Vihreiden sikailut

Tytin tapauksessa on puututtu lillukanvarsiin, yhteensä neljän-viiden tonnin kampaamolaskuihin. Montako sataa tuhatta Tytti on matkustanut, syönyt juonut ynnä muuta? Näiden matkojen tarkoituksenmmukaisuus viraston toiminnan kannalta pitäisi selvityttää ja vaatia Tyttiä korvaamaan asiattomaksi todettavat kulut. Tytin tapaus osoittaa, ettei valtion virastoissa ole mitään toimivaa valvontaa. Ministeriöt ovat virastoille pankkeja, joissa on taikaseinä, josta saa numeroita tilille. Ministerit eivät valvo, eivätkä harjoituta valvontaa. Verottajakaan ei puutu. Väärinkäytökset valtion viroissa läpäisevät valtakunnan kaikki instanssit.
Tuollainen virka on hyvä matkailun harrastajalle. Jollakin verukkeella lähdetään matkalle, lennetään ykkösluokassa, yövytään parhaissa hotelleissa ja vingutetaan työnantajan luottokorttia holtittomasti erilaisiin palveluihin ja ostoksiin. Koska on huippuosaaja, alaisetkin ovat tyytyväisiä, kun pysyy matkoilla poissa häiritsemästä työntekoa.

Olisiko Tytillä ainesta Mona Sahlinin viitoittamalla tiellä Vihreiden puheenjohtajaksi ja sen jälkeen vaikkapa pääministeriksi. Wikipediasta:
Sahlinista odotettiin Ruotsin ensimmäistä naispääministeriä, mutta loppuvuodesta 1995 paljastuneet luottokortin väärinkäytökset johtivat vetäytymiseen päivänpolitiikasta. Hän oli käyttänyt valtion luottokorttia omiin ostoksiinsa yli 50 000 kruunun edestä.[3] Sahlin perusteli holtittomuutta muun muassa lastenhoitoon liittyvillä seikoilla ja ilmoitti haluavansa pitää taukoa politiikasta. Lehdistötilaisuudessa 16. lokakuuta 1995 Sahlin syytti luottokorttisotkusta epäselviä sääntöjä[4].

Sahlin palasi hallitukseen vuonna 1998, jolloin hän nousi apulaiselinkeinoministeriksi. Paluuta siivitti hänen kokemuksistaan kirjoittamansa kirja Med mina ord (1996), josta tuli Ruotsissa myyntimenestys. Vaalikaudella 2002–2006 hän toimi yhteiskuntasuunnitteluministerinä. Lisäksi hänen vastuualueellaan olivat tasa-arvoasiat.

Sahlin valittiin yksimielisesti sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi maaliskuussa 2007.

Toukokuussa 2016 syntyi uusi kohu, kun kävi ilmi, että Sahlin oli antanut kollegalleen valheellisen tulotodistuksen. Teko on poliisin tutkittavana ja Sahlin eroaa tehtävästään kulttuuriministeriössä.
 
Tuollainen virka on hyvä matkailun harrastajalle. Jollakin verukkeella lähdetään matkalle, lennetään ykkösluokassa, yövytään parhaissa hotelleissa ja vingutetaan työnantajan luottokorttia holtittomasti erilaisiin palveluihin ja ostoksiin. Koska on huippuosaaja, alaisetkin ovat tyytyväisiä, kun pysyy matkoilla poissa häiritsemästä työntekoa.

Olisiko Tytillä ainesta Mona Sahlinin viitoittamalla tiellä Vihreiden puheenjohtajaksi ja sen jälkeen vaikkapa pääministeriksi. Wikipediasta:
Samat vinkeet kuin Haavistolla. Matkailu on ylevintä mitä vihreä poliitikko tai virkamies voi harjoittaa. Kaverit mukaan matkalle, niin kuin Haavistolla. Hotellissa juodaan ensi töikseen baarikaappi tyhjäksi ja sitten tilataan huonepalvelusta lisää. Kuoripoika oli tilannut pähkinöitä 38 e edestä. Tainnut olla melkoiset juomingit Afrikassa. Ympäristöä suojellaan tehokkaimmin lentämällä Aasian maihin ja Karibialle pitämään yhdeksän minuutin puheita.
 
Silti näillekin kaikesta huolimatta löytyy äänestäjiä. Kertonee jotain ihmisistä.
Kyllä siinä selkeitä eroja varmaan tulee, jos vertailet kaupunkilaista ja maalaista naista. En haluaisi liikaa yleistää, mutta olen itse siinä käsityksessä, että vihreitä äänestää eniten isommissa kaupungeissa asuvat, yleensä nuoret naiset. Joku voi korjata tähän oman näkemyksensä.
 
Kyllä siinä selkeitä eroja varmaan tulee, jos vertailet kaupunkilaista ja maalaista naista. En haluaisi liikaa yleistää, mutta olen itse siinä käsityksessä, että vihreitä äänestää eniten isommissa kaupungeissa asuvat, yleensä nuoret naiset. Joku voi korjata tähän oman näkemyksensä.
Varmasti tuossa on perää. Itse isommassa kaupungissa nuorena naisena äänestän mitä tahansa muuta Koti, uskonto, isänmaa. Mutta tää nyt vain mun näkemys.
 
Oho, jäi lauseesta piste pois ja sen myötä suuri väärinymmärtämisen mahdollisuus. Siis mitä tahansa muuta, mutta vihreitä en äänestäisi kun arvomaailma ei kohtaa omaa. No, en kyllä vasemmistoakaan. Tämän jälkeen pitääkin etsiä omaa paikkaansa äänestäjänä, mutta vielä on siirtyneisiin vaaleihin aikaa.
 
Tamperelainen kuntavaaliehdokas on epäiltynä parituksesta. Kyse kymmenen romanialaisen parittamisesta.

Epeli on nyt vihreiden ehdokkaana ja listat ovat jo suljetut. :)

En jaksa olla ihmettelemättä miksi tällaisia torspoja löytyy jatkuvasti eri puolueista? Miten hänkin luuli handlaavan tilanteen, kun tiesi olevansa jo epäiltynä, mutta ei kun vaan ehdokkaaksi..

 
Y-tunnuskin ukolle näkyy löytyvän.
 
Taas jäi yksi rikollinen haaviin :ROFLMAO:


Kyllähän tuossa voi jonkinlaista pientä epäilystä suosimisesta jäädä, jos ei itse saa rakentaa edes pihasaunaa ja sitten apulaispormestarin kaveri pystyttää tosta vaan paritalon naapuriin...
 
Tämä on hyvin mielenkiintoista...
Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Outi Lindqvist kertoo, että yleiskokous päätti Sinnemäen nimityksestä pormestariehdokkaaksi tammikuussa. Lindqvistin mukaan hallituksen johto tiesi silloin rikosepäilystä.
Täyden tuen antaminen rikosepäilyn tässä vaiheessa kuullostaa oudolta.
 
Outoa on se että Sinnemäki on kaikesta huolimatta pormestariehdokas. Tuollainen on oman puolueen päälle kuseskelua. Erityisen törkeää kuseskelua se on juurikin vaalien alla mutta ehkä siellä Sinnemäen piireissä laskettiin että homma tulee julki vasta vaalien jälkeen.

Kun paskat on jo housuissa niin täyden tuen antaminen on ihan järkevää. Ei se näytä yhtään sen paremmalta että jälkikäteen lähdetään moralisoimaan ja sylkemään pormestariehdokkaan päälle että kyllä me tiedettiin että se on ihan roisto mutta ajateltiin silti leipoa siitä pormestari :ROFLMAO:

Tuohan ei ole mitenkään harvinainen kuvio tässä maassa ja sikäli Sinnemäen touhut sopisivat ehkä paremmin kunnallisvaalikeskusteluun tai ehkä vielä paremmin johonkin korruptioketjuun.
 
Ei kuulosta, se kuulostaa vihreältä.
Vihreät ovat huolissaan instituutioiden nakertamisesta ja kyseenalaistamisesta – silloin, kun perussuomalaiset arvostelevat median, hallituksen, oikeuslaitoksen tai viranomaisten toimintaa. Vihreiden tekopyhyys ja kaksinaismoralismi on hämmästyttävää. Säännöt ovat muita varten, vihreitä ne eivät koske.

-Jussi Halla-aho
 
No toi Sinnemaen toiminta on suunnilleen normimeininkia Suomessa, kaavotus on semmonen korruption ja kuprujen keko, etta oksat pois..

Tuli vaan Ismo mieleen karsivasta taiteilijasta....


Ois ihan saatanan korkea aika ampua alas illuusio jotenkin korruptoitumattomasta Suomesta...
 
Kyllähän tuossa voi jonkinlaista pientä epäilystä suosimisesta jäädä, jos ei itse saa rakentaa edes pihasaunaa ja sitten apulaispormestarin kaveri pystyttää tosta vaan paritalon naapuriin...
Kyllähän tuossa aika vahva favoritismin maku on. Toisaalta Sinnemäki ei itse äänestänyt asiassa:
"Sinnemäki istui vuonna 2016 apulaiskaupunginjohtajan mandaatilla lautakunnassa, joka päätti Viitaloiden poikkeamislupahakemuksesta (siirryt toiseen palveluun).
Apulaiskaupunginjohtaja sai osallistua keskusteluun, mutta hän ei saanut äänestää asiasta. Hakemus meni läpi yksimielisesti."
Enemmän tämä tuntuu haiskahtavan yleiseltä julkkiksen suosimiselta julkkisstatuksensa vuoksi, kuin joltain Sinnemäen yksityisen hyväveli(sisar?) verkoston toiminnalta. Ilmeisesti aika vahva luottamus siellä on ettei tästä mitään seuraa.
 
Back
Top