Uutisia Yhdysvalloista

Yhdysvaltain puolustusministeri: Ylimmät komentajat pikaisesti koolle​

Aikataulultaan kyse on poikkeuksellisen nopeasta ylimmän sotilasjohdon kokoontumisesta, mikä on Reutersin sotilasvirkamieslähteiden mukaan herättänyt ihmetystä kutsuttujen keskuudessa.

Paikalle on kutsuttu The Washington Postin mukaan satoja Yhdysvaltain sotilasjohtoon kuuluvia henkilöitä. Kutsu tapaamiseen tuli aiemmin tällä viikolla. Kokous on herättänyt hämmennystä, sillä WP:n lähteet eivät muista vastaavaa tilannetta lähihistoriasta.

--------------------------------

Koko komentoketjun ylin porras käsketty paikalle.

Saa veikata liittyykö
a) putinin
b) israeliin
c) trumppiin
 
Vaihtoehtoja ovat myös Venezuela ja Kiina.
 
Saattaa liittyä myös Iraniin.
 
Yhdysvaltain puolustusministeri: Ylimmät komentajat pikaisesti koolle​

Aikataulultaan kyse on poikkeuksellisen nopeasta ylimmän sotilasjohdon kokoontumisesta, mikä on Reutersin sotilasvirkamieslähteiden mukaan herättänyt ihmetystä kutsuttujen keskuudessa.

Paikalle on kutsuttu The Washington Postin mukaan satoja Yhdysvaltain sotilasjohtoon kuuluvia henkilöitä. Kutsu tapaamiseen tuli aiemmin tällä viikolla. Kokous on herättänyt hämmennystä, sillä WP:n lähteet eivät muista vastaavaa tilannetta lähihistoriasta.

--------------------------------

Koko komentoketjun ylin porras käsketty paikalle.

Saa veikata liittyykö
a) putinin
b) israeliin
c) trumppiin
En tiedä liittyykö mihinkään millään tavalla mutta eilen päivällä Flightradar24 -seurantaryhmässä amerikkalaiset ihmettelivät Euroopan suuntaan matkaavia sotilaskoneita joita ei kuulemma ole nähty kerralla tuollaista määrää sitten Iranin vierailun. Something brewing...?
 
Liitteet

  • Screenshot_20250925.webp
    Screenshot_20250925.webp
    71 KB · Luettu: 63
En tiedä liittyykö mihinkään millään tavalla mutta eilen päivällä Flightradar24 -seurantaryhmässä amerikkalaiset ihmettelivät Euroopan suuntaan matkaavia sotilaskoneita joita ei kuulemma ole nähty kerralla tuollaista määrää sitten Iranin vierailun. Something brewing...?
Euroopan suunnalla on Ukraina ja Gaza ja ehkä Iran.

Sen sijaan Venezuela ei ole täällä päin. Siellä huokaistaan helpotuksesta.
 
En tiedä liittyykö mihinkään millään tavalla mutta eilen päivällä Flightradar24 -seurantaryhmässä amerikkalaiset ihmettelivät Euroopan suuntaan matkaavia sotilaskoneita joita ei kuulemma ole nähty kerralla tuollaista määrää sitten Iranin vierailun. Something brewing...?
Jotain keskustelua näin, että ehkä tulossa suuri ydinaseharjoitus Euroopassa voimannäyttönä Venäjän suuntaan
 
Yhdysvaltain puolustusministeri: Ylimmät komentajat pikaisesti koolle​

Aikataulultaan kyse on poikkeuksellisen nopeasta ylimmän sotilasjohdon kokoontumisesta, mikä on Reutersin sotilasvirkamieslähteiden mukaan herättänyt ihmetystä kutsuttujen keskuudessa.

Paikalle on kutsuttu The Washington Postin mukaan satoja Yhdysvaltain sotilasjohtoon kuuluvia henkilöitä. Kutsu tapaamiseen tuli aiemmin tällä viikolla. Kokous on herättänyt hämmennystä, sillä WP:n lähteet eivät muista vastaavaa tilannetta lähihistoriasta.

--------------------------------

Koko komentoketjun ylin porras käsketty paikalle.

Saa veikata liittyykö
a) putinin
b) israeliin
c) trumppiin

Tässä!

1758927410587.webp
 
Jenkeissä on ollut jonkin aikaa yritystä isommalle tapahtumalle lokakuun 18 pvä:

Jos tuo ei onnistu niin tämä saattaa olla edessä:

Noi typerästi nimetyt "no kings" päivät (onko kuningatar ok? Miksi ei dictator") on pelkkä vasureiden tekosyy laittaa taas paikkoja paskaksi. Samaa menoa kuin joka vuotiset itsenäisyyspäivän kapitalismin/natsien/"laita tähän uusin villitus" vastaiset riehumiset. Vain helvetin paljon suuremmassa mittakaavassa. Taitaa aina maksaa vähintään satoja miljoonia yhteiskunnalle kun vastustetaan jotakin.

Aina kun tilastoidaan oikeisto/vasemmisto perseilyjä, niin jostain syystä nämä mellakat ei niihin tilastoihin päädy? Ei edes vaikka joku tapettaisiin ja videolla kuuluu "we have a Trump supporter here PAM PAM".
 
Toi että ADL määrittelee tuon Charli Kirkin perustaman TPUSA:n ääriryhmäksi on kyllä älytön oma maali tolta puljulta minun mielestäni. Antifa on heidän kirjoissaan se parempi porukka vaikka vain toiselta näistä porukoista löytyy rötöksiä listoiltaan. Tälläinen leimailu on mielestäni todella vaarallista touhua mutta selvästi tämä porukka kokee olevansa jotenkin parempia ihmisiä kuin muut.
 
Liitteet

  • ADL.webp
    ADL.webp
    122.9 KB · Luettu: 21
  • ADL1.webp
    ADL1.webp
    58.7 KB · Luettu: 24
Puolustusministeri Hegseth sadoille kenraaleille: Emme hyväksy lihavia kenraaleja tai viiksivalluja

Yhdysvallat|Pete Hegseth julisti lopettavansa asevoimien rappion, joka on hänen mielestään johtunut keskittymisestä vääriin asioihin.

Puolustusministeri Pete Hegseth vaatii asevoimia valmistautumaan sotaan maanpuolustuksen sijaan.

Hegseth kutsui 800 amiraalia ja kenraalia Quanticon-tukikohtaan Virginiassa poikkeukselliseen kokoukseen.

Ministeri kritisoi asevoimien keskittyneen vääriin asioihin kuten monimuotoisuuteen ja ilmastohuoliin.

Useat sotilasjohtajat ovat huolissaan puolustusministeriön uudesta strategiasta.

Voin ymmärtää että armeijan tulee ensisijaisesti keskittyä päätehtäväänsä eli voimankäyttöön ja sen projisointiin.

Sen sijaan en voi ymmärtää enkä pidä järkevänä näkemystä sodankäynnin korostamisesta maanpuolustuksen sijaan. Poislukien mongolivalloitukset ja vastaavat kestävä sodankäynti on de facto maanpuolustusta vaikka se tapahtuisi oman alueen ulkopuolella.
 
Katselin tuota Ovaalin huoneen tilaisuutta. Trump kertoi satojen(?) lääkkeiden hintojen USA:ssa laskevan ja tämän vaikuttavan siihen, että muussa maailmassa hinnat hieman nousevat. EU:n kanssa tehtyyn - tosin edelleen hieman epäselvään tullisopimukseen tuolla saattaisi vaikutusta olla, arvailen.

Hallinnon mahdollinen sulkukin lähestyy. Puoliltaöin taitaa alkaa, mikäli alkaa. Tämä koskisi n. 750 000 liittovaltion työntekijää. Avainduunarit ovat suoja-asemassa toki.
 
Back
Top