Varusmiespalvelus, mitä opit, mitä jäi mieleen kokemuksena?

[skärdis]

Mikä oli sun mielestä se parhain ase ampua? Monet tykkää RK.

Aika vähissä taitaa olla eri asetyypit useimmilla varusmiehiä.

Ei meillekään mitään muuta kuin rynnäkkökivääriä käsiin uskottu. Ihan jees pyssyksi, mutta ei siihen mitään himoa syntynyt.

Itse pääsin tai aluksi pikemminkin jouduin ilmatorjuntakonekiväärikurssille. Veetutus vaihtui ihan mukavaksi kokemukseksi. Kurssilla yllättäen keskityttiin asiaan eikä jakkaralla jäkittämiseen. Etenkin auton katolta ITKK oli ihan mukava ase ammuttavaksi.

 

[Tornisteri]

Mikä oli sun mielestä se parhain ase ampua? Monet tykkää RK.

Kuten todettu niin koen ettei niitä eri aseita niin hirveästi ollut jolla olisi ampumaan edes lopulta päässyt. Toivoin siis armeijakokemuksestani tässä mielessä paljon laajempaa, mutta minkäpäs teet. Toisaalta ne itse ammunnat sitten olivat vauhdikkaita nuoren miehen mielestä ja hommaan saatiin luonnollisesti lisää syvyyttä juurikin näillä muistaakseni ryhmä- ja taistelijaparin ammunnoilla. Määrä siis korvasi laadun.

Sanoisin että ITKK eli itänaapurin NSV-ilmantorjuntakonekivääri taisi olla rouhein vehje muistaakseni valojuovilla, joilla ladattuna onnistuin aiheuttamaan riihikuivan kesän helteellä pienimuotoisen pensaspalon jossakinpäin Kassunkurua taikka Vuosankaa. Nyt en muista että kummassa oltiin.

Molempiin konekivääreihin hajosin siinä mielessä totaalisesti että KVKK veti tasaisin väliajoin syöttöhäiriöitä ja lisäksi aliupseerikurssilla oli jatkuvia kokoamiseen ja purkamiseen liittyviä harjoituksia sekä KVKK:n että PKM:n osalta. En tiedä onko tuota KVKK:ta enää edes jaossa, mutta eipä toisaalta sitä PKM-konekivääriäkään käytetty kuin muutaman kerran ammunnoissa eikä se kertaakaan ollut maastoharjoituksissa edes mukana kaikesta teoriasta huolimatta.

Toisaalta itse kävin armeijan ennen tätä ns. taistelutavan muutosta, joka tarkoitti sitä että suurin osa silloinkin uusimmasta varustuksesta koulutettiin hyvin pintapuolisesti hyvässä lykyssä kerran ja tämän jälkeen todettiin että "turha näihin on mennä kun ei nämä teidän sodanajan varustukseen kumminkaan edes kuulu".

Dragunov-tarkkuuskivääriä olisin halunnut kokeilla, sillä se vaikutti lyhyen hypistelyn perusteella eräillä messuilla jännältä idän myyttiseltä salamurha-aseelta.

 

[Dani]

Okei joo. Oma isä on lentosotamies, eli Kuorevesi- Pirkkala joskus palvellut, ei päässyt ikinä kokeilemaan ITKK aseita. Nuo on varmasti tosi tärkeitä joskus, jos jotain konfliktia tulee.

 

[Dani]

Kuten todettu niin koen ettei niitä eri aseita niin hirveästi ollut jolla olisi ampumaan edes lopulta päässyt.

Kysytään vielä, että millä eri vehkeillä olisit toivonut päässeesi ampumaan?

Miten erosi muista tarkkuuskivääreistä, ja koetko että nämä olisi todella hyviä aseita monille?

Dragunov-tarkkuuskivääriä olisin halunnut kokeilla, sillä se vaikutti lyhyen hypistelyn perusteella eräillä messuilla jännältä idän myyttiseltä salamurha-aseelta.

 

[Tornisteri]

Laajennan asiaa vähän siten että totean toivoneeni ehkä ylipäätään tarkempaa tietopakettia siitä minkälaisia koulutushaarat olivat sisällöllisesti. Varsinkin alussa oli todella vaikeaa tehdä päätöksiä sen suhteen että mikä oikeasti kiinnostaisi kun tietoa koulutusten sisällöstä ei ollut aina niin helppoa saada suorasukaisesti taikka edes kattavasti.

Vaikka internet ja sen keskustelupalstat olivat tuohon aikaan olemassa, niin esimerkiksi eri joukko-osastojen omat kotisivut tarjosivat todella vähän konkreettista informaatiota vaikka siitä mitä esimerkiksi lääkintämies tekee ja mistä kaikesta palvelus koostuu. Nykyään erinäiset some-tilit ja "somevastaavat" Youtube-videoiden ohella antavat erittäin hyvää kuvaa sisällöstä jo ennen palvelusta, mutta tuohon aikaan erinäiset hommat arvotettiin edelleen enimmäkseen kuulopuheen tai kaveripiirin juttujen perusteella. Tässä asiassa ollaan menty kyllä lyhyessä ajassa todella parempaan suuntaan verrattuna niihin aikoihin.

Muistan että yksikön seinällä oli jotain lyhytsanaisia powerpoint-esityksestä tulostettuja eltaantuvia lappusia missä esimerkiksi 12kk palvelevasta tulenjohtajasta todettiin että "matemaattiset taidot korostuvat tässä tehtävässä" tai jotain sinnepäin. Eipä tuo nyt hirveästi sisällöstä kerro ja kumminkin aika nopeasti piti kai siihenkin aikaan saada selkoa että mitä mies haluaa kurkkusalaateissa tehdä ja kuinka pitkään.

Jos mietin vaikkapa omaa tietäni aliupseerikurssille niin valittavana oli tasan joko perinteinen kiväärilinja taikka sitten panssarintorjuntaa. Pähkäilin että PST-hommat olisivat todella rankkoja koska "Rasko" ja sen kaverit, joten ehkäpä jalkaväkimiehenä pääsisi piirun verran helpommalla.

Suhtauduin kuitenkin 12kk palvelukseen siinä vaiheessa todella myönteisesti tietämättä että mitään kauhean mullistavan uutta siellä aliupseerikurssilla ei sitten kuitenkaan ehkä jonkun käskynantorungon ja muutaman muun asian osalta tultaisi opettelemaankaan.

 

[Dani]

Mulla on eräs kaveri joka oli kaikin puolin hyväkuntoinen ja näin, mutta ei halunnut auk vaikka sitä kovasti sinne tahdottiin. Niin puhuivat sitten jonkun korkeemman kanssa siitä ja onnistui jotenkin pääsemään puolella vuodella. Sekin on hauska, että on sellasia todella hyväkuntosia motivoituneita kavereita, mutta kurkkusalaateissa ei kiinnosta kauaa vietää aikaa. Ihan hyvä kai sekin ettei siellä pakolla pidetä sitä vuotta, jos ei vaan halua olla.

 

[MeriTJ]

Mikä oli sun mielestä se parhain ase ampua? Monet tykkää RK.

Suurimmalla osalla kokemuspohja on niin kapea ja rajallinen ettei mielipiteelle voi paljon antaa arvoa. Omalla kohdalla ehdottomasti mieleenpainuvin ampumakokemus on tulenjohtajana 130TK eli 130mm kallioon kiinteästi asennettu tornikanuuna rannikkotykistössä. Ammuin parhaimmillaan samaa maalilauttaa kahdella eri linnakkeella olevilla tykeillä todella suurilla etäisyyksillä ja onhan se aika hemmetin hienoa että tuollainen orkesteri soittaa sinun tahtipuikon heilutuksen tahtiin. Meritorjuntaohjus olisi ollut todennäköisesti vielä hienompi mutta ymmärrettävistä syistä emme saaneet sellaisella kovalla harjoitella vaikka niillekin maaleja annettiin maalle ja merelle sijaitseville yksiköille. Kädessä pidettävästä kalustosta kertasingossa on sitä jotakin vaikka se parhaimmillaankin on melko keskinkertainen kapistus.

 

[MeriTJ]

Mulla on eräs kaveri joka oli kaikin puolin hyväkuntoinen ja näin, mutta ei halunnut auk vaikka sitä kovasti sinne tahdottiin. Niin puhuivat sitten jonkun korkeemman kanssa siitä ja onnistui jotenkin pääsemään puolella vuodella. Sekin on hauska, että on sellasia todella hyväkuntosia motivoituneita kavereita, mutta kurkkusalaateissa ei kiinnosta kauaa vietää aikaa. Ihan hyvä kai sekin ettei siellä pakolla pidetä sitä vuotta, jos ei vaan halua olla.

Jos oppilaalla on motivaatiovaikeuksia, ei siihen kannata kovin paljoa resursseja sijoittaa. Asenne & oppimiskyky on tärkein, kaiken muun voi suunnilleen kyllä opettaa (toki se hyvä kuntopohja tekee siitä opettamisesta sujuvampaa kun huomio ei mene henkihieverissä asioiden suorittamiseen kunnon rajottaessa tekemistä).

 

[Kyrätulli]

Sama on reservin sijoituksissa nykyään, jos ei maistu tai kiinnosta niin kutsut jää siihen ensimmäiseen. Ja vapautuksen harjoituksesta taitaa saada aika simppelisti nykyään.

 

[Umkhonto]

Itse pääsin tai aluksi pikemminkin jouduin ilmatorjuntakonekiväärikurssille. Veetutus vaihtui ihan mukavaksi kokemukseksi. Kurssilla yllättäen keskityttiin asiaan eikä jakkaralla jäkittämiseen. Etenkin auton katolta ITKK oli ihan mukava ase ammuttavaksi.

ITKK on ihan mukava peli nakutella lyhyitä sarjoja, mutta kyllä Sergeissä oli ihan eri tavalla munaa. Eka kerta kovilla a-tarvikkeilla taisi olla Rankin pinta-ammuntaleirillä.

 

[skärdis]

Sama on reservin sijoituksissa nykyään, jos ei maistu tai kiinnosta niin kutsut jää siihen ensimmäiseen. Ja vapautuksen harjoituksesta taitaa saada aika simppelisti nykyään.

Mitäpä sitä mukana roikottamaan jos ei kiinnosta - parempi molemmille osapuolille.

Toinen puoli on tietysti se, että ihmisillä on aidosti tilanteita, joissa sotavaltion kutsua ei voi priorisoida. Kuten veljeni, jonka lapsi syntyi hieman etuajassa juuri samaan aikaan kuin piti olla kertaamassa. Sitten myöhemmin kyseli perään, kun ei enää kutsua tullut niin kauttarantain antoivat ymmärtää, että täällä lukee ettei miestä kiinnosta.. Sijoitus poistui ja sen jälkeenhän on turha odotella kertauksia.

Isossa kuvassa varmaan ihan ok, jos sinne löydettiin joku noheva tilalle, mutta yksilökohtaisesti kyllä syö miestä ja maanpuolustustahtoa.

Jos aiheeseen palataan niin kyllähän se jo varusmiehenä ihmetytti miten vähän aseista ylipäätään sai tietoa tai ampumisesta puhumattakaan. RK62 lyötiin käteen ja se oli siinä se.

 

[Pihkakoski]

Aloitin varusmiespalveluksen paikassa xx vuonna 1986. Saavuin - näin minulle jälkikäteen kerrottiin - tupaan sangen juopuneena. Tupakoin myös tuvassa ja puhuin rivoja. Väitetysti.

Itse varusmiesajan suoritin kohtuullisen kunniallisesti. Tästä tosin täytyy laskea pois aika, jolloin olin Lapissa kuukauden telttamajoituksessa.

Lapissa ollessani, sain tiedon kuntoisuuslomasta, joka sisälsi käynnin jossakin ravintolassa, bussin kuljettamana. Koska olen luonnostani nokkela ja ilomielinen, pyysin silloista tyttöystävääni lähettämään leirille kaksi pulloa Vermuttia.

Ennen kuntoisuuslomaa, join tarkasti ajoitetun suunnitelmani mukaan, postissa tullutta alkoholijuomaa pois. Päästyämme ravintolaan, mieltäni riivasi ajatus kiireestä. Join tuoppeja kiireellä. Minulla on aina ollut hyvä pää alkon keston suhteen.

Kuntoisuus on katoavaa, kuten aika ravitsemusliikkeessäkin. Erittäin hyvin pohjustettuna sekä itse ravintolassa nesteellä ravittuna, lähdimme, palkitut varusmiehet kohti leiriä.

Tästä eteenpäin, voisin kuvailla, siinä onnistumatta määrää jonka ihminen kykenee oksentamaan. Rajatussa ajassa. Huikeaa.

Minut pyydettiin myöhemmin asiasta keskustelemaan. Jäi tunne että kantahenkilökunta pyrki olemaan nauramatta. Jouduin silti siivouksen bussiin maksamaan.

 

[Pihkakoski]

Ja itse otsakkeeseen vastaten. Varusmiesajoilta jäänyt mieleen useampi tapaus, jossa olin joutumassa tappeluun. Oletan että senhetkinen kohtuullisen kova fyysinen olemus säästi turpasaunalta. Motivaatio maanpuolustukseen oli valitettavasti itselläni lähellä nollaa, ei noita miettinyt nuorena sonnina. Pääsääntöisesti tein kuitenkin mitä käskettiin, poikkeamat tästä olivat poikkeamia.

Erityisen hankalana muistan tiettyjen alikersanttien tavan "kouluttaa". Itse en joutunut erityisen simputuksen kohteeksi. Tuvassa kuitenkin oli tyyppi, josta ilman mahdollisuutta erehtyä näki, että psyyke ei ole tasapainossa.
Sain tietää että alikersantit ovat ko. henkilöä yön aikana suihkuun viemässä. Kerroin alikersantille että ehdottomasti vievät samalla minut. Yö sujui hiljaisuudessa. Tämä erityisesti mieleen on jäänyt. Erittäin pahalla tavalla. Pienimunaiset kusipäät.


edit kirjoitusvirhe

 

[Umkhonto]

Mitäpä sitä mukana roikottamaan jos ei kiinnosta - parempi molemmille osapuolille.

Toinen puoli on tietysti se, että ihmisillä on aidosti tilanteita, joissa sotavaltion kutsua ei voi priorisoida. Kuten veljeni, jonka lapsi syntyi hieman etuajassa juuri samaan aikaan kuin piti olla kertaamassa. Sitten myöhemmin kyseli perään, kun ei enää kutsua tullut niin kauttarantain antoivat ymmärtää, että täällä lukee ettei miestä kiinnosta.. Sijoitus poistui ja sen jälkeenhän on turha odotella kertauksia.

Isossa kuvassa varmaan ihan ok, jos sinne löydettiin joku noheva tilalle, mutta yksilökohtaisesti kyllä syö miestä ja maanpuolustustahtoa.

Jos aiheeseen palataan niin kyllähän se jo varusmiehenä ihmetytti miten vähän aseista ylipäätään sai tietoa tai ampumisesta puhumattakaan. RK62 lyötiin käteen ja se oli siinä se.

Velimies taitaa pysyä ikivänskänä, eikä kolmatta käskyä enää tule kun kaksi kertaa jo ollut este. Ensin oli ulkomailla opiskelemassa aika tuoreeltaan reserviin siirtymisen jälkeen ja toisella kertaa harjoitus oli päällekkäin muuton ja esikoisen syntymän kanssa. MPK:n kursseille sitten vaan.

 

[Urpo]

Rekkakortin sain ja sitä kautta ammatin. Metusalemin aikana se oli kallista ja pohjoisessa ei niitä kouluja pahemmin ollut. Ratkaisin asian hakeutumalla Turun 2.Erilliseen autokomppaniaan, sain kortin ja isä vainaa oli tyytyväinen, vaikka halusikin minut rajalle töihin kuten hänkin oli ollut. Opin, että tietyistä asioista pitää osata kieltäytyä, kuten omalla kohdalla AUK, että saan sen kortin. Meni kyllä liki huuto-otteluksi kapteenin kanssa, kun ei mitenkään halunnut ymmärtää, etten mene. Teki kuitenkin lopussa minusta korpraalin kiusallaan.
Positiivisesti otin palveluksen ja sen ajan, useamman palvelusajan tuttavuuden kanssa vieläkin olemme ystäviä, ja kyllä se kapteenikin oli loppupelissä loisto upseeri ja mies.

 

[Olympiakasarmi]

Ainakin opin, että muodollinen pätevyys ei aina merkitse mitään vaan pärstäkerroin voi ratkaista. Minulle tuli sotilaspassiin merkintä: ensisijainen pätevyys hammaslääkärin apulainen. En ollut koskaan opiskellut päivääkään mitään lääketieteeseen liittyvää enkä ole sen jälkeenkään. Kun minulle annettiin peruskoulutuskauden jälkeen vaihtoehdoiksi esikuntaraketti tai hammaslääkärin apulainen, puhuin itseni jälkimmäiseen hommaan. Oli muuten leppoisa homma, koska hammaslääkäri oli reservin upseeri ja lähti aamupäivän jälkeen siviilivastaanotolleen. Loppupäivän olin yksin koko rakennuksessa.

 

[Atsomuti]

Minun inttiaikanani ei ollut keksitty kännykkää, ei teknisiä alusvaatteita eikä naisten asepalvelusta. Vaatteet olivat puuvillaa, villa ja sarkaa, jalkineena nahkasaapas ja kumisaapas, ilman huopavuorta. Koskaan en missään palellut niin paljon kuin inttitalvena hikimärissä puuvillakalsareissa. Koulutusta sävytti simputus ja nöyryytys. Itsekkyys ja kyräily olivat tuttua myös varusmiesten keskuudessa. Ei tuntunut olevan henkilökunnankaan motivaatio kovin korkealla. Enemmän opin maastotaidoista aktiivisen reserviläisharrastuksen ja kertausharjoitusten aikana. Päätin kuitenkin ottaa kaiken tarjotun koulutuksen. Parasta aikaa oli kurssi Asekoulussa, jonne koin luontaista mielenkiintoa ja jossa palvelus keskittyi asian oppimiseen eikä äkseeraamiseen. Mieleenpainuvin ampumakokemus oli sementtipään laukaisu 55 S 55:llä.

 

[LasUps]

Suurin oppi omalta kohdalta oli ehdottomasti se, kuinka erilaisia ihmisiä tästä maasta löytyy, myös skappareista. Hyvällä tavalla jäi mieleen rennot ja mukavat esiupseerit ja nuoremmat upseerit sekä tupakaverit. Huonolla tavalla sitten vastaavasti suoraan sanottuna epäpätevät opistoupseerit, joilla ei ollut mitään käsitystä pedagogiikasta, mikä oli aika valitettava puute kouluttajalla. Kivaa kuitenkin oli noin yleisesti, vaikka motivaatio alkoikin loppua kohden hiipua.

Taidan itekin pysyä ikivänskänä, kun ei tullut auk-kouluttajana sijoitusta, eikä pakollisia kertauskutsujakaan ole tullut. Voishan sitä toisaalta käväistä vapaa-ehtoisesti, jos joskus kerkeis.

 

[Kyrätulli]

Suurin oppi omalta kohdalta oli ehdottomasti se, kuinka erilaisia ihmisiä tästä maasta löytyy, myös skappareista. Hyvällä tavalla jäi mieleen rennot ja mukavat esiupseerit ja nuoremmat upseerit sekä tupakaverit. Huonolla tavalla sitten vastaavasti suoraan sanottuna epäpätevät opistoupseerit, joilla ei ollut mitään käsitystä pedagogiikasta, mikä oli aika valitettava puute kouluttajalla. Kivaa kuitenkin oli noin yleisesti, vaikka motivaatio alkoikin loppua kohden hiipua.

Taidan itekin pysyä ikivänskänä, kun ei tullut auk-kouluttajana sijoitusta, eikä pakollisia kertauskutsujakaan ole tullut. Voishan sitä toisaalta käväistä vapaa-ehtoisesti, jos joskus kerkeis.

Juuri tuo alku, erilaiset ihmiset, eri motivaatio ja kaikki pannaan samaan tupaan ja telttaan.

Noihin kertauksiin ja sijoituksiin voi vaikuttaa marssimalla aluetoimistoon, ei SAInt ketään sohvalta nouda. LKPssä ja saapumatta jättämisissä ne laittaa sinitakit asialle...

 

[skärdis]

Juuri tuo alku, erilaiset ihmiset, eri motivaatio ja kaikki pannaan samaan tupaan ja telttaan.

Ihmettelin tuon alleviivaamista jo varusmiehenä.

Ehkä se uutta ja outoa on kaupunkilaisille. Jos on elänyt ikänsä jossakin onnellisten saarella ja käynyt eliittikouluja niin voihan se olla yllätys.

Itse maalaispitäjässä asuneena ja sen ainoan yläasteen käyneenä ei asiassa ollut mitään uutta tai ihmeellistä.