Uutisia Saksasta

Vaikka tämä juttu on kirjoitettu Suomessa, kirjoittaja tuntee entistä kotimaataan Saksaa aika hyvin. Hän muistuttaa, että Merkelin kanssa saa aina tahtonsa läpi, mutta puolueen sisällä ei voi kasvaa häntä uhkaamaan. Hän myös epäilee, että jos Merkelin jatkokaudella Saksa nukkuisi Ruususen unta vielä neljä vuotta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti asettuvansa ehdolle neljännelle kaudelle. Moni saksalainen ja moni muukin kysyy itseltään: miksi ihmeessä?

Saksalaisilla on lähes kaikki Euroopan rahat, muttei mitään vastauksia Euroopan polttaviin kysymyksiin. Saksan täytyy kiireesti keksiä itsensä uudestaan ja miettiä uutta rooliaan Euroopassa. Jos käy niin, että Angela Merkel valitaan vielä kerran, Saksa ja Eurooppa saavat kenties nukkua vielä neljä vuotta Ruususen unta.

Todennäköisesti vain ei tule prinssi herättämään, vaan joku ihan muu.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000004886141.html
 
Jos joku rikas arabi-prinssi tulisi kuitenkin herättämään..? Tai arabi kuitenkin
 
Uutinen muutaman päivän takaa, Bundewehrin sotakoneet ovat hieman heikossa hapessa. Typhooneja ja Eurofightereitä on kirjoissa se 216, mutta ilmaan niistä pääsi tammikuusta lokakuuhun keskimäärin 69. NH90-koptereita on 48, lentokunnossa 9 - vähemmän kuin Suomella. Laivasto saa pidettyä muutaman Sea King-kopterin lentokelpoisena kannibalisoimalla romutuskypsiä laitteita.

Esimerkiksi Boxer-kuljetuspanssareiden tilanne on myös heikko, yhteensä 180 ajoneuvosta 110 on Afganistanissa käytön jälkeen korjattavana. Lähde: Tagesschau.de.
 
Jep jep. Bundeswehrin maavoimien kalustoluetteloa wikissä kun katsoo ja mitä kaikkea siellä ollaan poistamassa, niin alkaa lukemat näyttää suunnilleen samalta kuin Suomella.

Perusjääkäri on siellä varmaan paremmin varusteltu optiikan ja pimeänäkökyvyn puolesta, mutta Perinteisessä tykistössä ovat sitten ihan kääpiöitä. Panssareissa, panssarihaupitseissa, panssariajoneuvoissa pieni ero, mutta kokonaisuudessaan sen verran pieni, ettei nykymuotoisella Bundeswehrillä olisi juuri asiaa tänne yrittää... Tai kääntäen sieltä mitään apua toivoa jos sattuisi tulemaan laajamittainen konflikti Euroopassa, oltiin Natossa tai ei.
 
Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen kieltäytyi käyttämästä hijab-huivia valtiovierailullaan Saudi-Arabiassa.

Von der Leyen, 58, tapasi Riadissa kruununprinssi Salman bin Abdulaziz Al-Saudin, 31, jonka seurassa hän ilmaisi ärtymyksensä siitä, että naisten tulee Saudi-Arabiassa peittää itsensä. Hän näytti itse esimerkkiä pitäytymällä länsimaisessa pukeutumisessa, vaikka olikin Saudi-Arabian maaperällä

Vaikken kyseisestä puolustusministeristä muuten juuri välitä, niin nyt teki aivan oikein :) Juuri näin.

http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201612142200040695_ul.shtml
 
Vaativat muuten Von der Leyenin pidättämistä Saudi-Arabiassa asian johdosta. Mitähän fourth re...Saksan liittovaltio olisi siitä tempusta meinannut kun vieras valtio pidättää Saksan puolustusministerin koska ei peitä päätään?
 
Se olisi sitä mieltä, että sai mitä ansaitsi koska rauhan ja suvaitsevaisten uskonto ymsp... Merkel tärisisi kiimassaan siitä miten pitää suvaita.
 
Uutinen muutaman päivän takaa, Bundewehrin sotakoneet ovat hieman heikossa hapessa. Typhooneja ja Eurofightereitä on kirjoissa se 216, mutta ilmaan niistä pääsi tammikuusta lokakuuhun keskimäärin 69. NH90-koptereita on 48, lentokunnossa 9 - vähemmän kuin Suomella. Laivasto saa pidettyä muutaman Sea King-kopterin lentokelpoisena kannibalisoimalla romutuskypsiä laitteita.

Esimerkiksi Boxer-kuljetuspanssareiden tilanne on myös heikko, yhteensä 180 ajoneuvosta 110 on Afganistanissa käytön jälkeen korjattavana. Lähde: Tagesschau.de.
On se jännä juttu, että kaikilla muilla kalusto kuluu, ja ylläpitokustannuksien kanssa ollaan sillassa. Ei vaan Venäjän maalla. Siellä kun laitetaan sotatavaraa tehtaalta ulos, niin "priimaa pukkaa tulemahan vaikka sekundaa yritetähän" (Kurikkalaista suutaria lainatakseni). Kaluston kunto senkuin vaan paranee kun sitä päästään käyttämään sota yms. hälytysharjoituksissa.
 
Vaikken kyseisestä puolustusministeristä muuten juuri välitä, niin nyt teki aivan oikein :) Juuri näin.
Itsekin pidän kyllä "munakkaana" tuota ministerin toimintaa, mutta on siinä kyllä kääntöpuolensa. Meinaan että jos - ja kun - haluttaisiin että esim suomeen saapuvat henkilöt käyttäytyisivät suomalaisten tapojen ja yhteiskunnan käyttäytymisnormien mukaan, niin silloin kyllä pitäisi vastavuoroisesti toimia ulkomaisten tapojen mukaan kun ollaan ulkomailla. Että oikeastaan se huivi olisi pitänyt päähän laittaa, muuten on aikamoista kaksinaismoraalia vaatia vastaavaa (käänteistä) toimintaa muilta.
 
Sinne mennäänkin käymään, jos on pakko, ei jäämään. Ja omalla rahalla.
Ryhdikästä Ursulalta, ilmeisesti viimeisimmät asekaupat kussut jos valmiiksi joten tälläiset hv-terveiset tällä erää...
 
Saksan liittovaltion poliisin FAST-ryhmä otti Kemppaisen kiinni Berliinistä usean maan yhteisen tiedusteluoperaation tuloksena.

Kemppainen ei tehnyt kiinni otettaessa vastarintaa, mutta yritti esiintyä eri nimellä ja Latvian kansalaisena. Hänen henkilöllisyytensä varmistettiin sormenjälkien perusteella.

cd1dd721605b45b5a94a07a547562f40.jpg

Krp:n mukaan Kemppaisen epäillään syyllistyneen Suomessa vuosina 2006-2012 lukuisiin vakaviin talousrikoksiin, törkeisiin petoksiin ja törkeään ryöstöön sekä erinäisiin vähäisempiin tekoihin.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005009137.html
 
Jos Kemppaisen jäljille kerran päästiin Helsingin poliisilaitoksen kanssa tehdyn yhteistyön jälkeen, niin voisiko siitä päätellä, että on valvottu Kemppaisen omaisten viestiliikennettä? Menenkö ihan hakoteille tässä hypoteesissäni?
 
Se, että Suomi ei harjoita aggressiivista viestitiedustelua ei tarkoita, että liittolaiset eivät. Just sayin.
 
Lanssikuskin arkea.

Rampaging Syrian migrants KICK BABY on bus, then attack paramedics trying to treat child
MIGRANTS kicked a one-year-old baby on a bus then attacked paramedics with BELTS as they tried to treat the infant.
By REHEMA FIGUEIREDO
PUBLISHED: 00:00, Wed, Dec 28, 2016 | UPDATED: 20:23, Wed, Dec 28, 2016 http://www.express.co.uk/news/world/747942/Rampaging-Syrian-migrants-KICK-BABY-bus-attack-paramedics

The shocking attack happened at approximately 9pm on Sunday night in Augsburg, one of Germany's oldest cities.

Residents were being evacuated following the discovery of a bomb from the Second World War and some had boarded a replacement night bus when a fight broke out.

Several Syrian migrants erupted with anger because of a pram taking up space on the bus.

Migrants hurled abuse at other passengers before a fight broke out, with four of the Syrian men using the handles on the bus to hoist themselves up and attack women and old people to try and drag them into the fighting, according to an eyewitness.

The migrants paid no attention to anyone in their way, at one point kicking a one-year-old in the face.

Paramedics were called and arrived on the scene to help the injured but the men began attacking them with belts - not letting up until the police were called.

Police have now launched an investigation into what happened.

The incident comes amidst heightened tensions in Germany after the attack on a German Christmas market by a migrant in which 12 people were killed.

Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
11 mins ·
Hampurin pelastuslaitokselle riittää. Viimeisen kahden viikon aikana tuntemattomat henkilöt ovat löysänneet ambulanssien pyöristä muttereita sillä välin kun pelastajat ovat autettavan luona. Tuoreimmassa tapauksessa vietiin koko takapyörä. Pelastuslaitos on tehnyt nyt rikosilmoituksen. Pelastuslaitoksella on Focus-lehden mukaan epäilys tekijöistä.
 
Minä en ymmärrä Merkeliä, ymmärtääkö joku muu? Tälläiset puheet eivät ainakaan helpota hänen jatkoansa liittokanslerina.
Merkel uudenvuodenpuheessaan: Murhaajat kohdattava myötätunnolla

Lauantai 31.12.2016 klo 21.26

Saksan liittokansleri Angela Merkel kehotti saksalaisia pitämään kiinni demokraattisista arvoistaan jihadistisen terrorin edessä.

Hän kehotti kohtaamaan täynnä vihaa olevat murhaajat myötätunnolla ja yhtenäisinä.

Merkelin mukaan on katkeraa ja kuvottavaa, että Berliinin rekkaisku sekä heinäkuussa tehdyt iskut olivat turvapaikanhakijoiden tekemiä. Samalla Merkel kuitenkin puolusti aiemmin tekemäänsä päätöstä päästää kymmeniätuhansia sotaa pakenevia ihmisiä Saksaan.

-  Kun katsomme kuvia pommitetusta Alepposta Syyriassa, meidän täytyy jälleen kerran todeta, kuinka tärkeää ja oikein oli auttaa niitä, jotka tarvitsivat meidän suojeluamme, Merkel sanoi.
 
Back
Top