Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Olen tuumaillut ja ihmetellyt, voisiko sittenkin olla niin että vihreiden ministereissä on ihan oikeasti Tehtaankadun väkeä?
No kun huomioi että "vihreä" liike on DDR Stasin päämajassa kehitetty ja nimenomaan perustettu miinoittamaan länsimainen taloutta, ja mädättämään moraalia noin ylipäätään, ja vielä sen että ko. pumppu oli 100% alisteinen KGBeelle niin jokainen voi vetää tästäkin omat johtopäätöksensä. Toki yksilötasolla voi ilmetä jopa jonkintasoista Venäjän nykyhallinnon vastaisuutta mutta pohjavirta on se alkuperäinen eikä muuksi muutu. Suunnan kääntäjät, siis esimerkiksi luonnonsuojelusta ja faktoista kiinnostuneet, on pistetty aina pikavauhtia pihalle. Jäljelle on siis rikastunut kova ydin omaa kansaansa vihaavia psykopaatteja, kaikenlaisia perverssejä ja kokoomustyyppisiä opportunisteja.
 
Tämän suuren kansallisen merkkipäivän kunniaksi meilläkin töissä aamu aloitettiin kuuntelemalla seisten Neuvostoliiton hymni. Tämän jälkeen vietettiin hartaasti minuutin mittainen hiljainen hetki Urho Kekkosen ja Leonid Brezhnevin patsaiden edessä. Iltapäivästä vielä esimies luki meille ääneen otteita Paavo Väyrysen kirjallisesta tuotannosta.

Otitteko yhtään pakkasesta Vodka-snapseja ja päälle omin kätösin käärittyä mahorkkaa sekä pössäyttänyt kunnon renkuloita taivaalle?, olisivat jotenkin kirsikkana kakun päälle.?.
 
Back
Top