Vanhat raportit julki: CIA varoitti Sirola-opiston kommunistiagitaattoreista kylmän sodan aikaan

Huhta

Greatest Leader
Että näin... hyvä, että nyt ollaan hieman kauempana tuosta ajasta.

Vanhat raportit julki: CIA varoitti Sirola-opiston kommunistiagitaattoreista kylmän sodan aikaan
Joka vuosi Sirola tuottaa sata täysin koulutettua propagandistia, varoittaa CIA:n vanha raportti, jonka tiedustelupalvelu toi kaikkien luettavaksi netissä. Tutkija pitää amerikkalaisten uhkakuvia liioitteluna.

25.1.2017 klo 18:12päivitetty 25.1.2017 klo 18:36
13-3-9420998.png

Nykyään hotellina ja ravintolana toimiva Vanajanlinna oli Sirola-opiston kotipaikka vuodesta 1947 vuoteen 1994.Työväen Arkisto
29
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu

internetissä 13 miljoonaa sivua asiakirjoja. Niistä ilmenee muun muassa, että kommunistit ja Hämeenlinnan Vanajanlinnassa majaansa pitänyt Sirola-opisto aiheuttivat huolta keskustiedustelupalvelun virkailijoille toisen maailmansodan jälkeen.

Verkkojulkaisun taustalla on vapaan tiedonsaannin puolesta toimivan MuckRock-ryhmän kanne ja kampanjointi. CIA:n on julkaistava suurin osa yli 25 vuotta vanhoista asiakirjoistaan.

1950-luvun alussa Sirola-opistosta on

. Opisto mainitaan myös
, kommunistisen puolueen tilanteesta kertovassa raportissa.

Sirola-raportissa tietoja CIA:lle on antanut lähde, jonka nimi jää salaisuudeksi. Osa raportista on edelleen peitetty. Raportti kertoo, että Sirola-opistossa koulutetaan joka vuosi sata täysin koulutettua propagandistia.

Vuosikurssin lisäksi opistossa on myös lyhyempiä kursseja, joilla koulutetaan 500–600 henkilöä. Koulutuksen seurauksena kommunisteilla on palkkalistoillaan 400 täysiaikaista propagandistia, huolehtii raportti.

Sirolasta myös taistelijoita?
Tunnettu kommunistipoliitikko, Terijoen hallituksen sisäministeri ja Hertta Kuusisen puoliso Tuure Lehén tulee esiin Sirolan yhteydessä. Raportti pitää mahdollisena, että katutaistelutaktiikoista opaskirjan tehnyt Lehén opettaa sissi- ja väkivaltataktiikoita opistossa. Raportissa todetaan kuitenkin myös, että lähde ei usko, että opistossa olisi armeijakoulutusta tai aseellista koulutusta.

13-3-9420979.png

CIA julkaisemista raporteista osa on edelleen peitetty.Antti Ruonaniemi / Yle
Opiskelijoista suurin osa on nuoria kommunisteja, joilla jo on armeijakoulutus. Sirola-raportti on kirjoitettu vuonna 1950. Sirola-opisto perustettiin vuonna 1946.

Toinen raportti: Kommunistit todellinen uhka demokratialle
Vuonna 1953 kirjoitetussa raportissa kommunisteja pidetään todellisena uhkana Suomen demokratialle. Raportissa nähtiin, että Suomen Kommunistinen Puolue voi saavuttaa tavoitteensa rauhanomaisella toiminnalla aiemman suoran toiminnan sijaan. Kommunistit ovat pahempi uhka demokratialle kuin aiemmin.

Vuotta 1952 koskevan raportin mukaan kommunisteilla on suuria vaikeuksia saada taakseen maaseutuväestöä. Maaseudun väestölle oli vaikea markkinoida maiden kollektivisointia. Lisäksi puolueen pienviljelijäosastoissa oli vähän pienviljelijöitä.

Esimerkkinä raportti kertoo Forssan osastosta, jossa raportin mukaan oli räätäleitä, suutareita ja metsureita, mutta ei ainuttakaan pienviljelijää.

Raportti loppuu toiveeseen, että suomalaiset eivät antaisi itsensä nukahtaa väärään turvallisuuden tunteeseen. Suomalaisen demokratian tulisi nousta diktatuuria vastaan.

13-3-5340762.jpg

Vanajanlinnassa toimii hotelli-ravintola, joka on tullut tunnetuksi muun muassa julkkishäistä. Se on toiminut myös Luokkakokous 2 -elokuvan kuvauspaikkana.Vanajanlinna
Tutkija: Sissikoulutus ja kommunistien uhka liioittelua
Tampereen yliopiston poliittisen historian dosentti Hannu Rautkallio pitää CIA-raportin arveluja Sirolan sissikoulutuksesta liioitteluna.

– Niin sanotut vaaran vuodet olivat jo ohi eikä Neuvostoliitto tukenut Suomen kommunistien väkivaltaisia pyrkimyksiä, ainakaan sellaisesta ei ole todisteita.

Rautkallio muistuttaa, että Suomen ja Neuvostoliiton kauppasuhteet olivat tiiviit sotakorvauksista lähtien.

– Moskovahan nimenomaan varoitti suomalaisia kommunisteja aiheuttamasta häiriöitä työpaikoilla, jotta kauppa toimisi hyvin.

– CIA:n raporttien tekijät halusivat ilmeisesti vastakaikua pääkallonpaikalla ja siksi muotoilivat raporttinsa kuten muotoilivat. Suomi oli kuitenkin jo 50-luvulla stabilisoitunut maa eikä täällä kommunistien uhkaa ollut, vakuuttaa Hannu Rautkallio.

Kahvilla rahaa
CIA:n Sirola-opistoa koskevassa raportissa kerrotaan, että Suomen valtio ei juuri tue Sirola-opistoa. Tarvittavat varat tulevat Cominformilta (Neuvostoliiton johtama kommunistinen tiedotustoimisto) ja Amerikan kommunisteilta.

Sirola-opisto 1946-1994
  • Opistoa ylläpitäneen Yrjö Sirolan säätiön perustivat 1945 jatkosodan jälkeen vankiloista vapautuneet vasemmistolaiset.
  • Säätiön taustalla olivat Suomen kommunistinen puolue (SKP) sekä Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) ja sen jäsenjärjestöt.
  • Sirola-opisto aloitti parakeissa Helsingin Lauttasaaressa, mutta muutti vuonna 1947 silloiseen Vanajan kuntaan Vanajanlinnan kartanoon.
  • Vuonna 1956 Yrjö Sirolan Säätiö osti Vanajanlinnan Neuvostoliitolta.
  • Yhteiskuntateorian lisäksi Sirolan kurssivalikoimiin kuului kieliä, luonnontieteitä, historiaa ja matematiikkaa.
  • Säätiö lopetti opiston toiminnan vuoden 1994 lopussa. Vanajalinnan kiinteistö myytiin Hämeenlinnan kaupungille.
Lähde:

Amerikkalaiset eivät lähettäneet rahaa, vaan kahvia ja muita hyödykkeitä. Ne myytiin vapailla markkinoilla. Kauppa kannatti, sillä amerikkalaisille dollarin maksanut kahvi- ja hyödykelahjoitus toi opistolle 2 000 suomalaista markkaa.

Nämä "Amerikan ystävien" lahjat huomioidaan myös laajemmassa kommunistisen puolueen tilaa koskevassa raportissa.

Tavaralahjoittaminen oli tavallista
Dosentti Hannu Rautkallio ei hämmästy kommunistien kahvirahoitusta.

– Muutkin puolueet saivat kylmän sodan aikana rahaa USA:sta, tosin eri lähteistä.

Sosiaalidemokraateilla oli hyvin läheiset suhteet CIA:han. Puolue sai Yhdysvalloista lahjoituksena amerikkalaisia autoja, joita käytettiin arpajaisten palkintoina. Myös Maalaisliitto sai nykyisten näyttöjen perusteella rahaa ulkomailta.

Julkaistuihin asiakirjoihin voi tutustua tarkemmin

.

Muissa Suomea sivuavissa tai käsittelevissä dokumenteissa on muun muassa vaalitulosten ennakointia sekä pohdintoja Suomen poliitikoista ja poliittisesta asemasta, kertoo

.

Lähteet: https://www.cia.gov/library/readingroom/

http://yle.fi/uutiset/3-9420266
 
Intissä oli Sirolaopistoa käynyt jätkä minun aikaan. Hän oli oikea vasemmistointelligentti, joka vittuili minulle aika usein. Melkoinen venkula koko jätkä ja erilaisten palvelusvapautusten kirjo käsitti lähes kaiken intissä tapahtuvan.

On tehnyt muuten yliopistolla vaikuttavan uran ja nousukiito näyttäisi jatkuvan. Mitä tästä opimme?
 
Intissä oli Sirolaopistoa käynyt jätkä minun aikaan. Hän oli oikea vasemmistointelligentti, joka vittuili minulle aika usein. Melkoinen venkula koko jätkä ja erilaisten palvelusvapautusten kirjo käsitti lähes kaiken intissä tapahtuvan.

On tehnyt muuten yliopistolla vaikuttavan uran ja nousukiito näyttäisi jatkuvan. Mitä tästä opimme?

Viksup pärjää aina? :p :D.
 
Intissä oli Sirolaopistoa käynyt jätkä minun aikaan. Hän oli oikea vasemmistointelligentti, joka vittuili minulle aika usein. Melkoinen venkula koko jätkä ja erilaisten palvelusvapautusten kirjo käsitti lähes kaiken intissä tapahtuvan.

On tehnyt muuten yliopistolla vaikuttavan uran ja nousukiito näyttäisi jatkuvan. Mitä tästä opimme?

Voisin kuvitella, että kyseisen opiston käyneiden oli turha pyrkiä johtajakoulutukseen. RUK:n ovet tuskin avautuivat tulipalokommunisteille. Vaikka joissain yhteyksissä on mainittu, että SKP:n äkkijyrkkäsiipi kehotti väkeään hankkimaan johtajakoulutusta "tulevan vallankumouksen" varalle.
 
Voisin kuvitella, että kyseisen opiston käyneiden oli turha pyrkiä johtajakoulutukseen. RUK:n ovet tuskin avautuivat tulipalokommunisteille. Vaikka joissain yhteyksissä on mainittu, että SKP:n äkkijyrkkäsiipi kehotti väkeään hankkimaan johtajakoulutusta "tulevan vallankumouksen" varalle

Läpipolitisoituneella 1970 -luvullakin intin johtajavalinnat tehtiin tasapuolisesti osoitettujen kykyjen mukaisesti. Tai niiden kykyjen, joita pojat halusi näyttää. Armeija ei ollu suosiossa eikä 3 kk lisäpalvelus useimpia houkutellut. Syrjintä poliittisen maailman-
katsomuksen perusteella olisi ollut silloinkin jyrkästi kiellettyä. Ja aiheuttanut isot otsikot. Tästä on omalla saapumiserälläni kokemustakin. Hankin vähän lisäaineistoa ja palaan tähän asiaan myöhemmin.

Tämä pyrkimys hankkia mahdollisimman laadukas sotilaskoulutus mahdollisen vallankumouksen tarpeisiin pitää ilmeisesti paikkansa. Ainakin Jaakko Laakso, itse RUK:n käynyt taistolainen nuorisoaktiivi, on näin kertonut.
 
Back
Top