Uutisia Saksasta

No ei tässä kyllä oikein mitään järkeä ole. Tuollaisella 100v papalle ei ole yhtään mitään väliä enää mitä tuomiota hänelle langetetaan. Elämä on 99,9% jo takanapäin, että kuolemantuomiollakaan ei olisi hänelle mitään väliä (joka ei edes tässä ole mahdollinen, mutta kunhan nyt mainitsin). Ja mitä linnaa nyt tulekaa, niin äijä viettää sen jossain lepsussa avolaitoksessa. On muuten varmaan oikeasti historian vanhin henkilö nyt oikeuteen menossa (luulin että tämä ns. "Auschwitzin kirjanpitäjä" muutaman vuoden takaa oli vanha, mutta tämä on jo jotain siihenkin nähden).
Taitaa olla enempi symbolinen juttu näytösoikeudenkäynti.
 
Näitä tapauksia alkaa olla usemminkin Saksassa mutta tiedotusvälineissä ei niistä paljon löydy:
No ei kai, kun tulee ikävä tunnelma ja ei sovikaan ilosanomaan jota levitetään ja johon halutaan uskoa. Maksoi mitä maksoi..
 
Saksan liittopäivävaaleista tulee jännittävä. Ne pidetään 26. syyskuuta. Saman päivänä järjestetään myös 3 osavaltion parlamenttien vaalit. Jännitystä siis riittää.

Huomaan yleensä ottaen laimeaa kinnostusta asiaan Suomessa. CSU:n hävinnyt Baijerin osavaltion liittokansleriehdokas herättää edelleen kiinnostusta. Tulvatilanne siellä aiheutti arvelua sen vaikutuksesta vaalien tulokseen. Myös on vihreiden ehdokas Annalena Baerbock ollut kiinnostuksen kohteena. Oli myös eräät osavaltiovaalit.

Nyt viimeksi näin Uusi Suomi-verkkolehdessä uuden artikkelin 12.8.2021. Sen kirjoittaja on Seppo-Juhani Pietikäinen. Siinä on taulukko puolueiden kannatuksen kehittymisestä viime aikoina. Laitan se valokuvana liitteeksi. Siinä suurimmat puolueet CDU/CSU, SPD ja Grüne ovat yllättävän tasoissa: kahdessa viimieisimmässä eri tekijöiden tekemissä kyselyissä kaikki kolme puoluetta mahtuvat väliin 19 - 23 %.

Toinen asia, joka ei kuitenkaan ole ratkaiseva, on kansleriehdokkaiden henkilökohtainen suosio kansan keskuudessa. Yllättäen niissä kyselyissä selvä voittaja olisi SPD:n ehdokas Olaf Scholz. Saksassa ei kuitenkaan liittokansleria valita suorilla yleisillä vaaleilla kuten esim Suomessa ja USA:ssa presidentti valitaan.(USAssa valitsijamiehet valitsevat.)

Arvelen, että tasaisessa tilanteessa puolueiden viime hetkellä saavuttamat erot vaaliuurnilla voi ratkaista heidän kansleriehdokkaidensa suosio. Silloin SPD:llä olisi pieni mahdollisuus yllättää.

Olen seurannut uutisia Saksan telelevisiokanavilta sekä kaapelitelevision että iPADin ilmaisten televisio live -kanavien kautta. Luen myös uutisia saksalaisista verkkolehdistä.

Tässä on kuva Uuden Suomen artikkelin kannatusmittauksista Saksassa. Kiinnittäkää huomio SPD:n nousevaan ja CSU:n laskevaan trendiin:
 

Liitteet

  • D8427BFE-C5FD-44FB-8E0C-4C21CCE8C798.png
    D8427BFE-C5FD-44FB-8E0C-4C21CCE8C798.png
    328.1 KB · Luettu: 14
Viimeksi muokattu:
Myös Suomen Kuvalehti kirjoitti tulevista Saksan vaaleista. Artikkelin tekijä on Antti Ronkainen (blogi). Siinä on mielenkiintoista hallitustunnistelut, jos CDU/CSU menettää ja SPD nostaa kannatustaan.

Kilpailevat kansleriehdokkaat Armin Lashet (CDU/CSU) ja vihreiden uusi naispuheenjohtaja ovat menettäneet kannatustaan mielipidetiedusteluissa. Edellinen nauramalla ja vääntelemällä ilmettään väärään aikaan, jälkimmäinen toisen omistaman tekstin kopionnista omiin nimiinsä. Se ei ole ehkä ratkaisevan tärkeää.

Sen sijaan puolueiden voimasuhteet voivat muuttua niin, että CDU/CSU:n on vaikea löytää enemmistöön riittävää hallituskumppania, jos SDP ei suostu sille hallituskumppaniksi enää uudelleen. Nimittäin vihreiden kanssa samaan hallitukseen kahdestaan meneminen vaatisi lisäksi jonkun kolmannen puolueen samaan hallitukseen. Se kolmas olisi todennäköisesti FDP eli Saksan liberaalit.

Toinen vaihtoehto Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan olisi ehkä vihreiden, SDP:n ja FDP:n muodostama hallitus. Tällöin CDU/CSU joutuisi oppositioon. Se olisi yllätys.

Editoitu - lyhennetty
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä minunkin tekisi mieli monottaa koronadenialistit nassuun, jospa he siitä viisastuisivat.

Niin, potkimalla päähän saisi ne liiat ajatukset sieltä ulos ja ajattelun tempokin vähän rauhoittuisi kun riittävästi monottaisi.

Tässä sinulle iltakatselemista, ole hyvä (y):

 
Kyllä minunkin tekisi mieli monottaa koronadenialistit nassuun, jospa he siitä viisastuisivat.

Sinun muuten kannattaisi muuttaa Kiinaan, siellä ei korona "denialistit" hillu eikä ryppyile. Ei edes leireillä.

Tuollaiselle mielenlaadulle olisi taatusti kysyntää KKP:n toteuttamisportaassa.
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoittanet ydinvoimapolitiikkaa?
Nimen omaan ydinasepolitiikkaa. Melko nopealla aikataululla olisi tehtävä päätös hankkiiko Saksa hävittäjiä jotka voivat kuljettaa amerikkalaisia ydinaseita. Sitä tarkoitusta varten on ajateltu ostaa Super Horneteja. Vihreät eivät ydinaseita kannata ja SPD:ssäkin on ydinaseiden vastustajia. Niinpä Super Hornet kaupat voivat jäädä toteutumatta.
 
Nimen omaan ydinasepolitiikkaa. Melko nopealla aikataululla olisi tehtävä päätös hankkiiko Saksa hävittäjiä jotka voivat kuljettaa amerikkalaisia ydinaseita. Sitä tarkoitusta varten on ajateltu ostaa Super Horneteja. Vihreät eivät ydinaseita kannata ja SPD:ssäkin on ydinaseiden vastustajia. Niinpä Super Hornet kaupat voivat jäädä toteutumatta.
Ok, sekoitin asiat. Saksassa kun ydinvoima kiellettiin, ympäristösyistä(!) ja vihreillehän se sähkö tulee nykyään ryssän töpselistä, ilmastoystävällisesti.
 
Kuka on Olaf Scholz? Wikipedia kertoo. mm. näin:

Hän on toiminut Saksan varaliittokanslerina ja valtiovarainministerinä 14.3.2918 alkaen. Hänestä tuli SPD:n vt. puheenjohtaja Martin Schulzin erottua 13.2.2018. Sitä ennen hän toimi Merkelin erään aikaisemman hallituksen työ- ja sosiaaliministerinä 21.11.2007-27.10.2009.

Ammatiltaan Olaf Scholz on asianajaja. Tämä kuva on hänen kotisivullaan

https://olaf-scholz.spd.de/olaf-scholz

Foto: Olaf Scholz
 
Kuka on Olaf Scholz? Wikipedia kertoo. mm. näin:

Hän on toiminut Saksan varaliittokanslerina ja valtiovarainministerinä 14.3.2918 alkaen. Hänestä tuli SPD:n vt. puheenjohtaja Martin Schulzin erottua 13.2.2018. Sitä ennen hän toimi Merkelin erään aikaisemman hallituksen työ- ja sosiaaliministerinä 21.11.2007-27.10.2009.

Ammatiltaan Olaf Scholz on asianajaja. Tämä kuva on hänen kotisivullaan

https://olaf-scholz.spd.de/olaf-scholz

Foto: Olaf Scholz

No, mutta, sehän on pääministeri Lipponen!

Paavo istumassa...

1630826016600.png

ja Paavo pallon kanssa.

1630825988800.png
.
 
Sitä parempaa väkivaltaa.

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta

6 t ·

„Makaat pian takakontissa“ -Leipzigiin eilen mielenosoitukseen kokoontuneet vasemmistoradikaalit uhkaavat murhata vasmmistoradiokaalien tekemiä rikoksia tutkivan poliisiyksikön päällikön. He ilmoittivat asiasta julkisesti baderollassaan. Die Welt-lehdessä kysytään, miksi poliisi salli murhauhkausbanderollan kantamisen ja miksi se ei puuttunut riittävällä voimalla väkivaltaiseen mielenosoitukseen. Vasemmistoradikaalit rikkkoivat kivillä ja pulloilla liikeyrityten, etenkin pankkien ikkunoita ja julkisivuja. Poliisia vastaan he käyttivät kivien ja pullojen lisäksi pyrotekniikkaa. Takakonttivertauksellaan äärivasemmistolaiset viittasivat vasemmistolaiseen punaiseen armeijakuntaan RAF:ään, joka murhasi kymmeniä ihmisiä. Murhattujen joukossa oli myös työnantajaliiton presidentti Schleyer, jonka ruumis löydettiin auton takakontista #vasemmistoradikalismi #saksa
Leipzig: „Dann liegst Du im Kofferraum“ - Morddrohung gegen Soko-Chef bei linker Demo - WELT


WELT.DE
Leipzig: „Dann liegst Du im Kofferraum“ - Morddrohung gegen Soko-Chef bei linker Demo - WELT
 
Back
Top