Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Tuo "mainehaitta" on lähinnä vasemmistolaisittain katsovien henkilöiden silmissä. Suurin osa muista näkee tiukan rajapolitiikan hyvänä ja nimenomaan mainetta parantavana asiana.

Itse ainakin häpeän syvästi Suomen löysiä käytäntöjä, kun taas esimerkiksi Puolan ja Viron rajapolitiikka herättää päinvastaisia tunteita.
 
Venäjä päätti rajasopimuksen Suomen kanssa​

Vuonna 2012 voimaan tullut yhteistyösopimus lakkasi olemasta keskiviikkona.

Valtiosopimus Suomen ja Venäjän rajat ylittävästä yhteistyöstä on rauennut. Sopimuksen voimassaolo lakkasi keskiviikosta lukien.

Venäjä ilmoitti irtisanovansa sopimuksen yksipuolisesti lokakuussa ja syytti Suomea vihamielisestä suhtautumisesta itänaapuriinsa. Määräyksen allekirjoitti maan pääministeri Mihail Mišustin.

Nyt kun tilanne on ollut päällä jo jonkin aikaa niin kokonaiskuvakin alkaa hahmottua:
-FSB hallinnoi maahantulijoita
-Omatoimisesti raja-alueelle tulijat pääosin poistetaan FSB:n toimesta. Sakotus/karkotus/pakkovärväys tarinoita tulee ilmi
-Rajan yli tulleiden tarinoissa on kuvausta viranomaisten avustamasta toiminnasta
-Merkittävä osa rajan yli tulleista katoaa/pyrkii katoamaan vastaanottokeskuksista

Minulle tässä alkaa paistaa nyt selkeästi läpi se aiempi huoli, eli osa ylittäjistä on sumuverhoa, sattumanvaraisesti valittua joukkoa. Mutta osa on tarkoitukselle mukaan ujutettuja. Itse lähtisin nyt kyllä liikkeelle siitä että ainakin ne vastaanottokeskuksista kadonneet ovat operaattoreita jotka ujutettiin nyt EU alueelle Suomen kautta. Se mikä noitten tehtävä on, niin yksi hyvä lienee palestiina-mielenosoitusten organisointi pitkin Eurooppaa. Mieluiten niin että saadaan mahdollisimman väkivaltaisia konflikteja. On tuolla listalla kaikkea muutakin noille varmasti lähtien siitä että mainostetaan tätä reittiä ja houkutellaan pakkovärvättävää massaa liikkeelle.
 
Paras suojamme tältä ryssän erikoisoperaatiolta on yhä edelleen talvi. Kunhan lumet sulavat ja ilmat lämpenevät, tulemme varmasti näkemään rajalla paljon enemmän laittomia siirtolaisia. Ryssähän voi vaikka kerätä niitä kerralla isomman osaston, jonka laittaa sitten tulemaan rajan yli sopivaksi katsomallaan hetkellä.

Toivottavasti siihen on myös jotenkin varauduttu. Ettei tulisi taas yllätyksenä.
 
Toivottavasti siihen on myös jotenkin varauduttu. Ettei tulisi taas yllätyksenä.
Siihen on varauduttu. Tulet kuitenkin pettymään, kun kuulet, että se varautuminen on soppatykkien, makuutilojen, wifi-tukiasemien ynnä lääkäri- ja hammaslääkäripalvelujen riittävyyden varmistelua. Ehdottoman antautumisen on mentävä sujuvasti on sotahuutomme.
 
Paras suojamme tältä ryssän erikoisoperaatiolta on yhä edelleen talvi.
Toivottavasti siihen on myös jotenkin varauduttu. Ettei tulisi taas yllätyksenä.
Tätä pitäisi kutsua hybridisodankäynniksi. Sodankäyntiin pitäisi tarvittaessa liittyä aseellisen voiman käyttö jos push back ei muuten onnistu. Miksi rajavartijoilla on aseet jos niitä ei voi käyttää?
 
Hirveä julkinen vääntö ja teatteri käytiin siitä voiko turhapaikanhaun itärajalla keskeyttää ja keskittää sisämaahan. Proffat ja dosentit olivat kilpaa mylvimässä ihmisoikeuksista ja tosiasiallisesta mahdollisuudesta sanoa taikasana. Toreilla vaadittiin tyyliin vaihtamaan kanslerit jos ei lupaa heru.

Lopulta mikään ei kuitenkaan oikeastaan muuttunut. No sen verran ehkä, että pitää kävellä 200 metriä metsän poikki kun tie on tukittu portilla.
 
Onko kukaan nähnyt uutiskuvaa näistä talven aikana tapahtuneista rajan ylityksistä, joissa näkyisi edes hieman lapseen viittaavaa?
Teknisesti 17v on toki lakiemme mukaan lapsi mutta jos se ilmiselvästi on nelikymppinen partatero, joka ilmoittaa iäkseen 17v ilman mitään virallista tai edes puolivirallista dokumenttia, ei silloin pitäisi kansalle uutisoida "lapsista". Yksinkertaisimmille se tarkoittaa jopa sylivauvoja.
 
Juuri näin. Kerroin tämän heti kun zenäjän turhishyökkäys alkoi: mitään oikeasti merkittävää ei tulla tekemään. Eduskunnan suuri enemmistö, ja vaikkapa ne nykyiset presidenttiehdokkaat, ovat no-limit väkeä. Kuka mistäkin syystä. Syksyllä saatamme olla aivan toisessa tilanteessa tulvaan mukaan laitettujen zenäjän operaattorien tehdessä iskujaan esim. infraa vastaan ja aitoturhisten tehdessä kulttuurinsa mukaisia tekoja toisaalla. Uskon että suomalaisten enemmistön on silti hirmu huolissaan ilmaston lämpiämisestä ja rasismifasismista.

Onko Imatralla tosiaankin näin vaarallista? Susia ja kaikkia!

Toivottavasti on annettu kriisiapua rajamiehille.

Vaaralliset olosuhteet

Kapteeni Jussi Vainikka kertoo, että alueella on hiljaittan liikkunut jopa susia.
– Siellä pari sutta tappoi vähän aika sitten kauriin.

Onko kukaan nähnyt uutiskuvaa näistä talven aikana tapahtuneista rajan ylityksistä, joissa näkyisi edes hieman lapseen viittaavaa?
Teknisesti 17v on toki lakiemme mukaan lapsi mutta jos se ilmiselvästi on nelikymppinen partatero, joka ilmoittaa iäkseen 17v ilman mitään virallista tai edes puolivirallista dokumenttia, ei silloin pitäisi kansalle uutisoida "lapsista". Yksinkertaisimmille se tarkoittaa jopa sylivauvoja.
Tämän takia ne kelikamerat piti saada pois pelistä. Ei meidän virkamiehemme tyhmiä ole. Muita kielteisiä ominaisuuksia heillä kyllä on.
 
Back
Top