Venäläistä rahaa virtaa Suomeen

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Talous 7.7.2013 klo 16:26
Venäläistä rahaa virtaa Suomeen

Kattavaa tilastoa ei ole, mutta eri arvioiden mukaan venäläissijoitusten arvo liikkuu sadoista miljoonista euroista miljardiin euroon.

Venäläiset omistavat muun muassa telakkayhtiö Arctech Helsinki Shipyard Oy:stä puolet.

Venäläisten sijoitukset Suomeen ovat lisääntyneet selvästi lyhyessä ajassa. Rosatomin mahdollinen osakkuus Fennovoimassa olisi yksi suurimmista venäläisten sijoituksista Suomeen: osuuden arvo saattaa nousta jopa kolmeen miljardiin euroon.

Suomalaisyhtiöt menevät Venäjälle kuitenkin edelleen paljon hanakammin kuin sieltä tullaan Suomeen. Venäläisiä vetää Suomeen muun muassa tuttu maa ja toimintaympäristö.

- Venäläiset yritykset hakevat markkinoita ulkomailta. Strategioita mietitään ehkä uudella tavalla. Uskon investointien tänne jatkuvan, alivaltiosihteeri Matti Anttonen ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osastolta sanoo.

Hän muistuttaa, että suomalaisetkin investoinnit useimmiten alkavat naapurustosta.
Teboil on nyt suurin

Tällä hetkellä merkittäviä toimijoita Suomessa on muun muassa öljyjätti Lukoilin omistama Teboil. Sen myynti ylsi viime vuonna peräti kahteen ja puoleen miljardiin euroon.

Teboilin lisäksi Suomessa vaikuttaa vahva venäläinen kaivosyhtiö Norilsk Nickel. Yksin Harjavallan nikkelitehdas työllistää 270 ihmistä. Venäläisyhtiö on myös merkittävä Talvivaaran omistaja.

Venäläistä rahaa on kiinni Suomessa myös telakkayhtiö Arctech Helsingissä. Siitä venäläiset omistavat puolet.

Suomen kaasuyhtiö Gasumista venäläiskumppani Gazprom omistaa neljänneksen siivun.

Uusimpia venäläisostoksia on helsinkiläinen jääkiekkohalli Areena.

Ei kattavaa tietoa investoinneista

Venäläisten sijoituksista Suomeen ei ole olemassa kattavaa tilastoa. Arvioiden mukaan venäläissijoitusten arvo liikkuu sadoista miljoonista euroista miljardiin euroon. Suomesta Venäjälle suunnattujen investointien arvo puolestaan on jo 12 miljardin euron paikkeilla.

Venäläisinvestoinnit olisivat siinä mielessä tarpeen, että ne synnyttävät työpaikkoja ja toimeentuloa.

- Niiden avulla Suomi voi paremmin. Ainakin me toivomme, että Suomi olisi houkutteleva investointikohde, alivaltiosihteeri Matti Anttonen sanoo.

Venäjä onkin Suomen investointistrategian yksi keskeisiä kohdemaita.
 
Tvälups kirjoitti:

Niin siis mitäs haittaa näistä on; kaikki aikaisemmat ja jopa tuleve Pyhäjoen voimalan investointi on seurausta siitä, jotta suomalaiset sijoittajat ovat vetäneet kalun takaisin piiloon ja jättäneet haarukan avoimeksi muille pelureille?.

No tosin, tuossa Teboilissa aikoinaan oli takana punavoittoinen EKA yhtymä, jonka takana lienee ollut silloisen Neuvostoliiton ruplat.

Mutta kuitenkin; Ruskit tekee rahaa siinä, missä Suomipoika on jo vetäytynyt asiasta...
 
veffeade kirjoitti:
No tosin, tuossa Teboilissa aikoinaan oli takana punavoittoinen EKA yhtymä, jonka takana lienee ollut silloisen Neuvostoliiton ruplat.

Eikös punapääoman huoltamoketju ollut E-öljyt, joka myöhemmin tunnettiin Finnoilina, kunnes sen osti Neste?

Ainakin wikipedia vahvistaa mielikuvaani kertoen Teboilin olleen saksalaisomisteinen firma ja Pariisin rauhansopimuksen nojallahan kaikki Suomessa ollut saksalaisten omaisuus siirtyi SNTL:n haltuun. Teboil on edelleen sillä tiellä.

Edit: Lainausta wikin artikkelista: "1960-luvulla yhtiö laajensi toimintaansa tavalla, joka herätti huomiota. Yhtiö rakensi pieniin, muutaman traktorin käsittäviin kyliin huoltoasemia, joissa oli valtavat dieselpolttoainetankit. Asemat herättivät paikallisissa lähinnä huvittuneisuutta, mutta Suomen puolustusministeriössä pantiin huolestuneena merkille, että yhteistä noille, tuolloin Neuvostoliiton omistuksessa olleen yhtiön asemille oli itärajan läheisyys"

Teboililla tosiaankin on ollut hyvä kattavuus itärajan pitäjissä ja on sitä edelleenkin..
 
Back
Top