan kyse on kalasnikoveista:
http://france3-regions.francetvinfo...erroriste-homme-interpelle-rouen-1244991.html (juttu ranskaksi).

12.7mm kyllä mielestäni soveltuu terroritekoihin ihan liian hyvin esimerkiksi pakettiauton takatilaan valmiiksi ampumakuntoon laitettuna. Osaavissa käsissä pystytys johonkin torin laidallekin on aika nopeaa puuhaa ja 99% ihmisistä ei varmaankaan tunnista esim M2 Browningia pilkottuna edes aseeksi. Työhaalarit päällä, kirvesmiehen varustevyö vyötäisillä ja kirsikkana kakun päällä Browning osina olalla. "Katsokaa, pojat on menossa poraamaan", "jep" :confused:.

Onneksi noiden saatavuus pimeillä markkinoilla taitaa olla kuitenkin Euroopassa aika huono.
 
No onhan esim. IRA käyttänyt pakettiaitoista ammuttavia kotitekoisia kranaatinheittimiä jopa Downing Sreet 10-taloa vastaan John Majorin kaudella.
 
No onhan esim. IRA käyttänyt pakettiaitoista ammuttavia kotitekoisia kranaatinheittimiä jopa Downing Sreet 10-taloa vastaan John Majorin kaudella.

IRA:lla tosiaan oli vähän sofistikoituneemmat metodit käytössä kuin näillä islamistisilla ekstremisteillä. Tämä nykyisten terroritekojen suunnittelijoiden ja toteuttajien yleinen kyvyttömyys lieneekin pelastanut aika monen eurooppalaisen hengen ja myös monen poliitikon uran, vaikka jälkimmäinen onkin enemmän asian varjopuoli.
 
Tämä nyt taas lyö rasistin leiman (vaikka IRA(kin) onnistui hankkimaan myös sanonnan "Paddy Factor"...)

http://www.meforum.org/441/why-arabs-lose-wars

Erittäin kannatettavaa lukemista.
 
Tämä nyt taas lyö rasistin leiman (vaikka IRA(kin) onnistui hankkimaan myös sanonnan "Paddy Factor"...)

http://www.meforum.org/441/why-arabs-lose-wars

Erittäin kannatettavaa lukemista.

Kiitos hyvästä artikkelista. Oikeansuuntaiselta vaikuttavaa analyysiä alusta loppuun. Jonkun verran on omiakin (tosin ruohonjuuritason) kokemuksia näiden Lähi-idän armeijoiden kanssa harjoittelusta ja kyllähän tuolla artikkelissa oli tiettyjä johtopäätöksiä, joista oli jo omienkin havaintojen perusteella varsin samansuuntaisia ajatuksia.
 
Welcome to the club.

Arvostan artikkelia entisten US-kouluttajien takia jotka olivat moisissa maissa ja kommentoivat samansuuntaisesti.
 
http://www.leparisien.fr/faits-dive...dgsi-ce-mercredi-matin-03-05-2017-6911772.php (artikkeli ranskaksi)

Lyhyt tiivistelmä: Kolme terrorisminvastaista operaatiota tänä aamuna kolmessa eri kaupungissa. Marseillessa pidätettiin Syyriaan lähdöstä epäilty henkilö. Saint-etiennen tapausta ei ole tarkemmin avattu ja Pariisin lähialueella (lähiössä) otettiin kiinni islamisti, jota epäillään logistisen tuen tarjoamisesta Syyriassa sotiville aatekumppaneille.

Onneksi Suomessa ei tietenkään tule kysymykseen tällaisten Syyriaan lähtevien henkilöiden tai toimintaa rahoittavien vapauden rajoitus. Riittää että seurataan, ja ymmärretään, ja kotoutetaan....
 
Ranskan presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle päässeet Macron ja Le Pen lupailevat kumpikin palauttavansa miesten yleisen asevelvollisuuden. Le Pen järjestäisi 3 kk ja Macron 1 kk asevelvollisuuden, ilmeisesti tarkoitus on kuitenkin enemmänkin luoda sosiaalista koheesiota kuin tuottaa sotakelpoisia joukkoja.
http://www.politico.eu/article/marine-le-pens-plan-to-make-france-great-again/
http://www.telegraph.co.uk/news/201...french-conservative-support-proposal-restore/
Ranskahan luopui asevelvollisuudesta 1997. Sitäkään ennen sen tehtävänä ei ollut tuottaa varsinaisesti valmiita sotilaita reserviin, vaan luoda sosiaalista koheesiota, totuttaa ranskalaisia kurinalaiseen elämäntapaan ja ylläpitää Ranskan tasavaltalaisia perinteitä (asevelvollisuus on Ranskassa nimenomaan 1789 Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisen ajan juttu).

Myös Reserviläinen uutisoi tästä:
http://reservilainen.fi/uutiset/le_pen_eroaisi_natosta_macronkin_palauttaisi_asepalveluksen
05.05.2017
Le Pen eroaisi Natosta, Macronkin palauttaisi asepalveluksen
Getty Images
ranska.jpg

Ranskan presidentinvaalissa on sunnuntaina toinen kierros. Jäljellä ovat ehdokkaat Emmanuel Macron ja Marine Le Pen.
Paavo Airo Lahti
Mikäli Marine Le Pen valitaan Ranskan presidentiksi, voi maa erota Natosta. Sunnuntain toisella kierroksella mukana olevat viimeiset ehdokkaat Le Pen ja Emmanuel Macron ovat puhuneet erilaisten puolustuspoliittisten muutosten puolesta, mutta myös yhtäläisyyksiä on esiintynyt. Vaalien ennakkosuosikkina pidetty Macron ei eroaisi Natosta, mutta Le Penin tavoin hänkin on liputtanut pakollisen asepalveluksen palauttamisen puolesta. Macron on esittänyt kuukauden ja Le Pen kolmen kuukauden mittaista pakollista palvelusta nuorille miehille.

Molemmat ehdokkaat ovat myös sitä mieltä, että Ranskan pitäisi kasvattaa puolustusbudjettiaan. Tällä hetkellä Ranska käyttää puolustukseensa 1,8 prosenttia BKT:sta. Macron nostaisi menoja maltillisesti kahteen prosenttiin maan BKT:sta. Nato-eroa ajava Le Pen nostaisi sen kolmeen prosenttiin kasvattaen samalla asevoimien henkilöstöä 50 000:lla sekä hankkisi uuden lentotukialuksen.

Le Pen on kannattanut myös läheisempiä suhteita Venäjään, jonka kanssa hän uskoo Isisin olevan lyötävissä Lähi-idässä. Macron sen sijaan satsaisi ennemmin agentteihin terrorismin vastaisessa taistelussa sekä lisäisi poliisien määrää 10 000:lla. Macron pitää Isisin lyömistä tärkeimpänä ulkopoliittisena tavoitteena ja tekisi asiassa yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

Presidentillä suuri valta kansalliseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa

Ranskassa presidentillä on huomattavasti suurempi valta päättää maansa asioista kuin esimerkiksi Suomessa. Ranskan malli on lähempänä esimerkiksi Venäjän mallia. Presidentti voi vaikuttaa paljon erityisesti kansalliseen turvallisuuteen ja ulkopolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Ranskan presidentti toimii maan asevoimien ylipäällikkönä.

Mikäli Le Pen valittaisiin presidentiksi ja Ranska eroaisi Natosta, ei ratkaisu olisi aivan ennenkuulumaton. Ranska nimittäin erosi Natosta vuonna 1966 presidentti Charles De Gaullen johdolla. Samaan aikaan Ranska loi ydinaseohjelmaa, minkä tuotoksena sillä on tällä hetkellä 300 ydinkärkeä eli niin sanottu ydinasepelote. De Gaulle korosti Ranskan riippumattomuutta muista valtioista ja maa harjoitti pitkään itsenäistä sotilaspolitiikkaa. Vuonna 2009, presidentti Nicolas Sarkozyn kaudella, Ranska palasi Naton täysimääräiseksi jäseneksi.

Macron lähtee sunnuntain kierrokselle ennakkosuosikin asemasta, sillä hän johtaa mielipidemittauksissa.

Lähteitä:

Financial Times Politico
The Telegraph
 
Ranskan presidentinvaaleissa toiselle kierrokselle päässeet Macron ja Le Pen lupailevat kumpikin palauttavansa miesten yleisen asevelvollisuuden. Le Pen järjestäisi 3 kk ja Macron 1 kk asevelvollisuuden, ilmeisesti tarkoitus on kuitenkin enemmänkin luoda sosiaalista koheesiota kuin tuottaa sotakelpoisia joukkoja.
http://www.politico.eu/article/marine-le-pens-plan-to-make-france-great-again/
http://www.telegraph.co.uk/news/201...french-conservative-support-proposal-restore/
Ranskahan luopui asevelvollisuudesta 1997. Sitäkään ennen sen tehtävänä ei ollut tuottaa varsinaisesti valmiita sotilaita reserviin, vaan luoda sosiaalista koheesiota, totuttaa ranskalaisia kurinalaiseen elämäntapaan ja ylläpitää Ranskan tasavaltalaisia perinteitä (asevelvollisuus on Ranskassa nimenomaan 1789 Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisen ajan juttu).

Mikähän siinä on, että Ranskassa katsotaan sosiaalinen koheesio ja kurinalaiseen elämäntapaan tottuminen tärkeäksi vain miehille. Jos samalla ei sitten ole tarkoitus tehdä asevelvollisuudesta ennen kaikkea ammattiarmeijan rekrytointipohjaa.
 
http://www.leparisien.fr/faits-dive...militaire-105-a-evreux-05-05-2017-6919803.php (artikkeli Ranskaksi)

Lyhyesti: Radikalisoitunut ex-sotilas saatu kiinni pohjois-Ranskassa Evreux-Fauvillen ilmavoimien tukikohdan läheisyydestä tänä aamuna n. 05H30. Myöhemmin päivällä lähistöltä löytyi piilosta haulikko ja kaksi pistoolia. Kiinniotetun jäljille päästiin, kun miehen omistama auto löytyi puolen yön aikoihin tukikohdan lähistöltä. Ex-sotilas oli jo muutenkin seurannassa radikalisoitumisen takia.

Taas taisi ns. viime hetkellä jäädä kiinni ennen kuin siirtyi suunnitelmista toimintaan. Huh huh...
 
Back
Top