Varusmiespalvelus, mitä opit, mitä jäi mieleen kokemuksena?

Juuri tuo alku, erilaiset ihmiset, eri motivaatio ja kaikki pannaan samaan tupaan ja telttaan.
Varmasti taistelijoissa on voinut olla mielenkiintoistakin ainesta. Oma kokemukseni oli, että motivaatiotaso intin suorittamiseen minun ympärilläni oli hyvinkin samanlaisella tasolla. Jopa siinä määrin että yllätyin kuinka kaikki halusivat suoriutua eteen tulleista tehtävistä. Aukssa pj-telttaa pystyttäessä siitä saatiin palautettakin niin muodoin, että älkää tehkö (proaktiivisesti) talkoilla, vaan johdetusti. Minun tietooni ei tullut kuin yksi tapaus jota varusmiespalvelus ahdisti ja taisi olla että tämä sitten päätyikin henkilökohtaiseen ratkaisuun. Tämäkin ahdistustapaus taisi olla ongelmissaan jo ennen varusmiespalvelusta.
 
Viimeksi muokattu:
Viimeksi tänään, nuorempaa poikaani näin. Juteltiin niitä näitä. Puhe kääntyi hänen aloitteestaan varusmiespalvelukseen. Näin hetki tuon loppumisen jälkeen siis, koki oma-aloitteisesti kertoessaan, tärkeimmäksi elementiksi sen että joutui tulemaan jotenkin toimeen ihmisten kanssa, joihin ei ikinä olisi muuten yhteyksissä ollut.

Oli aivan mielenkiintoinen keskustelu näin isän näkökulmasta muutenkin. Tätäkin rääpälettä - näin tuntuu- ihan hetki sitten tiski-altaassa pesin kun synnytyksestä tuli.

Huokaus... nyt tuli aika sentimentaalinen fiilis.
 
Viimeksi tänään, nuorempaa poikaani näin. Juteltiin niitä näitä. Puhe kääntyi hänen aloitteestaan varusmiespalvelukseen. Näin hetki tuon loppumisen jälkeen siis, koki oma-aloitteisesti kertoessaan, tärkeimmäksi elementiksi sen että joutui tulemaan jotenkin toimeen ihmisten kanssa, joihin ei ikinä olisi muuten yhteyksissä ollut.
Monet ovat kokeneet samalla tavalla joutuneensa sopeutumaan. Itse en koskaan kokenut joutuvani tulemaan toimeen kenties erilaisten varusmiestoverieni kanssa. Näin siitäkin huolimatta että en ehkä ole sosiaalisimpia ja tunneälykkäimpiä tapauksia saapumiserästäni. Toimeentuleminen muiden kanssa sujui itsekseen siihen huomiota kiinnittämättä.
 
Viimeksi muokattu:
Monet ovat kokeneet samalla tavalla joutuneensa sopeutumaan. Itse en koskaan kokenut joutuvani tulemaan toimeen kenties erilaisten varusmiestoverieni kanssa. Näin siitäkin huolimatta että en ehkä ole sosiaalisimpia ja tunneälykkäimpiä tapauksia saapumiserästäni. Toimeentuleminen muiden kanssa sujui itsekseen siihen huomiota kiinnittämättä.
Tuossa on varmaan eroa yksilöiden välillä. Jos osaa hoitaa omat asiansa ja antaa muiden huolehtia omistaan, niin aika vähän siinä on sopeutumista saati oppimista.
 
Itse kävin 2007 ja minulle jäi oikeastaan ihan positiivinen olo koko touhusta. Opin tottakai oman sa-tehtävän. Muut eräilytaidot oli jo entuudestaan hallussa. Olihan siinä välillä hyvällä tavalla kulttuurillista eripuraa muiden kanssa kun itse olen Helsingistä lähtöisin ja muista noin 90% oli enemmän tai vähemmän pohjalaisia. Useita ystävyyssuhteita jäi myös mukaan.

Henkilökunta oli ihan asiallista.

Ainoa mikä jäi suorastaan vituttamaan näin jälkeenpäin on se, että silloin nuorena oli niin kova kiire pois sieltä. Aukkiin olisin päässyt heittämällä, mutta just silloin se ei kiinnostanut. 6 kk:n jälkeen porteista ulos astuessani tajusin tehneeni ison virheen, etten mennyt.
 
Ainoa mikä jäi suorastaan vituttamaan näin jälkeenpäin on se, että silloin nuorena oli niin kova kiire pois sieltä. Aukkiin olisin päässyt heittämällä, mutta just silloin se ei kiinnostanut. 6 kk:n jälkeen porteista ulos astuessani tajusin tehneeni ison virheen, etten mennyt.
Olen kuullut mutaman muunkin harmittelevan kun aukki on jäänyt käymättä. Ei se aukki kovin kummoinen paikka ollut niin muodoin, että pois jäämistä kannattaisi sen kummemmin harmitella.
 
Jännä kuvitella, että siitä onkin jo melkein puoli vuotta, kun palvelus päättyi.
Eniten sitä oppi tietenkin itsekuria, muiden huomioimista sekä eräilytaitoja tietenkin tiedustelijana. Palveluksen alussa tein asiat tietenkin kunnolla, mutta osoitin tietenkin, että en halunnut AUKkiin myöskään. Täten 6kk miehistöön pääsin. Meinasi sitä muutamaan kertaan luovuttaa täysin, kun keskellä suota rämpi tai se, kun iski kovin kaatosade mitä olen eläessäni nähnyt ja samalla vasta etsitään hyvää tähypaikkaa (en ole koskaan ollut niin märkä). Jälkeenpäin hyviä muistoja, sekä sai pienen innostuksen syttymään eräilyyn. Jahka jossain kohtaa ostaisi kamppeita.
 
Itse en tainnut laittaa RK-62:sta sarja-asentoon kertaakaan koko intin aikana. Muistan kyllä kun ryhmäkaveri halusi tyhjentää sotaharjoituksen lopussa kaikki räkäpäät mitä oli meille jaettu - hirveä sarjatuli metsästä ja poika tuli kuin orgasmin saaneena takaisin sissitelttaan. :D

Me laitettiin kerran muistaakseni, kun mentiin aikoinaan turisteina vierailemaan vekaralle. Karttaa katsova johdossa oleva tuleva vänrikki katsoi 5km reitin väärin ja ammuttiin räkäpäitä jokainen lipas joukkuetta joka ei kuulunut ko. Harjoitukseen, ja kuului luutnantin huuto "tuli seis" ja perään "mitä vittua täällä tapahtuu" 🤣 sen jälkeen suunnistettiin oikeaan suuntaan, jokainen totesi että 5 lipasta jäljellä eikun antaa palaa, heti alkuun sitten oma luti avasi sanasen arkkunsa, "mitä vittua, säästelkää patruunoita" muutama kaveri ei kuullut käskyä ja veti lippaan tyhjäksi ja siinä oli niiden harjoitus.

Kerta tulella ne kaadot tehdään 😊
Tämä onjo offtopic, jätetään muistelut tähän.
Laitetaan tänne. Itse kerran sain pistää sarjatulelle alokasaikana tst-harjotuksessa yöllä. Ryntäsin pelkällä t-paidalla ja taisteluliivillä asemiin yöllä. Sai asenteesta alikilta kehutkin. Räkäpäät siis kyseessä.
 
80-luvun alussa Lapin rajassa, sissikomppaniassa palvelleena, voin sanoa vielä tänäkin päivänä, koulutuksen vaativuuden jälkeen, että jos jonkinlaista sissisodankäyntiä on luvassa tulevassa yhteenotossa ja varustus on nykyaikaista ja koulutus yhtä tiukkaa ja vaativaa, ei siellä ole ryssällä mitään jakoa.
Se on teurastusta.
 
Tykkäsin varusmiespalveluksesta enemmän kuin mistään muusta elämänvaiheestani. Jätän tosin jälkikasvun tästä pois.

Kuitenkin ehkä se, mikä jäi parhaiten mieleen, oli AUK:n ryhmäsuunnistus. Kouluttaja antoi meille lähtöpisteen ja kohteen sekä määräajan. Lähdettiin liikkeelle ja toinen aliupseerioppilas totesi, että "MINÄ pelaan Kajaanin Hokissa jääkiekkoa ja sinä olet joku vitun juntti Kuhmosta. Kumpikohan meistä oikein osaa suunnistaa?" Pari tuntia myöhemmin tauolla, pohjalainen painia harrastava aliupseerioppilas kysäisi kartan kanssa, missä oltiin ja missä pitäisi olla? Sen jälkeen meni lätkänpelaajan luo ja kysyi samat kysymykset. Sen jälkeen nosti kiekkoilijan rinnuksista ylös, niin etteivät jalat yltäneet maahan ja totesi lyhyesti, että "@EK johtaa."

Perille päästiin, mutta vähän myöhässä.
 
80-luvun alussa Lapin rajassa, sissikomppaniassa palvelleena, voin sanoa vielä tänäkin päivänä, koulutuksen vaativuuden jälkeen, että jos jonkinlaista sissisodankäyntiä on luvassa tulevassa yhteenotossa ja varustus on nykyaikaista ja koulutus yhtä tiukkaa ja vaativaa, ei siellä ole ryssällä mitään jakoa.
Se on teurastusta.
Oon oikeastaan samaa mieltä, vaikka pienempi kansa ollaan ja kunto huononee yleisellä tasolla. Lähtee ihan siitä, että suomalainen tarvitsee oman tilan ja rauhan, katsoo vaikka mökkimaan pihariitoja minkälaisia kahakoita niistä tulee kun metri on enempi naapurinpuolella keskenämme niin eipä naapurilla olisi kovin kiva ottaa koko tonttia 😉

Suomalainen on melko itsepäinen ja koulutetaan vielä sellaiseen mitä koulutetaan nyky normaalissa ammattisotilaille niin, se ei ole kovin houkuttelevaa tulla tänne kun nähnyt vanhempaakin +50v nais sukupolvea pst kursseilla valmiina käyttämään sinkoa. Lähdeppä etsitämään ranskasta, saksasta tai italiasta.. Ja lista jatkuu.. Samaa.
 
Back
Top