RPG83
Soome Majori
http://www.ess.fi/?article=409484
Venäjä havittelee varuskunnan aluetta, Hennala myydään?
1.4.2013 14:26 - päivitetty 18:35
Hennalan kasarmialueen aukioilla saattavat tulevaisuudessa kaikua venäjänkieliset marssit ja komennot. Kuva: ESS/Arkisto
Ensi vuoden loppuun mennessä lakkautettava Lahden Hennalan varuskunta-alue saattaa vaihtaa omistajaa. Radio Voiman haastattelema Venäjän puolustusministeriön läntisten alueiden neuvotteleva virkamies kertoo, että alueesta jätettiin tarjous Suomen valtiolle viime viikolla.
Vastausta odotetaan mahdollisimman nopeasti, Sergei Larionov sanoo.
Larionovin mukaan läntisellä alueella seurataan tarkkaan erityisesti Etelä-Suomen puolustusjärjestelyjä. Kiinnostus Hennalaa kohtaan heräsi heti kun varuskunnan lakkautus tuli ajankohtaiseksi.
- Alueen sijainti on Pietariin nähden hyvä, samoin liikenneyhteydet ovat kunnossa.
Venäjä suunnittelee Hennalaan koulutuskeskusta. Osa alueesta on tarkoitus osoittaa laadukkaaseen asuntotuotantoon, asuntoja markkinoitaisiin Venäjän raharikkaille.
Hankkeen kustannuksista Larionov vaikenee. Kyse on kuitenkin kymmenistä miljoonista euroista.
Jos kauppa toteutuu, tulee Hennalasta suljettu venäläinen alue, jossa saa liikkua vain passilla.
Venäläisten suunnitelmiin kuulu myös valuutanvaihtopisteen avaaminen Hennalan Koti-Pizzaan, sanoo Larionov.