Valtakunnallinen massiivinen kriisi

Kameli

Alokas
Tällainen skenaario:

Eräänä lauantain alkuyönä pyhäpäivänä Suomen noin pariakymmentä suurinta kaupunkia ravistelee massiivinen terroristi-iskujen sarja. Tapahtuu useita pommi-iskuja, aseellisia hyökkäyksiä ja mellakoita siellä sun täällä. Yhteiskunta lamaantuu ja menee paniikkiin. Tavallisetkin ihmiset alkavat ryöstellä kauppoja ja poliisilla on hätä kädessä, sillä resurssit eivät riitä tilanteen haltuunottamiseksi. Puolustusvoimille alkaa sadella virka-apupyyntöjä poliisilta. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu tai kuka on vastuussa, mutta homma tietysti vaikuttaa jonkun etukäteen suunnittelemalta ja organisoimalta. Huhuja on liikkeellä: joidenkin mielestä Venäjä hyökkää, jotkut syyttävät islamisteja, jotkut uusnatseja, toiset anarkisteja. Mutta kukaan ei oikein tiedä, mitä on tapahtumassa. Itärajan suunnasta on Lappeenrannasta tulleiden tietojen mukaan rajan yli puskenut vahvasti aseistettu Yön Susiksi itseään kutsuva moottoripyöräjengi, ja Itä-Suomen kaupungeissa on myös nähty paljon vihreäasuisia tunnuksettomia sotilaita osallistumassa taisteluihin. Venäjä kiistää osallisuutensa asiaan ja väittää kyseessä olevan Suomen sisäinen kriisi, mutta tarjoaa toki apuaan kriisin ratkaisemiseksi, kuten tekevät Natonkin herrat.

Mitä tapahtuu seuraavaksi, kuinka nopeasti ja missä järjestyksessä? Miten Suomi reagoi tilanteeseen?
 
1. YLE ja mediat jauhavat uusnatsien iskuaallosta. Mitään muuta skenaariota ei ole ilmassa, mutta samalla hieman vihjataan Trumpin olevan innoittajana.
2. Sisäministeri määrää poliisille 50 nettipoliisia asap vihapuheen kitkentään ja käskee armeijan olemaan tekemättä mitään.
3. Pääministeri menee moottoripyörä turisteja vastaan Lehtomäen Paulan kanssa, kiittää eurojen tuomisesta maahan ja toivottaa turvallista matkaa.
4. Aleksanteri-instituutin tutkijat kertoo vihreiden miesten kuolleen sukupuuttoon jo tuhansia vuosia sitten Venäjällä(hyvässä hengessä)
 
Mp-netti reagoi aikas pian ja alkaa levittää niitä kissakuvia tilanteen rauhoittamiseksi sosiaalisessa mediassa:p
 
Mp-netin pyhäpäivystys aloittaa samantien sodanajan toimet:

1.twitterfiidin seuraamisen #lomatpalo
2.vkontakten suodattamisen
3.facebookin huhukanavien jakamisen
4. @Bushmaster virittää ironiatykin sarjalle ja alkaa paahtamaan (Todennäköisesti spol-auton etupenkiltä)
5.Joku linkittää rasmuksen viimeisimmät päivitykset ketjuun
6. @Vonka tietää jo tässä vaiheessa kuka on hyökkääjä
7. @baikal väijyy varjoissa ja odottaa hetkeä iskeä keskusteluun kuin miljoona volttia. Muu foorumi odottaa de factoa.
8. @ctg lisää kuvamateriaalia tilanteesta (vain uhd tasoista premium kuvaa)
9. @Samses on jo poterossa.
10. Laatujuomakeskustelu ja päivän minkki-ketju jatkavat edelleen normaaliin kahdensadan postauksen päivätahtiin. 11.Kännitopic on pyhien kunniaksi tupaten täynnä.
12. @Soldierblue kohtaa kielimuurin ja ihmettelee edelleen, miksi kainuun prikaatissa ei ole telatykkejä.
13. @hansai pitää huolen iltalehtien fiidistä foorumille. (Äärimmäisen kriittinen SA-tilannekuvan takia)
14. @tulikomento @Ikarus @Mustaruuti vaihtavat sotavalaistuksen päälle foorumin ilmailukeskustelun puolelle
15. @gnomeofdestruction jakaa päteviä ansoitusohjeita
16. @TBman raportoi tapahtumien ytimessä ja paljain käsin pitää tilannetta hallussa. Korjaan: paljaalla kädellä. Toisessa on mobiililaite ja suora yhteys maanpuolustusnettiin.
17. @Vääpeli valaa itseluottamusta foorumille minigunvideoilla. (Omasta kopterista)
18. @kimmo.j tviittaa virvellä.
19. @Sardaukar katselee yleistä härväystä ja kertoo olleensa pahemmassakin paikassa ja kehottaa ottamaan rauhallisesti.

...

Edellinen tieto vain foorumin sisäiseen käyttöön.

KAAMOS -luokitus (Kiistämättömän Ajankohtainen ja Akuutti Maanpuolustusnetin Operatiivinen Suunnitelma)
 
Viimeksi muokattu:
Mp-netin pyhäpäivystys aloittaa samantien sodanajan toimet:

1.twitterfiidin seuraamisen #lomatpalo
2.vkontakten suodattamisen
3.facebookin huhukanavien jakamisen
4. @Bushmaster virittää ironiatykin sarjalle ja alkaa paahtamaan (Todennäköisesti spol-auton etupenkiltä)
5.Joku linkittää rasmuksen viimeisimmät päivitykset ketjuun
6. @Vonka tietää jo tässä vaiheessa kuka on hyökkääjä
7. @baikal väijyy varjoissa ja odottaa hetkeä iskeä keskusteluun kuin miljoona volttia. Muu foorumi odottaa de factoa.
8. @ctg lisää kuvamateriaalia tilanteesta (vain uhd tasoista premium kuvaa)
9. @Samses on jo poterossa.
10. Laatujuomakeskustelu ja päivän minkki-ketju jatkavat edelleen normaaliin kahdensadan postauksen päivätahtiin. 11.Kännitopic on pyhien kunniaksi tupaten täynnä.
12. @Soldierblue kohtaa kielimuurin ja ihmettelee edelleen, miksi kainuun prikaatissa ei ole telatykkejä.
13. @hansai pitää huolen iltalehtien fiidistä foorumille. (Äärimmäisen kriittinen SA-tilannekuvan takia)
14. @tulikomento @Ikarus @Mustaruuti vaihtavat sotavalaistuksen päälle foorumin ilmailukeskustelun puolelle
15. @gnomeofdestruction jakaa päteviä ansoitusohjeita
16. @TBman raportoi tapahtumien ytimessä, ja paljain käsin pitää tilannetta hallussa. Korjaan: paljaalla kädellä. Toisessa on mobiililaite ja suora yhteys maanpuolustusnettiin.
17. @Vääpeli valaa itseluottamusta foorumille minigunvideoilla. (Omasta kopterista)
18. @kimmo.j tviittaa virvellä.
19. @Sardaukar katselee yleistä härväystä ja kertoo olleensa pahemmassakin paikassa ja kehottaa ottamaan rauhallisesti.

...

Edellinen tieto vain foorumin sisäiseen käyttöön.

KAAMOS -luokitus (Kiistämättömän Ajankohtainen ja Akuutti Maanpuolustusnetin Operatiivinen Suunnitelma)

Ryhdyin jo kaivelemaan lentohaalariani esiin vaatekaapin perukoilta. :salut:
 
Viimeksi muokattu:
MAAKK aloittaa kämppäämisen...
 
Aika hyvä yhteenveto. :)
 
Tällainen skenaario:
Eräänä lauantain alkuyönä pyhäpäivänä Suomen noin pariakymmentä suurinta kaupunkia ravistelee massiivinen terroristi-iskujen sarja. Tapahtuu useita pommi-iskuja, aseellisia hyökkäyksiä ja mellakoita siellä sun täällä. Yhteiskunta lamaantuu ja menee paniikkiin. Tavallisetkin ihmiset alkavat ryöstellä kauppoja ja poliisilla on hätä kädessä, sillä resurssit eivät riitä tilanteen haltuunottamiseksi. Puolustusvoimille alkaa sadella virka-apupyyntöjä poliisilta.

Jos tuohon laittaa tilalle Saksan tai Ruotsin niin olisi jopa aika mahdollinen tilanne? Yritän kuvitella tilannetta jossa esim. Jyväskylässä tai Oulussa tavalliset ihmiset ryöstelisivät kauppoja. Sitten jos "zombiet" olisivat vallanneet Suomen kun on halloweenin aika? :D

Helsinki, ehkä Tamperekin, on sitten asia erikseen ja saattaa panikoida. Eihän siihen tarvita kuin muutaman tunnin pituinen sähkökatkos tai jos facebook on päivän jumissa.. Siltippä olettais että ihmiset lähinnä lamaantuvat kun on pimeää, kylmää, epävarmaa, pelottaa. Ei me missään päiväntasaajalla olla eikä ole päiväntasaajan kulttuuri jossa käydään kuumana päivät yöt. Tavalliset suomalaiset ottavat rauhallisesti, samoin kuin liikenneruuhkassa, kun lentsikka on 5h myöhässä tai lidlin kassat eivät toimi.

Mistäs toki tietää kuinka pidempi "some-katkos" vaikuttaa somekuplaväkeen jos kupla puhkeaa lopullisesti. Tuokin vois olla asia joka koskettaa enemmän "suuria metropoleja" kuin "meijjän impivaaraa."
 
Viimeksi muokattu:
Tähän maahan tarvittaisiin nappi jolla pimentää kaikki somet. Ihan vain kokeilumielessä. Valtionjohto saisi trollata koko somekansaa. Ensin kertovat täyshyökkäyksestä, sitten pian pimentävät somen ja katsovat miten somelaiset reagoisivat.
 
ja laittaa YLEn lähettämään Joutsenlampea tauotta..:D

(Oikeasti yllä esitetty olisi helvetin vaarallinen kokeilu)
 
Mutta josta syystä YLE:llä (televisio, radio) on tärkeä tehtävä eikä sitä pitäisi vesittää politikoimalla ja pilaamalla uskottavuutta.
 
14716654_1810011749216878_2182172050150391808_n.jpg

Poliisi + rajavartiolaitos + Utin jääkärit
 
Taitaa kuvassa olla poliisin (VATI tai karhu), merivartioston valmiusjoukkueen edustajat ja kaartin jääkärirykmentin henkilökuntaa Pasi-ajoneuvoineen.
No jaa kaartista kyllä ja poliisikin Vatista, mutta, kuvatekstin mukaan:
Helsinki Police Department, Finnish Border Guard and the Army's Guard Jaeger Regiment personnel during Joint Security Exercises in Helsinki. Noilla keskellä on kyllä rajajääkärien merkki.

Mutta pistetään oikeatkin jääkärit liikkeelle tosta:
13256648_1092634384135063_1564555409_n.jpg

Ja karhut tosta:
14280613_194368114318050_2061630927_n.jpg

Jolloin kun siellä on noi rajavartionkin valmiusryhmät niin reserviläiset voi vain odottaa vuoroaan:
13166634_1703324843256401_644605235_n.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Kaksi sinistä "raitaa" on vanhemman merivartijan arvomerkki. Ja reppupaneelissa on rajavartiomihen tunnus kenttäväreissä.
Olen ymmärtänyt, että rajavartioston valmiusryhmään kutsutaan niin raja- kuin merivartiostonkin väkeä. Ihan tehtäväsoveltuvuuden mukaan.
 
Back
Top