Väkivalta ja järjestyshäiriöt kouluissa

Eivät opikunnolla suomea - eivät täten pääse jatkokoulutuksiin - eivät saa työtä - sossun rahat ei riitä - ratketaan rikollisuuteen. Tällainen tulee olemaan monen tulevaisuus.
Se mitä Ruotsista tiedän, siellä asuneena ja nyt kauhulla sivusta katsoneena, Ruotsi pärjäsi maahanmuuton kanssa niin kauan kuin se oli työperäistä. Ruotsissa asui 8 000 000 ihmistä kun asuin siellä. Ulkomaalaisista eniten suomalaisia, ja vaikka meikäläinen itseinhomedia (ja rasistiset ruotsalaiset) jaksoivat ja jaksavat mesota Slussenin sisseistä niin töihin sinne mentiin, ja sitten takaisin Suomeen tai sulauduttiin ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Minun kavereissani ja serkuissa on saman ikäluokan väkeä jotka eivät edes puhu suomea kuin vähän, eikä "kotikylille" ole mitään siteitä.

Maahanmuutto oli ongelma alusta asti. Suomalaiset epäsosiaaliset olisi voinut ja pitänyt laittaa kotiinsa ja porttikielto Vikingille. Jugoslavialainen mafia myös. Ja chileläisten, vietnamilaisten ja muiden oikeiden pakolaisten ongelmalapset vankilaan eikä luksusristeilylle (kyllä, "värstingar" eli og katuhakkaajat lähetettiin Karibialle sveamamman piikkiin, kuka muistaa?) Jo silloin peiteltiin sitä faktaa että jengiläiset olivat ulkomaalaisia.

Elämä "betongissa" eli Miljonprojektin lähiökuutioissa oli suunniteltu maalta-, ei maahanmuuttajille. Työmuurahaisille, ei torakoille. Sama juttu Ranskan banlieu'issa. Siellä piti kasvaa ahkera, sosiaalinen ja työtä tekevä kansa. Ei ikuisesti työtön ja kielitaidoton Afrikan ja Lähi-Idän etäispääte joka elää ympäröivää yhteiskuntaa kupaten ja täysin sen ulkopuolella.

Nyt Ruotsissa on 10 000 000 asukasta. Ruotsalaisten prosenttiosuus kokonaisuudesta on romahtanut. Nuoriso ei pysty nousemaan sosiaalisesti mitenkään perinteistä koulu- ja urareittiä. Vaikka tuontikansa onkin tyhmempää kuin kantaväestö, aivan kuin Suomessakin, pelkkä kouluosaaminen ei ole ongelma.

Rikollinen elämäntapa on yksinkertaisesti houkuttelevampi. Vaikka koulua ja työelämää tasoitettaisiin kuinka, se ei koskaan palkitse samalla tavalla, välittömästi. Rahaa, aseita, kelloja ja koruja, naisia, mainetta. Ahneus, laiskuus ja tyhmyys sekä ympäristön malli tekevät valinnan yksinkertaiseksi. Helppo ja nopea tie vs grindaaminen, paskatyöt, asuntolaina, 9-5 ja veronmaksu. Nuori mies täynnä testoa ja gangstaräppiä ei välitä vaarasta vaan hakee sitä.

Suomi on samassa kehityskaaressa, mutta skaala on pienempi. Koulutus ei takaa enää mitään kenellekään, kaikkein vähiten matalan äo:n S2-pojille. Ahkera ja kiltti nuori voi olla yhtä lailla pudonnut elintasojunasta. Mutta siinä missä antti hikkyyntyy huoneeseensa, ahmed lähtee hakemaan itselleen guccit ja vuittonit jonkun toisen päältä.

Epäironisesti toivon että suomalainen nuoriso jää kotiin viikonloppuisin, ja että tuholaisongelma hoitaisi itse itsensä puukotus kerrallaan. Olen näin virkahenkilönä totaalisen kyllästynyt teeskentelemään että haittanuorison hyväksi voidaan tehdä yhtään mitään.
 

Kuinka paha tilanne on kun Hesari antaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä, ja virkamiehet avautuvat näin?

Helvetin portit ovat raollaan. Virhe tehtiin kun korkean luottamuksen ja korkean äo:n yhteiskuntaan laskettiin tuleviksi nokioiksi ja pyllynpyyhkijöiksi kansanosia jotka syrjäyttävät syntyperäisen työttömän ja matalapalkkatyötä tekevän luokan. "Yllättäen" edes kansan pohjaosa ei ollutkaan 1:1 vaihdettavissa odotetuin lopputuloksin.

Kaikki on mennyt ns vituiksi.
Kari oli oikeassa..
 
Olisi mielenkiintoista nähdä millainen ”sota” siitä tulisi kun vartija kantaisi riehuvan isänmaan toivon luokan ulkopuolelle. Syyte pahoinpitelystä kenties.
 

Kuinka paha tilanne on kun Hesari antaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä, ja virkamiehet avautuvat näin?

Helvetin portit ovat raollaan. Virhe tehtiin kun korkean luottamuksen ja korkean äo:n yhteiskuntaan laskettiin tuleviksi nokioiksi ja pyllynpyyhkijöiksi kansanosia jotka syrjäyttävät syntyperäisen työttömän ja matalapalkkatyötä tekevän luokan. "Yllättäen" edes kansan pohjaosa ei ollutkaan 1:1 vaihdettavissa odotetuin lopputuloksin.

Kaikki on mennyt ns vituiksi.

Tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta kun kantaväestö ei lisäänny tarpeeksi ja maahanmuuttajataustaiset tekevät suurimman osan lapsista. Päiväkodit ja koulut eivät pysty enää "sulauttamaan" näitä S2-lapsia joukkoonsa, koska lukumääränsä ylittävät kantaväestön muksut. Tästä seuraa lisää häiriökäyttäytymistä, oppitulosten laskua ja inkluusion takia kaikki pääsevät osaksi tähän kehitykseen. Rasismisyytösten pelon takia tätä ongelmaa kierrellään ja kaarrellaan. Syitä löydetään kaikkialta, paitsi ihmisistä itsestään. Osa näistä koulunsa huonosti suorittavista päätyy rikolliselle tielle. Meillä on jo omasta takaa ihan tarpeeksi rikollisuutta, emme tarvitse lisää tuontitavarana.

Kouluihin tarvitaan lisää kuria ja auktoriteetti takaisin opettajille. Kiusaajat siirrettävä pois, kännykät pois oppituntien ajaksi, tarkkailuluokat takaisin, inkluusio lopetettava, lisää koulunkäyntiavustajia jne. Maahanmuuttopolitiikkaan huomattavat kiristykset persujen malliin. Noilla pääsisi jo alkuun. Tähän kehitykseen pitäisi puuttua nyt, jotta emme olisi Ruotsin tiellä.

Sitten pitäisi vielä saada jengi tekemään lapsia.. siinä se iso haaste on.
 
Olisi mielenkiintoista nähdä millainen ”sota” siitä tulisi kun vartija kantaisi riehuvan isänmaan toivon luokan ulkopuolelle. Syyte pahoinpitelystä kenties.
Eikä pelkästään "isänmaan toivon" vaan ehkä ennemminkin sotaa ja vainoa paenneen kunniakansalaisen, tulevan työvoimapulan poistajan ja nettoveronmaksajan..
 
Back
Top