Uutisia Ruotsista

Viimekin yönä lämmitelty autogrillien äärellä. Ainakin neljä autoa saaneet tuottaa lämpöä kamelikuskien lapsosille pohjolan kylmässä ilmanalassa.
 
En toki tarkoittanut että siellä olisi SEAL TEAM SIX operoimassa, mutta tuo oli organisoitua, jollain tasolla harjoiteltua ja mietittyä kuten itsekin kirjoitit. Se että homma tapahtuu samaan aikaan monessa paikassa edes tuollakin tasolla, vaatii jonkintasoista perehtyneisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Huolimatta nostamistasi taktisista epäkohdista, meneehän tuo kuitenkin sujuvammin kuin moni islamistisotatoimi kuten vaikka Funker530:stä olemme monesti saaneet kaikki katsoa. Eiköhän tuo jollain aikavälillä selviä mille sylttytehtaalle jäljet vie. Itse olen melko varma että ripaus borssia hajussa mukana. :)
Sama kuin aiemmat uudenvuoden aaton raiskaus ja ahdistelu vyyhdit. Ympäri Eurooppaa samaan aikaan ja jakelivat lappuja vastaanottokeskuksissa, että näin tehdään.
 
Mielenkiintoinen juttu saakon SD:n jytky mielenosoitukset aikaan jotka masinoidaan väkivaltaisiksi mellakoiksi. Ydinryhmässä toimivat nämä autonpolttajat ja joukkoraiskarit. Taloja palaa,ihmisiä kuolee ja meillä suomessa Li,Touko ja kumppant symppaavat natsivastaisia mielenosoituksia. Tai sitten ei tapahdu mitään.
 
Miettinyt ihan samaa.
Siinä voisi olla hyvä tekosyy lähteä riehumaan ja ryöstelemään, kun "rasistinatsit" korjaavat potin vaaleissa. Toisaalta taas tällainen vain vahvistaisi äänestäjien mielessä tunnetta, että.tuli äänestettyä oikein tällä kertaa, ja sitä kautta legitimoisi Sd:n tulevat tiukemmat linjaukset entistä paremmin.

Mutta eivät nämä mellakoijat tunnetusti ole mitään kuusen kirkkaimpia kynttilöitä. Tuskin osaavat ajatella nenäänsä pidemmälle, eli tässä tapauksessa tekevänsä pitkällä tähtäimellä vain itselleen eniten vahinkoa. Toisaalta, he ovat jo vuosia saaneet tehdä ihan mitä huvittaa ilman pelkoa seurauksista, joten tuskin myöskään osaavat kuvitella että senkään suhteen mikään muuttuisi...

Ruotsissa on edessä mielenkiintoiset ajat...
 
Ruotsin autopaloista pidätetty ainakin kolme epäiltyä – alle 20-vuotias mies otettiin kiinni Turkin rajalla
Yksittäiset palot jatkuivat myös keskiviikon vastaisena yönä. Poliisi uskoo, että autojen polttamisia oli koordinoitu sosiaalisessa mediassa.

2ed36721010f4bc1992a7d74b12c04de.jpg

Tiistaina Ruotsia järkyttivät edeltäneen yön autopalot. (KUVA: ADAM IHSE / TT)
Kaisa Hakkarainen HS
Julkaistu: 15.8. 8:53 , Päivitetty: 15.8. 10:44

TURKIN rajalla on otettu kiinni yksi henkilö, joka oli pidätetty poissaolevana Ruotsin autotuhopolttojen vuoksi. Uutistoimisto TT:n tiedon julkaisi sivuillaan muun muassa Göteborgs-Posten.

Hänen lisäkseen myös kaksi muuta henkilöä on otettu kiinni Göteborgissa tapahtuneiden palojen vuoksi, kertoo Aftonbladet. He ovat 16- ja 21-vuotiaita.

Turkin rajaviranomaiset ottivat kiinni vuonna 1999 syntyneen miehen. Kahdesta tuhopoltosta epäilty mies lennätetään keskiviikkona takaisin Ruotsiin.

”Saimme selville, että tämä ihminen oli lähtenyt Ruotsiin ja ja ilmoitimme sinne, ettei häntä tule päästää maahan. Rajapoliisi onnistui sitten pidättämään hänet”, kertoo Ruotsin eteläisen poliisialueen päällikkö Dan Windt.

Poliisi uskoo, että autojen polttamisia oli koordinoitu sosiaalisessa mediassa.

RUOTSIA tiistaina järkyttäneet autopalot jatkuivat yksittäisinä myös keskiviikon vastaisena yönä. Yöllä paloi ainakin kuusi autoa.

Poliisin mukaan yksittäisiä autoja on syttynyt tai sytytetty palamaan ainakin Gävlessä, Karlshamnissa ja ja Göteborgin lähiöissä. Göteborgin kahdessa eteläisessä lähiössä paloi kolme autoa.

Yhden Göteborgissa palaneen auton viereltä oli nähty poistumassa pieni valkoinen henkilöauto.

Kellonaikojen ja palopaikkojen perusteella Göteborgin seudun paloilla voi olla teoriassa sama tekijä tai tekijät.

BORÅSISSA yksi auto oli poltettu samaan tapaan kuin tiistain vastaisena yönä: auton ikkunan läpi oli heitetty kivi, ja sen jälkeen matkustamoon oli viskattu syttyvää nestettä. Silminnäkijä oli nähnyt nuorisojoukon olleen paikalla ennen auton syttymistä, kertoo Ruotsin poliisi. Räjähdyksen jälkeen nuoret juoksivat pois paikalta.

Aftonbladet-lehden mukaan myös Göteborgin autopalot olivat saaneet alkunsa samaan tapaan. Autot paloivat hyvin lähellä asuintaloja.

”Ne olivat aivan kiinni suuressa vuokratalokompleksissa, mikä aiheutti suuren leviämisriskin etenkin muihin autoihin”, sanoo Johan Ljungpoliisista Aftonbladetille.

Autojen lisäksi pienessä Vänersborgissa Vänern-järven rannalla paloi asuntovaunu, josta palo levisi pieneen ravintolaan. Malmössä paloi autonrenkaita, ja palopaikalla oli nähty pieni nuorisojoukko.

Kukaan ei ole tiettävästi loukkaantunut paloissa. Ei ole myöskään tietoa, liittyvätkö kahden yön palot varsinaisesti toisiinsa.

TIISTAINA Ruotsia kuohutti tieto kymmenien autojen tuhopoltoista muun muassa Göteborgin ja Trollhättanin alueella.

Kaikkiaan maanantai-illan ja yön aikana sytytettiin tuleen yli 80 autoa.

Silminnäkijät kertoivat nähneensä, kuinka tekijät sytyttivät autot palamaan ja poistuivat tämän jälkeen paikalta. Expressen-lehdenmukaan poltoissa käytettiin polttopulloja ja teot olivat silminnäkijöiden mukaan hyvin organisoituja.

HS:N Tukholman-kirjeenvaihtaja Petja Pelli oli tiistaina paikan päällä Göteborgissa. Hän tapasi muun muassa tuhon uhreja ja pääministeri Stefan Löfvenin.

”Näin tuolta ylhäältä tuon kerrostalon ikkunasta, että täällä paloi monta autoa”, kertoi göteborgilainen autokorjaaja Hamid Bakhtiari. ”Juoksin autolle, mutta oli jo myöhäistä.”

Maanantai-iltana Bakhtiarin silmäterä nimittäin poltettiin parkkipaikalla Västra Frölundan lähiössä. Lue HS:n reportaasi Göteborgista tästä.

PÄÄMINISTERI Löfven tapasi tiistaina göteborgilaisia palaneiden autojen vieressä Västra Frölundassa.

”On selvää, että jotain on pielessä yhteiskunnassa, kun tällaista tapahtuu”, pääministeri sanoi toimittajajoukolle.

”Mutta pitää myös muistaa, että tämä on rikollisuutta. Eivät asukkaat täällä tällaista halua. Takana on tällä alueella ehkä viidestä kahteenkymmentä tekijää”, hän jatkoi.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005791507.html
 
https://www.hs.paskamedia.fi/ulkomaat/art-2000005791507.html

Saimme selville, että tämä ihminen oli lähtenyt Ruotsiin ja ja ilmoitimme sinne, ettei häntä tule päästää maahan. Rajapoliisi onnistui sitten pidättämään hänet”

Jouduin pari kertaa lukemaan tämän ymmärtääkseni mitä tässä tapahtui. Henkilö oli siis lähtenyt Ruotsista Turkkiin ja pidätetty saapuessaan sinne. Aftonbladet: "Vi kunde konstatera att han var på väg till Turkiet och via gränspolisen och Noa (Nationella operativa avdelningen) fick vi honom att stanna på gränsen."

Melkoisia some-juonia nämä nuoret herrantertut tosiaan punovat pakomatkoineen päivineen. Minne lie ollut Turkin kautta pyrkimässä, Syyriaan varmaan hakemaan kunniakirjan ja saamaan jatkokoulutusta.

Vaikka ketään ei pyritty sentään hengiltä saamaan, niin terrorismiahan tämä on. Vai onko jollakin parempi sana tätä touhua kuvaamaan?
 
Tiistaina Ruotsia järkyttivät edeltäneen yön autopalot. (KUVA: ADAM IHSE / TT)
Kaisa Hakkarainen HS
Julkaistu: 15.8. 8:53 , Päivitetty: 15.8. 10:44

TURKIN rajalla on otettu kiinni yksi henkilö, joka oli pidätetty poissaolevana Ruotsin autotuhopolttojen vuoksi. Uutistoimisto TT:n tiedon julkaisi sivuillaan muun muassa Göteborgs-Posten.

Hänen lisäkseen myös kaksi muuta henkilöä on otettu kiinni Göteborgissa tapahtuneiden palojen vuoksi, kertoo Aftonbladet. He ovat 16- ja 21-vuotiaita.
.......l
On se ihme että artikkelissa on ihan linkkejä, mutta edelleen tulee tuo vanha tieto että ensimmäiset kiinniotetut olisivat 16 ja 21, kun tuossa Göteborgs-Postenin jutussa se on korjattu 19 ja 20 vuotiaaksi.
 
En toki tarkoittanut että siellä olisi SEAL TEAM SIX operoimassa, mutta tuo oli organisoitua, jollain tasolla harjoiteltua ja mietittyä kuten itsekin kirjoitit. Se että homma tapahtuu samaan aikaan monessa paikassa edes tuollakin tasolla, vaatii jonkintasoista perehtyneisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Huolimatta nostamistasi taktisista epäkohdista, meneehän tuo kuitenkin sujuvammin kuin moni islamistisotatoimi kuten vaikka Funker530:stä olemme monesti saaneet kaikki katsoa. Eiköhän tuo jollain aikavälillä selviä mille sylttytehtaalle jäljet vie. Itse olen melko varma että ripaus borssia hajussa mukana. :)

No, eiköhän nämä tulevaisuuden toivot ole harjoitelleet ennenkin, josta tuo "sujuvuus". Ruotsissa paloi viime vuonna yli 3967 autoa, joka tosin on huomattavasti vähemmän kuin huippuvuosina. Aiemmin ainakin osa oli tilaustyönä tehtyjä vakuutuspetoksia, osa "nuorisohuvia". Muuttivat jotain säännöissä/vakuutuksissa joka sitten johti pienempään lukuun.

Koordinointi ei nyt ole mitään joka suurta neroutta vaatisi. Jos aikanaan saatiin ennen nettiä bailuihin organisoitua kavereita eri puolilta kaupunkia, ei se ole vaikeata tällaisiin "bailuihin" saada eri esikaupungista jengiä osallistumaan päivän viestimillä. Jos haluaa autoja polttaa, riski jäädä kiinni pienenee jos niitä palaa samanaikaisesti. Tosin riski on ollut hyvin pieni. Viime vuonna asetettiin noista melkein neljästätuhannesta palosta syytteeseen joku vain 23:ssa tapauksessa.

Aika näyttää saadaanko näille joku sponssaaja kiinni.
 
Aika näyttää saadaanko näille joku sponssaaja kiinni.

Voihan joku yllyttäjä olla ja vaikka kaukaakin...

Ruotsissa on jotain ollut "löysästi kiinni", mitä esimerkiksi Ruotsin televisio yritti muutama vuosi sitten avata. Siinä missä suomalainen media tekee mariapetterssonit ja menee autojen palaessa Ruotsiin porvarialueelle klo 12 kuvaamaan, miten kaikki on hienosti, ruotsalainen on ainakin joskus kuvannut kriittisesti asioita. Tässä yksi historia näistä autopaloista takavuosilta ruotsalaisten kertomana:

Ruotsin TV4:n (muoks. SVT:n ks. Adam7:n tarkennus alhaalla) taannoisen raportin mukaan integraatio on mennyt osin ihan perseelleen ja rikollisille on antauduttu. Esimerkiksi Tenstan nuorisotaloon ”Blå husetiin”, kirjastokahvilaan ja öistä turvallisuutta valvoviin katupartioihin palkattiin 2000-luvun alusta lähtien rikoksesta tuomittuja nuoria miehiä. Rekrytointipäätöksiä tehtiin tietoisesti, sillä tavalliset nuorisotyöntekijät kertoivat, etteivät he enää kyenneet pitämään järjestystä yllä.

Jengitaustaiset miehet ehtivät syyllistyä vuosien ajan muun muassa nuorisotalossa käyneiden teinien pahoinpitelyihin. Kirjastokahvilassa aiemminkäyneet tytöt jäivät kotiin, koska ”kahvilassa saattoi saada huonon tytön maineen. Kunta jostain kumman syystä oli tyytyväinen, ja laajensi jengiläisten rekrytointia vuonna 2008 alkaneisiin yöpartioihin.

Jengiläisten oli määrä toimia ”hyvinä esikuvina” tavallisille lähiönuorille. Tilanne johti kuitenkin siihen, että rikosten uhrit saattoivat joutua kasvokkain tekijöiden kanssa.
Lähiössä alettiin myös polttaa autoja ”työnäytteenä” katupartioihin pääsemiseksi. Vähitellen autojen polttamisesta tuli yleinen protestointitapa. Dokumentin mukaan polttoiskuja tehtiin myös protestina vuokrankorotuksia vastaan.

Ongelmia pyrittiin painamaan villaisella, koska virkajohtajia ja päättäjiä huoletti lähiön imago.

Dokumentissa suunsa aukaissut työntekijä itse joutui painostuksen kohteeksi ja eroamaan työstään. Oikeutta hän sai lopulta tuomioistuimessa työntekijäliittonsa avulla.

Myös Yle näytti SVT4:n dokumentin muutama vuosi sitten, mutta katseluaika on päättynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Voihan joku yllyttäjä olla ja vaikka kaukaakin...

Ruotsin TV4:n taannoisen raportin

Myös Yle näytti SVT4:n dokumentin muutama vuosi sitten, mutta katseluaika on päättynyt.

SVT4:ää ei ole olemassa. Kaupallinen TV4 löytyy.
onko se täällä? https://www.tv4play.se/program/tags/dokumentärt
Tai laitatko linkin Ylen sivulle, niin löytyy sen jälkeen mahdollisesti muualta.

------------

Tähän ongelmatikkaan liitty ruotsalainen asuntopolitiikka massiivisine vuokrataloalueineen sekä aikanaan harjoitettu politiikka, jonka mukaan maahanmuuttajat ja kantaväestö ohjattiin aktiivisesti eri vuokra-alueille.
 
Tää se oli, mutta ei ole enää nähtävillä:

SVT:n

https://areena.yle.fi/1-2409483
 
Back
Top