Valko-Venäjä

Tuntuu ettei täällä paljon valtamediaa asia kiinosta. Varsinkaa aluksi ei minkäänlaisia uutisia. Sit oli vissiin pakko jtn kirjoitella kun kansalaiset rupesivat muualta saamaan uutisia. Bätmän syyttää muita ohjeiden saamisesta ja niiden mukaan toimimisesta :D

Kyllä tuo Valko-venäjän tilanne on ollut isosti uutisissa ja useamman päivän. Nyt katsoin yleltä, että 5/10 tuoreimmista ulkomaan uutisista koskee Valko-Venäjän tilannetta.
 
Flightradarissa ei näy mitään. Finnairin vuorokone lähestymässä Minskiä. Ei ole muuttanut reittiä.

Kaksi vuorokonetta Kaliningradista Moskovaan... Hmm
 
Valkovenäjän länsirajaa sahaa tunnistamaton kone.
 
Lukashenkoa Putin ei takuuvarmasti jäisi itsekään kaipaamaan, mutta vaikea on myöskään antaa hänelle suoranaisia lähtöpasseja. Se söisi pahasti Putinin itsensä uskottavuutta. Kun tuli reilu viikko sitten jo onniteltuakin Lukashenkoa hienosta vaalivoitosta.

Toisaalta vähintään yhtä paha vaihtoehto olisi suututtaa Valko-Venäjän kansa tuomalla esimerkiksi sotilaita Lukashenkon tueksi. Ulkoista tekosyytä joukkojen tuomiselle olisi puolestaan vaikea keksiä, sillä Lukashenkon kriisi puhkesi ennen kuin Kremlin propaganda ehti kehitellä Ukrainan alistamisessa hyväksi käytettyjä tarinoita fasistien, natsien, Naton ja koko lännen muodostamasta uhasta.

Lähipäivät ja viikot näyttävät, minkä yllätyksen Putin on mielessään kehitellyt ja kuinka Putin lopulta osoittaa Valko-Venäjälle ystävyyttään.

Tilaisuus yllätyksiin on kaikkineen otollinen, sillä Euroopan unioni tekee nyt kaikkensa, ettei se itse ainakaan vahingossa pahentaisi tilannetta sen paremmin Valko-Venäjällä kuin Venäjälläkään.

Russia-Belarus-relations.jpg


 
Flightradarissa ei näy tunnistamattomia koneita, Finnairin vuorokone laskeutuu juuri Minskiin muuttamatta kurssia.
 
Reutersilta:

Iltalehden versio samasta uutisesta, nyt se sitten alkaa.
Lukašenka määräsi Valko-Venäjän hallintoa tukahduttamaan kapinan: ”Ihmiset ovat väsyneitä”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c5359ba1-c0ec-45b3-a9be-877aa9f4b378
 
No niin. Ei se Putini puhelurumba tuottanut toivottua tulosta. Eu ei tunnusta Lukaa presidentiksi ja sanktiot tulee. Pallo on nyt Putinilla. Millainen vastaus tulee tästä julkeudesta?
 
Moskovasta (Vnukovo) nousi juuri Antonov An-148 reg. RA-61707 (airline : FSB - Federal Security Service)
kierteli Vnukovon kentän lähellä. Ja nyt laskeuitui takaisin.
 
Back
Top