Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

500 000 ylittäjää - tässä vaiheessa kyseessä on kansainvälinen uutinen. Eurooppalaiset mediat pitävät hetki hetkeltä -seurantaa. Suomi yrittää irrottautua erilaisista kansainvälisistä sopimuksista ja otteet rajalla alkavat muistuttaa 1:1 Puolan otteita. Jotkut protestoivat, mutta vastustus on suurin piirtein yhtä marginaalissa kuin Nato-jäsenyyden kohdalla.
Hyvästi Suomi 😡
 
Niin, tämä tilannehan ei todellakaan ole ratkennut lopullisesti nykyisillä toimenpiteillä. Paras suoja tällä hetkellä lieneekin varsin ankara talvi. Keväällä sitten nähdään, miten homma etenee.

Edelleen: jos olisin Putler, niin totta hitossa pyrkisin tekemään Suomelle kiusaa käyttämällä Lähi-idän siirtolaisia aseena. Mordorissa varmasti tiedetään, kuinka vaikea paikka tämä Suomelle on sopimustulkintojen takia.
 
Kun kerran on rahaa heittää tosta vaan kivapaikkamatkusteluun 6 kiloa niin varmaan sitten myös pystyy elättämään itsensä täällä prosessin ajan ja ostamaan lentolipun ihan itse sinne mistä on tullutkin. Mulla ei olis ikinä 6 tonnia heittää tosta vaan matkusteluun vaikka duunia painetaankin.

Hyvä vertaus voisi olla se, että jos länsimaalaiselle tarjottaisiin loton päävoitto sanotaanko 80 prosentin todennäköisyydellä, niin maksaisiko hän rivin pelaamisesta 100.000 euroa? Aika moni voisi olla valmis maksamaan, koska jättipotin todennäköisyys on hyvin iso, vaikkakin toki menetys on myös iso jos riski realisoituu.
 
Joo. Sama juttu kuin Hesarin taannoisessa jutussa, jossa kurdit esittelivät yli sadan tonnin autojaan. Koko suku kuulemma rahoittaa ne. Mitenhän mahtaa olla?
Eiköhän äälläääh ne useinkin rahoita: eli rahoitusyhtiö. Hoitaako äälläääh myös ne maxut on tietenkin vain vääräuskoisten asia.
 
Kyllä, kotimaassaan. Kela gold tilille ja kaupungin vuokrakämppä alivuokrattu paperittomille. Klaani hoitaa vuokran keräämisen ja itse voi palata takaisin esittelemään varastettua bmw:tä...
Tähän vielä pientä "kukka" ja "nappi" kauppaa ja päälle väärinkäsityksiä esim. osarikaupoissa ja pikavipeissä niin alkaa olla elintaso taatusti parempi kuin tavis-työssäkävijöillä vaikka kotimaassa koulu olisikin jäänyt koneinsinöörin matalalle tasolle. Matalakin ÄO riittää hyvin koska tukiverkostot kyllä neuvovat. Kaikkein matalin käytännön ÄO on kuitenkin niillä työssäkäyvillä suomaalaisilla jotka ihastelevat hassuhattujen vilkasta älämölöä kaffiloissa, tai ehkä sen mukanaan tuoma kansainvälinen tunnelma on hintansa arvoista, kaikkine päättömyyksiin ja vähäisimpine sattumuksineen. Ehkä olen vain väärässä.
 
Onko keväällä aika hirviporukoiden ja muiden aloittaa omat rajapartiot niillä alueilla, joilla on tiet rajan pinnassa sekä Suomen ja Venäjän puolella? Jos rajavartiosto ei suostu push-back -toimintaa tekemään, niin onko yksityisten vuoro yrittää? Nyt ei puhuta mistään ampumisista, vaan esim. kun ne 11 laitonta löydettiin navetasta, niin hätäkeskukseen soittamisen sijasta olisi osoitettu suunta itään ja annettu marssikäsky, jonka toteuttamiseen kannustetaan näkyvällä aseistuksella
 
Samanaikaisesti ja ristiriitaisesti toivon ja pelkään tuota. Tuollainen olisi erittäin tarpeellista, koska tuollaisen oikean rajavartijapartion kohdannut arabi somettaisi siitä eri tavalla kuin virkamerkeillä varustetun pellerajavartioston kohdannut nepaleesi. Ristiriitainen signaali somessa olisi parempi kuin täydellisestä onnistumisesta kertova. Kun meidän surkuhupaisa valtiomme pyrkii valitettavasti huolehtimaan vain siitä, että ehdoton antautuminen menee sujuvasti. (Varastin tämän ilmaisun jostain, ehkä täältä palstalta. Kiitos muotoilijalle)

Huonoa partiotoiminnassa olisi se, että se ei jäisi siihen, vaan rajavartiointi houkuttelee paikalle amnestyn ja varisverkoston ja poliisin. Tietysti niilläkin kohtaamisilla voisi olla ns onnellinen loppu.
 
Onko keväällä aika hirviporukoiden ja muiden aloittaa omat rajapartiot niillä alueilla, joilla on tiet rajan pinnassa sekä Suomen ja Venäjän puolella? Jos rajavartiosto ei suostu push-back -toimintaa tekemään, niin onko yksityisten vuoro yrittää? Nyt ei puhuta mistään ampumisista, vaan esim. kun ne 11 laitonta löydettiin navetasta, niin hätäkeskukseen soittamisen sijasta olisi osoitettu suunta itään ja annettu marssikäsky, jonka toteuttamiseen kannustetaan näkyvällä aseistuksella

Tuossa myös että syksyllä voisi olla aseettomia hirviporukoita jos omatoimi rajapartioita lähtisivät tekemään
 
Vai että oikein "hirviporukoita" rajaa tukkimaan :rolleyes:
Mietitäänpä kaksi scenaariota, mitä sitten oikein tapahtuisi:

1) Naapurinmiesten ja työkaverien katseet täynnä arvostusta ja vilpitöntä kunnioitusta, kutsu munamantoihin ja itsenäisyyspäivänä johonkin standaarikemuihin tai ehkä jopa Linnaan! Naapurin YH katse täynnä lupausta tai ainakin kotona päänsärky olisi lopultakin voitettu. Tuplabonukset ABCeellä ja huippuluokan vaihtotarjous autosta. jne

2) TAI sitten kaikkien aselupien peruutus, kutsu kuulusteluihin ja rosiksesta tukeva sakko, oma "tili" supoon, mahdollisista alaikäisistä lasu-ilmoitukset ihan varmuuden vuoksi, naapurit ja huonommat kaverit vaihtavat vastaan tullessa puolta viimeistään silloin kun paikallismedia on asiasta uutisoinut.

Kumpikohan näistä mahtaa toteutua? Ehkäpä jopa näemme asian..
 
Laittomien rajanylitysten luonne muuttuu kesällä, kertoo Rajavartiolaitos
Rajavartiolaitoksen apulaisosastopäällikkö Marko Saareks sanoo, että tulijoiden määrän kasvun todennäköisyyttä on vielä hyvin vaikea arvioida.

RAJAVARTIOLAITOS pitää mahdollisena, että laittomasti Suomen itärajan ylittävien määrä kasvaa kesää kohti. Alueet, joiden kautta raja on järkevästi mahdollista ylittää, laajenevat samalla kun lumet sulavat.

Rajavartiolaitoksen apulaisosastopäällikkö Marko Saareksin mukaan tilanne on tämä, jos mahdollisten tulijoiden määrä pysyy tällaisena kuin nyt.

”Nyt, kun todennäköiset [ylityspaikat] ovat niitä missä tie kulkee lähellä rajaa tai ylittää sen, on luminen metsä haasteellista kulkea niiltä osin kuin teitä ei ole. Potentiaaliset alueet laajenevat”, Saareks sanoo.

Saareks vakuuttaa, että rajaa pystytään edelleen valvomaan ja rajaturvallisuudesta pystytään pitämään kiinni silloinkin, jos tulijoiden määrä kasvaa.

Lisäksi Saareks kertoo, että jos tulijoiden määrä kasvaa tietyillä alueilla, Rajavartiolaitos on valmis kohdentamaan valvontaa näille alueille.

Onko todennäköistä, että kesällä laittomien rajanylitysten määrä nousee?

”En lähde tätä arvioimaan, tässä on niin monta tekijää, ja kesään on pitkä aika”, Saareks sanoo.

SAAREKS pitää todennäköisenä, että kaikki rajan ylittäneet on tähän mennessä havaittu.

”Sadan prosentin varmuudella ei voi sanoa, että näin olisi, mutta oma arvio on, että meidän järjestelmässä kaikki luvattomat ylitykset havaitaan.”

Viimeistään luvaton rajanylitys paljastuisi silloin, kun ylittäjä hakee turvapaikkaa sisämaassa tai on tekemisissä viranomaisten kanssa muusta syystä.

He eivät pyri välttämään viranomaisia Suomen puolella”, Saareks kertoo.

Kai se on ryssän sama noita alkaa työntämään muutamasta helposta kohtaa yli. Mitä sitten vaikka pystytään valvomaan? Sen nätimmin pääsevät sisään järjestelmään.
 
Viimeistään luvaton rajanylitys paljastuisi silloin, kun ylittäjä hakee turvapaikkaa sisämaassa tai on tekemisissä viranomaisten kanssa muusta syystä
Laittaa kyllä miettimään. Suurelle yleisölle on vakuutettu sinisilmin (lue valehdeltu) poliitikkojen, rajan johdon ym. toimesta, että raja pitää, on kameraa, tekoälyä, tunnistinta, mönkijää, koiraa jne. Totuus on, että sieltä voi maastorajan yli tulla vaikka millainen joukko ja heidät huomataan viimeistään, kun tulevat itse ilmoittautumaan viranomaiselle?!

Entäs sitten, kun henkilöt ovatkin niitä, joilla on muuta mielessä, kun ilmainen ylläpito ja lounas?
 
Viimeksi muokattu:
Rajan pitäminen kiinni vaatii sen, että rajaa halutaan pitää kiinni. Se tarkoittaa sitä, että rajan yli tulevat heitetään takaisin asylumeita kuuntelematta ja uudelleen yrittävät ammutaan, kerta eivät usko. Jos tähän ei ole halua, niin pitää alkaa katsoa työpaikkoja Norjasta tai vieläkin lännemmästä ja sulauttaa siellä lapset paikalliseen kulttuurin. Valintoja.
 
Vai että 50 työntekijää jatkaa Suomessa kesään asti. No, inhorealistina sanoisin, että mikäli maastoraja alkaa vuotaa tosissaan, ei nämä riitä mihinkään. Ja jotenkin epäilen, että työtehtäviin tulee kuulumaan sen vahtiminen, että Suomi noudattaa pakolaissopimusten pykäliä millintarkasti. Pitäähän se varmistaa, että laiton rajanylittäjä turvapaikka -taikasanan lausuttuaan pääsee vastaanottokeskukseen turvapaikkaprosessiin.

Juurikin sama ollut mielessä noista Frontexin virkamiehistä.
 
Back
Top