Umkhonto
Ylipäällikkö
Valpon vartijat repivät Airolta kenraalin leijonat
Kenraaliluutnantti A.F. Airo oli korkea-arvoisin asekätkennästä vangittu.
Julkaistu: 14.2. 7:47
HISTORIA
Asekätkennästä epäillyt joutuivat ankaraan henkiseen prässiin vankilassa vuonna 1945. Kenraaliluutnantti A.F. Airon kohtelu oli erityisen kovaa.
PYSSYMIEHET. Pyssynpiilottajat. Asemiehet. Asekoplakunta.
Asekätkennästä epäillyt tutkintavangit ja turvasäilöön määrätyt saivat vankilassa monia kutsumanimiä.
Ensimmäiset pyssymiehet joutuivat Valpon pidätysselleihin Helsingin Ratakadulle kesällä 1945. Jutun paisuessa epäiltyjä lukittiin vankiloihin eri puolilla maata, ja heille varattiin oma osasto Helsingin keskusvankilasta Sörnäisistä. Se eristettiin vankilan ”kriminaalipuolen” tavallisista vangeista ja annettiin Valpon hallintaan.
Kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo marssi itse Valpoon 28. kesäkuuta. Hänet siirrettiin myöhemmin Sörkkaan.
– Olin kyllä Valpolle yksi piru. Kun vaimoni tuli minua tapaamaan, siellä oli aina kaksi miestä kuuntelemassa korvat hörössä, Airo muisteli haastattelussa 1978.
Kenraaliluutnantti Airo piirsi sellinsä millimetripaperille. (KUVA: A.F.AIRON PERIKUNTA)
Airo piti kuulustelijoita pilkkanaan.
– Kerroin heille olleemme naimisissa jo kauan ja oppineemme oman salakielen... Ne pirut uskoivat tämänkin.
Kun vaimoni tuli minua tapaamaan, siellä oli aina kaksi miestä kuuntelemassa korvat hörössä.
VARTIJAT repivät Airon asetakista arvomerkit, kenraaliluutnantin leijonat.
– Ne perustelivat sitä siten, että siinä on neula, jolla voi tehdä itsemurhan, Airo kertoi myöhemmin.
Protestiksi Airo ei suostunut pukemaan enää univormua, sillä hänelle ei vaatimuksista huolimatta teetetty uutta.
VALPO vartioi pyssymiehiä vuoden 1945 loppuun saakka. Monet valpolaiset olivat turvasäilöstä vapautuneita kommunisteja tai sotapalvelusta vältelleitä käpykaartilaisia, joita asekätkijät kutsuvat ”komissaareiksi” tai ”ohranan miehiksi”.
Arto Virkkunen kirjoitti vankila-ajastaan muistelmakirjan Sörnäisten yleisesikunta. Kuvassa Virkkunen kapteenina jatkosodassa. (KUVA: SA-Kuva)
Ero valpolaisten ja tavallisten vanginvartijoiden välillä oli iso, kertoi Sörkassa 30 kuukautta istunut majuri Arto Virkkunen. Kun käymäläastiat tyhjennettiin aamuisin, Valpon mies avasi vihaisesti vääntäen lukon, tempaisi äkäisesti oven ja ärjäisi käytävästä:
– Paskapalju!
Meno muuttui heti, kun vastuu vartioinnista siirtyi keskusvankilan henkilökunnalle vuoden 1946 alussa.
– Ovi avautui ja sisään astui vanginvartijan virkapuvussa tyyni hahmo, joka veti käden päähineeseen ja sanoi ystävällisesti: ’Hyvää huomenta! Otettaisiin nyt tua käymäläastia ensin täältä ulos.
AJOITTAIN Sörkan vankeja kuljetettiin Ratakadulle kuulusteluihin ja asekätköjen selvitysmatkoille maakuntiin, mutta yleensä he myönsivät vain sen, mikä muuten voitiin vahvistaa.
Epäiltyjen vaitonaisuus koetteli Valpon kärsivällisyyttä. Elokuussa 1945 Sörkassa alkoi niin sanottu sortokausi, toisilta nimiltään isoviha ja pimeä keskiaika.
Silloin mikään eikä kukaan estänyt Valpon täysivoimaista terroria.
Pyssymiehet eristettiin selleihinsä. Vartijat veivät pois kynät, paperit ja kirjat – jopa Raamatut. Vierailut kiellettiin, samoin paketit. Tupakat otettiin pois, jolloin miehille tuli sekä nikotiinintuska että huutava nälkä.
– Tänä aikana Valpo parhaansa mukaan koetti tiukasti hoidetulla, laittomalla ja epäinhimillisellä menettelyllään masentaa vankiensa mielialan ja pakottaa heidät kertomaan niin kuin Valpon asetelma vaati. Silloin mikään eikä kukaan estänyt Valpon täysivoimaista terroria, kirjoitti everstiluutnantti Yrjö Vasama myöhemmin.
Painostus jatkui syyskuun loppuun saakka, tuloksetta. Monet epäillyt olivat rintamaupseereita, eivätkä he vähästä hetkahtaneet.
Asekätkentäjutun ns. Päämajan haaran syytetyt sotaylioikeudessa. Vasemmalta syyttäjä poliisiylitarkastaja Eino Nikupaavola, syyttäjä Urho Kiukas, puolustusasianajaja Julius Lagus, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo, kenraaliluutnantti Einar Mäkinen, eversti Valo Nihtilä ja Heikki Borenius. Airo ja Heiskanen vapautettiin syytteistä. (KUVA: Sanoman arkisto)
– Aikaisempaan sotaan verrattuna oli linnassa yksi suuri valopuoli: siellä oli vastattava vain itsestään, sodassa sen sijaan oli pitänyt kantaa vastuu koko roikasta muitakin. Siinä suhteessa oli vangin virka verrattomasti kevyempi kuin sodankäynti ja taistelut, majuri Virkkunen kirjoitti.
LOKAKUUSSA sortokausi päättyi. Olot helpottuivat entisestään jouluna 1945.
– Kävelytunnilla vankilan pihalla upseeritoverit olivat hiukan pehmoisempia toivotellessaan hyvää joulua, kertoi jalkaväenkenraali Yrjö Keinonen haastattelussa Eeva-lehdessä vuonna 1971.
– Jouluaattona sellit siistittiin ja vaihdettiin puhtaat lakanat. Vartijoistakin tuntui huokuvan joulun tunnelmaa.
Meitä ei ole kuin viisi miestä, ja kun näitten tutkittavana on kolme sotilaspiiriä, tulee työ ottamaan aikansa.
Tutkintavankeus tai turvasäilö kesti monen pyssymiehen kohdalla pitkään. Tutkijoita oli vähän, epäiltyjä paljon.
Kouvolan lääninvankilassa tutkintavanki Hugo Lindforsille selitettiin, että työvoiman puutteen takia kuulustelut eivät sujuneet niin nopeasti kuin olisi pitänyt.
– Meitä ei ole kuin viisi miestä, ja kun näitten tutkittavana on kolme sotilaspiiriä, tulee työ ottamaan aikansa, kertoi kuulustelija.
Asiaa sitkisti myös kuulustelijoiden ammattitaidottomuus.
Kenraaliluutnantti Airo kertoi kirjoittaneensa erään kuulustelun pöytäkirjan itse, sillä kuulustelija ei kerta kaikkiaan tiennyt sotilasasioista mitään.
Valtiollinen poliisi ja erityinen sisäministeriön tutkintaelin tekivät asekätkentäjutun kuulustelut. Aineisto on talletettu Kansallisarkistoon. (KUVA: Kansallisarkiston dokumentteja / Pete Aarre-Ahtio)
Pitkät tutkinta-ajat herättivät laajaa arvostelua.
Kokoomuksen Päiviö Hetemäki teki asiasta välikysymyksen eduskunnassa marraskuussa 1946. Sen jälkeen tilanne koheni.
PYSSYMIEHET keskustelivat toistensa kanssa muun muassa naputtelemalla viestejä joko seinään tai lämpöpatteriin. Joskus viestit olivat asiallisia, joskus eivät.
Arto Virkkunen katseli eräänä iltana ulkona raivonnutta ukonilmaa, kun patterista alkoi kuulua morsetusta. ”Vettä tulee kuin Esterin perseestä”.
Joskus vangit onnistuivat salakuljettamaan viinaa vankilaan. Hugo Lindfors oli menossa tapaamaan vieraskäynnille tullutta vaimoaan, kun hän kuuli vankitoverin sanovan:
– Toivat minulle pullon marjamehua, mutta s-nan etsivä otti sen kädestäni ja haisteli pulloa ja sanoi, että ’tämä mehuhan haisee viinalle’, mutta minä kaappasin pullon itselleni ja sanoin haiskoon mille tahansa, mutta pullo on nyt minun.
Hetken kuluttua jostakin kuului sydämellistä naurua.
– Olisikohan ’marjamehu’ jo ennättänyt vaikuttaa, Lindfors mietti päiväkirjassaan.
Lähteet: A.H. Virkkunen: Sörnäisten yleisesikunta; A.F. Airo: Liikekannallepanosalaliitto; Sotilasaikakauslehti 4/1978; Pirkko-Liisa Schulman: Hugo Lindfors – asekätkijän vankilapäiväkirja; Marja ja Seppo Lappi: Taistelujen ritari Yrjö Keinonen; Yrjö Vasama: Valpon vankina
”Sörnäisten yleisesikunnan” jäseniä, keskellä A.F. Airo. Asekätkennästä epäillyt tallensivat vankilaelämäänsä salaa tiedustelueverstiluutnantti Uljas Käkösen vakoilukameralla. (KUVA: Matti Lukkari: Asekätkentä)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1455252326414.html
Kenraaliluutnantti A.F. Airo oli korkea-arvoisin asekätkennästä vangittu.
Julkaistu: 14.2. 7:47
HISTORIA
Asekätkennästä epäillyt joutuivat ankaraan henkiseen prässiin vankilassa vuonna 1945. Kenraaliluutnantti A.F. Airon kohtelu oli erityisen kovaa.
PYSSYMIEHET. Pyssynpiilottajat. Asemiehet. Asekoplakunta.
Asekätkennästä epäillyt tutkintavangit ja turvasäilöön määrätyt saivat vankilassa monia kutsumanimiä.
Ensimmäiset pyssymiehet joutuivat Valpon pidätysselleihin Helsingin Ratakadulle kesällä 1945. Jutun paisuessa epäiltyjä lukittiin vankiloihin eri puolilla maata, ja heille varattiin oma osasto Helsingin keskusvankilasta Sörnäisistä. Se eristettiin vankilan ”kriminaalipuolen” tavallisista vangeista ja annettiin Valpon hallintaan.
Kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo marssi itse Valpoon 28. kesäkuuta. Hänet siirrettiin myöhemmin Sörkkaan.
– Olin kyllä Valpolle yksi piru. Kun vaimoni tuli minua tapaamaan, siellä oli aina kaksi miestä kuuntelemassa korvat hörössä, Airo muisteli haastattelussa 1978.
Kenraaliluutnantti Airo piirsi sellinsä millimetripaperille. (KUVA: A.F.AIRON PERIKUNTA)
Airo piti kuulustelijoita pilkkanaan.
– Kerroin heille olleemme naimisissa jo kauan ja oppineemme oman salakielen... Ne pirut uskoivat tämänkin.
Kun vaimoni tuli minua tapaamaan, siellä oli aina kaksi miestä kuuntelemassa korvat hörössä.
VARTIJAT repivät Airon asetakista arvomerkit, kenraaliluutnantin leijonat.
– Ne perustelivat sitä siten, että siinä on neula, jolla voi tehdä itsemurhan, Airo kertoi myöhemmin.
Protestiksi Airo ei suostunut pukemaan enää univormua, sillä hänelle ei vaatimuksista huolimatta teetetty uutta.
VALPO vartioi pyssymiehiä vuoden 1945 loppuun saakka. Monet valpolaiset olivat turvasäilöstä vapautuneita kommunisteja tai sotapalvelusta vältelleitä käpykaartilaisia, joita asekätkijät kutsuvat ”komissaareiksi” tai ”ohranan miehiksi”.
Arto Virkkunen kirjoitti vankila-ajastaan muistelmakirjan Sörnäisten yleisesikunta. Kuvassa Virkkunen kapteenina jatkosodassa. (KUVA: SA-Kuva)
Ero valpolaisten ja tavallisten vanginvartijoiden välillä oli iso, kertoi Sörkassa 30 kuukautta istunut majuri Arto Virkkunen. Kun käymäläastiat tyhjennettiin aamuisin, Valpon mies avasi vihaisesti vääntäen lukon, tempaisi äkäisesti oven ja ärjäisi käytävästä:
– Paskapalju!
Meno muuttui heti, kun vastuu vartioinnista siirtyi keskusvankilan henkilökunnalle vuoden 1946 alussa.
– Ovi avautui ja sisään astui vanginvartijan virkapuvussa tyyni hahmo, joka veti käden päähineeseen ja sanoi ystävällisesti: ’Hyvää huomenta! Otettaisiin nyt tua käymäläastia ensin täältä ulos.
AJOITTAIN Sörkan vankeja kuljetettiin Ratakadulle kuulusteluihin ja asekätköjen selvitysmatkoille maakuntiin, mutta yleensä he myönsivät vain sen, mikä muuten voitiin vahvistaa.
Epäiltyjen vaitonaisuus koetteli Valpon kärsivällisyyttä. Elokuussa 1945 Sörkassa alkoi niin sanottu sortokausi, toisilta nimiltään isoviha ja pimeä keskiaika.
Silloin mikään eikä kukaan estänyt Valpon täysivoimaista terroria.
Pyssymiehet eristettiin selleihinsä. Vartijat veivät pois kynät, paperit ja kirjat – jopa Raamatut. Vierailut kiellettiin, samoin paketit. Tupakat otettiin pois, jolloin miehille tuli sekä nikotiinintuska että huutava nälkä.
– Tänä aikana Valpo parhaansa mukaan koetti tiukasti hoidetulla, laittomalla ja epäinhimillisellä menettelyllään masentaa vankiensa mielialan ja pakottaa heidät kertomaan niin kuin Valpon asetelma vaati. Silloin mikään eikä kukaan estänyt Valpon täysivoimaista terroria, kirjoitti everstiluutnantti Yrjö Vasama myöhemmin.
Painostus jatkui syyskuun loppuun saakka, tuloksetta. Monet epäillyt olivat rintamaupseereita, eivätkä he vähästä hetkahtaneet.
Asekätkentäjutun ns. Päämajan haaran syytetyt sotaylioikeudessa. Vasemmalta syyttäjä poliisiylitarkastaja Eino Nikupaavola, syyttäjä Urho Kiukas, puolustusasianajaja Julius Lagus, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airo, kenraaliluutnantti Einar Mäkinen, eversti Valo Nihtilä ja Heikki Borenius. Airo ja Heiskanen vapautettiin syytteistä. (KUVA: Sanoman arkisto)
– Aikaisempaan sotaan verrattuna oli linnassa yksi suuri valopuoli: siellä oli vastattava vain itsestään, sodassa sen sijaan oli pitänyt kantaa vastuu koko roikasta muitakin. Siinä suhteessa oli vangin virka verrattomasti kevyempi kuin sodankäynti ja taistelut, majuri Virkkunen kirjoitti.
LOKAKUUSSA sortokausi päättyi. Olot helpottuivat entisestään jouluna 1945.
– Kävelytunnilla vankilan pihalla upseeritoverit olivat hiukan pehmoisempia toivotellessaan hyvää joulua, kertoi jalkaväenkenraali Yrjö Keinonen haastattelussa Eeva-lehdessä vuonna 1971.
– Jouluaattona sellit siistittiin ja vaihdettiin puhtaat lakanat. Vartijoistakin tuntui huokuvan joulun tunnelmaa.
Meitä ei ole kuin viisi miestä, ja kun näitten tutkittavana on kolme sotilaspiiriä, tulee työ ottamaan aikansa.
Tutkintavankeus tai turvasäilö kesti monen pyssymiehen kohdalla pitkään. Tutkijoita oli vähän, epäiltyjä paljon.
Kouvolan lääninvankilassa tutkintavanki Hugo Lindforsille selitettiin, että työvoiman puutteen takia kuulustelut eivät sujuneet niin nopeasti kuin olisi pitänyt.
– Meitä ei ole kuin viisi miestä, ja kun näitten tutkittavana on kolme sotilaspiiriä, tulee työ ottamaan aikansa, kertoi kuulustelija.
Asiaa sitkisti myös kuulustelijoiden ammattitaidottomuus.
Kenraaliluutnantti Airo kertoi kirjoittaneensa erään kuulustelun pöytäkirjan itse, sillä kuulustelija ei kerta kaikkiaan tiennyt sotilasasioista mitään.
Valtiollinen poliisi ja erityinen sisäministeriön tutkintaelin tekivät asekätkentäjutun kuulustelut. Aineisto on talletettu Kansallisarkistoon. (KUVA: Kansallisarkiston dokumentteja / Pete Aarre-Ahtio)
Pitkät tutkinta-ajat herättivät laajaa arvostelua.
Kokoomuksen Päiviö Hetemäki teki asiasta välikysymyksen eduskunnassa marraskuussa 1946. Sen jälkeen tilanne koheni.
PYSSYMIEHET keskustelivat toistensa kanssa muun muassa naputtelemalla viestejä joko seinään tai lämpöpatteriin. Joskus viestit olivat asiallisia, joskus eivät.
Arto Virkkunen katseli eräänä iltana ulkona raivonnutta ukonilmaa, kun patterista alkoi kuulua morsetusta. ”Vettä tulee kuin Esterin perseestä”.
Joskus vangit onnistuivat salakuljettamaan viinaa vankilaan. Hugo Lindfors oli menossa tapaamaan vieraskäynnille tullutta vaimoaan, kun hän kuuli vankitoverin sanovan:
– Toivat minulle pullon marjamehua, mutta s-nan etsivä otti sen kädestäni ja haisteli pulloa ja sanoi, että ’tämä mehuhan haisee viinalle’, mutta minä kaappasin pullon itselleni ja sanoin haiskoon mille tahansa, mutta pullo on nyt minun.
Hetken kuluttua jostakin kuului sydämellistä naurua.
– Olisikohan ’marjamehu’ jo ennättänyt vaikuttaa, Lindfors mietti päiväkirjassaan.
Lähteet: A.H. Virkkunen: Sörnäisten yleisesikunta; A.F. Airo: Liikekannallepanosalaliitto; Sotilasaikakauslehti 4/1978; Pirkko-Liisa Schulman: Hugo Lindfors – asekätkijän vankilapäiväkirja; Marja ja Seppo Lappi: Taistelujen ritari Yrjö Keinonen; Yrjö Vasama: Valpon vankina
”Sörnäisten yleisesikunnan” jäseniä, keskellä A.F. Airo. Asekätkennästä epäillyt tallensivat vankilaelämäänsä salaa tiedustelueverstiluutnantti Uljas Käkösen vakoilukameralla. (KUVA: Matti Lukkari: Asekätkentä)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1455252326414.html