Viron metsäveljet

METSAVENNA KÄSIRAAMAT by Alfred Käärmann.

Jollain tavoin suomennettu pätkä johdannosta.

Tässä kirjassa julkaistut sissisodan kokemukset on saatu tuhansien Viron ja Latvian metsäveljien ja meidän avustajiemme menetettyjen henkien, veren ja kyynelten hinnalla. Nämä kokemukset ovat voimassa myös tulevaisuudessa, koska vihollinen on ollut sama tuhat vuotta.

Tuota ei ole kaiketi saatavilla suomeksi, joten meikäläisellä alkaa käännöksen tekeminen. Sen mitä ehdin kattelemaan, niin tuo olisi aika suurelta osin sovellettavissa sellaisenaan nykypäivän Suomessakin, vaikka onkin kirjoitettu jo 1990- luvulla ja kirjoittajan sotakokemukset ovat vuosikymmeniä vanhoja.
Ainakin Kaitseliit pitää kirjaa jollain tavoin arvossaan, ilmeisesti osin siksi, että se on kirjoitettu yksilön ja pienen joukon näkökulmasta ja siten tavallisen reserviläisen ymmärrettävissä.
 
Mitä olen kuullut niin Kaitseliit-järjestössä on jalat muutenkin pysyneet tiukasti kuntassa. Miten harjoitukset on organisoitu, järjestetty ja mitä tavoitteita on?
 
Tämä olisi kyllä jo melkein uuden ketjun paikka...

Ulkopuolisen silmin katsottuna Kaitseliit on lähes 1:1 kopio suomalaisesta Suojeluskunnasta organisaatiota myöten. Harjoitukset painottuvat viikonloppuihin ja jossain määrin (johtamiskoulutus, karttaharjoitukset ym.) arki-iltoihin.
Kaitseliitillä on oma sotakoulunsa, kuten meilläkin oli Tuusulassa. Osa kouluttajista on reserviläisiä ja osa ammattisotilaita, jotka ovat Kaitseväen sijaan Kaitseliitillä töissä.

Koulutusaiheina on samanlaisia asioita kuten Suomessakin ja pääpaino on luontevasti jalkaväkiaselajissa.
KL:n "normaalin" osan eli sotilaskoulutuksen saaneiden miesten lisäksi osansa tuovat naisille oleva Naiskodukaitse, poikien Noored Kotkad ja tyttöjen Kodutütred. Kolmella viimeksi mainitulla toiminta eroaa aikapaljon ensimmäisestä ja niitä voisi hyvinkin verrata Lottiin ja suojeluskuntapoikiin.
Noored Kotkad on ihan eri tasoa kuin partio ja se, mitä olen noita nähnyt niin maastotaidot ja fyysinen kunto on jotain ihan muuta kuin suomalaisnuorilla. Tekniikka ja sen tunteminen ja oppiminen ei tosin ole samalla tavalla tuttua.
Voi kyllä olla, että olen nähnyt vain sitä edustuskelpoista ainesta, mutta tuollaisesta aineksesta on pirun hyvä pohja lähteä tekemään sotilaita muutaman vuoden päästä.

Toisin kuin Suomessa, sissisota ei ole lahden takana mikään tabu puheenaihe, vaan siitä keskustellaan, sitä varten harjoitellaan ja siihen varaudutaan.
 
Noored kotkad eitaida olla lähes 1:1 kopio suomalaisesta Nuorista kotkista organisaatiota myöten :D
 
Metsäveljet taistelivat loppuun asti Virossa

Virossa käytiin vielä 1978 viimeistä toisen maailmansodan taistelua ja vuonna 1980 kuoli viimeinen antautumaton sotilas. Tämä tapahtui kun Moskovassa pidettiin
olympiakisat ja Tallinnassa purjehdusregatta. Sota oli jo kauan ollut vain historiaa. Ketkä olivat nämä taistelijat?
He olivat virolaisia vapaustaistelijoita, vastarintaliikkeen jäseniä, sissejä eli metsäveljiä (metsavennad), kuten virolaiset heitä kutsuivat.


Metsäveljet liittyvät Viron miehittämisen jälkeiseen vuoteen 1940-1941. Tällöin virolaiset julistettiin neuvostokansalaisiksi ja voimaan tuli Neuvosto-venäjän rikoslaki.
Viron tasavallan olemassaolo katsottiin rikolliseksi kapinaksi neuvostovaltaa vastaan ja siitä syytettynä pidätettiin vuoden aikana yli 60 000 ihmistä - poliiseja, upseereja, suojeluskunnan jäseniä, opettajia, lääkäreitä, pappeja, kulttuuri-ihmisiä, valtion virkamiehiä ym. Heistä tapettiin tai kuoli vankileireillä noin 95%. Kaikki hallituksen ja parlamentin jäsenet läpi vuosien pidätettiin ja murhattiin. Kolmestasadasta korkeimmasta upseerista selvisi vain parikymmentä.

Kyyditys Siperiaan

Kaiken kukkuraksi kyyditettiin yöllä 14.6.1941 karjavaunuissa 10 205 ihmistä Siperiaan, joista 80 % oli naisia ja lapsia. Heistä 1000 oli alle neljävuotiaita, joiden suorittamat neuvostovastaiset rikokset olivat varmaankin erittäin vakavat. Miehet erotettiin perheistään. Naiset ja lapset viettiin Siperian kolhooseihin,
jossa 60% kuoli ensimmäisen vuoden aikana nälkään, kylmään ja sairauksiin.
Miehet suljettiin keskitysleireihin. Heistä selvisi elävinä vajaat 10%. Kaavailtua isompaa kyyditystä eivät venäläiset ehtineet sodan alettua enää toteuttaa.
Kyyditys oli virolaisille viimeinen pisara kärsimysten pikariin.
Virossa alkoi ns kesäsota. Vaikka puolustusvoimien ja suojeluskunnan varusteet ja aseistus oli viety ja yksityisiltä oli kerätty aseet pois, lähti metsäveljiksi tuhansia miehiä, jotka puutteellisesta aseistuksesta huolimatta taistelivat ryssien miehitysvaltaa vastaan. Aseita ja putkikranaatteja valmistettiin itsekin. Lisää aseita hankittiin hyökkäämällä puna-armeijaa, miliisiä ja NKVD:tä (KGB:n edeltäjä) vastaan.
Muutamassa päivässä muuttuivat metsät paikoin runsasväkisemmiksi kuin kylät – sinne mentiin perheineen.

Arkistotietojen mukaan toimii kesällä 1941 Virossa 380 metsäveliryhmää, joihin kuului 10-15 000 taistelijaa. Heidän tukijoidensa määrä oli vieläkin suurempi.
Tämä oli kansansota, jossa Viron kansa kaatoi venäläisten valheet vapaaehtoisesta liittymisestä Neuvostoliittoon ja näytti vankan tahdon pysyä itsenäisenä valtiona. Tämä pyyhkäisi myös sen häpeän,
jota kansa tunsi, kun presidentti Päts alistui Stalinin uhkauksiin.
Aktiivinen vastarinta ja taistelut kestivät kolme ja puoli kuukautta. Kun Saksan joukot etenivät Viroon, oli eteläinen Viro jo vapautettu, pohjoisessa käytiin taisteluja, joihin osallistui myös Suomessa virolaisista koottu Erna ryhmä. Saksalaiset otettiin riemuiten vastaan kuin vapahtajat, mutta valitettavasti he eivät vapautta tuoneet, vaikka julistivat virolaiset arjalaiseksi kansaksi.
Suuri joukko virolaisia liittyi Saksan armeijaan taistellakseen yhteistä vihollista vastaan.

Kaikki eivät kuitenkaan suostuneet taistelemaan Saksan rinnalla ja noin 3500 miestä siirtyi 1943 Suomeen liittyäkseen Suomen armeijaan.
Kuten he itse sanoivat – taistellakseen Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta.
Sotaonni kääntyi ja syyskuussa 1944 päätti Saksan armeija jättää Viron. Virolaiset joukot eivät pärjänneet ilman raskasta kalustoa puna-armeijalle ja 22.9. valloittivat venäläiset Tallinnan.
Kremlin väitteet, jonka mukaan Tallinna vapautettiin saksalaisista fašisteista ei ole totta - Tallinna vapautettiin laillisesta valtionvallasta.
Tuhannet virolaiset, jotka taistelivat Saksan joukoissa eivät lähteneet mukaan, vaan siirtyivät metsiin. Heidän joukossaan oli myös Suomesta palanneita Suomen-poikia.

Metsäveljet

Toukokuussa 1945 loppui toinen maailmansota. Koko maailma juhli, mutta ei venäläisten miehittämä Viro. Meidän kärsimyksemme ja sotamme jatkui vielä vuosikymmeniä. Metsäveljet toimivat koko Viron maaperällä. Räjäytettiin junia, järjestettiin väijytyksiä jne. Jonkin aikaa oli kokonaisissa kunnissa valta vielä virolaisilla ja Viron lippu liehui. Öisin hallitsivat metsänveljet isoja alueita ja miehitysvallan edustajat sekä heidän kätyrinsä piiloutuivat tai liikkuivat vain aseistettujen saattajien suojeluksessa. Kaikki hävityspataljoonien, NKVD:n ja miliisien veriset tihutyöt kostettiin. Käytiin veristä sotaa silmä silmästä ja hammas hampaasta. Metsäveljillä ei ollut yhteistä johtoa eikä suunnittelua. Oli isoja porukoita, mutta keskimäärin ryhmien vahvuus oli 5-10 jäsentä. Aseistus oli kuitenkin huomattavasti monipuolisempi ja parempi kuin ennen sotaa. Ei pystytty uskomaan, että länsivaltiot olisivat suostuneet kommunismi-imperiumin laajentumiseen ja demokratian hävittämiseen puolessa Euroopassa. Toivottiin, että Viron itsenäisyys palautetaan lännen avulla – yllyttihän Englannin ja USA:n radioasemat metsäveljiä jatkuvasti aseelliseen vastarintaan. Mutta minkäänlaista apua ei tullut. Tuli vain lisää NKVD:n ja puna-armeijan joukkoja ja venäläisten ylivoima kasvoi.

Toinen kyyditys

25.3.1949 järjesti Moskova uuden kyydityksen. Ilmeisesti peläten suurempaa vastarintaa järjestettiin Baltiassa samanaikaisesti isot sotaväen harjoitukset.
Tällä kertaa vietiin yhdessä yössä kodeistaan 21 000 ihmistä – luokkavihollisten, nationalistien, bandiittien, kulakkien, porvarillisen älymystön ym. perheet, pikkuvauvoista vanhuksiin. Nuorin luokkavihollinen oli 3 päivän ikäinen ja vanhin bandiitti 95-vuotias. Kyyditetyistä noin viisi tuhatta sijoitettiin Semiplatinskin atomipommikoe alueelle, ihmiskoekaniineiksi. Kyyditettyjen koteihin muutti Venäjältä lisää vapauttajia. Käynnissä oleva kansanmurha ei länsivaltoja häirinnyt. Vaikka näin mittavaa operaatiota ei pystytty salamaan, niin YK arkistoissa ei ole siitä yhtään mainintaa. Kun 1941 kuljetettiin ihmisiä juna- asemille pienillä venäläisillä kuorma-autoilla nyt oli kyyditsijöillä käytössään amerikkalaisilta lend-lease -apuna saadut mainiot Studebackerit.
Kyydittämällä vastarintaliikkeen jäsenien perheitä, sukulaisia, ystäviä ja mahdollisia avustajia yrittivät venäläiset murtaa aktiivin vastarinnan selkärankaa, mutta aluksi se vaikutti päinvastoin. Viha miehittäjiä kohtaan ja vastarinta vain yltyi. Pitkällä tähtäimellä oli kuitenkin kyydityksellä suuri vaikutus vastarinnan murtamisessa.

Törkeä painostus ja pelko oli tehnyt työnsä ja vuoden lopussa oli noin 90% tilanomistajista vapaaehtoisesti luovuttanut omaisuutensa ja liittynyt kolhooseihin.
Niille, jotka kieltäytyivät liittymästä kolhooseihin määrättiin verot, jotka ylittivät vuosiansiot huikeasti. Melkein 3000 isäntää-emäntää pidätettiin verovelkojen takia.
Kyyditettyjen lisäksi pidätettiin vuosina 1945-54 noin 30 000 ihmistä, jotka eivät olleet myötämielisiä uudelle vallalle. Kaiken tämän seurauksena vähenivät mahdollisuudet auttaa metsäveljiä ja ruokkia ja piilotella heitä. Nälkä ja pelko omaistensa kohtalosta pakotti useita metsäveljiä ulos metsistä.

Metsäveljiä 30 000

Metsäveljien kokonaisluvuksi on arvioitu 30 000 miestä. Melkein sama luku, jolle kätkettiin aseita Suomessa. Kaikki eivät tietenkin osallistuneet aktiiviin vastarintaan. Paljon oli sellaisia, jotka piilottelivat metsissä peläten rankaisutoimenpiteitä, mutta luku on kuitenkin kaksi kertaa suurempi kuin oli ollut Viron puolustusvoimienrauhan ajan vahvuus.
Vuoden 1949 loppuun mennessä oli kaatunut ja pidätetty noin 10 000 metsänveljeä, 7000 oli antautunut. Taisteluissa kuolleiden venäläisten NKVD:n hävityspataljoonien joukkojen ja kommunistien lukumäärä oli jonkin verran pienempi. NKVD:n rankaisujoukot vangitsivat metsäveljien omaisia ja kiduttivat heitä yrittäen saada heiltä tietoja. Epäinhimillisesti kidutettiin myös napattuja metsäveljiä. Heidän kunniasääntönsä vaativat kidutuksen kestämistä ainakin kolme päivää, jotta kaverit ehtisivät vaihtaa oleskelu- ja piilopaikkoja. Vuodesta 1950 otti NKVD uuden, Viroon lähetetyn johtajan Moskalenkon toimesta käyttöön uudet menetelmät - soluttautumisen, myrkyttämisen ja salamurhat.
Puhuttaessa metsäveljistä, täytyy muistaa, että heidän vertaisensa sankarit ovat myös kaikki ne kymmenet tuhannet tavalliset ihmiset, jotka piilottelivat heitä, hankkivat heille informaatiota, varustivat heitä ruualla, väärensivät heille henkilötodistuksia ym. dokumentteja ja auttoivat heitä kaikilla mahdollisilla keinoilla. Ilman heitä ei olisi senkaltainen vastarinta ollut mahdollista. Kiinnijäätyään oli heidän kohtalonsa, riippumatta sukupuolesta tai iästä, täsmälleen samaa kuin metsäveljillä – heitä odottivat raa’at ja epäinhimilliset kidutukset, vankileirien kauhut ja teloitukset. Se oli epäilemättä koko kansan sotaa.

Vuosina 1945-1953 tarjottiin metsäveljille neljä kertaa armahdusta. Se oli valheellista, sillä jo muutaman kuukauden kuluttua valtaosa antautuneista vangittiin. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen 1955 järjestettiin armahdus, joka piti. Viimeinen iso metsäveljien ryhmä tuhottiin taistelussa 1954 Etelä-Virossa, mutta yksinäiset metsäveljet jatkoivat taisteluja vielä vuosia. Vaikka toivo lännen avusta ja suora aseellinen vastarinta hiipui, vastarinta ei loppunut. Se muutti vain muotoja.

Nuorten vastarintaa

Myös koululaisten maanalaisten järjestöjen toiminta oli aktiivista - levitettiin lentolehtisiä, kerättiin aseita, räjäytettiin miehittäjien pystyttämiä monumentteja, nostettiin kiellettyä Viron lippua julkisiin paikkoihin ym. Nuorten vastarintaliike oli aktiivi 50-luvun loppuun asti. KGB:n tietojen mukaan toimii Virossa ainakin 30 nuorten vastarintajärjestöä. Viimeinen mittava oikeudenkäynti heitä vastaan järjestettiin 1962. Mutta tilanne ei rauhoittunut. Vielä vuonna 1980 järjestettiin Tallinnassa iso neuvostovastainen mellakka, mihin osallistui tuhansia koululaisia ja ylioppilaita.

On väitetty, että Hruštšovin aikana järjestelmä pehmentyi, mutta se oli vain pintapuolista. Muistammehan hyvin Unkarin ja Tšekkoslovakian veriset tapahtumat. Neuvostoliiton romahtamiseen asti vangittiin Virossa vapaustaistelijoita ja vainottiin toisinajattelijoita. Vaikka suuri osa ihmisistä antoi toivottomassa tilanteessa perään ja yritti sopeutua olosuhteisiin, niin vastarinta ja toivo eivät koskaan sammuneet. Metsäveljet taistelivat loppuun asti.

Viimeinen metsäveli

28.9.1978 kaatui Etelä-Virossa KGB:n ratsiassa yksi viimeisimmistä, iäkäs metsäveli August Sabbe (69). Uhasta piittaamatta olivat sukulaiset, ystävät ja paikalliset asukkaat auttaneet ja piilotelleet häntä vuosikymmeniä. Tähän asti ei ole selvää, upottiko hän itsensä Vöhandun jokeen, kun ase meni tukkoon, tai upottivatko miliisit hänet. Tiedetään vain, että vedestä tuli ulos kaksi miliisiä ja Sabbe jäi sinne. Ei tiedetä myöskään miten KGB onnistui löytämään hänet. August Sabbe on haudattu Tarton Raadin hautausmaalle. Hänen pistoolinsa on näytteillä Vōron kaupungin museossa. Vuonna 1980 löydettiin Länsi-Virosta viimeinen vapaana miehenä kuollut metsäveli Oskar Lillenurm. Miehityksen alusta oli kulunut 40 vuotta. Vaikka Venäjä yritti, ei se kyennyt puolessa vuosisadassa murtamaan virolaisten halua olla vapaa ja itsenäinen. Ylivoimansa ansiosta vihollinen voitti taistelutantereella, mutta hävisi moraalisesti ja henkisesti.
Virolaisten vapaustaistelusta vaiettiin, sen olemusta yritettiin mustata leimaamalla se banditismiksi, metsäveljiä ja heidän tukijoitaan vainottiin, heitä yritettiin hävittää fyysisesti sekä henkisesti, mutta loppujen lopuksi romahti suuri ja voittamaton Neuvostoliitto itse. Valitettavasti Venäjä ei ole vielä oppinut historiastaan mitään eikä heidän levittämänsä valheet ole muuttuneet, mutta emmeköhän tiedä, että lopuksi voittaa aina totuus.


Henn Põlluaas
Kirjoittaja on Suomen Sotaveteraanien Viron Yhdistyksen ja Suomen-poikien Perinneyhdistyksen johtokunnan jäsen.


Juttu kopioitu törkeästi Sotaveteraaniliiton nettilehdestä.
http://www.sotaveteraaniliitto.fi/userfiles/file/SV%202_2011.pdf
 
Viron vapautus 1941

Taustaa

Venäjä pakotti ensin aseellisella uhalla Viron myöntämään Venäjälle oikeuden perustaa sotilastukikohtia Viroon luvaten säilyttää Viron suvereniteetin, mutta kuitenkin petti lupauksensa ja miehitti Viron. Todettakoon vielä, että Venäjä rikkoi tukikohtasopimustakin tuoden Viroon sallitun 25 000 sotilaan sijaan ainakin 30 000 miestä.

Metsäveljet taistelivat

Virolaiset metsäveljet, jotka olivat usein taustaltaan suojeluskuntalaisia, taistelivat miehittäjää vastaan pyrkien vapauttamaan maansa rikollisista miehittäjistä. Useilla paikkakunnilla virolaiset olivat itse vapauttaneet alueensa ja vetäneet Viron sini-musta-valkoiset liput salkoihin ennen kun saksalaiset joukot saapuivat Viroon. Tämä saksalaisten saapuminen liittyi Saksan ennakoivaan hyökkäykseen itään juuri ennen kuin Venäjä olisi hyökännyt maailmanhistorian suurimmin voimin länteen.

”Saksan asevoimat aloittivat ennakoivan iskun Saksan ja Venäjän rajalle keskitettyjä puna-armeijan massoja vastaan.” [ii]

Viime tingassa

Saksan hyökkäys itään tapahtui virolaistenkin kannalta viime tingassa. Venäjä oli jo ennättänyt murhaamaan Viron parhaimmiston [iii] ja kyydittänyt melkoisen osan kansasta Siperiaan (jälleen huomattava osa kuoli matkalla). Tarkoituksena oli kuitenkin kyydittää koko Viron kansa. Elokuun lopussa 1941 Virossa piti olla enää 358 000 virolaista spesialistia, jotka piti kyydittää myöhemmin. [iv]

Saksalaiset aseistivat virolaisia

Virolaisilla metsäveljillä oli suhteellisen vähän kunnollisia aseita. He tietenkin pakko-ottivat aseita puna-armeijalta hyökkäämällä mm. ilmavalvonta torneille. Aseiden ja ammusten puute oli kuitenkin suuri, joten metsäveljet kääntyivät saksalaisten puoleen aseiden ja ammusten saamiseksi jo ennen kuin saksalaiset joukot ennättivät Viron alueelle.

Suomennokseni: "Etelärajalla olevat metsäveliryhmittymät yrittivät myös ensimmäisinä saada kontaktin Saksan joukkoihin aseiden saamiseksi. 4. heinäkuuta saapui Pärnun maakuntaan Talin kuntaan tiedustelijoina kaksi Saksan radistia, jotka olivat Saksaan muuttaneita virolaisia. Metsäveljet ottivat heihin heti yhteyttä sekä ensimmäisessä Saksan joukoille lähetetyssä sanomassa oli jo metsäveljien pyyntö lähettää heille aseita.

Metsäveljet päättivät samana päivänä ajaa saksalaisille vastaan, koska he eivät voineet olla enää kaukana. Latviaan lähtöä varten luotiin yhteys Latvian Suojeluskuntaan 5.7. aamulla Teasten raja-asemalla. Olemassa olevan tiedon mukaan saksalaiset olivat jo Lemsalussa. Samana iltana alkoikin matka kahdella autolla. Joka puolella keskuksissa olivat latvialaiset suojeluskuntalaiset teillä pysäyttämässä ja tarkastamassa liikkujia. Kuullessaan ketä matkaajat ovat ja mihin menossa, toivotettiin hyvää matkaa ja onnea. Varoitettiin vain puna-armeijan joukoista, joita kuljeskeli vielä ympäriinsä metsissä.

Yöllä ennätettiin Lemsaloon, josta etsittiin heti Saksan armeijan komentopaikka. Vastaanotto oli erittäin ystävällinen. Kuultuaan miesten matkan tarkoituksesta, annettiin heti 27 kivääriä, 2 kevyttä konekivääriä ja kaksi tarkka-ampujakivääriä sekä noin 7000 patruunaa. Seuraavana päivänä luvattiin antaa vielä aseita, ammuksia ja peräti yksi kevyt panssarivaunu.

Miehet lähtivät heti samana yönä paluumatkalle.

6.7. varhaisena aamuna ennätettiin takaisin. Matkan onnistumisesta oltiin yleisesti riemuissaan.

Saman päivän iltana ajettiin uudelleen Lemsaluun ja sieltä edelleen Riikaan, jossa mentiin Saksan yhteysesikuntaan. Siellä annettiin tilannetiedotus Pärnun maakunnassa tapahtuneesta. Luvattiin 200 kivääriä, ensin otettiin mukaan vain 30, kun enempää ei mahtunut autoon. 8.7. ajettiin uudelleen Riikaan kuorma-autolla hakemaan loput kiväärit. Niillä kivääreillä varustettiin Talin ja Orajoen miehiä." [v]

Vapauttivat yhdessä

Saksalaiset sotilaat ja virolaiset metsäveljet vapauttivat Viron yhteistyössä Venäjän miehityksestä, taistellen rinta-rinnan aseveljinä. Virolaiset ottivat saksalaiset vapauttajina vastaan kukkien kanssa - vaikka virolaiset vanhastaan vihasivat saksalaisia, kun nämä olivat aiemmin olleet ”herrakansaa” Virossa. Venäjän lyhyt, mutta barbaarimainen miehitys teki äkkiä saksalaisista suosittuja.

Kidutettiin ja murhattiin

Virolaisia, jotka taistelivat isänmaansa vapauden puolesta murhattiin ja kidutettiin venäläisten miehittäjien toimesta silmittömästi. Toki sellaistakin tapahtui, että heitä ”tuomittiin” kuolemaan ja telotettiin aseellisesta vastarinnasta puna-armeijalle. [vi]

Ammutaan tavattaessa
Virolaisia pakeni suuria määriä metsiin, ettei heitä kyyditettäisi Siperiaan. Kaikki eivät suinkaan taistelleet metsäveljinä miehitystä vastaan, vaan vain yrittivät säilyttää henkensä.

Kuitenkin kaikkia työpaikaltaan poistuneita odotti ampuminen tavattaessa. [vii]

Pakko-otettuja pakeni

Venäjä pakko-otti miehittämästään Virosta laittomasti virolaisia puna-armeijaan. Väkisin puna-armeijaan otetuista virolaisista pakeni suuri osa saksalaisten puolelle, tai oikeammin sanoen kotimaansa puolelle, heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, vaikka oli uhattu murhata myös paenneiden perheet. [viii]

Taisteluista

Virolaisten urhoollisista taisteluista venäläisiä vastaan on materiaalia lukuisissa kirjoissa vaikka kuinka paljon. En voi kuitenkaan alkaa suomentamaan niitä, se olisi minulle loputon työmaa. Jo minullakin olevaa materiaalia on siihen aivan liikaa. Oleellista on tietää, että virolaiset halusivat heillä olevan vapaa itsenäinen isänmaa ja taistelivat vapauttaakseen maansa venäläisistä miehitysjoukoista. Kannattaa muistaa, että Viron armeija ja suojeluskunnat olisivat olleet valmiita taistelemaan maansa itsenäisyyden puolesta jo heti alkuunsa, mutta Viron presidentti Päts ja puolustusvoimain komentaja Laidoner kielsivät sen. Ryssät kuitenkin tekivät niin suuria rikoksia Virossa, että vastarinta nousi joka tapauksessa myöhemmin.

Laupiaat samarialaiset

Myönnettäköön, että tämä väliotsikko ei kuvaa erityisen hyvin kappaleen sisältöä, mutta kirjoitin, minkä kirjoitin.

Esitän tässä nimittäin erään tapauksen, jossa venäläiset olivat ottaneet saksalaisia sotilaita sotavangeiksi, ja yrittivät telottaa (murhata) heidät. Onneksi virolaisia metsäveljiä kuitenkin sattui paikalle ja he pelastivat nämä saksalaiset ryssien käsistä. [ix]

Poltettu maa

Venäjän mielestä Viro oli osa Venäjää - no, virolaiset olivat tietysti oikeutetusti asiasta eri mieltä - siitä huolimatta ryssät hävittivät paetessaan Virosta kaiken minkä suinkin ennättivät. [x] Tietysti varastivat ensin minkä suinkin voivat. Ryssiä ei kiinnostanut pätkääkään jääkö virolaiset henkiin vaiko ei.

Lähteistä
Todettakoon tässä samalla, että eräänä lähteenä käyttämäni alkuperäisen (mittaamattoman arvokkaan) kaksoisteoksen Eesti rahva kannatuste aasta hallussapidosta Venäjän seuraavan miehityksen (1944-1991) aikana seurasi automaattisesti 25+5 tuomio, eli 25 vuotta vankileiriä Siperiassa + 5 vuotta karkotusta (jona aikana ei saanut palata Viroon).

Kesäsota

Mm. virolainen tohtori, professori Herbert Lindmäe on kirjoittanut useita tutkimuksia tästä virolaisten vuoden 1941 kesäsodasta Viroa miehittäviä Venäjän joukkoja vastaan. Näissä tutkimuksissa kerrotaan yksittäisistä taisteluista ja tapahtumista eri puolilla Viroa. Näitä kirjoja ovat mm. Suvesõda Pärnumaal, Suvesõda Tartumaal, Suvesõda Viljandimaal ja Suvesõda Virumaal.

Suomennan tähän vain pätkän erään niistä saatesanoista: ”Vuoden 1941 kesällä syttyneessä sodassa tuhannet virolaiset miehet taistelivat Venäjän miehitystä ja terrorihallintoa vastaan, Viron vapauden ja itsenäisyyden puolesta.

Venäjänvastainen organisoitu aseellinen taistelu miehitetyssä Virossa alkoi ennen kuin saksalaisen sotilaan jalka ennätti nousta sotakesänä ylitse Viron rajan. Se oli sissisotaa, jota Venäjän miehityshallinto kutsui banditismiksi (rosvojoukkojen työksi) ja marksismin dogmien mukaiseksi luokkasodaksi. Aika on todistanut tyhjäksi ne vallassa olleiden ”totuudet”.

Kansan elinvoima ja vapaudentahto juurtuvat sen muistissa. Siksi ei ole oikein unohtaa vuoden 1941 kesäsotaa, eikä sen sodan vapaustaistelijoita, ei niitä, jotka jäivät sodassa eloon, eikä heitä jotka kaatuivat. Kiellettyä on unohtaa myöskään Venäjän terrorihallinnon uhreja. Kansan muisti pysyy, vaikka miehityshallinto on yrittänyt väärentää vuoden 1941 kesän vapaustaistelun olemattomaksi. Pelkästään vuoden 1941 kesäsota muuttaa naurunalaiseksi punaisen luulon siitä, että Viron kansa astui vuonna 1940 vapaaehtoisesti ja täynnä ihailua Neuvostoliittoon.” [xi]

Juuri tästä

Juuri tästä on kyse. Venäjä ja Venäjän lakeijat yrittävät väittää, että Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon, eikä mitään miehitystä ole ollutkaan.

Yrittäähän voi tietysti mitä hyvänsä - mutta tosiasia on, että Venäjä miehitti Viron (sekä mm. Latvian ja Liettuan). Samoin tosiasia on, että virolaiset taistelivat miehittäjää (Venäjää) vastaan mm. kesällä 1941 ja uudelleen ”leijonan lailla” vuonna 1944 kun uusi Venäjän miehitys uhkasi.

Saksan sotaväkeä

Virolaiset pitivät Saksan sotaväkeä Virossa ystävällisen valtion armeijana.

Suomennan: ”Venäjän miehityksen ja terrorin olosuhteissa odotettiin saksalaisia. Uskottiin, että heidän tulonsa merkitsee myös Viron Tasavallan palauttamista. Se usko perustui Viron ja Saksan väliselle hyökkäämättömyyssopimukselle (Ratifioitu Tasavallan Presidentin toimesta 22.6.1939). Sopimuksessa sanottiin, että Viron Tasavalta ja Saksan Valtakunta ei missään tapauksessa ala sotimaan toisiaan vastaan eikä käyttämään minkäänlaista väkivaltaa. Siksi Saksan sotaväkeä Viron alueella pidettiin ystävällismielisen valtion armeijana, joka yhdessä Viron aseellisten joukkojen kanssa toimii yhteistä vihollista vastaan. Samalla pidettiin oleellisena, että siellä, missä mahdollista, otetaan ennen saksalaisten tuloa valta omiin käsiin. Silloin Saksan joukot tulevat Viron Tasavallan alueelle, joka on Viron asevoimien kontrollissa ja jossa on aloittanut työskentelynsä Viron paikallishallinto.” [xii]

Viron lippu

Kuinka ollakaan tämä myös toteutui useissa paikoin - tosin joskus raskain uhrein. Virolaisessa kylässä liehui Viron lippu ja virolaisten oma paikallishallinto johti toimintaa kun saksalaiset saapuivat.

Saksalaiset sotilaat ja virolaiset metsäveljet taistelivat sitten rinta-rinnan aseveljinä Viron vapauttamiseksi miehittäjistä.

Se on sitten taas ihan eri asia, että saksalaisten sotilaiden perässä saapui myöhemmin Saksan natsihallinto, joka onnistui nopeasti muuttamaan virolaisten myötätunnon saksalaisia kohtaan vähintäänkin halveksunnaksi. Yhteistyö toki jatkui, mutta ilman natseja tai varsinkin Viron itsenäisyyden palauttamisella Saksa olisi saanut virolaisista suurenmoisia liittolaisia.


Lähde: http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Viron_vapautus_1941.htm
 
"Ennakoiva isku rajalle keskitettyjä puna-armeijan massoja vastaan". No mutta sehän on vanha tuttu J. Putkinen. Metsäveljet ansaitsisivat vähän paremman puhemiehen.
 
Historian tulkinta riippuu tietysti aina tulkitsijasta. Putkinen tietysti kärjistää ja käyttää värikästä kieltä, mutta se ei poista sitä, että kirjoitetun kaltaisesti nuo tapahtumat ovat menneet ja tekstillä on vahva todellisuuspohja.

Esimerkiksi hävityspataljoonien sikailu oli vähintään samantasoista ja määrällisesti huomattavasti yleisempää kuin Suomen vastaisella rintamalla toimineiden neuvostopartisaanien. Myöskään kyyditykset eivät ole mitenkään perusteltavissa vaan niitä tulee käsitellä etnisinä puhdistuksina, joita ne todellisuudessa olivatkin.
 
pstsika kirjoitti:
niäämi kirjoitti:
Tämän vuoden elokuussa löytyi Etelä-Virosta Vorun läheltä joukkohauta, jossa 10 miehen ruumiit. Tätä on arveltu metsäveljien joukkohaudaksi.

Joo. Kopioin HS:n uutisen ketjuun ennen kuin se katoaa netin syövereihin.
Helsingin Sanomat kirjoitti:
Metsäveljien joukkohaudaksi epäilty hauta löytyi Etelä-Virosta
26.8.2011 14:21

STT-BNS
Etelä-Virosta on löytynyt joukkohauta, jossa epäillään olevan haudattuna niin kutsuttuja metsäveljiä. Siinä on kymmenen ihmisen jäännökset, kertoi Viron yleisradio ETV perjantaina.
Metsäveljillä tarkoitetaan virolaisten vastarintaliikettä, joka taisteli neuvostomiehitystä vastaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD teloitti omien arkistojensa mukaan 1 495 vastarintaliikkeen jäsentä Virossa, kertoi historiantutkija Meelis Saueauk.
Vorun läheltä löytynyt hauta on yksi suurimpia virolaistutkijoiden tietoon tulleita joukkohautoja. Sen jäljille päästiin metsänvartijan kertomuksen perusteella.

Linkki kyseiseen uutiseen.

Avaldatud 13.04.2013 kell 09:01

Võrumaal mõrvatud metsavendade surnukehi rüvetati
http://www.postimees.ee/1200396/vorumaal-morvatud-metsavendade-surnukehi-ruvetati


Tiivistelmä vapaasti suomennettuna.

Võrumaalla murhattujen metsäveljien ruumiita häpäistiin

Vuonna 2011 Viron suojelupoliisille ilmoitettiin mahdollisesta sodan aikaisesta joukkohaudasta Võrussa.
Suojelupoliisi otti jutun tutkintaan, koska oli ilmeistä, että kyseessä olisi Neuvostoliiton viranomaisten suorittama rikos ihmisyyttä vastaan ts. siviilien murhaaminen.

Elokuussa 2011 suojelupoliisin tutkijat avasivat merkitsemättömän haudan, josta paljastui 10 ihmisen luurangot ja vaatteista ilmeni, että he olivat siviileitä.
Viron rikosteknisen laboratorion tutkimuksissa selvisi, että haudatuista 7 oli miehiä (joista yksi alle 18-vuotias tai kuten alkuperäiskieli sanoo ”teini-ikäinen”) ja kolme naisia. Kaikki olivat kuolleet väkivaltaisesti vähintään 40 vuotta sitten.

Tutkimuksissa pystyttiin selvittämään, että uhrit olivat kuolleet vammoihin, jotka eivät vastaa tyypillisiä taistelutilanteessa saatavia sotavammoja, vaan useimpia oli ammuttu tarkasti päähän tai rintaan, kun taas muualla kehossa oli ampumahaavoja huomattavasti vähemmän.
Suurimmasta osasta uhreja löytyi vain yksi hengenpaikassa oleva ampumahaava ja tai useampi samasta kohtaa. Huono suomennus, mutta tarkoitus on ollut sanoa: kosketuslaukaus päässä tai useampi osuma rintakehässä pienellä alueella esim. rintataskun kokoisella alueella.

Lisäksi uhreista on löytynyt tylpällä esineellä tai tms. astalolla tai potkuin aiheutuneita vammoja päässä ja kasvoissa. Joidenkin vammojen arvellaan syntyneen kiväärinperällä lyömisestä. Uhreja oli muutenkin häpäisty ja mm. lantion alueen murtumista oli pääteltävissä, että heidän ylitseen olisi ajettu autolla tai jotenkin muuten ruhjottu jollain tylpällä ja raskaalla vempaimella.
 
Kunnianosoitus metsäveljille

13. syyskuu 2013

Viron miehitysmuseon (Okupatsioonide Muuseum) näyttely ”Metsavennad” on avoinna lokakuun loppuun asti.

Miehitysmuseon perusnäyttelyn teemana on vuosien 1941–1991 välinen aika, jolloin Viroa miehittivät vuoroin saksalaiset ja neuvostoliittolaiset. Metsäveljet eivät miehittäjiä suvainneet, vaan tekivät mieluummin toivotontakin vastarintaa kuin alistuivat vihollisen komentoon.

Enimmillään Viron metsissä taistelijoita oli arviolta 15 000 ja kaikkiaan metsävelitoimintaan osallistui 30–40 000 miestä. Vastarinta hiipui 1950-luvulla ja Viimeinen metsäveli, August Sabbe, hukkui vuonna 1978 paetessaan neuvostomiliisejä. Sabbe oli kuollessaan 69-vuotias.

Perusnäyttelyssäkin on kiinnostavaa metsäveljiin liittyvää esineistöä, mutta nyt museoon on rakennettu muun muassa metsäasumuksia, jollaisissa monet miehet elivät vuosikausia.

Teksti Jukka Arponen, kuva Andrei Chertkov

Lähde: Baltic Guide.ee

Miehistysmuseota voin suositella vierailukohteeksi jos Tallinnaan tulee menoa. Kävelymatkan päässä poronhoitoalueelta ja helposti löydettävissä jos kaupunkia tuntee yhtään ja jos ei tunne, niin taksi kustantaa vissiin jotain vitosen luokkaa. Saatavilla myös suomenkielinen opasvihkonen (ja suomen & englanninkielisiä kirjasia aiheesta) jos englanti tai viro ei taivu.

http://www.okupatsioon.ee/
 
Suosittelen kaikkia aiheesta kiinnostuneita tutustumaan Alfred Käärmannin metsäveljen käsikirjan (löytyy vironkielisenä täältä: http://www.esm.ee/public/projektid/5/tiitel.htm ). Kiinnostavaa materiaalia.

Lainauksia:

Asekätköjen tulee olla pieniä, hajautettuja ja ennen kaikkea henkilökohtaisia; niistä saa tietää vain kätkön tekijä itse. Miehityksen alla isot, monen ihmisen tiedossa olevat asekätköt joutuvat saman tien vihollisen haltuun.


Metsäveli ei saa kertoa kontakteistaan, asekätköistään, hätäpiilopaikoistaan tai edes oikeaa nimeään aseveljilleen. Jos joku jää vangiksi, näin vihollinen saa mahdollisimman vähän tietoa.

Aiheelle voisi muuten laajemman keskustelun kannustamiseksi varmaankin antaa uuden otsikon "Baltian metsäveljet".
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top