Varusmiehiä ei kutsuta mukaan myrskytuhojen korjaukseen

AKE-ukki

Respected Leader
MTV3 - Sanna Pietiläinen, Nina Rahkola

Puolustusvoimat ovat tarjonneet apuaan myrskytuhojen korjaamiseen, mutta tarjoukseen ei enää tartuta. Syynä tähän on se, että virka-avun aika on jo ohi.
- Viranomainen voi pyytää virka-apua toiselta viranomaiselta, eli me voisimme pyytää apua pelastustoimintaamme puolustusvoimilta, mutta pelastustoiminnassa kyse on kiireellisestä toiminnasta. Nyt myrskytuhojen osalta on kuitenkin siirrytty jo jälkivahinkojen korjaukseen, ja jälkivahinkojen korjauksesta vastaa kohteen omistaja tai haltija. Ja jos kohteen omistaja tai haltija ei ole viranomainen, kuten tässä tilanteessa ei ole, hän ei voi pyytää virka-apua, kertoo pelastusylitarkastaja Taito Vainio.

Virka-avun aika olisi ollut siis välittömästi myrskyn laannuttua.

- Silloin kuin puut olivat kaatuneina talojen päälle, virka-apua olisi periaatteessa voitu pyytää. Mutta myrskypuiden raivaus on kuitenkin niin vaarallista työtä, että siihen tehtävään ei voi laittaa kokemattomia varusmiehiä, jatkaa Vainio.

Apua tuhojen kartoitukseen
Puolustusvoimat osallistuvat kuitenkin jälkivahinkojen korjaustöihin esimerkiksi kartoittamalla myrskytuhojen laajuutta.

- Eilen tuli virka-avunpyyntö maa- ja metsätalousministeriöltä ja nyt katsomme ministeriön kanssa, mitkä ovat ne painopistealueet mistä aloitamme. Me olemme valmiita aloittamaan vaikka heti, kertoo Eero Karhuvaara, pääesikunnan tiedotuspäällikkö.

Puolustusvoimat tulevat kartoittamaan ilmasta käsin esimerkiksi metsätuhojen laajuutta.

EDIT:Välillä ihmetyttää nuo kotimaan lakipykälät....
 
No, maanomistaja voisi tehdä diilin PV:n kanssa vaikkapa polttopuun tms. hankinnassa ja tarjota myrskynkaatamia puita alennuksella, kunhan hakevat pois mahdollisimman nopeasti. PV taas voi keksiä tuolle touhulle jonkin koulutuksellisen tarkoituksen, jos hommaan ei muuten voi käyttää varusmiehiä. Mutta eikös moottorisahan käyttöä voi kouluttaa melkein kaikille aselajeille? Kuskit voivat harjoitella puidenlastaamista ja sen kuskaamista ja pioneerithan tarttee puita vaikka mihin tarkoitukseen...
 
Tuollaisen rytäkän jäljiltä on puutavaraa vinksin vonksin ja on konkeloa ja pinkeälle vääntynyttä ohuempaa....ei ole keltanokkien hommaa ollenkaan ryhtyä purkamaan tuollaista ryteikköä.

Meillä oli työmestassa viime vuonna konkelo, joka oli vääntänyt vähän alle 20 senttiä vahvan koivun lähes luokille. Näki, että siinä on jännitettä. Se ei ollut aivan meidän kulkureitillä, mutta kuitenkin siten, että pakko se oli laukaista. Ampua paukautin kiväärillä kaksi kertaa jännittyneen koivun rungon sivuun, toisella LÄHTI, voi sanoa. Jos oli ukko hollilla, kun tuo koivu laukesi, niin hallelujaa ja hellät tunteet. Miettikää tuollainen kolmisatakiloinen runko kun lähtee kun jousesta nuoli paiskautuen lähes 10 metriä sivuun ja taakse.

Ja tuollaisia on myrskypaikat pullollaan. Njet varusmiesten hommia.
 
baikal kirjoitti:
Njet varusmiesten hommia.

Lisäksi meillä on palttiarallaa puoli miljoonaa ihmistä työttömänä, joten olisi omituista laittaa varusmiehet palkattaa normaaliin työhön.
 
baikal kirjoitti:
Tuollaisen rytäkän jäljiltä on puutavaraa vinksin vonksin ja on konkeloa ja pinkeälle vääntynyttä ohuempaa....ei ole keltanokkien hommaa ollenkaan ryhtyä purkamaan tuollaista ryteikköä.

Meillä oli työmestassa viime vuonna konkelo, joka oli vääntänyt vähän alle 20 senttiä vahvan koivun lähes luokille. Näki, että siinä on jännitettä. Se ei ollut aivan meidän kulkureitillä, mutta kuitenkin siten, että pakko se oli laukaista. Ampua paukautin kiväärillä kaksi kertaa jännittyneen koivun rungon sivuun, toisella LÄHTI, voi sanoa. Jos oli ukko hollilla, kun tuo koivu laukesi, niin hallelujaa ja hellät tunteet. Miettikää tuollainen kolmisatakiloinen runko kun lähtee kun jousesta nuoli paiskautuen lähes 10 metriä sivuun ja taakse.

Ja tuollaisia on myrskypaikat pullollaan. Njet varusmiesten hommia.

Helkkarin totta. Itsellä on kerran tullut sillee liki raapaisuetäisyydelle naamasta, vuosirenkaat ehti lukea :lanssi: Eikä ollut edes jännityksessa vaan sälöytyi katkaisukohdasta ja runko otti liki 2 metrin hypyn ja tuli puolisen metriä taakse päin. Samalla reissulla sitten roitelin sahalla isäukon turvahaalarit reiden kohdala melkein puhki. Eli huonolla tuurilla olisi ensin mennyt hampaat ja naama ja sitten vielä jalka... Että varusveijarit vaan leikkimään metsuria pikakoulutuksella ilman valvontaa. Itse en ollut, enkä ole vieläkään, juurikaan kummepi, mutta valvovasilmä oli ainakin läsnä alkutaipaleella ja tuuria on ollut matkassa.
 
Pelastustoimessa myrskypuiden raivaus on tilastollisesti vaarallisempaa kuin savusukellus. Lajia varten on omat koulutukset sekä vapaaehtois, että ammattihenkilöstölle. Joskus kylmää itseäkin kun raivataan yksittäisiä puita. En haluaisi olla raivaamassa kouluttamattomien kavereiden kanssa raivaamassa tuollaisia sotkuja.
 
JOKO kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Njet varusmiesten hommia.

Lisäksi meillä on palttiarallaa puoli miljoonaa ihmistä työttömänä, joten olisi omituista laittaa varusmiehet palkattaa normaaliin työhön.

Ei luulisi olevan ylivoimainen juttu "tuho-alueen" palopäällikölle soitella läpi vaikka kaikki maakunnan vapaapalokunnat ja kysellä irtoaisiko sieltä joutilasta ja koulutettua miestä avustamaan jos on niin kauhea hätä? Viikonlopuiksi saisi komennuskuntaan myös niitä työnsyrjässä kiinni olevia. Eihän se tietenkään onnistu kun tarvitsee jotain maksaakkin... Puolustusvoimat taas ei lähetä laskua perään.

Aikoinaanhan tuli sanomista kun sotilaspoliisit vartioivat jotain autokauppaa. Ikäväähän se on jos autokauppias joutuu valvomaan yökaudet tai peräti palkkaamaan vartijan muutamaksi päiväksi? Varusmieshän on sellainen voimavara jota kaikki saavat käyttää ja ilman korvausta? Vanhemmat foorumilaiset varmaankin muistaa sen kansanedustajan joka vaati, että varusmiesten palvelusajasta 30 päivää olisi pitänyt käyttää lastentarhan avustajan hommiin.

Aikoinaan varusmiehenä jäi muistiin kuinka kolmen viikon leirin jälkeen lomat peruttiin ja jouduttiin työvoimaksi johonkin urheilukarnevaaliin. Varusmiehiä oli haalittu paikalle peräti 150 kilometrin säteeltä kun oli niin "hirveä tarve". Perjantai meni tekemättä mitään ja lauantaina tekemistä oli 20 minuutiksi. Sunnuntaina sitten meni tunti siivoamiseen. Sunnuntaina taisi tulla joku sotaveteraani juttelemaan ennen bussiin nousemista- siinä vaiheessa lähti porukalta ne "suksi vittuun" huudot niin sydämestä, että Kannaksen veteraanikin suoritti yllättävän nopean vetäytymisen. Täytyy sanoa, että porukan aggressiivisuus tuli kerralla säädettyä kunnon lukemiin!
 
Uskaltaisin väittää että kerran saapumiserässä ainakin yksi varusmies lyö itseään kirveella jalkaan tehdessään polttopuita kaminaan. Ja se on vielä pientä.

Myrskypuiden raivaus? Loukaantuneiden tilastot vain nousisivat vaikka myrsky on jo ohi. :lanssi:
 
Varumiehiä ei todellakaan voi laittaa puun kaatoon tai muuhun sen alan ammttimiesten hommiin. Vartiointi, kuljetus,metsäpalon sammutus, etsintä, veden jakelu yms. missä tarvitaan henkilöstöä, mutta ei varsinaista ammattitaitoa.

Olen kuullut, että jotkut poliisitkin karttavat varusmiesten käyttöä kadonneiden etsinnässä...ja mieluimmin kutsuvat SPR:n, VaPePa:n jne. väkeä. Toki kyseessä on yksittäisten poliisien mielipide.
 
Iskumies kirjoitti:
Uskaltaisin väittää että kerran saapumiserässä ainakin yksi varusmies lyö itseään kirveella jalkaan tehdessään polttopuita kaminaan. Ja se on vielä pientä.

Myrskypuiden raivaus? Loukaantuneiden tilastot vain nousisivat vaikka myrsky on jo ohi. :lanssi:

Nuo intin kirveethän on vähän sitä mallia että turvallisia ne eivät ole. Liian lyhyt varsi, ja käytännössä kannattaisi nöyrtyä ja mennä polvilleen. Siihen kun yhditetään usein puutteellinen halkomisalusta niin hyvä tulee.

Toisaalta kyllä meillä aikanaan oli ihan puhdasta klapia jota varuskunnasta tuotiin maastoon. Kirvestä ei tarvittu koskaan ja jos maastossa tehtiin nuotio niin sitä varten oli kenttälapiot ja leukut jotka oli aina mukana. :lanssi: (siellähän se kerves ahkiossa makasi, aivan kuten lapiot ja rautakanget myös. Toimettomana ja unohdettuna)
 
Minä taas saattelin alokkaana tupakaverin "evac-UAZiin" ja kannoin morttileiriltä kamansa pois, kun hän oli typistänyt yhden sormensa sissikamiinaan puita pilkkoessa. En tiedä miten iso utsinta tuli siitä oliko kirvestä koulutettu miehelle ja varomääräyksiä noudatettu, mutta ainakaan varusmiehelle asti ei tieto koskaan kantautunut. Muutenkaan asiasta ei tullut yhtään mitään muuta lopputulemaa kuin että heppu palveli loppuajan yhtä sormenpäätä pienempänä.

Työkomennuskunnat saavat minun puolestani pysyä historiassa, mutta koulutuksellisesti yhden johdon alla tehtävät, joukon yhteisyyttä ja oikeaa uurastusta vaativat hommat ovat tervetulleita. Rakentelisivat vaikka sitten linnoitteita, konejoukkueet tehden isot hommat ja jäpinkäiset viimeistellen ja sisustaen.
 
Back
Top