Deeiii
Eversti
Se klassisin viimeiseen mieheen-taistelu lienee tietty Thermopylai. Niiden kuuluisan kolmensadan spartalaisen lisäksi solaan jäi yli tuhat thespialaista ja thebalaista ynnä muita urhoja, mutta näitä harvemmin mainitaan.
Solan puolustaminen oli toinen puolisko yhtyneiden kreikkalaisten sotavoimien strategiasta puolustautua vuoden 480 e.a.a. persialaisinvaasiota vastaan. Jos sola kyettäisiin pitämään, ja Kreikan laivasto kykenisi puolustamaan Artemisiumin salmia, persialaisilla ei olisi mitään tietä syvemmälle Kreikkaan. Kapea sola ja kapeat salmet auttaisivat tasaamaan määrällistä epäsuhtaa, ja puolustuksen arveltiin hyvinkin onnistuvan.
Alunperin solaa puolusti noin 7000 kreikkalaista 100 000 - 150 000 persialaista vastaan. Aikalaiskertomusten ja arkeologien mukaan sola - oikeastaan jyrkällä rantakalliolla kulkenut polku - oli kapeimmillaan yksien vaunujen levyinen, joten taistelu sopi falangimuodostelmalle kuin nenä päähän. Oikealla kädellä jyrkkä pudotus mereen, vasemmalla kädellä jyrkkä kallio. Asemia vielä paranneltiin rakentamalla solan poikki matala muuri.
Persialaiset yrittivät ensin jousiampujilla, mutta hopliittien pronssivarjeet olivat riittäviä torjumaan ainakin sadan metrin päästä ammutut nuolet. Seuraavaksi jalkaväki hyökkäsi 10 000 miehen aaltoina, mutta falangin pitkät peitset ja suuret kilvet päihittivät lyhyemmillä aseilla varustautuneet persialaiset melko huokeasti. Muurin ansiosta kreikkalaiset pystyivät kierrättämään joukkojaan: ihan tarkkaan ei ole tiedossa, kuinka monta kreikkalaista tappeli kerrallaan eturivissä, mutta ilmeisesti suuri osa 7000 miehestä kykeni lepäämään koko ajan. Ensimmäisessä aallossa kaatuikin tiettävästi vain kolme spartalaista, kun taas persialaisten rivit leikattiin siivuiksi.
Toisena päivänä teurastus jatkui, persialaisten kannalta yhtä vaatimattomin tuloksin. Persialaisten onneksi kreikkalainen petturi Efialdes - jonka nimestä tuli myöhemmin kreikan kielessä synonyymi painajaiselle - paljasti suurkuningas Kserkseelle, että solan pystyisi kiertämään vuoristopolkua pitkin. Illalla ehkäpä 20 000 miehen persialaisjoukko kipusi vuorelle Efialdeen opastamana.
Kolmannen päivän aamuna kiertotietä vartioineet foikialaiset heräsivät persialaisten saapumiseen. Täällä maasto ei ollut yhtä suotuisaa puolustukselle kuin itse solassa, ja foikialaiset vetäytyivät läheiselle kukkulalle. Todettuaan, että kyseessä eivät olleet pelätyt spartiaatit, persialaiset sivuuttivat heidät ja jatkoivat matkaansa alas rinnettä.
Alhaalla solassa kreikkalaisia komentanut Spartan kuningas Leonidas sai juoksulähetin välityksellä sanan persialaisten tulosta ja piti sotaneuvottelun. Solaa ei ollut mahdollista puolustaa pitkään kahdesta suunnasta tulevaa hyökkäystä vastaan. Hän joko käski suurinta osaa joukoistaan vetäytymään, tai ne pakenivat oma-aloitteisesti - selvyyttä tähän ei tulla saamaan. Hän itse, ja spartalaiset, jäisivät jälkijoukoksi jotta Persian ratsuväki ei saisi vetäytyjiä kiinni avomaastossa. Tätä ainakin pidetään luultavimpana selityksenä: näyttää siltä, että nimenomaan Thermopylaissa syntyi spartalainen käsite siitä, että spartiaatti ei koskaan peräänny.
Spartalaisten lisäksi jälkijoukkoon jäi noin 1200 miestä - thespialaisia, joitain satoja muita vapaaehtoisia, ja koko Theban kaupungin hopliittivoima, 400 asemiestä.
Kun persialaiset hyökkäsivät, kreikkalaiset hylkäsivät puolustusmuurin ja ryntäsivät hyökkääjiä vastaan solan avarampaan osaan, toivoen surmaavansa mahdollisimman monta persialaista. Kun heidän peitsensä olivat kaikki murtuneet, he jatkoivat lyhyillä pronssimiekoillaan. Vaikka Leonidas kaatui nuolien uhrina melko varhaisessa vaiheessa taistelua, kamppailu jatkui kunnes vuoren rinnettä laskeutuvat persialaiset ehtivät hätiin. Kahdelta suunnalta ahdistettuina, henkiinjääneet kreikkalaiset vetäytyivät pienelle Kolonos-kukkulalle. Osa thebalaisista antautui; sitten persialaiset antoivat nuolten sataa kreikkalaisten päälle kunnes kaikki olivat kuolleet. Persian jalkaväellä kun ei enää ollut suurta intoa antautua lähitaisteluun spartalaisten kanssa.
Persialaisia arvellaan kaatuneen ehkä 20 000, joukossa suurkuninkaan kaksi veljeä. Kyseessä oli selvä tappio kreikkalaisille: nyt persialaiset pääsivät hävittämään suuren osan Kreikasta, ja huomattava osa yhtyneen Kreikan sotavoimien terävimmästä kärjestä oli tuhottu. Viivytyksellä ei edes ostettu mitenkään mainittavasti aikaa, vaikka onkin väitetty, että ajan voittaminen edesauttoi kreikkalaisia saavuttamaan kuukautta myöhemmin suuren merivoiton Salamiin salmessa. Tämä, ja myöhempi voitto Plataeian maataistelussa torjuivat viimein Persian invaasion. Moraalista hyötyä Thermopylain marttyyreistä kyllä oli.
Vaikka Persian joukot hävittivät suuren osan Kreikkaa, heidän laivastonsa tuhoutuminen ja Korintin ainoan maakäytävän suojaksi rakennettu valli estivät heitä alistamasta koko Kreikkaa valtansa alle. Myöhemmin on väitetty, että Thermopylaissa käytiin Lännen tärkein taistelu, jossa estettiin keskusjohtoista "orjavaltiota" hävittämästä orastavaa tieteiden ja demokratian kehtoa. Tästä asiasta voitaneen olla montaa mieltä, varsinkin siksi, koska tiettävästi Thermopylain lopputuloksella tai aikavoitolla ei ollut mainittavampaa vaikutusta Salamiin ja Plataeian taisteluiden valmisteluihin.
Herodotoksen Historiateoksessa taistelusta on jäänyt elämään kuuluisa kasku. Kun eräälle spartalaiselle kerrottiin, että Persian armeijan lukemattomat jousimiehet ampuvat ilmaan sellaisen nuolipaljouden, että se peittää auringon, hän vastasi: "Hyvä. Saammepahan taistella varjossa."
Solan puolustaminen oli toinen puolisko yhtyneiden kreikkalaisten sotavoimien strategiasta puolustautua vuoden 480 e.a.a. persialaisinvaasiota vastaan. Jos sola kyettäisiin pitämään, ja Kreikan laivasto kykenisi puolustamaan Artemisiumin salmia, persialaisilla ei olisi mitään tietä syvemmälle Kreikkaan. Kapea sola ja kapeat salmet auttaisivat tasaamaan määrällistä epäsuhtaa, ja puolustuksen arveltiin hyvinkin onnistuvan.
Alunperin solaa puolusti noin 7000 kreikkalaista 100 000 - 150 000 persialaista vastaan. Aikalaiskertomusten ja arkeologien mukaan sola - oikeastaan jyrkällä rantakalliolla kulkenut polku - oli kapeimmillaan yksien vaunujen levyinen, joten taistelu sopi falangimuodostelmalle kuin nenä päähän. Oikealla kädellä jyrkkä pudotus mereen, vasemmalla kädellä jyrkkä kallio. Asemia vielä paranneltiin rakentamalla solan poikki matala muuri.
Persialaiset yrittivät ensin jousiampujilla, mutta hopliittien pronssivarjeet olivat riittäviä torjumaan ainakin sadan metrin päästä ammutut nuolet. Seuraavaksi jalkaväki hyökkäsi 10 000 miehen aaltoina, mutta falangin pitkät peitset ja suuret kilvet päihittivät lyhyemmillä aseilla varustautuneet persialaiset melko huokeasti. Muurin ansiosta kreikkalaiset pystyivät kierrättämään joukkojaan: ihan tarkkaan ei ole tiedossa, kuinka monta kreikkalaista tappeli kerrallaan eturivissä, mutta ilmeisesti suuri osa 7000 miehestä kykeni lepäämään koko ajan. Ensimmäisessä aallossa kaatuikin tiettävästi vain kolme spartalaista, kun taas persialaisten rivit leikattiin siivuiksi.
Toisena päivänä teurastus jatkui, persialaisten kannalta yhtä vaatimattomin tuloksin. Persialaisten onneksi kreikkalainen petturi Efialdes - jonka nimestä tuli myöhemmin kreikan kielessä synonyymi painajaiselle - paljasti suurkuningas Kserkseelle, että solan pystyisi kiertämään vuoristopolkua pitkin. Illalla ehkäpä 20 000 miehen persialaisjoukko kipusi vuorelle Efialdeen opastamana.
Kolmannen päivän aamuna kiertotietä vartioineet foikialaiset heräsivät persialaisten saapumiseen. Täällä maasto ei ollut yhtä suotuisaa puolustukselle kuin itse solassa, ja foikialaiset vetäytyivät läheiselle kukkulalle. Todettuaan, että kyseessä eivät olleet pelätyt spartiaatit, persialaiset sivuuttivat heidät ja jatkoivat matkaansa alas rinnettä.
Alhaalla solassa kreikkalaisia komentanut Spartan kuningas Leonidas sai juoksulähetin välityksellä sanan persialaisten tulosta ja piti sotaneuvottelun. Solaa ei ollut mahdollista puolustaa pitkään kahdesta suunnasta tulevaa hyökkäystä vastaan. Hän joko käski suurinta osaa joukoistaan vetäytymään, tai ne pakenivat oma-aloitteisesti - selvyyttä tähän ei tulla saamaan. Hän itse, ja spartalaiset, jäisivät jälkijoukoksi jotta Persian ratsuväki ei saisi vetäytyjiä kiinni avomaastossa. Tätä ainakin pidetään luultavimpana selityksenä: näyttää siltä, että nimenomaan Thermopylaissa syntyi spartalainen käsite siitä, että spartiaatti ei koskaan peräänny.
Spartalaisten lisäksi jälkijoukkoon jäi noin 1200 miestä - thespialaisia, joitain satoja muita vapaaehtoisia, ja koko Theban kaupungin hopliittivoima, 400 asemiestä.
Kun persialaiset hyökkäsivät, kreikkalaiset hylkäsivät puolustusmuurin ja ryntäsivät hyökkääjiä vastaan solan avarampaan osaan, toivoen surmaavansa mahdollisimman monta persialaista. Kun heidän peitsensä olivat kaikki murtuneet, he jatkoivat lyhyillä pronssimiekoillaan. Vaikka Leonidas kaatui nuolien uhrina melko varhaisessa vaiheessa taistelua, kamppailu jatkui kunnes vuoren rinnettä laskeutuvat persialaiset ehtivät hätiin. Kahdelta suunnalta ahdistettuina, henkiinjääneet kreikkalaiset vetäytyivät pienelle Kolonos-kukkulalle. Osa thebalaisista antautui; sitten persialaiset antoivat nuolten sataa kreikkalaisten päälle kunnes kaikki olivat kuolleet. Persian jalkaväellä kun ei enää ollut suurta intoa antautua lähitaisteluun spartalaisten kanssa.
Persialaisia arvellaan kaatuneen ehkä 20 000, joukossa suurkuninkaan kaksi veljeä. Kyseessä oli selvä tappio kreikkalaisille: nyt persialaiset pääsivät hävittämään suuren osan Kreikasta, ja huomattava osa yhtyneen Kreikan sotavoimien terävimmästä kärjestä oli tuhottu. Viivytyksellä ei edes ostettu mitenkään mainittavasti aikaa, vaikka onkin väitetty, että ajan voittaminen edesauttoi kreikkalaisia saavuttamaan kuukautta myöhemmin suuren merivoiton Salamiin salmessa. Tämä, ja myöhempi voitto Plataeian maataistelussa torjuivat viimein Persian invaasion. Moraalista hyötyä Thermopylain marttyyreistä kyllä oli.
Vaikka Persian joukot hävittivät suuren osan Kreikkaa, heidän laivastonsa tuhoutuminen ja Korintin ainoan maakäytävän suojaksi rakennettu valli estivät heitä alistamasta koko Kreikkaa valtansa alle. Myöhemmin on väitetty, että Thermopylaissa käytiin Lännen tärkein taistelu, jossa estettiin keskusjohtoista "orjavaltiota" hävittämästä orastavaa tieteiden ja demokratian kehtoa. Tästä asiasta voitaneen olla montaa mieltä, varsinkin siksi, koska tiettävästi Thermopylain lopputuloksella tai aikavoitolla ei ollut mainittavampaa vaikutusta Salamiin ja Plataeian taisteluiden valmisteluihin.
Herodotoksen Historiateoksessa taistelusta on jäänyt elämään kuuluisa kasku. Kun eräälle spartalaiselle kerrottiin, että Persian armeijan lukemattomat jousimiehet ampuvat ilmaan sellaisen nuolipaljouden, että se peittää auringon, hän vastasi: "Hyvä. Saammepahan taistella varjossa."
.Virallinen historia väittää että että Custerin joukoista kukaan ei selvinnyt hengissä.
,tässä vielä aiheesta pari sanaa:
