Uutisia Yhdysvalloista

Tuossa viikonloppuna oli vallan mukava reissu baariin ja samalla saatiin voimistellakin, kun paikallinen ilmastointivoimien yhdistyksen osasto halusi lentaa. :cool:
Meita on tassa reissussa minun lisaksi kaksi herraa Israelista seka yksi jenkki, mallia usmc. Kaikki ollaan suloisia juutalaisia ja sellaisia pienia kaapioita ja ihan kiltteja.

Noh, kuuitenkin, siina juteltiin poydassa ja mietittiin samalla tata menoa, mika nyt on jenkeissa vaalien lahestyessa. Tietysti siina kun otettiin hieman olutta, niin pitihan meidan vinoilla lampimasti ystavallemme kuinka surkeita olivat treenatessaan terrorismin vastaista toimintaa Israelissa. :rolleyes:
Siina sitten nauraa rakatettiin puoleen jos toiseen, kun ilmastointi yhdistyksen korpsantti halusi menna nukkumaan ilmoitettuaan, etta Israel ja sen armeija on vanhojen ammien paikka ja merijalkavakikin on vaan taynna homoja.
Taisi kaveri nukkua jo ennen kuin oli selallaan maassa. Pari muuta yhdistyksen apinaa halusi myos kokeilla, mutta siina vaiheessa vahingossa joku kippasi minun syliin koko perkeleen kalja kannun, niin tulipa sitten karjaistua vaapelin aanella suomeksi, etta kuka perkele haluaa kuolla, saatana. :uzi:

Jenkki katsoi silmat paasta pullottaen, etta tuliko toi hulluksi, ilmastointiosasto ei halunnutkaan lentaa ja pokekin oli sitan mielta, etta ilmastointi yhdistys oli kaikkeen syypaa, joten ne lensi pihalle, ja jos oikein ymmarsin, niin luultavasti putkaan myos.
Israelilaiset kaverit nauroivat kippurassa, kun jenkki edelleen ihmetteli, etta mita vittua tuo mies oikein huusi. Kun kuulosti kuulemma silta, etta maailmanloppu tulee just kohta. :solthum:
Totesi vaan, ettei edes heidan vaapelistaan paassyt noin pelottavaa aanta afganistanissa. Itse otin sen kehuna vastaan, kun kuitenkin herra on muutaman reissun sinnekin tehnyt ja ottanut hieman osumaakin.
Todettiin yhteen aaneen, etta selva, me mennaan sitten rekrytoimistoon ja aletaan leikkimaan merijalkavakea. :salut:
Loppu ilta oli aikalailla helvetin loistava, poytaan tuli useampikin kalja ilmaiseksi muilta baarissa olijoilta, enka vielakaan ole ihan varma miksi. Jotain se meidan jenkki oli selittanyt baaritiskilla.

Mutta on tama outo maa...

Aamulla oli paa kipea, onneksi se lahtee kunnon votka tomssylla... Uusi vuosi alkaa huomenna :D Eli Yom kippuria odotellessa....
 
:solthum::solthum::solthum:
 
Eli Illuminatin ja Siionin vanhinten kokoontuminen. Onko oma kutsu hukkunut postissa? :)
 
Kunhan tasta kannista selvitaan, suunnataan kohti Finlandiaa (minnesota), siella on kuulemma ihan aito ja ehta sauna.
Mikali on mahdollista ollaan siella muutama paiva, ja opetetaan toi jenkki saunomaan miesten tavalla, eika millaan laivaston tyttojen halailutavalla. :D
Turkinpippurit sai jo naaman vaantelehtimaan hassusti, mutta hyvin upposi sitten kun tehtiin salmiakki votkaa. Poika sammui kun saunalyhty. o_O
 
Hillary ja Obamacare ei voi olla tätä pahempi. Nainen synnytti lapsen.
Tämän jälkeen sairaala laskutti reilu kolmekymppiä siitä kun nainen piti lastansa sylissä..

e0sVSrc.jpg
 
Kunhan tasta kannista selvitaan, suunnataan kohti Finlandiaa (minnesota), siella on kuulemma ihan aito ja ehta sauna.
Mikali on mahdollista ollaan siella muutama paiva, ja opetetaan toi jenkki saunomaan miesten tavalla, eika millaan laivaston tyttojen halailutavalla. :D
Turkinpippurit sai jo naaman vaantelehtimaan hassusti, mutta hyvin upposi sitten kun tehtiin salmiakki votkaa. Poika sammui kun saunalyhty. o_O
ups.. väärään ketjuun vastaus, mutta lisään tänne vastauksen kohtapuolin
 
Viimeksi muokattu:
Turkinpippurit sai jo naaman vaantelehtimaan hassusti, mutta hyvin upposi sitten kun tehtiin salmiakki votkaa. Poika sammui kun saunalyhty. o_O

Ei nämä ulkomaan elävät oikein kestä lantattua viinaa.
Golanilla komppanian päällikkömme kutsui Itävaltalaisen komppa-ukon "esikuntineen" kylään.
Sain käskyn juottaa mukana ollut luutnantti känniin.

Pirtua mukin pohjalle ja reilusti Cokista sekaan. Kaveri sammui puolessa tunnissa ja oli "out of action" koko illan. Autoonkin se piti kantaa.
Ei ne viinin lipittäjät osanneet viinaa juoda. :cool:
 
Vapaapalokuntalainen maajussi ryhtyi toimenpiteisiin.

WYFF reports that Brock reached “the elementary school moments before other officers could respond to a 911 call.” Fire Chief Billy McAdams accompanied Brock and told reporters that Brock “took the shooter down.” But McAdams did not mention that Brock had a gun. It has since been confirmed that he did.

Good Guy With A Gun Stops SC School Shooting
http://www.breitbart.com/big-government/2016/10/04/good-guy-gun-stops-sc-school-shooting/
awr-Screen-Shot-2016-09-28-at-2.43.39-PM-640x480-640x480.jpg

by AWR HAWKINS4 Oct 201658

Townville Elementary Shooting have emerged, and they show that a good guy with a gun stopped the shooter in his tracks after two students and one teacher had been wounded.
The good guy was volunteer firefighter Jamie Brock, who was at a “nearby farm” when he heard reports of the shooting. Armed, he raced to the school and “confronted Jesse Osborne,” the 14-year-old accused of killing his father then going to the school and shooting two 6-year-old boys and a teacher. One of the boys–Jacob Hall–died from his wounds on Saturday.

WYFF reports that Brock reached “the elementary school moments before other officers could respond to a 911 call.” Fire Chief Billy McAdams accompanied Brock and told reporters that Brock “took the shooter down.” But McAdams did not mention that Brock had a gun. It has since been confirmed that he did.

There is no confirmation on how Brock utilized the firearm–whether he fired at Osborne, held Osborne at gunpoint, or simply had his hand on the handle of the holstered gun to show he was ready to draw if the attack did not end. Either way, Brock ended the attack.

Brock released a statement on the incident, saying:

The true heroes of (the) senseless tragedy are the teachers that put their lives on the line to protect their students and the principal who through fears of her own did what’s right to ensure the safety of the school. They deserve to be called heroes, and to them I tip my hat.
 
FBI:n salapidätys vuoti julki – onko hän uusi Edward Snowden?

Yhdysvaltain puolustusministeriön urakoitsijaa syytetään hallituksen omaisuuden varastamisesta ja salaisten asiakirjojen luvattomasta siirtämisestä.

  • FBI:n päämaja sijaitsee Washington DC.:ssä.

    (Lehtikuva/AFP)
Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI pidätti salaa elokuussa kansallisen turvallisuuspalvelu NSA:n palveluksessa aiemmin olleen puolustusurakoitsijan, kertoo The New York Times.

FBI tutkii parhaillaan, varastiko ja paljastiko epäilty NSA:n kehittämän salaisen koodin, jonka avulla virasto voi hakkeroitua muiden maiden hallitusten verkkoihin.

Pidätys nostaa esille nolon mahdollisuuden siitä, että jo toisen kerran kolmen vuoden aikana konsulttiyritys Booz Allen Hamiltonin konsultti onnistuu varastamaan huippusalaista tietoa työskennellessään NSA:n puolustusurakoitsijana.

Vuonna 2013 Booz Allen Hamiltonissa työskennellyt Edward Snowden luovutti useille tiedotusvälineille tuhansia huippusalaisia asiakirjoja, jotka paljastivat maailmanlaajuisesti toimivan PRISM-ohjelman, joka kerää salaa muun muassa ihmisten puhelutietoja.

Rikosilmoituksen mukaan FBI:n pidättämä mies on nimeltään Harold T. Martin III. Martin, 51, työskenteli pidätetyksi tullessaan puolustusministeriön urakoitsijana. Häntä syytetään hallituksen omaisuuden varastamisesta ja salaisten asiakirjojen luvattomasta siirtämisestä.

Tuomioistuimen asiakirjojen mukaan FBI löysi Martinin kotoa tuhansia sivuja eri asiakirjoja sekä kymmeniä tietokoneita tai muita elektronisia laitteita.

Viranomaiset eivät toistaiseksi ole täysin varmoja siitä, vuosiko Martin tiedot, antoiko hän ne eteenpäin kolmannelle osapuolelle vai latasiko hän ne itselleen.

Rikosilmoituksen mukaan Martin kiisti aluksi ottaneensa asiakirjat ja digitaaliset tiedostot FBI:n kuulustelussa. Hän kuitenkin kertoi myöhemmin tienneensä, ettei hänellä ollut lupaa pitää materiaalia hallussaan.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/FBI pidätys uusi Snowden-56080
 
Jättimäinen Putinkuva ilmaantui Manhattanin siltaan. Teksti Peacemaker.
Joten viideskolonna on jo aktiivinen tai sitten kuvalla on joku muu merkitys. Nyt vain katsotaan onko lällyistå amerikkalaisista vastaamaan suoraan haasteeseen. Vai onko tämä käänteishuum

http://nordic.businessinsider.com/g...ce=facebook.com&utm_campaign=buffer?r=US&IR=T

Oli mitä oli, mutta uskoisin että tuo ei ainakaan palvele putlerin etuja. Joku saattaa olla kylliksi tyhmä uskoakseen ryssä propagandan, mutta samalla kaikkien muiden mielipide tyypistä vain vahvistuu.
 
Jenkit onnistuivat vihdoin syyttämään virallisesti vanjaa hakkeroinnista.

Yhdysvallat syyttää virallisesti Venäjää hakkeroinnista
Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset uskovat, että ainostaan Venäjän korkeimmat viranomaiset ovat voineet valtuuttaa laajat hakkerointitoimet.
7.10.2016 klo 23:15päivitetty 7.10.2016 klo 23:38

Yhdysvaltain viranomaiset ovat syyttäneet virallisesti Venäjää kyberhyökkäyksistä, jotka kohdistuivat yhdysvaltalaisiin poliittisiin järjestöihin. Viranomaisten mukaan hakkeroinnilla pyrittiin häiritsemään Yhdysvaltain vaaleja.

– Uskomme, että ainoastaan Venäjän korkeimmat viranomaiset ovat voineet valtuuttaa näin laajat toimet, ilmoittivat turvallisuusviranomaiset.

Viranomaiset kertoivat tiedotteessaan olevansa varmoja, että Venäjän hallitus on ohjannut hakkerointia.

Viime hienäkuussa hakkerit muun muassa tunkeutuivat Yhdysvaltain demokraattien tietoverkkoon. Hakkeroinnin tapa viittasi aiempiin Venäjän tekemiin hyökkäyksiin.

– Venäjä on käyttänyt samankaltaista tekniikkaa Euroopassa ja Euraasiassa, muun muassa vaikuttaakseen yleisiin mielipiteisiin.

– Tästä huolimatta, emme voi osoittaa, että Venäjän hallitus olisi näiden toimien takana, toteavat Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset.

http://yle.fi/uutiset/3-9218049
 
Mahtaakohan tästä seurata mitään?

US President Obama considering arming Syrian rebels
US security officials reported that the US President is considering making changes regarding the country’s policy in Syria. Apparently, several different options are being weighed, including extensive aid for the opposition and increasing air strikes

Tomorrow (Friday), US President Barack Obama is expected to meet with his senior level foreign policy advisors in order to discuss how the country wishes to continue its involvement in Syria. The decision to hold these discussions was made as a result of Assad’s forces and Russia’s persistent air strikes on Aleppo, which continue claiming more and more lives.

It was brought to Reuters’ attention that the US must deploy soldiers to Syrian territory. Otherwise, the US will risk losing its influence over rebel force operations and their Kurdish and Turkish partners fighting against Assad’s military and ISIS.

One probable option to be considered tomorrow are direct air strikes on Syrian military bases. With that being said, Obama will most likely be opposed to air strikes on Assad’s government buildings. An additional option that will be considered is arming the rebel forces with more advanced weapons. However, the White House has not issued any approval regarding this issue.

http://www.jerusalemonline.com/news.../obama-considering-arming-syrian-rebels-24183
 
lisää kaaosta ja ruumita...? :rolleyes:
 
Vähän epäilen ettei mitään tule tapahtumaan.
 
Itse en usko ilmaiskuihin Syyrian armeijaa vastaan, koska se johtaisi suoraan ja avoimeen yhteenottoon Venäjän kanssa. Muutaman iskun jälkeen Venäjän hävittäjät partioisivat ilmatilaa valmistautuen vastaanottamaan Usan koneet, jotka "hyökkäävät itsenäisen maan laillisesti valitun hallinnon joukkojen kimppuun". Siitä on hyvin lyhyt tie yhteenottojen eskaloitumiseen myös muilla rintamilla, kuten Ukrainassa. Putin on aika hyvin sitonut jenkkien kädet Syyriassa, työkaluiksi on kutistunut ISISin pommittaminen ja kapinallisten aseistaminen enkä jotenkin jaksa uskoa, että Syyrian tilanne noilla evälillä ratkeaa heidän haluamaan suuntaan. Ainakaan jos Putin ratifioituaan Syyria-lain siirtää sinne nyt huomattavan määrän joukkoja avustamaan Assadia.

Syyriasta on tulossa tasapeli, ikuinen konfikti, jonka lopettamiseen kummaltakaan osapuolelta ei tunnu löytyvän riittävää päättäväisyyttä.
 
Back
Top