Varusmiesten onnettomuuskorvauksia nostetaan

Umkhonto

Ylipäällikkö
Mahtaakohan olla sama juttu reserviläisille tapahtuvien onnettomuuksien kanssa?


Raaseporin trag11edia pysäytti - puolustusministeri MTV:lle: Varusmiesten onnettomuuskorvauksia nostetaan
Sunnuntai 5.11.2017 klo 08.59

Puolustusministeri Jussi Niinistö (s) kertoo MTV:llä, että varusmiehille ja heidän omaisille maksettavien tapaturma-, sairastumis- ja kuolemantapauskorvausten korotus on etenemässä.


Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan valtiolla on moraalinen velvollisuus nostaa korvauksia. (PETRI ANIKARI)
Niinistön mukaan Raaseporin tragedian jälkeen asialle on laaja tuki eri puolueissa. Tasoristeysonnettomuudessa menehtyi kolme varusmiestä.

- Lähtökohta on, että ne nostettaisiin suurin piirtein samalle tasolle kuin kriisinhallintatehtävissä palvelevilla. Eli kuolemantapauskorvaus olisi noin 200 000 euroa, ja pysyvän haitan osalta puhutaan vastaavista summista, Niinistö sanoo MTV:llä.

Tällä hetkellä varusmiehen kuolemasta maksetaan omaisille 4 800 euron hautausavustus. Pysyvän vamman korvaukset ovat joitain tuhansia tai kymmeniätuhansia euroja.

Niinistön mukaan asia on periaatteellinen kysymys.

- Kun kerran määräämme nuoria miehiä ja vapaaehtoisia naisia palvelemaan isänmaan puolesta varusmiespalveluksessa, ja jos jotain palveluksessa sattuu, niin meillä on moraalinen velvollisuus korvata vähintäänkin samaan mittaan kuin mitä kriisinhallintatehtävissä vapaaehtoisesti palvelevat saavat, Niinistön kertoi haastattelussa.

Korvauksien nostamista on vaatinut perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen. Juvonen teki asiasta lakialoitteen jo viime keväänä ja yli sata kansanedustajaa allekirjoitti aloitteen.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711052200511384_u0.shtml
 
Varusmiehen kuoleman jälkeen maksetaan kyllä perhe-eläkettä leskellä ja lapsille. Harva varusmies on kuitenkaan perheellinen.

Käytännössä jos esitys tuollaisenaan menisi läpi niin lopputuloksena olisi varsin ainutlaatuinen korvaussysteemi. Erikoista on varsinkin se, että halutaan luoda jonkinlainen henkivakuutuskorvaus menehtyneen vanhempia ja sisaruksia varten. Harvalla on henkivakuutus jossa edunsaajana ovat vanhemmat tai sisarukset. Tämä on erittäin poikkeuksellinen säännös nykyiseen sosiaaliturvaan ja mm. vahingonkorvauslain säännöksiin nähden. Jos tälle tielle lähdetään, niin samanlainen korvaus kuuluisi ainakin poliiseille, palomiehille, rajavartiomiehille ja Tullille.

Lakimuutos kuuluu sosiaali-ja terveysministeriön alle, joten saa nähde miten lopulta käy.
 
Jos tälle tielle lähdetään, niin samanlainen korvaus kuuluisi ainakin poliiseille, palomiehille, rajavartiomiehille ja Tullille.
Taitavat kaikki noissa palvelevat olla siellä työsuhteessa eivätkä vankeusrangaistuksen uhalla lain velvoittamana. Siinä on vissi ero varusmiespalvelukseen.
 
Back
Top