Uutisia Saksasta

Bussikuskille kenkää kyltin takia – ”Tätä bussia ajaa saksalainen kuljettaja”

LEHTIKUVA

1CC351CD-DA56-4049-9CA7-ED4AA58558D5-640x320.jpeg

Dresdenin kaupunki värvää linja-autonkuljettajia ulkomailta, koska työvoimapula on huutava. Samaan aikaan saksalainen bussikuski saa potkut, koska laittoi bussinsa oveen ilmeisesti protestiksi lapun, jossa kerrotaan, että tämän bussin kuljettaja on saksalainen.

Kaupungin bussilla matkustanut Peter, 23, huomasi lapun, otti siitä kuvan ja postasi kuvan sosiaaliseen mediaan, kertoo Saksan yleisradion ulkomaanpalvelu DW. Peter oli lapusta erittäin pöyristynyt.
– Olin hämmästynyt, kun näin sen, Peter kertoi paikallislehdelle.
– Minua järkytti eniten se, että en edes jaksanut yllättyä. Tällaisista asioista on vähitellen tulossa normaalia, Peter jatkoi.

Liikennelaitos: Tästä tulee seuraamuksia
Dresdenin kaupungin liikennelaitos ei kuitenkaan pitänyt normaalina, että saksalainen bussikuski kertoo olevansa saksalainen, vaan kommentoi Twitterissä, että kuljettajalle koituu lapusta seuraamuksia.
– Mekin ihmettelemme, mikä kollegalla on vikana, kirjoitti liikennelaitoksen virallinen Twitter-tili.
– Hän ei ole tänään enää ajossa, mutta tästä tulee seuraamuksia.

Twiittiketjussa käydään vilkasta keskustelua asiasta. Joku ihmettelee, että mitä seuraamuksia tuollaisesta lapusta muka pitäisi tulla, kun taas toinen tohottaa, että ”natsit ulos”.

Kuskille kenkää
Liikennelaitoksen tiedottaja kertoi myöhemmin medialle, että kyseinen kuljettaja oli ollut alihankkijan palveluksessa, mutta että hän ei tule enää ikinä ajamaan Dresdenin liikennelaitoksen reiteillä.
– Tällainen käytös on täysin sopimatonta, tiedottaja sanoi.

Myös alihankkijana toimivan yrityksen johtaja oli pöyristynyt pitkäaikaisen työntekijänsä käytöksestä ja kertoi, että kuljettaja on hyllytetty ainakin tilapäisesti. Saksan yleisradion jutusta ei selviä, irtisanottiinko kuljettaja pysyvästi alihankkijafirman palveluksesta – ja jos, niin millä perusteella – mutta ainakaan hän ei enää pääse paikkaamaan Dresdenin kaupungin liikennelaitoksen työvoimapulaa.

Huutava työvoimapula vaatii ulkomaisia kuskeja
Dresdenin kaupungin liikennelaitos DVB on viime aikoina rekrytoinut ahkerasti uusia kuljettajia ulkomailta. DVB:n johtajan mukaan Saksasta ei löydy enää bussikuskeja, joten niitä on jouduttu hakemaan Serbiasta asti.

Ilmeisesti saksalaiskuljettajan bussinsa ikkunaan laittama lappu oli pienen ihmisen protesti ulkomaalaisen työvoiman maahantuonnille. Lopputulos oli joka tapauksessa se, että bussikuskille koitti ankea joulu työttömänä, ja Dresdenin kaupungin busseja ajamassa on yksi saksalainen vähemmän.

Pahinta asiassa on kuitenkin se, että saksalaiskuskien ”natsiskandaali” on laajentunut, sillä samanlainen lappu on nähty toisenkin dresdeniläisen bussin ikkunassa.

Saksasta ei löydy enää bussikuskeja?
Eikö ne ole käynyt läpi siirtolaiskasarmeja vai onko kyseessä perinteinen palkanmaksuongelma?
Serbia ei ole EU-alueella, luulisi bussikuskeja löytyvän yli ½ miljardin ihmisen alueelta...
 
Bundeswehr kävi yhteistyössä muutaman muun maan asevoimien kanssa räjäyttelemässä autopommeja Vidselin koealueella Pohjois-Ruotsissa. Tarkoituksena on kehittää uusia keinoja suojautua autopommeilta ja IED-räjähteiltä.

Vaino mielipiteiden takia on Saksassa jo arkea: Vihamielisyys pahenee edelleen, uskoo toimittaja, jonka auto poltettiin jo toistamiseen
Saksan päähallituspuolueen puheenjohtaja haluaa valtiollista suojaa paikallispoliitikoille, joista yli tuhat joutui mielipiteen vuoksi rikoksen uhriksi viime vuonna.
3d95dbdd1c5e4ae6bc6416f05f62debc.jpg

Äärioikeistolainen Pro Chemnitz -kansanliike järjesti Chemnitzissä 25. elokuuta 2019 ulkomaalaisvastaisen marssin. Liike on pitänyt esillä Chemnitzissä vuonna 2018 tapahtunutta puukotusta, josta tuomittiin syyrialaismies. (KUVA: HANNIBAL HANSCHKE / REUTERS)
Hanna Mahlamäki HS
Julkaistu: 20.1. 2:00

BERLIINI

GUNNAR SCHUPELIUS on vihainen. Berliinin punavihreät päättäjät vaativat, että kaupungissa ei saa ajaa enää ollenkaan bensa- tai dieselautolla S-bahnin kehäradan sisällä kymmenen vuoden päästä. Silti sähköautojen latauspisteitä on kaupungissa vain 506.

Toimittaja Gunnar Schupelius työskentelee Axel Springer -talossa. (KUVA: CHARLES YUNCK)
Se on naurettavan vähän maassa, jonka kansa rakastaa autoja yli kaiken ja kaupungissa, jossa on 1,2 miljoonaa autoa. Berliinin autoista vain 0,2 prosenttia on sähköautoja.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY

Schupelius ärähtää joka päivä jostain tällaisesta epäkohdasta. Hän on Saksan suurimman iltapäivälehden Bildin ja Berliner Zeitungin kolumnisti. Hänen kolumnipalstansa nimi on Minun kiukkuni (Mein Ärger).

UUDENVUODEN yönä Schupelius heräsi liekkeihin. Hänen autonsa poltettiin aamuyöllä kello kahden ja kolmen välillä hänen kotitalonsa edessä Wilmersdorfissa. Schupeliuksen mukaan poliisi on vahvistanut, että tuhopoltto oli vasemmistoradikaalien tekemä.

Auton polttamisesta löytyi vasemmistoradikaaleihin viittaavia viestejä netistä, aivan kuten vuonna 2014, kun Schupeliuksen auto poltettiin edellisen kerran.

Vasemmistoradikaalit ja poliisi ottivat yhteen Leipzigin Connewitzissa uutenavuotena. (KUVA: SEBASTIAN WILLNOW / AFP)
Miksi hänen autonsa on poltettu – kaksi kertaa?

”Olen maalitaulu, koska en ole vasemmistolainen toimittaja”, hän sanoo. Istumme Axel Springer -talon 19. kerroksessa.

Schupelius sanoo, että hänellä on paljon faneja ja paljon vastustajia. Ja vastustajista osa on valmiita väkivaltaan.

SAKSASSA vahingonteot ja vainoaminen mielipiteiden takia ovat arkea.

Viime keskiviikkona uutisoitiin tummaihoisesta kansanedustajasta, jonka toimiston ikkunoihin ammuttiin. Tapaus on järkyttänyt monia poliitikkoja. Rikoslain kiristyksiä ja parempaa suojaa poliitikoille on vaadittu, ja puolueiden välistä kriisikokousta puuhataan.

Viime vuoden vakavin tapaus oli kristillisdemokraattinen poliitikko Walter Lübcke, joka murhattiin kesäkuussa kotitalonsa terassilla ampumalla päähän lähietäisyydeltä. Lübcke oli puolustanut turvapaikanhakijoita, ja hänen murhastaan syytetään äärioikeistolaista tekijää.

Poliitikko Walter Lübcken surmasta epäillään äärioikeistolaista tekijää. Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier osallistui Lübcken muistotilaisuuteen heinäkuussa. (KUVA: SWEN PFÖRTNER / DPA)
Väkivalta on keinovalikoimassa niin oikealla kuin vasemmalla, äärioikeistolaisten tekoja on enemmän. Viime vuonna uutisoitiin, että Saksassa asuu tiedustelupalvelun mukaan lähes 13 000 väkivaltaan valmista äärioikeistolaista.

Schupelius on vasemmistolaisten hampaissa. ”Minua pidetään konservatiivina, mitä en kuitenkaan ole. Kirjoitan isoon lehteen – palvelemme kaikkia ihmisiä.”

Hän kertoo kannattavansa maahanmuuton rajoittamista, ja kirjoittaa kriittisesti myöhäisillä raskausviikoilla tehtävistä aborteista ja ilmastopolitiikasta. Ne ovat Saksassa, kuten koko läntisessä maailmassa, identiteettipolitiikan rakennuspalikoita.

”Saksalainen yhteiskunta on polarisoitunut, ja eri leirien välillä on entistä vähemmän ymmärrystä”, hän sanoo.

RAJU muutos käynnistyi hänen mukaansa viisi vuotta sitten, kun suuret kansanjoukot alkoivat vaeltaa Eurooppaan. Vuonna 2015 Saksaan tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi edellisvuodesta 155 prosenttia.

Tavalliset saksalaiset ja Saksassa olevat maahanmuuttajatkin kokivat Schupeliuksen mukaan, että päätökset tehtiin heidän ”päidensä ylitse”, heiltä ei kysytty mitään. Se on yksi syy yhteiskunnan ilmapiirin kärjistymiseen, Schupelius uskoo. Vihamielisyys näkyy erityisesti netissä, mutta myös kaduilla.

”Tällä hetkellä minulla on tunne, että se pahenee edelleen”, Schupelius sanoo.

Auton polttaminen on vakava teko. Mutta jo sitä ennen tulee paljon muutakin, Schupelius huomauttaa.

”Kun mielipiteen ilmaisusta seuraa voimakas vastareaktio, sekin on jo ongelmallista”, hän sanoo.

Mielipiteen ilmaisemista ei pitäisi joutua pelkäämään. Journalismin ja lehdistönvapauden kannalta tilanne on Schupeliuksen mielestä vaarallinen.

UUDENVUODENAATTONA, joitakin tunteja ennen kuin Schupeliuksen auto poltettiin, toinen saksalainen toimittaja ilmoitti saaneensa tarpeekseen.

Pitkään itseensä ja perheeseensä kohdistuneesta äärioikeistolaisten vainosta ja salaliittoteorioista kärsinyt Richard Gutjahr ilmoitti pitkässä avoimessa kirjeessään lopettavansa journalistin työt.

Hän sanoi, ettei ole saanut toimeksiantajaltaan tarpeeksi tukea vuosia jatkuvassa vainoamisessa.

Schupelius sanoo ymmärtävänsä Richard Gutjahria.

”Itse en halua lopettaa. Mutta on se vaikeaa, sillä meillä on kaikilla myös oma elämämme.”

Axel Springerin toimitustalossa uhista on puhuttu. ”Jatkamme työtämme, koska niin näytämme, että meitä ei voi painostaa.”

Haastattelupäivän iltana Schupelius julkaisee kolumnin, jossa hän kirjoittaa, että poliitikot eivät ole enää turvassa ja sanoo kannattavansa lakia, joka tekisi poliitikkojen stalkkaamisesta rangaistavaa.

POLIITIKOISTAKIN osa on tehnyt jo saman ratkaisun kuin Richard Gutjahr – päättänyt lopettaa taistelun ja luovuttaa.

Tarinoita pelotelluista ja kiusatuista pormestareista on mediassa paljon. Useimmat ovat joutuneet uhatuiksi puolustettuaan turvapaikanhakijoita.

Tiistaina päähallituspuolue CDU:n puheenjohtaja ja puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer ehdotti valtiollista suojaa paikallispoliitikoille, joihin kohdistuu uhkia. Kramp-Karrenbauerin kannanotto liittyi demaripoliitikkoon, joka on sanonut hankkivansa aseen puolustautuakseen uhkaajia vastaan.

Die Zeitin mukaan viime vuonna poliisin tietoon tuli, että yli 1 200 saksalaispoliitikkoa tai virkamiestä joutui poliittisesti motivoidun rikoksen uhriksi.

SCHUPELIUS huomauttaa, että Saksa ei ole tietenkään mikään Venäjä. Mutta ilmapiirin kiristyminen on otettava vakavasti.

”Vapautta pitää puolustaa. Lainsäädäntömme on hieno, ja meidän täytyy taistella, että se myös pysyy sellaisena.”

Combat 18 uusnatsiryhmää vastaan suoritettiin ratsioita.

Combat 18 takes its name from the Nazi dictator Adolf Hitler's initials, referencing the first and eighth letters of the alphabet.

The group originated in the UK in the 1990s but spread to other countries.

On Thursday, more than 200 police officers searched several properties belonging to leading members across six German states, Interior Minister Horst Seehofer said in a statement.

According to the ministry the decision was made following the murder last June of pro-migrant German politician Walter Lübcke, and the deadly attack months later on a synagogue in the eastern city of Halle.
 
Kun Demokratia ei toimi halutulla tavalla...

Eli onko tulkittavissa, että tästä eteenpäin AfD:llä on veto-oikeus kaikkiin Saksan vaaleihin? Jos näyttää, että esim. äärivasemmiston Die Linken ehdokas on voittamassa vaalit, niin ei tarvitse kuin AfD:n äänestää myös häntä ja siitä seuraa vaalien mitätöiminen ja uudet vaalit. Aikamoista valtaa Merkel antaa AfD:lle
 
Back
Top