Viranomaiset tekivät viime vuonna ennätysmäärän virheitä

AKE-ukki

Respected Leader
Viranomaiset tekivät viime vuonna ennätysmäärän virheitä
22.8.2010 5:00
A A Lasse Kerkelä

Kirjoittaja on uutistoimituksen toimittaja.

Helsingin Sanomat

Laillisuusvalvojat havaitsivat viime vuonna viranomaisten toiminnasta enemmän laiminlyöntejä ja laittomuuksia kuin koskaan aiemmin.

Oikeusasiamies ratkaisi viime vuonna 4538 kantelua, joista 791 johti viranomaisten saamiin nuhteisiin.

Sekä kanteluiden että nuhteiden määrä on suurempi kuin minään aiempana vuonna. Molempien määrät ovat kasvaneet voimakkaasti vuosina 2001–2009.

Myös toinen laillisuusvalvoja eli oikeuskansleri löysi viime vuonna hieman enemmän laiminlyöntejä kuin aiemmin 2000-luvulla.

Oikeusasiamies on havainnut viime vuosien aikana eniten arvosteltavaa sosiaali- ja terveysviranomaisten, poliisin ja vankiloiden toiminnassa.

"Suuressa osassa tapauksista viranomaisten toiminta ei ollut lainvastaista. He olisivat silti voineet toimia toisella tavalla, jotta perus- ja ihmisoikeudet olisivat toteutuneet paremmin", kertoo oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.

Yksi näistä tapahtumista sattui Helsingissä, kun kirkkonummelaismies ryöstettiin turvakameroiden edessä Paasikivenaukiolla.

"Soitin kahdesti hälytyskeskukseen, mutta poliisia ei kuulunut paikalle. Sitten lähdin pois ja kävin tekemässä seuraavana aamupäivänä rikosilmoituksen", mies muistelee.

Poliisi keskeytti esitutkinnan neljän päivän kuluttua, ja kameranauhoitteetkin oli jo ehditty tuhota.

Kirkkonummelainen kanteli oikeusasiamiehelle poliisin välinpitämättömyydestä. Oikeusasiamiehen mukaan poliisi ei tehnyt mitään tutkintatoimia ennen tutkinnan keskeyttämispäätöstä.
 
Otsikko on hiukan pielessä, viime vuonna varmaankin paljastui noita virheitä toistaiseksi eniten :(

En ollenkaan ihmettele tätä kehitystä, sehän vain osoittaa, että (toivottavasti) entistä suurempi osa väärinkäytöksistä paljastuu. Hyvä niin.
 
Salainen aineisto paljastaa poliisin tehneen laittomia valeostoja
9.9.2010 11:41 | Päivitetty: 9.9.2010 12:10
A A STT

Valeostoja ja peitetoimintaa koskevaa lainsäädäntöä tulisi apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan täsmentää.

Vuosia 2002 ja 2004 koskevasta salaisesta aineistosta ilmenee, että poliisi on tehnyt pelkkien ostotarjousten ohella myös varsinaisia ostoja. Poliisilakia muutettiin vasta vuonna 2005 niin, että myös varsinaiset kaupat vaikkapa huumeista ovat mahdollisia.

Aineiston valossa näyttää myös siltä, että esitutkintaa ei ole aina suoritettu sellaisen poliisin tuntemankaan ihmisen kohdalla, jonka hallusta on saatu valeostolla huumeita tai laittomia esineitä.

Laista ei saa selvää vastausta siihen, voiko salaisen tiedonhankintamenetelmän paljastumisen estämiseksi laatia vääränsisältöisiä esitutkintapöytäkirjoja tai tutkintailmoituksia.

Valeosto- ja peitetoimintaa on käytetty vuodesta 2002 lähtien kymmenissä tapauksissa. Pajuoja pitää oudoksuttavana, jos näissä missään ei ole tullut tarvetta käyttää valeostolla saatuja tietoja suorana todisteena oikeudessa.

UIvilan surmajuttu on tiettävästi ainoa tapaus, jossa peitetoimintaa on käsitelty sen kohteen oikeudenkäynnin yhteydessä.

EDIT:Kumma juttu, kun tälläistä uutisoidaan.... niin Helsingin huumepoliisin päällikkö, jostain syystä siirtyykin nyt eläkevirasta siviilitöihin.....
 
Back
Top