Varusmiesten perinteet katoamassa?

Merten sheriffi

Supreme Leader
BAN
Varusmiesten vuosikymmenten perinteet ovat omien havaintojeni mukaan hävinneet. Isä palveli merivoimissa vuonna 1969 ja itse 1998. Meillä molemmilla esimerkiksi termi kuli alokkaasta on tuttu. Kukaan ei enää tunne.
Merimieslakin vanteen käyryys on hävinnyt katukuvasta. Vielä minun aikana mitä gonampi oli, niin sitä käyrempi lakki. Nykyään näkyy pelkästään sääntöjen mukaisia suoria lakkeja.
Erilaisia merimiesten paremmuudesta kertovia rallatuksia tiedämme isäni kanssa monia. Tänä päivänä näitä ei enää kuule. Olen kysellyt useilta varusmiehiltä, että ovatko kuulleet.
Minun aikana palveli 3 saapumiserää päällekkäin. Helmikuu, heinäkuu sekä lokakuu. Käytännössä aina laivoilla palveli siis ainakin kahden saapumiserän varusmiehiä. Perinteet siirtyivät näin eteenpäin.
Onko teillä havaintoja näistä?
 
Olen huomannut varusmies slangin muuttuneen.
Sanoissa on monesti englannin kaiku pohjalla, niin se maailma muuttuu.
 
Back
Top