Varusmiehille tiukka some-ohje

Tvälups

Ylipäällikkö
Varusmiehille tiukka some-ohje

Puolusvoimat on antanut ohjeet siitä, kuinka varusmiesten tulee toimia sosiaalisessa mediassa.
is: 2.2.2014 12:39

Sosiaalinen media Puolustusvoimat ohjeisti varusmiehiä some-käyttäytymisessä.

Varusmies ei saa jakaa paikkatietojaan sosiaalisessa mediassa harjoituksen aikana.

Puolustusvoimista kerrotaan, että paikkatiedon jakaminen on operaation aikana kiellettyä, ellei erillistä lupaa ole annettu.

Sosiaalisen median profiili pitäisi säätää palveluksen aikana niin, ettei paikkatietoa jaeta automaattisesti.

Puolustusvoimien mukaan kaikki varuskunnassa tai harjoituksessa näkyvä tieto ei ole turvallisuussyistä julkista.
Periaate on, että sotilas voi kertoa millaista oli, mutta olinpaikkaa, määränpäätä tai tehtävää ei saa ilmoittaa.

– Meitä on ohjeistettu tästä. Joskus rajan vetäminen sallitun ja kielletyn välillä on silti vaikeaa, kertoo Porin prikaatissa palveleva Veikka Kauranen.

Puolustusvoimien viestintäjohtajan Mika Kalliomaan mukaan yhteyttä kotiin ja ystäviin saa pitää vapaa-ajalla.


Joskus rajan vetäminen sallitun ja kielletyn välillä on silti vaikeaa

– Aktiivisena palvelusaikana päätelaitteiden ja sosiaalisen median käyttö on kielletty, hän korostaa.

Osa varusmiehistä pitää blogia kokemuksistaan. Blogi on sallittu, mutta sotilasasioista ei saa suoranaisesti kertoa, eikä sotilasalueelta saa julkaista kuvia ilman lupaa.

Sosiaalisessa mediassa väärin käyttäytymisestä rangaistaan tapauskohtaisesti.
 
Onko tähän nyt vasta herätty?
Eihän tässä olla ku vuosikaudet myöhässä,mutta vaikeata tuo on mitenkään kontrolloida.
 
Onko tähän nyt vasta herätty?
Eihän tässä olla ku vuosikaudet myöhässä,mutta vaikeata tuo on mitenkään kontrolloida.

No, onhan ohjeistaminen kuitenkin jotain. Hankala on valvoa, ylen hankala ja sanktioiden ollessa luokkaa kaksi pv pekkaa, tokko paatuneimmat malttavat olla räpläämättä vehkeitään.
 
Cranen kanssa samaa mieltä, ollaan todella aika monta saapumiserää myöhässä, toki nuo kontrollointivaikeudet ovat ilmeisiä.
Toisaalta en tiedä, tarvitaanko somea varten erikseen ohjeita, kaikkeen tiedonvälitykseen pätevät samat prinsiipit.
 
Vai olisiko sittenkin aika rauhoittua ja lukaista uutinen uudestaan? Medialukutaito on nykymaailmassa melkeen yhtä tärkeetä, kuin hengittäminen ja ruokailu. Missäänhän ei esimerkiksi mainita taikasanoja nyt, vihdoin, tällä päivämäärällä yms.
Paikkatiedon jakamisesta on ohjeistettu jo jonkin aikaa, mutta VessaPaperin toimittaja ei ole aiemmin hoksannut, että tässä olisi jälleen yhden sisällöttömän seksivau-otsikon ainekset.
 
En tiedä miksi IS keksi tehdä tästä nyt uutisen, mutta nuo ohjeet olivat olemassa jo ainakin viime kesänä ja jo sitä ennen esimerkiksi harjoitusten yhteydessä on jaettu vastaavia ohjeita. IS jätti näppärästi mainitsematta myös sen, että ohjeissa paikkatiedon jakamisen kieltoa perustellaan operaatioturvallisuuden harjoittelemisella. Muuten ihmisten voi olla vaikea ymmärtää miksi varusmies ei saisi vapaasti kertoa missä on.
 
Ongelmana tässä on, että moni nykykännyköistä ja laitteista jakaa paikkatiedon sosiaaliseen mediaan kysymättä mitään laitteen käyttäjältä. Ja vaikka laitteen käyttäjä säätäisi tuon asetuksista pois, niin epäilen pahasti, että NSA:t ja muut vastaavat organisaatiot saavat tiedon käyttöönsä kuitenkin. Niin kauan kuin laitteessa on virta päällä, ja se sisältää GPS-paikantimen, paikkatiedon hyödyntäminen on periaatteessa mahdollista hakkerille.

Myöskin, esimerkiksi kännykkäkameralla kuvia otettaessa kannattaa huomioida, että kuvatiedostoon liitetään automaattisesti otetun kuvan aika ja paikkatieto.

Ainoa oikea linja tähän olisi, että mihinkään operatiivisesti sensitiiviseen harjoitukseen ei yksinkertaisesti saisi ottaa mitään verkkoyhteydellä varustettua omaa laitetta ollenkaan mukaan, ja tätä myös valvottaisiin. Kuinkahan moni reserviläinenkään miettii näitä asioita osallistuessaan harjoituksiin?

Toisaalta epäilen suuresti, että kaikki tietämisen arvoinen PV:stä on jo ulkomaisten sotilastiedustelujen tiedossa...

Oikeastaan on jossain määrin pelottavaa miettiä, miten helposti tätä kautta voidaan onkia arvokastakin tietoa. Otetaan esimerkkinä vaikka, että Merivoimien alus x osallistuu sotaharjoitukseen y, osana harjoitusta harjoitellaan tukeutumista saaristossa ennalta valmisteltuun tukeutumispaikkaan z. Kuinka helppoa on ihan googlaamalla selvittää esim. aluksen päällikön nimi tai jonkun aluksella palvelevan varusmiehen nimi. Tämän jälkeen vain selvitetään hänen puhelinnumeronsa ja tavalla tai toisella hakkeroidutaan hänen puhelimeensa tai kaapataan verkkosignaali. Ulkomaan sotilastiedustelulla on todennäköisesti olemassa tieto, että päivinä dd.mm.-dd.mm. alus osallistuu merialueen puolustamista koskevaan harjoitukseen. Sitte vain selvitetään paikkatiedoista jälkikäteen tai vaikka reaaliajassa missä kaikkialla alus liikkuu, ja huomataan, että lauantaina se on nököttänyt luodon z kupeessa paikallaan kuusi tuntia, tämä vain niin kuin kökkönä esimerkkinä. Vastaavasti perustamisharjoitukseen osallistujille saatetaan pahimmassa tapauksessa laittaa ihan suojaamatonta sähköpostia tulevasta harjoituksesta, tästä vain harjoitukseen osallistujien nimet pomintaan, ja hups keikkaa kohta on taas muutaman potentiaalisen PERK:in paikat tiedossa. Samanlaisia esimerkkejä voi keksiä miten paljon tahansa...
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä miksi IS keksi tehdä tästä nyt uutisen, mutta nuo ohjeet olivat olemassa jo ainakin viime kesänä ja jo sitä ennen esimerkiksi harjoitusten yhteydessä on jaettu vastaavia ohjeita. IS jätti näppärästi mainitsematta myös sen, että ohjeissa paikkatiedon jakamisen kieltoa perustellaan operaatioturvallisuuden harjoittelemisella. Muuten ihmisten voi olla vaikea ymmärtää miksi varusmies ei saisi vapaasti kertoa missä on.

Olen syvästi järkyttynyt Suomen armeijan säännöistä rajoittaa tiedotusta omaisille. Poikani Esa-Pekka lähti viime kesänä armeijaan ja äitinä olin luonnollisesti huolissani miten hän siellä mahtaa pärjätä. Meille omaisille sanottiin että yhteydenpito toimii ja huolissaan ei tarvitse olla. Aina voi soittaa tai tekstata. Nyt kuitenkin armeija on kieltänyt Esa-Pekan sijainnin kertomisen jonka normaalisti tarkistan aina ensimmäiseksi aamulla samalla kuin lämmön ja pulssin Lumian sovelluksen avulla. Myös Esa-Pekan ruokailun seuranta kiinnostaa äitinä. Nyt en tiedä mitä hän syö vai syökö ollenkaan. Miten voi olla mahdollista nykysuomessa että äiti ei tiedä missä poika menee?
Nimimerkki Huolestunut Äiti.
 
Sinänsä hauska että nykyään espressopannuissakin on gps sekä automaattiset facebook- ja twitter -sovellukset.

"Setämies keitti juuri tujakat kahvit lähellä kohdetta Etelä-suomi, Espoo, Ryhmitysalue, 1. MEKTSTOS, 1. PSJK, Bravo joukkue, 2 Ryhmä, BMP-2, etukansi."

Lisätään automaaginen instagrampäivitys:
15ydnyd.jpg


EDIT: Jokeripisteet sille, joka keksii mistä edellisessä päivityksessä saa punneruksia sijainninpaljastamisen lisäksi.
 
Viimeksi muokattu:
Dieselillä toimivat taisteluajoneuvot ovat myös niin palo- ja syttymisherkkiä, että tupakointikielto pätee 5 metrin säteellä vaunusta.
 
Dieselillä toimivat taisteluajoneuvot ovat myös niin palo- ja syttymisherkkiä, että tupakointikielto pätee 5 metrin säteellä vaunusta.

No voi herranduudelis mitä palleroita ne sotavaunut ovatkaan. Ovat niin räjähdysherkkiä, ettei sätkää kärsi vieressä vetää. Mitenköhän sodassa käynee tuollaiselle kalustolle, sodassa kun on sitä kipinää ja vilskettä. Setämies ja pstsika: ei ne vaunut ole mitään villakoiria, nehän ovat sotakapineita herran tähen. :rolleyes:
 
Meinasin kommentoida että takakannella on paljon lämpöisempää keitellä sumppia, mutta Bemarissa toki noin päin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top