Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Putinin big nothing burgeri...

Putin-propagandaan valjastettiin hampurilaisravintola Manhattanilla – keksityn uutisen mukaan tarjolla oli 1952 gramman hampurilainen Putinin syntymävuoden kunniaksi
Venäläinen tv-kanava RT ei suostu myöntämään tekaistua uutista perättömäksi.
0af996c9b2974c1790fceca894847902.jpg.webp

VENÄJÄN presidentin Vladimir Putinin 65-vuotissyntymäpäivä oli niin merkittävä tapahtuma, että jopa Manhattanilla oleva ravintola Lucy’s Cantina Royale juhlisti tapahtumaa erityisellä Putin-hampurilaisella.

Näin kerrottiin venäläisissä tiedotusvälineissä viikonlopun aikana. Maan ykköskanavalla myös todettiin, kuinka hampurilainen symbolisoi Putinin ihailua maailmalla. Hampurilainen painoi 1 952 grammaa, mikä on sama luku kuin Putinin syntymävuosi, tiedotusvälineissä kerrottiin.

”Kyse ei ole vain ulkomaisista johtajista, jotka toivottavat presidentille hyvää syntymäpäivää, vaan niin tekevät myös tavalliset kansalaiset jopa erikoisilla tavoilla”, uutistenlukija kertoi brittilehti Guardianin mukaan.

Myös Kreml kertoi, kuinka ulkomaiset johtajat olivat onnitelleet presidenttiä. Onnittelijoiden listalla ovat Suomen presidentin Sauli Niinistön lisäksi Armenian, Azerbaidžanin, Valko-Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian, Mongolian, Serbian ja Uzbekistanin presidentit sekä Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach.

VENÄLÄISKANAVA RT:n alihankkijan Ruptlyn tuottamalla uutisvideolla ravintolan työntekijä, joka nimettiin Tamaraksi, Tatjanaksi tai Darijaksi venäläisestä tiedotusvälineestä riippuen, tarjoili hampurilaisen asiakkaalle Putinin kuva pöydällä.

”Mielestämme Vladimir Vladimirovitš on merkittävä poliitikko ja historiallinen henkilö, joten päätimme omistaa yhden päivän vuodesta hänelle”, Tamara, Tatjana tai Darija sanoi.

Uutistoimisto Tass puolestaan siteerasi ravintolan johtajaa Ted Bryantia, joka kertoi että ravintola kunnioittaa yksinomaan Putinin merkkipäivää.

UUTINEN varmaan kiinnosti Venäjällä, mutta se on tekaistu.

Ravintola irtisanoutuu uutisesta. Sen mukaan mitään Putin-burgeria ole eikä tule olemaankaan. Asian paljasti venäläinen sivusto Noodleremover, joka selvittää maan hallinnon propagandan todenperäisyyttä.

”Ravintolamme ei ole koskaan juhlistanut Vladimir Putinin syntymäpäiviä millään tavoin eikä ole koskaan tarjonnut Putin-burgeria”, ravintolan edustaja Sean Ryan kertoi Guardianille.

Ryan kertoi, että uutisvideolla esiintynyt nainen työskenteli kyllä ravintolassa. Tarjoilija oli selittänyt videokuvauksen liittyvän opiskeluprojektiin.

RT VIESTINTÄJOHTAJA Anna Belkina totesi Guardianille, ettei kanavalla ole syytä epäillä ”uutisen” todenmukaisuutta. Hän vetosi ravintolan johtajan Ted Bryantin kommenttiin.

Ravintolan edustaja Sean Ryan puolestaan sanoo, ettei ravintolassa ole koskaan ollut Ted Bryant -nimistä johtajaa.

”Lucy’s Cantina Royale joutui huijatuksi Vladimir Putin syntymäpäivänä”, Ryan kertoi.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005401074.html
 
Tässä uusin:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005408702.html

Venäjän hallituksen lehti kirjoittaa uusiksi sotahistoriaa: ”Suomalaisia tiedustelijoita” vihjaillaan Putinin mummon surmaajiksi
Julkaistu: 14.10. 9:10

Rossiiskaja gazeta -lehden laaja reportaasi leimaa yllättäen suomalaiset sotilaat syyllisiksi Vladimir Putinin mummon kuolemaan Tverin lähellä vuonna 1941.
Venäjän presidentti Vladimir Putin juhli 7. lokakuuta 65-vuotissyntymäpäiväänsä, minkä johdosta Venäjän hallituksen lehti oli matkustanut Tverin lähistöllä sijaitseviin kyliin selvittämään presidentin ja hänen sukunsa syntyjuuria.

Laajassa reportaasissa kuvaillaan Tverin alueen pikkukyliä Turginovoa ja Pominovoa, joista presidentti Putinin isän- ja äidinpuolen suvut ovat lähtöisin.

Kylien vieressä sijaitsee kuuluisa Zavidovon puistoalue, jossa on yksi Venäjän presidentin käytössä olevista huviloista, joten siinä mielessä Putin on päässyt nyt presidenttinä palaamaan takaisin sukunsa juurille.

RG:n jutun kummallisin väite sisältyy tarinaan Jelizaveta Shelomovasta, joka oli Putinin julkisen sukupuun mukaan presidentin mummo eli siis Maria Putinan (os. Shelomova) äiti.

Jelizaveta Shelomovasta on tähän mennessä kerrottu useissa muissa venäläisissä lähteissä tieto, jonka mukaan hän kuoli saksalaisjoukkojen luodista. Joissakin lähteissä hänen kuolinpäiväkseen mainitaan 13. lokakuuta 1941, mutta toisten tietojen mukaan oikea päivämäärä olisi sittenkin 13. marraskuuta 1941.



Hyväsydämisen Jelizavetan on kerrottu vieneen Pominovon kylän lähellä asemissa olleille neuvostosotilaille keitettyjä perunoita, kun saksalaisten luoti oli osunut häntä vatsaan. Monissa lähteissä puhutaan kaiken lisäksi harhaluodista, mutta joissakin viitataan hänen tahalliseen surmaamiseensa.

Venäjän hallituksen lehden tuoreessa jutussa tapahtumista annetaan kuitenkin aivan toisenlainen mielikuva.

RG:n jutussa kerrotaan, kuinka Jelizaveta Shelomova kantoi neuvostosotilaille paitsi keitettyjä perunoita niin myös lääkkeitä ja sidetarvikkeita. Artikkelin mukaan Pominovon kylän olivat kuitenkin vuonna 1941 miehittäneet suomalaiset.

– Vuonna 1941 fasistit valtasivat Pominovon. Ei pitkäksi aikaa, vain pariksi kuukaudeksi. Meidän poteromme olivat lähistöllä. Mutta kylään olivat asettuneet suomalaiset. Jelizaveta kantoi meidän asemiimme kuumia perunoita ja pestyä sideharsoa, ruokki ja lääkitsi Puna-armeijan sotilaita, RG:n toimittaja Juri Snegirev kuvailee jutussa.

– Suomalaiset tiedustelijat saivat (tämän) selville ja varoittivat Jelizavetaa ankarasti: ”Jos vielä kerran näemme sinut puna-armeijalaisten luona niin pum-pam! Ammumme!” Snegirev jatkaa eläytyvää kuvailua reportaasissaan.

Artikkelin mukaan Jelizaveta ei kuitenkaan totellut suomalaisten tiedustelijoiden varoitusta, vaan hän meni jälleen kerran auttamaan puna-armeijalaisia.

– Hänellä oli hyvä sydän. Ja luonne… Hän ei ajatellut itseään. Fasistien luoti iskeytyi hänen selkäänsä, Snegirev kirjoittaa ja siirtyy sitten kuvailemaan Jelizavetan hautaa.

Snegirevin jutussa erikoista on se, että aiempien Venäjän median julkaisemien Jelizaveta-tarinoiden kanssa siinä täsmäävät vain hänen kuolinvuotensa ja kertomus keitettyjen perunoiden viennistä rintamalle. Jopa Jelizavetan sukulaisuus Putiniin on kerrottu käyttäen termiä ”dvojurodnaja babushka”, mikä viittaa pikemminkin mummon siskoon.

Aiemmissa lähteissä esiintynyt tulkinta ”harhaluodista vatsaan” on muuttunut nyt jutussa hyvin selkeäksi vihjaukseksi siitä, että fasistit ampuivat Jelizavetaa tarkoituksella selkään. Ja vaikka ampujiksi ei suoranaisesti väitetä suomalaisia, niin tämä mielleyhtymä syntyy sen vuoksi, että suomalaisten tiedustelijoiden kerrotaan uhanneen Jelizavetaa ensin ampumisella - jonka jälkeen luoti jo osuikin häntä selkään.

upload_2017-10-14_9-51-35.gif

Suomalaisen historiantuntemuksen kannalta jutun oudoin väite liittyy kuitenkin kertomukseen siitä, että suomalaiset sotilaat olisivat 1941 mukamas asettuneet Pominovon kylään, joka sijaitsee Suomesta katsoen jo aivan Moskovan porteilla.

Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Petteri Lalu kuittaa Rossiiskaja gazetan väitteet tuoreeltaan ”neuvostosotilashirviin rinnastettavaksi väitteeksi”.

– Suomalaisia ei ollut tietojeni mukaan Tverin alueella, joka kuului Saksan Keskisen armeijaryhmän alueeseen. Suomalainen SS-pataljoona taisteli Ukrainassa ja myöhemmin Kaukasuksella, Lalu kertoo.

RG:n jutusta saa myös mielikuvan, että koko Pominovon kylä olisi ollut laajemminkin suomalaisten sotilaiden hallussa, vaikka yksilöidymmin puhutaan nimenomaan suomalaisista tiedustelijoista.

Vuonna 1941 suomalaisten rintamalinjat eivät ulottuneet kuitenkaan lähellekään Pominovoa eikä yleisen suomalaisen käsityksen mukaan myöskään tiedustelijoita lähetetty Moskovan porteille saakka. Lalun mukaan suomalaiset varautuivat sen sijaan lähettämään Leningradiin tiedustelijoita myös Suomenlahden eteläpuolitse, mikäli saksalaiset olisivat päässeet vuonna 1941 kaupunkiin.

Jos RG:n jutun outoja vihjailuja yrittäisi jotenkin selittää järkeenkäyviksi, yksi mahdollisuus olisi se, että ”suomalaisilla” viitattaisiin Tverin karjalaisiin, joista jotkut olisivat saattaneet siirtyä jo 1941 saksalaisten kätyreiksi.

Toisaalta venäjänkielisestä internetistä löytyy myös muita aiemmin julkaistuja artikkeleita ja keskustelupalstojen väitteitä, joissa suomalaisten sotilaiden väitetään taistelleen myös Moskovan ympäristössä sekä Kalininin eli nykyisen Tverin alueella.

– Suomalaiset ovat hyvin vakavaa sakkia. Kaikista näkemistäni juuri heillä oli yksittäisten sotilaiden koulutus kaikkein korkeimmalla tasolla. Kalininin lähistöllä heillä oli kaksi prikaatia. Heitä lähetettiin meidän selustaamme tiedustelijoiksi ja sabotaasitehtäviin,kertoo nimettömänä pysyttelevä neuvostoupseeri Karelija-lehdessä vuonna 2006.

Venäläisittäin prikaatilla tarkoitetaan yleensä armeijan yksikköä, jossa on 1000 – 4000 sotilasta, joten mikäli suomalaisilla olisi ollut Kalininin eli nykyisen Tverin luona näin iso sotilasmäärä, myös suomalaiset tutkijat olisivat siitä mitä todennäköisimmin tietoisia.

Lalun mukaan mahdollista on, että Neuvostoliitossa on tulkittu helposti suomalaisiksi sellaisia saksalaisten riveissä taistelleita sotilaita, jotka ovat olleet jollain tavalla saksalaisista poikkeavan näköisiä. Suomalaisista oli talvisodan myötä luotu mielikuvaa taitavina hiihtäjinä, ovelina tarkka-ampujina ja julmina sotureina, minkä vuoksi ”suomalaisia” alettiin nähdä myös jatkosodan aikana sellaisissakin paikoissa Neuvostoliittoa, missä heitä ei ollut.

Saksalaisten riveissä taisteli erityisesti myöhempinä sotavuosina myös monien eurooppalaisten maiden sotilaita, esimerkiksi tanskalaisia, norjalaisia ja hollantilaisia, joita on saatettu luulla suomalaisiksi. Myös yksittäisiä suomalaisia vapaaehtoisia on saattanut olla periaatteessa missä päin vain saksalaisten mukana, mutta RG:n jutun vihjailut laajemmasta suomalaisjoukosta Pominovossa eivät selity silti tälläkään teorialla.
 

Kiinnitin huomion samaan uutiseen, mutta ennätit ensin.

Jokunen vuosi takaperin, eräällä historiaan painottuvalla foorumilla tuli juttua Stalingradin taistelusta. Sen yhteydessä eräs venäläinen keskustelija mainitsi myös Suomen osallistuneen kyseiseen taisteluun. Kysyin tietenkin perusteluja väitteelle. Hänen perustelunsa pohjana oli SS-Wiking divisioonan suomalaispataljoona, jota hän piti mainitsemisen arvoisena suomalaisten taistelutehon takia.

Väitehän oli silti aika outo, vaikka itse väitteen esittäjä olikin ihan mukava heppu. Yksi Saksan alaisuudessa palveleva pataljoona riitti liittämään koko Suomen Stalingradin taisteluun.

Muitakin pieniä juttuja on vuosien varrella tullut vastaan, joissa Suomea on rooliaan suurempana vihollisena pidetty. Eikä pelkästään historian osalta, vaan ihan nykyisellään.
 
Last edited by a moderator:
Tuossa RG:n jutussa vaikuttaa siltä että kirjoittaja on kuullut/lukenut sota-aikaisia huhuja ja esittänyt ne faktoina. Erilaiset huhut 'vierastaistelijoista' ovat sodissa ihan niitä yleisimpiä. Esimerkiksi 1. maailmansodassa liikkui huhuja länsirintamalla taistelevista venäläisjoukoista yms. Ilmiö ei ole missään nimessä kuollut tänäkään päivänä, päinvastoin.

Etnonyymiä 'suomalainen' saatetaan käyttää Venäjällä myös melko laveasti, esimerkiksi joissakin yhteyksissä samojedeja on kutsuttu 'suomalaisiksi' (Finn).
 
Henkilökohtaisesti epäilen näiden juttujen olevan aivan tarkoituksella kyhättyjä. Ei kukaan voi tosissaan uskoa edes Venäjällä että Suomalaisia olisi riittänyt koko rintaman pituudelle.
Sodasta on seitsemänkymmentä vuotta ja historia hämärtyy jo? Toiset seitsemänkymmentä ja koko Barbarossa pistetään Suomalaisten syyksi, mitä nyt muutama Saksalainen vapaaehtoinen oli mukana.
 
Henkilökohtaisesti epäilen näiden juttujen olevan aivan tarkoituksella kyhättyjä. Ei kukaan voi tosissaan uskoa edes Venäjällä että Suomalaisia olisi riittänyt koko rintaman pituudelle.
Sodasta on seitsemänkymmentä vuotta ja historia hämärtyy jo? Toiset seitsemänkymmentä ja koko Barbarossa pistetään Suomalaisten syyksi, mitä nyt muutama Saksalainen vapaaehtoinen oli mukana.

Uskovat. Harva siellä tuntee historiaa. Ja se mitä ruvettu opettamaan Putinin hallinon aikana on vuosi vuodelta vääristyneempä.
 
Viimeksi muokattu:
Huolestuttavaa mielipiteenmuokkausta minusta jos Venäjän medioissa aletaan kertomaan että suomalaiset tappoivat puten mummon selkään ampumalla. Mikähän on seuraava askel tässä touhussa?

Kaikenlaiset väitteet kuuluvat olennaisena osana Venäjän käymään informaatiosotaan. Sen tarkoituksena on tietenkin kansalaisten mielikuvien muokkaaminen. Esimerkiksi Suomessa tapahtuneet venäläislasten "täysin aiheettomat pakkohuostaanotot" tunnetaan erittäin hyvin kaikkialla maailman venäjänkielisillä alueilla. Näistä tulemme varmasti näkemään lisää esimerkkejä jatkossa.

Tärkeätä tässä mielipidevaikuttamisessa on se että kerrottujen uutisen/tietojen pitää jo lähtökohtaisesti olla valheita/vääriä. Toisekseen mitä suurempia virheitä julkaistuissa uutisissa on sitä parempi. Se nimenomaan lisää niiden uutisarvoa ja uskottavuutta. Samalla tietenkin aiheutetaan epäselvyyttä ja epävarmuutta niidenkin parissa jotka tietävät oikean tilanteen. Joskus valheilla pyritään saamaan vastapuoli reagoimaan asiaan jolloin voidaan uusilla valheilla saavuttaa uutta julkisuutta jne.

Kaikella tällä on tarkoituksena luoda ja vahvistaa venäläiselle suurelle yleisölle kielteisiä mielikuvia suomalaisista tulevaisuuden varalle. On hyvä luoda mediassa jo etukäteen kaikenlaisia alitajuntaan jääviä "reseptoreita" jotka helpottaa jatkossa uusien vastaavan kaltaisen valheellisen informaation hyväksyntää/uskottavuutta. Toisekseen pohjois-venäjällä on, kuten jo aiemmin jossain meilissä todettiin, melko paljon suomensukuista väestöä. Heidän venäläistämiselle on tietyllä tavalla eduksi jos suomalaisuuteen liitetään kielteisiä mielleyhtymiä.

Tällaiset väitteet kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa. Eikä niiden selvittämiseen, puhumattakaan vastaamiseen tai virheiden korjaamiseen ei kannata käyttää aikaansa. Siinä mielessä ne on hyvä tietysti huomioida ettei tällaisten valheellisten tietojen levittäminen ole vahinko. Se on tahallista ja vahingoittavaksi tarkoitettua mielipiteen muokkausta. Tällainen on hyvä ottaa huomioon vastapuolen tulevia toimia ja yleistä luotettavuutta arvioitaessa.
 
Mietin tuossa metsälenkilläni muutamia #turpoja. Aika aktiivisesti ovat olleet ajamassa "monikulttuurista yhteiskuntaa" ja ainakin omasta mielestään "ansiokkaasti vastustaneet äärioikeistoa ja esiintyneet hienosti kansalaisyhteiskunnan rakentajina". Sitten kun kansalaiset alkavat osallistua niin ei se olekaan hyvä.

Mutta onko se ollut vastustamista vaiko oikeasti edistämistä? Eikö ole tullut koskaan mieleen että juuri se väärin toteutettu valtion pakottama monikulttuurisuus tulee olemaan monessa maassa sytyke ja kipinä äärioikeiston nousulle? Pahimmillaan se on epätasa-arvoa valtaväestöä kohtaan. Jos syntyy epätasa-arvoa tai epäkohtia ja niihin ei tartuta niin joku tahohan sen väistämättä tulee huomioimaan.

Kuinkahan esimerkiksi itänaapurimme voi hyödyntää kyseistä aatetta. Ainakin näin:
- voimistetaan juurisyytä, kuten 2015 tapahtumat
- vaikutetaan aluksi äärivasemmistoon ja "yleisiin häiriköihin" (anarkistit) mutta Suomessahan se on asia jonka kohdalla silmät kiinni. Vuoden 2015 aikana sekä Suomi mutta erityisesti myös Ruotsi jonka kautta "oli toimintaa".
- vaikutetaan sen jälkeen tai samalla varsinaiseen äärioikeistoon
- vaikutetaan varsinaisiin välineisiin (elintasopakolaisiin), esimerkkinä uusivuosi 2016
- media mukaan hämmentämään, juuri nämä samat jotka kirjoittavat "taas Yhdysvallat uhittelee" ovat tunnistettavissa myös monikulttuurisuuden ylistäjiksi
- sekaan hyödylliset hölmöt jotka yrittävät haistella "mikä on nyt in ja saisko sillä lisää kannatusta"
- mediaa käyttäen on päästy vaiheeseen "median uskottavuus ja sen menetys"

Peliä jatketaan häiritsemällä juurisyyn ongelmien korjaamista, esimerkkinä selkeästi organisoitu toiminta maassa laittomasti oleskelevien palautusten estämiseksi. Tavoitteena on saada aikaiseksi pelkoa. Kansa toimisi toisin mutta päättäjät tulevat toimimaan viiveellä. Siinä on niitä riskejä. Mitä seuraa jos on varoiteltu, varoiteltu ja varoiteltu mutta ... kuitenkin? Oliko se sitten vatulointia, kyvyttömyttä vaiko halutaanko se tulkita jopa välinpitämättömyydeksi?

Päädytäänkö vaiheeseen "viranomaisten uskottavuus ja sen menetys"?

PS: ja huomaamatta jää miten monikulttuurisuus hyödyttää aivan konkreettisesti "Venäjän etuja" niin että tänne voi helpommin syntyä merkittävä vähemmistönsä jota joskus aivan varmasti tullaan käyttämään välineenä. Ei ensi vuosikymmenellä mutta joskus ja minä olen aivan varma.

Lainaan erästä aivan todennäköisestikin "Putininin hallintoa" vastustavaa itänaapurista kotoisin olevaa tutkijaa joka joskus siteeraa erästä #monikulttuurisuuteen uskovaa #turpoa
Monikulttuurisuus on Suomessa sekä tosiasiallinen tilanne että lainsäädännössä vahvistettu tila. Yleisradio toimii monikulttuurisen yhteiskunnan lainsäädännön mukaan ja verovaroin. Sillä on velvollisuus ottaa tämä asiantila todesta eikä vitsinä – näin erityisesti asiaohjelmissa.

Valitellaan siis siitä että YLE ei ota "monikulttuurisuuden agendaa" riittävän vakavasti? Entä jos tehtäisiin kansalle galluppi?

Se juttu että joku on "Putinin vastustaja" ei tarkoita sitä etteikö joku taho olisi silti "venäläisyyden etujen ajaja". Putinin hallinto on vain yksi aikakausi Venäjän historiassa.
 
Viimeksi muokattu:
Uskovat. Harva siellä tuntee historiaa. Ja se mitä ruvettu opettamaan Putinin hallinon aikana on vuosi vuodelta vääristyneempä.

Kannattaa muistaa, että kyse on maasta, jossa historiallisen totuuden esille tuomisesta voi paukahtaa venäläistä vankilaa.

Jo esitutkinnan ja siihen liittyvän pidättämisen mahdollisuus on siellä rajujen pelotteiden maailmasta Venäjällä.
 
Kaikenlaiset väitteet kuuluvat olennaisena osana Venäjän käymään informaatiosotaan.. ..Tällaiset väitteet kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa. Eikä niiden selvittämiseen, puhumattakaan vastaamiseen tai virheiden korjaamiseen ei kannata käyttää aikaansa.

Väitteiden sisältöä ei kannata levittää esim korjatakseen niitä. Etenkään ei kannata juuttua trolaattoriarmeijan kanssa nettivääntämiseen koska silloin vain auttaa niitä kaappaamaan agendan.

Informaatiovaikuttamisen ja hybriditoiminnan dynamiikkaa ja päämääriä kannattaa kuitenkin - jurpin esimerkin mukaan - avata. Silloin vihamielistä ulkoista vaikuttamista voidaan hillitä ilman että joudutaan vääntämään ja levittämään sen väitteitä ja näkökulmia.

"Tällä toimintamallilla tämä taho pyrkii tähän tulokseen" on erittäin hyvää ja hyödyllistä tietoa.

Huomio substanssin sijaan dynamiikkaan.
 
http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/kremlin-trolleja-oli-ennenkin/773942/

Kremlin trolleja oli ennenkin

Pääkirjoitukset 23.10.2017 0:00
Pääkirjoitus

Suhde Neuvostoliittoon ja Venäjään on ollut itsenäisen Suomen aikana aina jännitteinen.
Tuore dokumenttikirja tarkentaa käsitystä siitä, miten Suomen päätöksiä yritettiin ohjailla itärajan takaa. Informaatiovaikuttaminen ei ole uutta.

Suomen itsenäisyyden ajan historiassa on edelleen tapahtumasarjoja, joiden taustalla olevat tekijät ja luonne ovat osin hämärän peitossa tai kiistanalaisia. Edelleen Suomessa vallitsee jyrkästi toisistaan poikkeavia näkemyksiä vaikkapa siitä, kävikö Suomi jatkosodassa Saksan tavoitteista irrallaan oleva erillissotaa vai oliko maiden välillä perinteinen liittolaissuhde.

Pimennossa olleiden tietojen tulo julki ei muuta tapahtunutta, mutta voi vahvistaa vallitsevia käsityksiä tai jopa osoittaa vanhoja totuuksia myyteiksi. Yleensä totuudella on puhdistava vaikutus.

Kolmen suomalaisen professorin kokoama kirja ”Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset dokumentit” tarkentaa kiinnostavalla tavalla kuvaa Suomen asemasta Neuvostoliiton naapurina. Kirjan tekijät Timo Vihavainen, Ohto Manninen ja Kimmo Rentola pääsivät venäläistutkija Sergei Zuravljovin avulla uusille lähteille, tutustumaan Venäjän presidentin arkiston erittäin salaiseksi luokiteltuun aineistoon.

MAINOS - JUTTU JATKUU VIDEON ALLA
Tutkijaryhmän löydöt eivät maalaa uudestaan historian suurta kuvaa mutta antavat lisää näyttöä, millaisia Suomea koskeneita suunnitelmia Kremlillä oli.

Esimerkiksi nyt otsikoissa olevaa informaatiovaikuttamista suunniteltiin Juho Kusti Paasikiven presidenttiyden katkaisemiseksi vuoden 1950 vaaleissa. Kremlissä toivottiin valtionpään vaihtumista neuvostovallalle mieluisampaan Urho Kekkoseen.

Neuvostojohtaja Stalinille esiteltiin keinoina muun muassa huhukampanjaa ja neuvostovastaisiksi laadittuja lentolehtisiä, joiden takia Paasikiveä olisi voitu horjuttaa nootilla. Niin sanottuja trolleja oli siis tarjolla jo tuolloin.

Kuten historiasta tiedetään, suunnitelma vesittyi. Paasikivi johti maata presidenttinä vuoteen 1956 asti.

Mutta Kreml myös onnistui. Muhkea tukipotti itärahaa annettiin 1950-luvun lopussa SDP:n vasemman laidan johtajalle Emil Skogille, jotta Kremlin oikeistolaiseksi leimaaman Väinö Tannerin puolue saataisiin hajalle. Ja niin kävi.

Jos Kreml yritti vaikuttaa Suomeen, myös Suomessa oli halua vaikuttaa oman maan asioihin Kremlin kautta. Kirja antaa tietoa esimerkiksi siitä, miten presidentti Urho Kekkonen pyrki käyttämään Moskovan-korttia 1950-luvun lopulla niin sanotussa yöpakkaskriisissä.

Historiaa koskevat uudet tiedot saattavat himmentää joidenkin vaikuttajien sädekehää, toisaalta lisätä ymmärrystä toisia kohtaan. Ennen kaikkea historian tuntemus auttaa suhteuttamaan nykypäivän ilmiöitä isompaan kehykseen sekä neuvoo ja jopa varoittaa.

Historian heikko tuntemus puolestaan antaa mahdollisuuden käyttää mennyttä väärin tai valikoivasti. Tietämättömiä on aina helpompi ohjata kuin niitä, jotka ovat tapahtuneista tosiasioista perillä.
 
http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/kremlin-trolleja-oli-ennenkin/773942/

Esimerkiksi nyt otsikoissa olevaa informaatiovaikuttamista suunniteltiin Juho Kusti Paasikiven presidenttiyden katkaisemiseksi vuoden 1950 vaaleissa. Kremlissä toivottiin valtionpään vaihtumista neuvostovallalle mieluisampaan Urho Kekkoseen.

Neuvostojohtaja Stalinille esiteltiin keinoina muun muassa huhukampanjaa ja neuvostovastaisiksi laadittuja lentolehtisiä, joiden takia Paasikiveä olisi voitu horjuttaa nootilla.

Presidentinvaalien yhteydessä Moskovan suomalaiset yhteistyökumppanit olisivat nostaneet agendalle sellaisia asioita, jotka olisivat saaneet Moskovan reagoimaan erittäin aggressiivisesti...

Miksi ihmeessä mieleen tulee sellainen mahdollisuus että sama perusdynamiikkahan voisi olla Venäjän lähialuepolitiikan piiriin kuuluvien sotilaallisesti liittoutumattomien maiden sisäisiin asioihin puuttumisessa käytössä yhä edelleen?

Historian heikko tuntemus puolestaan antaa mahdollisuuden käyttää mennyttä väärin tai valikoivasti. Tietämättömiä on aina helpompi ohjata kuin niitä, jotka ovat tapahtuneista tosiasioista perillä.

Pätee myös ajankohtaiseen tietoon.

Jos väestölle voidaan syöttää tarinateollisuuden keinoin paikkansa pitämätön tilannekuva, niin väestöä voidaan ohjata tilannekuvatuottajien - tai heidän taustavoimiensa - haluamalla tavalla.

Jos hallinnolle ja/tai poliittiselle johdolle voidaan syöttää akateemis-byrokraattisen tarinateollisuuden keinoin paikkansa pitämätön tilannekuva, niin se saadaan tarvittaessa vaikka epävakauttamaan maata islamistisen siirtolaisvyöryn ja polarisoivan polarisoitumisenvastustamisen keinoin.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä mihin ketjuun kuuluu..
Twitter kielsi Russia Today (RT) ja Sputnikille sijoittaa mainoksia, kaikkia mainoksia.
опубликовано в блоге сервиса 26 октября.
Twitterissa selitettiin että tämä "poliittinen" päätös tehtyy koska Venäjä yritti vaikuttaa USAn vaaleihin 2016.
1,9 miljoona $ RT ja Sputnikin mainoksien myynnistä vuodesta 2011 annetaan riippumattomaan tutkimuksen miten Twitteria käytetty vaalien aikana.
 
En tiedä mihin ketjuun kuuluu..
Twitter kielsi Russia Today (RT) ja Sputnikille sijoittaa mainoksia, kaikkia mainoksia.
опубликовано в блоге сервиса 26 октября.
Twitterissa selitettiin että tämä "poliittinen" päätös tehtyy koska Venäjä yritti vaikuttaa USAn vaaleihin 2016.
1,9 miljoona $ RT ja Sputnikin mainoksien myynnistä vuodesta 2011 annetaan riippumattomaan tutkimuksen miten Twitteria käytetty vaalien aikana.

https://blog.twitter.com/official/e.../Announcement-RT-and-Sputnik-Advertising.html
 
Shoigun valheita:
"998 kaupungia ja asutusta vapautettu Syyriassa, vapautetun aluen laajuus 503 223 km²
Suurin osa militanteista likvidoitu. Rauhan rekentaminen alkanut."
Освобождено 998 городов и населённых пунктов, освобождённая площадь 503 тысячи 223 квадратных километра. Ликвидирована большая часть боевиков. Начат процесс восстановления мирной жизни в стране

Ja Wikipediasta: Syyrian alue noin Территория 185 180 km² - aavikkoa, tasankoa ja vuoria.

Tämä puolustusministeri voisi joskus katsoa maailmankarttaa.
--------------

Itävallan Ukrainan suurlähettiläs Aleksandr Sherba этом в Фейсбуке.
Venäjän kääntäjät tarkoituksella vääristäneet Schteinmeyerin sanoja Moskovan vierailun aikana. Shteinmeyer 8-15 videossa sanoo saksaksi: "Annexion" Krimista. Kääntäjä hetken empittyä kääntää "Krimin ja Venäjän yhtistyminen".
 
Venäläisen Internet Research Agencyn luomia feikkitilejä:

'USA_Gunslinger'
'Native_Americans_United'
'_Black_Business'
'_Anonymous_news'
'AfroKingdom_'
'Blacks 4 Blacks'
'MericanFury'
'Pan-African roots MOVE'
'Watch.the.Police'
'Missouri News US'
'Nefertiti_Community'
'Muslim_Voice'
'Feminism_Tag'
'Rainbow_Nation_US'
'Stand for Freedom'
'Sincerely_Black_'
'Born Liberal'
'Ten_GOP'
'Woke Blacks'
'Brown Power'
Pray 4 Police'
'Back the Badge'
'Army of Jesus'
'Angry Eagle'
'Veterans Come First'
'South United'
'Stop All Invaders'
'Do Not Shoot US-Free Palestine'
'Do Not Shoot US'
'William & Kalvin'
'Tea Party News'
'#DraftOurDaughters'
'Black Matters US'
'LGBT United'
'United Muslims Of America'
'Secured Borders'
'Defend the Second'
'Being Patriotic'
'Blacktivist'
'Heart of Texas'

Sivujen tarkoituksena on lisätä eripuraa eri kansanosien välille.

Tieotokanta ylläolevien feikki sivustojen sisältöön:
https://medium.com/@ushadrons


http://money.cnn.com/2017/10/31/media/russia-facebook-violence/index.html
http://www.foxnews.com/tech/2017/11...book-ads-might-have-seen-during-election.html
 
Back
Top