Venäjä sitoo Rosatomilla Suomen itseensä?


Tämä on ollut yleistä tietoa jo pitkään..

Suomi on Venäjän talutusnuorassa kahdestakin suunnasta. Sekä venäläisten investoinneista Suomeen että myös toisin päin. Suomalaisten valtio-omisteisten firmojen Venäjälle tekemien investointien vuoksi.

Tottakai kysymys on myös puhtaasta liiketoiminnasta mutta taustalla on vahva poliittinen vaikuttaminen. Eikä kyseessä ole pelkkä lobbaus vaan asioista päätetään myös korkeimmalla poliittisella tasolla. Erityisen hyvin tämä on näkynyt esimerkiksi Fortum'in ja Fennovoiman kytköksinä. Fortum on investoinut Venäjälle vähintäänkin 5-6 miljardia euroa. Se miten siellä liiketoiminta etenee riippuu viime kädessä Venäjän johdosta..Yhteensä Suomen valtion (osake-enemmistön) omistamat yritykset ovat sijoittaneet Venäjälle toista kymmentä miljardia euroa (lienee n. 12-13 miljardia).

Fennovoimahanke on vahvasti kiinni Suomalaisessa julkishallinnossa. Kts omistajat:
http://www.voimaosakeyhtio.fi/osakkaat/

Venäjä pyrkii laajentumaan Suomessa erityisesti perusteollisuuden alueella.. Energian tuotanto, Teboil, kaivosteollisuus (Norilsk Nikkel), Laivanrakennus (Helsingin telakka/Arctech), jne.

Jokainen tankkaus Teboil'illa kilauttaa muutaman killingin myös Putinin taskuihin..
 
Back
Top