Venäjä noussut Suomen toiseksi tärkeimmäksi vientimaaksi

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Talous 8.11.2012 klo 19:41
Venäjä noussut Suomen toiseksi tärkeimmäksi vientimaaksi

Suomen vienti Venäjälle kasvaa reipasta vauhtia samalla kun vienti Saksaan ja Ruotsiin putoaa. Venäjä on noussut jo Suomen toiseksi tärkeimmäksi vientimaaksi. Suomalaisyritykset uskovat, että hyvä tahti Venäjällä myös jatkuu.

Venäjän vienti on vetänyt, kun muissa Suomelle tärkeissä vientimaissa veto hiipuu, selviää Tullihallituksen tilastoista. Ruotsi on yhä tärkein vientimaa, mutta vienti sinne on ollut laskussa. Saksa on puolestaan ollut pitkään kakkosena. Ruotsi ja Saksa ovat saaneet osansa Euroopan talouskriisistä, mikä on heikentänyt niissä maissa suomalaistuotteiden kysyntää. Sen sijaan vienti venäjälle kasvoi tammi-elokuun aikana ripeää kymmenen prosentin tahtia.

Venäjälle mm. puurohiutaleita jo 20 vuotta vieneen Myllyn Paras -yhtiön toimitusjohtajan Pekka Savelan mukaan pääsyy siihen, että yhä useampi valitsee heidän tuotteensa halvemman vaihtoehdon joukosta on laatu. Sama pätee suomalaistuotteisiin yleensäkin Savela arvioi.

- He arvostavat länsimaisia tuotteita ja pitävät suomalaistuotteita hyvinä ja korkealaatuisina.

Savela uskoo Venäjän vetävän hyvin jatkossakin.

- Venäjän näkymät ovat erittäin hyvät. Siellä on iso kulutuspotentiaali ja ostovoimaisen väestönosuus on koko ajan kasvamassa.

Suomalais-Venäläisen kauppakamarin 300:lle suomalaisyritykselle tekemä kysely kertoo samaa. Odotukset kaupan kasvulle ovat edelleen suotuisat. Mutta paremminkin voisi mennä. Kaupankäynnin tutut esteet eivät ole Venäjän WTO jäsenyydestä huolimatta madaltuneet. Ongelmana ovat edelleen tullaus, byrokratia, logistiikka ja uutena rahoituksen saatavuuden vaikeutuminen.

Yhä useampi yrittääkin säästää tulli-, kuljetus- ja palkkakuluissa valmistamalla tuotteet paikanpäällä. Suomalais-Venäläisen kauppakamarin yrityskyselyyn vastanneista 29 prosenttia aikoo investoida Venäjälle jo lähimmän puolen vuoden aikana.

Moskovan lähellä käynnistyy pian oma mylly myös Myllyn Paras -yhtiöllä. Toimitusjohtaja Pekka Savelan mukaan sinne on mentävä jos aikoo pärjätä.

- Alhaisen jalostusasteen tuotteissa paikallinen valmistus on kilpailukykyisempää. Toisaalta jos palkkakustannusten osuus on iso, niin Venäjällä ei pysty kilpailemaan korkeilla valmistuskustannuksilla, Savela sanoo.

Investointi Venäjälle ei kuitenkaan ole pois Suomesta. Savelan mukaan ainakaan heidän yhtiössään laajentuminen Venäjällä ei aiheuta mitään muutoksia Suomessa.
 
Samaan aikaan Atlantin toisella puolen. Kallista tuo sotiminen.

Chart%20of%20the%20Day%20Debt%20Ceiling.jpg
 
miheikki kirjoitti:
Samaan aikaan Atlantin toisella puolen. Kallista tuo sotiminen.

Jos katsot tuota kuviota, niin se isoin nousu tapahtui opaman kaudella ja se johtui siitä, että useampi firma piti pelastaa konkalta.
 
SJ kirjoitti:

Et taida osata lukea tuota? Kaivelepa milloin sopimukset laadittiin ja vertaa kuvioon. Tyhmä saa olla muttei oikeistolainen ja konservatiivi.
 
muhvetti kirjoitti:
Tyhmä saa olla muttei oikeistolainen ja konservatiivi.

Tuo vaatisi melkein vastakommenttia, mutta saisin kuitenkin bannit. Minun ei kaiketi tarvitse kirjoittaa mitään rumaa, koska uskon saavani viestin myös telepaattisesti perille.

Tuliko perille, muhvetti?
 
muhvetti kirjoitti:
SJ kirjoitti:
miheikki kirjoitti:
Samaan aikaan Atlantin toisella puolen. Kallista tuo sotiminen.

Jos katsot tuota kuviota, niin se isoin nousu tapahtui opaman kaudella ja se johtui siitä, että useampi firma piti pelastaa konkalta.

Et taida osata lukea tuota? Kaivelepa milloin sopimukset laadittiin ja vertaa kuvioon. Tyhmä saa olla muttei oikeistolainen ja konservatiivi.

Ehkäpä en osaakaan, mutta kuitenkin tuo isoin piikki sattuu juuri sille ajanjaksolle, kun jenkit alkoivat jakaa rahaa firmojen pelastamiseen ja sotimista on samalla ainakin koetettu ajaa alas, joten olettaisin käyrän osottavan toiseen suuntaan, jos sotiminen olisi tuolle käyrälle ainoa selitys kuten tuossa Miheikin viestissä sanottiin.
 
muhvetti kirjoitti:
SJ kirjoitti:
miheikki kirjoitti:
Samaan aikaan Atlantin toisella puolen. Kallista tuo sotiminen.

Jos katsot tuota kuviota, niin se isoin nousu tapahtui opaman kaudella ja se johtui siitä, että useampi firma piti pelastaa konkalta.

Et taida osata lukea tuota? Kaivelepa milloin sopimukset laadittiin ja vertaa kuvioon. Tyhmä saa olla muttei oikeistolainen ja konservatiivi.

Mites nuo ovat toisiaan poissulkevia? Vertaa vaikka tämän yhden natsinuoren kommentteja julkisuudessa.
 
Back
Top