Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

YLE:n seurannasta saa kuvan ryssän kiusanteosta.



Kaakkois-Suomen rajavartioston kapteeni Jussi Vainikka kertoo, että Vaalimaalle on tullut tänään noin sata turvapaikanhakijaa. Turvapaikanhakijoita saapuu rajalle jatkuvasti. Heidän hallittu vastaanottaminen ruuhkauttaa raja-aluetta.

– Venäjän puolelta on tullut saapuvaa liikennettä ja lisäksi muutaman kymmenen hengen joukko turvapaikanhakijoita, Vainikka kertoo.

Vainikka kertoo, että turvapaikanhakijat on otettu hallitusti maahan. Sitä mukaa, kun ihmisiä on otettu maahan, on myös turvapaikanhakijoita tullut lisää.

Hänen mukaansa raja ei vetäisi pahimmillaan kumpaankaan suuntaan, jos raja olisi kummaltakin puolelta auki. Tämän vuoksi rajalla on pakko säännöstellä liikennettä.

Suomen puoli on tällä hetkellä kiinni, eikä Suomesta pääse kulkemaan Venäjälle. – Olemme yrittäneet olla yhteydessä Venäjän puolelle, mutta siellä ei olla haluttu säännöstellä liikennettä, Vainikka kertoo.
 
YLE:n seurannasta saa kuvan ryssän kiusanteosta.

Sai haastattelusta myös kuvan, että rajaupseeri piti itsestään selvänä muiden rajanylittäjien väistävän kunniavieraita.

Varmasti antaisi manttelin päältänsä.
 
Ählyjen some antaa vinkkejä.



“KIIREELLINEN vetoomus Venäjälle jumiin jääneille siirtolaisille, suunnatkaa Suomen rajalle, ei ole aikaa odottaa. Rajanylityspaikka on avoinna huomiseen klo 8:00 asti. Tämä vetoomus koskee vain voimassa olevan viisumin haltijoita.”
 
Ählyjen some antaa vinkkejä.



“KIIREELLINEN vetoomus Venäjälle jumiin jääneille siirtolaisille, suunnatkaa Suomen rajalle, ei ole aikaa odottaa. Rajanylityspaikka on avoinna huomiseen klo 8:00 asti. Tämä vetoomus koskee vain voimassa olevan viisumin haltijoita.”
Eli raja ei mene kiinni ennen kuin viimeinenkin läpsy on sisässä.. mielenkiintoista nähdä mitä rysyihin menevät vielä keksivät, jos heitä ei lopulta päästetä yli..
 
Hupaisaa, poliisit rivissä FN 303:lla varustettuna vahtimassa ulos pyrkiviä..

IS seurannan mukaan 15:12 jälkeen ei ole päästetty yhtään ajoneuvoa venäjän puolelle. Mikseivät sitten sulje sisääntulevaa liikennettä vaan kirjoittavat turvishakemuksia kynät sauhuten?
 
Eikun ulos ei vedä.
Joo, niinpä olikin. Olin siinä käsityksessä, että painetta oli nimenomaan Suomeen päin ja raja vedettiin sen takia kiinni väliaikaisesti.

En tiedä, miksi näin on. Vaikeaa uskoa sitä liikenneturvallisuusselitystä, koska kyllähän ihmiset kävelevät muutenkin pientareilla lähellä ajorataa, ja tuolla ajonopeudet ovat varsin alhaiset.

Ensimmäisenä mieleen tuli selitys, että ei haluta ottaa riskiä että joku Suomesta lähtenyt ei pääse takaisin ennen rajan sulkemista, mutta ei sekään kovin todennäköiseltä tunnu. Joku henkilöstöresurssien ohjaaminen sisään tuleviin voisi olla syynä, mutta luulisi että sitä sisään tulevaa virtaa voidaan säädellä, kun ei sieltä normaalistikaan ihan vapaasti tultu.

En tosiaan tiedä; en usko että kv sopimuksia sentään niin löperösti tulkitaan että taikasanalla saa tulla vapaasti maahan ilman mitään tulijavirtojen kontrollointia.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Back
Top