VKT-linjalta Salpalinjalle

Jos viimeinen Kannaksen puolustusasema kesällä -44 olisi murtunut, takana olisi vielä ollut viimeisenä oljenkortena linnoitettu Salpalinja. Joukkojen saaminen taistelukykyisenä asemaan olisi jo sinänsä ollut erittäin vaikeaa, ja kysymysmerkiksi jää aseman todellinen taisteluarvo. Toisaalta täytyy muistaa Neuvostojoukkojen menneen melkoisen mankelin läpi, ja kuluneen terävimmältä kärjeltään lähes loppuun menneiden taistelujen aikana.

Taas foorumin raadille pohdiskeltavaa. Jos läpimurto olisi tapahtunut esim. Ihantalassa, olisiko Salpalinja ehditty miehittää? Olisiko se kestänyt? Olisiko joukkojen taistelumoraali kestänyt?
 
Tämä on lähtökohtaisesti mission impossible, mutta kiinnostavia ajatuksia asian liepeiltä tulee mieleen.

Vahva linja se oli ainakin välillä Luumäki-Suomenlahti. Kiviesteissä oli keskimäärin kolmen tonnin kiviä, syvät kaivantoesteet, paljon piikkilankaa. Kantalinnoitteissa olevien korsujen tekoon, yhteen ainoaan korsuun, tarvittiin esimerkiksi betoniterästä 45 tonnia ja 50 kilon sementtisäkkejä 5 000 kappaletta: erilaisia massoja 10 000 tonnia eli 3000 autokuormaa. Taisteluhautaa louhittiin myös kallioon uudentyyppisellä raonammunta-nimisellä louhintamenetelmällä. Betonivalutekniikka oli modernia, Yhdysvalloista apinoitua imubetonitekniikkaa, joka sitten sodan jälkeen otetiin siviilissä rakennuskäyttöön.

Salpalinja oli sotataidollisesti viimeinen kiinteisiin puolustusasemiin perustuva linnoitusketju. Sille puna-armeijalle, joka oli heinäkuun lopussa yrittämässä, se olisi ollut riittävän luja eikä sitä olisi voinut etelässä edes kiertää. Murtoon päästäkseen olisi pitänyt koota jättimäinen tykistön, lentoaseen ja panssareiden iskuvoima, joka olisi ollut muualta pois. Salpalinja ei ollut enää mikään Suomenvedenpohja, jossa möyhääntyneessä juoksuhiekassa pommien sekoittamien vitsaskimppujen seassa piti kahlata Valkeasaaressa.

Välillisesti se antoi selkänojaa puolustukseen, vaikka sinne asti ei tarvinnut mennä.

Minun mielenkiintoni herääkin siihen asiaan, että kun aina on puhuttu siitä, miten naurettavan vähän pääasemaa oli linnoitettu ja miten keskeneräiseksi VT-linja jätettiin esim. Kuuterselässä, että oli kuitenkin tehty tuo Suomen historian (vielä nykyisinkin) suurin rakennustyö, johon vuonna 1941 sijoitettiin viisi prosenttia valtion vuosibudjetista. Sitä oli tekemässä enimmillään 35 000 miestä ja 2 000 lottaa.

Salpalinjan rakentaminen kyseenalaistaa muuten Suomen varhaiset aikomukset hyökkääjänä. Suomi rakensi puolustusasemaa Moskovan rauhan 1940 rajoille keväällä 1941. Suomi ei edes voinut ryhtyä hyökkäyssotaan ennen kuin heinäkuun puolivälissä, koska armeijamme oli kesäkuussa saksalaisten hyökätessä vielä puolustusryhmityksessä.

Tässä on jo monta ajatuksia herättävää linjaa.
 
Salpalinja oli osittain miehitettynä. Nostoväkeä, nuorimpia asevelvollisia ja työkomppanioita sijoitettiin Salpalinjalle jo kesäkuussa 1944.
 
Millä kalustolla Salpalinja miehitetään? Saksalaisilla oli sodan lopussa useampiakin linnoitettuja linjoja sekä idässä että lännessä mutta ei rautaa niiden puolustukseen. VKT-linjalla oli kaikki mitä oli ja kaikki mitä saatiin lainattua, jos Salpa-linjalla aiottaisiin puolustautua olisi pitänyt vetäytyä sille hyvässä järjestyksessä eikä murron jälkeen ryssän hengittäessä niskaan.
 
Back
Top