Varusteita, joita kaivataan markkinoille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja YJT
  • Aloitus PVM Aloitus PVM

YJT

Respected Leader
Tähän ketjuun voi tehdä kotimaisten toimijoiden puolesta markkinatutkimusta varusteista, joita kaivataan siviilimarkkinoille. Oletan, että kotimaiset armeijatavaraa myyvät / valmistavat firmat kuitenkin seuraavat MP.nettiä; tai lähinnä firmoissa on töissä väkeä jotka seuraavat.

Toisessa ketjussa puhutaan RVL:n lierihatusta, ja joku mainitsi että siitä saisi joku (esim Varusteleka) tehdä siviiliversion.

Itse vinkkasin Varustelekalle jokunen vuosi sitten, että peltipaidan mallisuoja lienee rauennut, kun mallisuojan omistanut Boreus oli lopettanut toimintansa. Uskon, että kyseistä paitaa voisivat ostaa muutkin kuin minä; omista peltipaidoistani hihansuut ovat rispaantuneet.
 
Viimeksi muokattu:
Tuon mukaan lähes aitoja peltipaitoja on saatavilla.

"Aidolla ja alkuperäisellä armeijan mallilla valmistettu SA peltipaita on vihdoin saatavilla!

Paidat valmistetaan meille kotimaisella tehtaalla ja taustalla on vahvaa osaamista puolustusvoimien sopimusvalmistajana. Paita valmistetaan mahdollisimman lähelle intin peltipaitoja, eli kaavat ja materiaalit on valittu nykyisten saatavuuksien rajoissa vastaamaan "valtion virallista". Käytännössä siis voidaan puhua armeijan speksien mukaisesta paidasta.

Materiaalit: 100% puuvilla

Valmistettu Suomessa!"


 
Aivan tavallinen sadeasu M05-sadeasukankaasta. Ja lierihattu samasta kankaasta. Oikeen kunnon Rukka-look. Please take my money.
Jostain syystä noita on vain sadeviittoina. Ei taida vaan toimia yhtä hyvin maastossa. Vanhat taikaviitat ovat toki tuttuja meille vanhoille kuuskekkosten kavereina. Ei siinä yhtä kuivana pysynyt.
 
Jalas voisi ainakin tehdä vähän risteytystyötä ja yhdistää Fantomin ja Combatin parhaat puolet. Eli kevyt täysmusta kalvomaihari.
Heijastimet ja metallipohja pois, kuminen potkusuoja kärkeen.
Ja joskus miettinyt eikö noiden yleisten kenkien/pohjien pariksi kannattaisi tehdä ja myydä liukuesteitä, jotka on tehty juuri kyseiselle pohjalle, ei korota hankalasti ja PYSYY paikallaan.

Ostin ihan vasta lekan merinosormikkaat eli ”linerit” ja testaillut muitakin. Kummastuttaa aina että miksi se sauma on sormen sivussa ja täten myös kärjessä. Miksei sitä sormea voi ommella kasaan että saumat olisi sormen päällä, alueella jolle ei ole mitään tuntumavaatimuksia.
 
Jostain syystä noita on vain sadeviittoina. Ei taida vaan toimia yhtä hyvin maastossa. Vanhat taikaviitat ovat toki tuttuja meille vanhoille kuuskekkosten kavereina. Ei siinä yhtä kuivana pysynyt.
Itsellä on kuitattuna pitkällä kuitilla kyllä M05 sadepuku erilisine takkeineen ja housuineen, siviilimarkkinoista en tiedä mutta ainakin sellainen on PV:llä sortimentissaan. Omille välityksilleni ainakin puku on toimiva ja pitää hyvin kuivana ollen myös melko kevyt vanhempiin sadevaatteisiin verrattuna.
 
Itsellä on kuitattuna pitkällä kuitilla kyllä M05 sadepuku erilisine takkeineen ja housuineen, siviilimarkkinoista en tiedä mutta ainakin sellainen on PV:llä sortimentissaan. Omille välityksilleni ainakin puku on toimiva ja pitää hyvin kuivana ollen myös melko kevyt vanhempiin sadevaatteisiin verrattuna.
Sehän tuossa onkin kun tuo mainio puku on ollut jo ainakin 15 vuotta käytössä pienine muutoksineen, niin jännä mikä on esteenä siviilimyynnille. Ainoat mahikset on olleet jotkin takavuosien Lekan ylijäämäerät.
Onko kankaan valmistusmäärät rajalliset vai mikä lie rajoite. Vai eikö uskota markkinaraolle perinteisille ratkaisuille. Sadeviittaa tosiaan nyt sentään saa muotiväreissä.
 
Harmaa tornilogollinen peltipaita on näköjään tänäänkin päällä, viimeinen jota vielä kehtaa päällä pitää. Aika usein kylillä kysellään, että vieläkö noita jostain saa. Täytyy laittaa uutta tilaukseen, kun niitä näköjään kohta taas saa. Hintaa kyllä pari kymppiä liikaa...

Goretex m05 maastopukua ei ole saanut mistään. Teetin aikaisemmin m91 maastopuvun gotetexillä, mutta se alkaa olla jo pois muodista. On minulla varustelekan kalvoasu, mutta tahtoisin sellaisen, joka on itsessään tavallinen m05 maastoasu ja sisällä gorekalvo ja verkkokangas.

Erittäin maastokelpoisiin kalvollisiin maihareihin, turvakenkiin ja metsurin nahkakenkiin ei tarttis laittaa kirkkaan oranssia pohjaa tai mitään muutakaan kirkasta väriä, jotta ne kävisi kaksikäyttötuotteista.

Valkoiset nahkarukkaset irtovuorella.

Villakynsikkäät joissa kämmenselässä lisäksi tuulta pitävää m05 kangasta. Lisäoptiona käännettävä kämmenselän tuulenpitävä kangas jossa toisella puolen valkoista ja toisella kesä m05. Näitä tulisi käytettyä yksittäin siten, että huonommassa kädessä rukkanen ja paremmassa kynsikäs.
 
Sehän tuossa onkin kun tuo mainio puku on ollut jo ainakin 15 vuotta käytössä pienine muutoksineen, niin jännä mikä on esteenä siviilimyynnille. Ainoat mahikset on olleet jotkin takavuosien Lekan ylijäämäerät.
Onko kankaan valmistusmäärät rajalliset vai mikä lie rajoite. Vai eikö uskota markkinaraolle perinteisille ratkaisuille. Sadeviittaa tosiaan nyt sentään saa muotiväreissä.
Foxa tekee kankaita ja esim. Hanx:illa on noista motoristiversiot muttei NIR-sävyillä. Kuorivaatteet lienevät kuitenkin muodikkaampia yleisesti ottaen.
Tässä olisi kuitenkin tilaa leka-versiolle sadevaatteista, mutta leka saa kuorivaatteista paremmin hintaa.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Ai peltipaitaa uustuotantona ?! Hintaan seitkytviis.
Hitto mullahan on sitten arvotavaraa vaatehyllyssä ... eikä oo mikään kohta rispaantunut :D
Vähän oon käyttäny.
.
 
Saako jostain M83 villapaitaa päällystöversiona? Eli se missä on kynätasku vasemmassa hihassa ja nimikyltin paikka oikeassa olkapäässä.
Armyvaatteet.fi myy suunnilleen sellaista mutta brittimallina mikä ei vastaa ihan PV:n mallia. Esim. olkapoletit on huomattavasti leveämmät.

Näitähän sai joskus takavuosina jostain, olikohan se Inttistore tai joku muu.
 
En tiedä missä Husqvarna teetättää sahaushanskansa mutta noista saisi tappeluversiot muuttamalla väritystä kunhan vain NIR yhteensopivia.
Markkinoilla olevat hanskat eivät yleensä suojaa kylmältä, omaa hyvää sorminäppäryyttä ja suojaa teräviltä esineiltä samaan aikaan.
 
Uusi maastoauto jossa elektroniikka ja sähkövimpaimet n. 1960-luvun tasoa.
 
Kunhan Venäjän teollisuus riittävästi taantuu, niin Lada Niva saattaisi piankin täyttää nuo ehdot.
Äh. Lada ei ole koskaan ollut miltään osin laadukas. Auto voi olla laadukas ja kestävä ilman kaikkia vuoden 1970 jälkeen keksittyjä mukavuus- ja päästöhömpötyksiä.
Jos saisin ilmaiseksi täysin uutena jonkun koskaan minulla olleista autoista, niin ottaisin vuoden 1973 pystylyhtymersun. Se oli mahtava auto 3 litran dieselillä. Niillä ajoi miljoona kilometriä ja mukavasti. Eikä tarvinnut viedä tasalta ja puolelta korjaamolle vikoja tunnistavien antureiden vikojen takia.
 
Uusi maastoauto jossa elektroniikka ja sähkövimpaimet n. 1960-luvun tasoa.
G-Mersu on liian nykyaikainen? Se on kieltämättä enemmän 80-lukua kuin 60-lukua...
 
Uusi maastoauto jossa elektroniikka ja sähkövimpaimet n. 1960-luvun tasoa.
Näitähän melkein meinasi olla, siis Suzuki Jimny, mutta niiden maahantuonti Eurooppaan lopetettiin viime vuonna, Suzukin muiden vain polttomoottoria käyttävien henkilöautojen ohella, nyt siis tuovat vain hybridejä. Toki oli näissäkin kaikenlaista 2000-luvun alun mukavuuselektroniikkaa, mutta perustoiminnot olivat hyvin yksinkertaista mekaniikkaa.

Näitähän sai joskus takavuosina jostain, olikohan se Inttistore tai joku muu.
Niin, Inttistore eli RUL:n kauppa, joka meni konkurssiin alalle tulleen kilpailupaineen takia.
 
Joka talvi rupeaa harmittamaan kunnollisten M05 lumikuvioisten housujen puute. Kaiken maailman anorakkia, haalaria ja muuta turhaa kyllä myydään, mutta housuista ainoa vaihtoehto on PV:n tekeleiden mukaan tehdyt paskat. Joskus pisti silmään Utin kuperkeikkaukoilla olleet housut, jotka ilmeisesti Ruotsalaisen Taigan tekemät, mallia en tiedä, tarjolla näköjään kolmet erilaiset. Kuvat alla.

Tuollaisia siis kaipaisin, kunnollisilla nopeasti irroitettavilla henkseleillä, ja kunnon taskuilla varustettuja housuja. Ehkä vielä noihin Taigan housuihin lisäksi taisteluhousutyyliset etureisitaskut. Myös vyötärön korkeus tulisi tarkastaa. Plussaahan olisi jos materiaali olisi palamatonta, nähnyt turhan monien partiohaalarien palavan kun ukkelit lämmittelee nuotion ääressä. Ainiin ja napalmi ym... En vaan tiedä onko palamatonta lumikuviokangasta markkinoilla. Noissa ensimmäisissä Taigan pöksyissä lisäksi gorekalvo, ei välttämättä koko housuihin mielestäni moiselle tarvetta, mutta polviin ja perseeseen olisi kiva lisä.

Ja ei, en ole lähtenyt kysymään valmistajalta, että tekisivätkö moisia M05 kuvioisena.
1746294761307.webp1746294799775.webp1746294835202.webp
 
Peltipaidan lisäksi/sijaan kaipaisin saman mallista pystykauluspaitaa, jossa kolmen napin rivi edessä eikä sivuilla kuten intin paidassa. Pukutehdas teki näitä aikoinaan, oli ruudullisia sekä pysyraidallisia. Tunnetaan kai myös riihipaitana.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Back
Top