Venäläinen rajavartioston majuri joka loikkasi 1990-luvulla Suomeen.

Väestönsuoja

ratikkakuski kirjoitti:
Nykyään näyttää toiselta, Tehtaankadulle (Helsinkiin) rakentuu komea kerrostalo entisen Tehtaankadun lähetystön viereen. Kerroksia näyttää tulevan 5 - 6. Ihmettelen miksi rakennukseen piti tehdä maanalaisia kerroksia 7 - 8. Rakennusmontun syvyydestä päätellen :a-rolleyes:

Ehkäpä siellä voivat liikemiehet yöpyä halvemmalla. Kun on suuri kerrostalo, pitää olla suuri väestönsuoja. Muistaakseni työläisten ja talonpoikien puna-armeijan ilmavoimat pommittivat joulukuussa 1939 Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystön nurkkaankin - tai ainakin melkein.
 
Elvytänpä tämän vanhan vitjan, kun törmäsin Rajan historiikkiin vv.1991-2009. Opuksessa kerrotaan tästä tapauksesta suurinpiirtein seuraavaa: Helmikuussa 1992 Vuokkiniemen komendantuurin komendantti loikkasi Suomeen. Majuri sai Suomeen oleskeluluvan, mitä venäläiset eivät voineet hyväksyä, ja pitkään pitivät asiaa esillä sekä virallisissa että epävirallisissa tapaamisissa, jopa Murmanskin maaherra tapaamisessaan Lapin Läänin maaherran kanssa. Kiintoisa tieto oli, että Rajavartiolaitoksen päällikön, kenraaliluutnantti Aution sanottiin olleen miehen palauttamisen kannalla. Mukava olisi kyllä tietää, mitkähän mahtoivat olla jutun taustat ja myös majurimme myöhemmät vaiheet Suomessa.
 
rajavartioston jutut ovat tosiaan vähän tiukemmin piilossa. Yksi tuttu on Rajavartioston kopterilentäjä ja yritin häneltä kysellä, josko siellä olisi rajan takana näkynyt mitään mielenkiintoista Ukrainan kriisin aikana, mutta hän sanoi, että jos sattuisikin näkemään, niin siitä ei saa mitään puhua.
 
Elvytänpä tämän vanhan vitjan, kun törmäsin Rajan historiikkiin vv.1991-2009. Opuksessa kerrotaan tästä tapauksesta suurinpiirtein seuraavaa: Helmikuussa 1992 Vuokkiniemen komendantuurin komendantti loikkasi Suomeen. Majuri sai Suomeen oleskeluluvan, mitä venäläiset eivät voineet hyväksyä, ja pitkään pitivät asiaa esillä sekä virallisissa että epävirallisissa tapaamisissa, jopa Murmanskin maaherra tapaamisessaan Lapin Läänin maaherran kanssa. Kiintoisa tieto oli, että Rajavartiolaitoksen päällikön, kenraaliluutnantti Aution sanottiin olleen miehen palauttamisen kannalla. Mukava olisi kyllä tietää, mitkähän mahtoivat olla jutun taustat ja myös majurimme myöhemmät vaiheet Suomessa.

Hyvä kun elvytit.

Tuli joskus tässä selviteltyä asiaa.

Hesarin arkistosta.

Venäjä vaatii upseeri- loikkarin palautusta

Kotimaa
SUNNUNTAINA 20.9.1992
Venäjä vaatii pari viikkoa sitten Suomeen loikanneen venäläismajurin luovuttamista. Ulkoministeriö sai asiaa koskevan nootin Venäjän Suomen-suurlähetystöltä torstaina.

Ministeriö aikoo vastata noottiin sen jälkeen, kun sisäasiainministeriön ulkomaalaiskeskus on antanut päätöksensä upseerin turvapaikkahakemukseen.

Karjalan Vuokkiniemen rajaosaston päällikkönä toiminut majuri otettiin kiinni Suomussalmen Juntusrannassa syyskuun alussa. Hän ilmoitti hakevansa poliittista turvapaikkaa Suomesta.

Ulkoministeriössä luovutuspyyntöä pidetään harvinaisena ja jopa kummallisena. Pyynnössä ei esitetä erityisperusteita. Siinä vedotaan maiden väliseen rajajärjestyssopimukseen ja sen 31. artiklaan, jonka mukaan tahalliset rajanylitykset käsitellään diplomaattiteitse.

Ulkoministeriön oikeudellisen osaston apulaisosastopäällikön Pertti Harvolan mukaan sopimuksessa ei ole perusteluja luovutuspyynnölle.

"Sopimus ei sisällä luovutusvelvoitetta. Sellaisia ei yleensäkään ole Suomen ja Venäjän välillä missään muualla kuin sopimuksessa lentokaappauksista." Ulkoministeriö on lähettänyt Venäjän suurlähetystölle vastaanottotunnustuksen. Siinä todetaan, että ministeriö selvittää asiaa.

Käytännössä ulkoministeriö odottaa ulkomaalaiskeskuksen turvapaikkapäätöstä ja kertoo vastauksessaan sen sisällön.

Ulkoministeriö on ilmoittanut luovutuspyynnöstä ulkomaalaiskeskukselle, joka parhaillaan käsittelee venäläisupseerin turvapaikkahakemusta. Ulkomaalaiskeskuksen johtajan Risto Veijalaisen mukaan nootti ei vaikuta asian käsittelyyn.

"Turvapaikkaharkinnassa luovutuspyynnöllä ei ole mitään merkitystä. Se mikä ratkaisee, on Geneven pakolaissopimus." Veijalainen arvelee, että ulkomaalaiskeskus saa päätöksensä valmiiksi kahden viikon kuluessa

Kotimaa
TORSTAINA 1.10.1992

Venäjän raja- vartiosta loikannut saa jäädä Suomeen

Suomen puolelle syyskuun alussa loikannut Venäjän rajavartioston majuri saa jäädä maahan.

Sisäasiainministeriön ulkomaalaiskeskus on hylännyt luvattomasti rajan ylittäneen upseerin turvapaikkahakemuksen. Sen sijaan hakijalle on myönnetty vuoden oleskelulupa humanitaaristen syiden perusteella.

Majuri toimi ennen loikkaustaan Vuokkiniemen rajaosaston komentajana. Rajaosasto huolehtii Suomen-vastaisesta rajasta Oulun korkeudella.

Loikkari tuli rajan yli aamuyöllä syyskuun 2. päivänä. Suomalaiset rajamiehet ottivat hänet kiinni Suomussalmen Juntusrannassa, ja hänet luovutettiin suojelupoliisille. Sekä suojelupoliisi että ulkomaalaiskeskus lupasivat majurin turvapaikkahakemukselle tuoreeltaan pikaisen ratkaisun.

Hakemuksen ja päätöksen syitä ei kerrota
Ulkomaalaislain 65. pykälän mukaan turvapaikkaa koskevan asian käsittelyssä saadut tiedot ovat salaisia, jos tiedon julkistaminen voi vaarantaa turvapaikan hakijan tai hänen läheisensä turvallisuutta.

Suomen hallitus ja muut viranomaiset ovat aiemmin katsoneet, ettei Venäjällä tällä hetkellä vainota ketään. Oleskeluluvat onkin myönnetty yleensä juuri humanitaarisin perustein, eikä suojelun tarpeen vuoksi. Turvapaikkoja venäläisille ei ole herunut.
 
Mielenkiintoinen keissi. Mitä jos vastaava tapaus sattuisi nyt, voisi Putinin hallinto olla aika karheana palautusta vaatiessaan..
 
Onko tossa jutussa ollu oikeesti alunperinkin sama virke kolme eri kertaa?
 
Kuuluisin loikkari varmaan olikin jo sitten 1960 luvulla.

Toki silloinkin mentiin Suomen kautta lännemmäksi.

Anatoli Golitsyn, joka oli KGB majuri mutta hän oli ollut töissä Helsingin lähetystössä diplomaattitehtävissä noin niinkun virallisesti.
 
Back
Top