Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Suuren maailman meininkiä Iisalmessa. No, pitäähän Erkki Johanin yrittää kaupitella tuolla QAnon-tyyppien kokouksessa niitä itse kirjoittamiaan kohukirjoja ja muuta rihkamaa että saisi voita leipänsä päälle. On äijällä taso laskenut viime aikoina. Vielä viime vuosikymmenellä pääsi aina silloin tällöin mukaan YLE:n ajankohtais- ja keskusteluohjelmiin trollaamaan.

On äijällä taso laskenut viime aikoina. Vielä viime vuosikymmenellä pääsi aina silloin tällöin mukaan YLE:n ajankohtais- ja keskusteluohjelmiin trollaamaan.
Siellä on uudet trollit. Ei mahdu mukaan. Kukahan nykyisistä YLE:llä esiintyvistä on 30-luvun "dosentti" tai "desantti" :D ?

Tämä bäckman, hänellehän käy vielä kuten muillekin moskovan välineille joille ei enää ole käyttöä. Ajautuu sivuraiteille Tehtaankadun suunnastakin katsottuna. Parhaimmassa tapauksessa eheytyy, kääntyy uskoon ja hänestä tulee luterilainen pappi tms.
 
Joskus aattelin että Bögmannin kaltaiset desantit on oikeesti vaarallisia rakkaalle isänmaalleni. No nyt tiedän että ne vaarallisimmat eivät nolaa itseään kuten yllä. Vaarallisimmat istuvat valtakoneistossa. Ja aika korkealla. Missähän vaiheessa Bögman muodostaa taakan rakkaan itänaapurimme vaikutuskoneistolle? Millähän tavoin hänet "siirretään sivuun"?
 
Tuon rooli mahtaa olla huomion pois vetäminen tosiasiallisesta vaikuttamisesta sekä näiden mentaalitapausten villitseminen.
 
Joskus aattelin että Bögmannin kaltaiset desantit on oikeesti vaarallisia rakkaalle isänmaalleni. No nyt tiedän että ne vaarallisimmat eivät nolaa itseään kuten yllä. Vaarallisimmat istuvat valtakoneistossa. Ja aika korkealla. Missähän vaiheessa Bögman muodostaa taakan rakkaan itänaapurimme vaikutuskoneistolle? Millähän tavoin hänet "siirretään sivuun"?

Eikös kyseinen mätisäkki aina ajoittain ole "asiantuntijan" roolissa antamassa lausuntoja venäläisille uutiskanaville ? Eli propaganda-arvoa ukkelilla lienee yhä on Venäjän sisäisessä propagandakoneistossa. Täällä meillä Bögman alkaa toivon mukaan olla jo täysi marginaali-ilmiö. Tason laskusta kertoo jo kyllä tuo, että noihin höpöohjelmiin täytyy vieraiksi ja haastateltaviksi haalia tosiaan kaikki varttihullut ja umpihullut.
 
Eikös kyseinen mätisäkki aina ajoittain ole "asiantuntijan" roolissa antamassa lausuntoja venäläisille uutiskanaville ? Eli propaganda-arvoa ukkelilla lienee yhä on Venäjän sisäisessä propagandakoneistossa.

Se on suomalainen "docent", joka hyvällä venäjän artikulaatiolla antaa venäläistä narratiivia toistavia lausuntoja mm. viimeisistä maiden välisistä sodista. Tehokasta Venäjän sisäistä propagandaa.
 
Se on suomalainen "docent", joka hyvällä venäjän artikulaatiolla antaa venäläistä narratiivia toistavia lausuntoja mm. viimeisistä maiden välisistä sodista. Tehokasta Venäjän sisäistä propagandaa.

Toimenkuvaan kuuluu yleinen Suomen mustamaalaaminen, sekä viholliskuvan ylläpito. Venäläisille tv:n katsojille kun pitää toitottaa sitä mitenkä vihamielinen ja ehkä jopa NATO-kumppanuuksineen uhkaava maa Suomi on.
 
Toisaalta naurattaa nämä Venäjän johdon paskapuheet ja heille luonteenomainen asioiden vääristely.

Sitten taas toisaalta se on poijjaat vaan hyväksyttävä itse kunkin, että noiden kanssa otetaan vielä erää ja veri lentää. Tuolla asenteella ei tule muuta kuin tappelu jonka he ilmeisesti aloittavat.
On parasta tässä tilanteessa alkaa kuntoilemaan ja hankkia ressun M05 puku kaappiin valmiiksi.

Vittu noiden kanssa. Oikee "ihanne naapuri" .
.
 
Ah...tämä lämmittää vanhan miehen sydäntä...

– Suomalainen kansanedustaja yritti pelotella Venäjää ”hyvin huonolla” tulevaisuudella, otsikoi Kremlin-mielinen Krasjana Vesna -uutistoimisto.

– Suomen entinen pääministeri lupasi, että Venäjälle käy ”hyvin huonosti”, otsikoi Kremlin-mielinen propagandasivusto Pravda.ru.

– Suomessa on päätetty, että uusiutuvat energianlähteet ”iskevät” Venäjää vastaan, otsikoi venäläisten etujen puolustajaksi itseään mainostava Osnmedia.ru -sivusto.

– Suomen entinen pääministeri Vanhanen uhkasi Venäjää Euroopan aikeilla kieltäytyä polttoaineista, tiivisti puolestaan uutissivusto Gazeta.ru.

1128064.jpg
 
Venäjällä menee todella huonosti jos se leipoo kepulaisistakin venäläisten vihollisia :ROFLMAO:

Mitä seuraavaksi?

Esko Aho on petturi ja ilmiselvä russofoobikko?

1*Pk51VpS69_cshUmqPzuoXw.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Se on suomalainen "docent", joka hyvällä venäjän artikulaatiolla antaa venäläistä narratiivia toistavia lausuntoja mm. viimeisistä maiden välisistä sodista. Tehokasta Venäjän sisäistä propagandaa.
On tää saatananmoista! Miten tällaisia ryssän paskaläpysköitä saa tämä petturi vapaasti jakaa Suomessa?

"Naton hajoamisen ohella Panarin esittää hypoteesinsa siitä, kuinka koko "brittiläinen globaali markkinademokraattinen kokeilu" on lähestymässä loppuaan. Panarin on aiemminkin kirjoittanut "Lontoon trotskilaisten globalistien" vallasta, jota Putinin Venäjä on ryhtynyt aktiivisesti vastustamaan. Panarin spekuloi, että mukana taistelussa lännen eliitin "syvää valtiota" vastaan ovat myös Xi Jinpingin johtama Kiina sekä Trumpin Amerikka."

Ei jumalauta!
 
Suuren maailman meininkiä Iisalmessa. No, pitäähän Erkki Johanin yrittää kaupitella tuolla QAnon-tyyppien kokouksessa niitä itse kirjoittamiaan kohukirjoja ja muuta rihkamaa että saisi voita leipänsä päälle. On äijällä taso laskenut viime aikoina. Vielä viime vuosikymmenellä pääsi aina silloin tällöin mukaan YLE:n ajankohtais- ja keskusteluohjelmiin trollaamaan.

Hyvä että ei nykyään pääse edes YLE:n ajankohtais- ja keskusteluohjelmiin trollaamaan mutta pelottavan kauan kesti medialta huomata että Erkki on ihan tyylipuhdas Kremlin trolli :mad: Jos homma ei olisi mennyt ihan överiksi niin tuskin asiaa olisi huomattu vieläkään ja överiksi se meni vain siksi että Erkin työnantaja on vielä enemmän sekaisin kun Erkki.

Ei tosin sillä etteikö Suomessa olisi edelleenkin trolleja joita ei ole huomattu ja huomioitu. Aina niitä on ollut ja tulee aina olemaan.
 
Back
Top