Yhdysvaltojen asevoimien henkilöstöä koulutusvierailulle Suomeen

Samses

Ylipäällikkö
Yhdysvaltojen asevoimien henkilöstöä koulutusvierailulle Suomeen
Maavoimat järjestää koulutusvierailun Yhdysvaltojen asevoimien henkilöstölle 4. maaliskuuta 2014 alkaen. Yhdysvaltalaiseen sotilasosastoon kuuluu 16 henkilöä. Maaliskuussa järjestettävä koulutusvierailu on osa maavoimien kansainvälistä toimintaa ja kahdenvälistä yhteistyötä.
Maavoimien tavoitteena on kahdenvälisellä yhteistyöllä kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä. Koulutusyhteistyö tukee suomalaisten joukkojen koulutusta sekä edistää niiden yhteistoimintakykyä ja –menetelmiä muiden maiden asevoimien kanssa.
Yhdysvaltalaisen sotilasjoukon tavoitteena on saada lisäkoulutusta talviolosuhteissa toimimiseen.
Yhdysvaltalaiset sotilaat osallistuvat Utin jääkärirykmentin vuosisuunnitelman mukaiseen koulutus- ja harjoitustoimintaan nyt kolmatta kertaa.

****

Lähde: Maavoimien tiedote eilen. Samalla tiedotettiin, että UtJR järjestää 2.-21.3. talvikoulutusharjoituksen Lapissa. Nämä kaksi uutista liittynevät läheisesti toisiinsa.
 
Yhdysvaltalaissotilaita pian koulutusmatkalle Uttiin ja Lappiin
Tiistai 4.3.2014 klo 20.01

Yhdysvaltojen asevoimien sotilaita saapuu pian koulutusvierailulle Suomeen, kerrotaan Maavoimista.

Utin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petri Mattila sanoo, että vierailun valmistelijat tulivat Suomeen maanantaina. Pääjoukko saapuu myöhemmin tällä viikolla, mutta tarkkaa ajankohtaa ei julkisteta.

Suomeen saapuvaan yhdysvaltalaiseen sotilasosastoon kuuluu 16 henkilöä. Nyt kolmatta kertaa järjestettävä vierailu kestää vajaat kolme viikkoa.

Yhdysvaltalaiset viettävät osan vierailusta Kouvolan Utissa ja osan Lapissa. Heidän on tarkoitus saada suomalaisilta lisäkoulutusta talvisiin ja kylmiin olosuhteisiin.

Mattilan mukaan Ukrainan kriisi ei vaikuta koulutusvierailuun millään tavalla. Vierailun ohjelma on lyöty lukkoon jo ennen Ukrainan tilanteen kiristymistä.

STT
 
Okei käytetään siis tätä ketjua...

Maavoimat tiedottaa tänään:

Maavoimat kouluttaa Yhdysvaltain merijalkaväen ja Alaskan talvikoulutuskeskuksen sotilaita Jääkäriprikaatissa
Jääkäriprikaati järjestää talvisodankäynnin peruskurssin viikoilla 2-3 Sodankylässä. Kurssille osallistuu puolustusvoimien henkilöstön lisäksi viisi Yhdysvaltain merijalkaväen (US Marine Corps, USMC) ja kolme Alaskan talvikoulutuskeskuksen (Northern Warfare Ttraining Center, NWTC) sotilasta.
Kurssi jakaantuu kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe koostuu teoriaopetuksesta ja talvisodankäynnin perusteiden sekä toimintakyvyn säilyttämiseen liittyvien selviytymistaitojen kouluttamisesta. Toisessa vaiheessa testataan ensimmäisen vaiheen aiheiden osaamista sovelletussa harjoituksessa.
Kurssi on jatkoa maavoimien toimeenpanemalle kahdenväliselle koulutusyhteistyölle Yhdysvaltain Merijalkaväen kanssa. Kouluttajavaihto toteutetaan molemminpuolisena mahdollisuutena lähettää kouluttajia oppilaiksi toisen maan kansallisille kursseille ja maavoimien kouluttajat tuovat osaamisen USMC:n kursseilta mukanaan kansalliseen koulutukseen. Maavoimien tavoitteena kahdenvälisessä yhteistyössä on edistää kansallisen puolustuksen suorituskykyjen kehittämistä.

***

Oma kommentti:

No tämä onkin paljon ymmärrettävämpää, kuin se edellisen jenkkisatsin koulutus jossa oltiin ensin viikko tms. Sodankylässä talvikoulutuksessa, ja sitten viikko tms. Santiksessa vyöryttämässä sitä vanhaa lentokonetehdasta. Meinaan, talvikoulutuksessa Suomella varmaan on paljonkin annettavaa kahdenvälisessä koulutusvaihdossa, mutta jotenkin tuntui jo silloin viime kerralla että eiköhän merijalkaväellä rakennuksen vyörytys ole auttavasti hallussa ennestäänkin.
 
Eiköhän siinäkin ole opittavaa puolin ja toisin, jos hyväksymme, ettei ole absoluuttisen oikeita tai vääriä toimintatapoja? Muistelen jonkun täällä maininneen, että siinä missä amerikkalaiset tykkäävät hiipiä seinänvierustoja jonossa, suomalaiset kaupunkijääkärit kulkevat mieluummin keskemmällä katua. (Tiedä sitten, onko väitteellä mitään perää ja miltä vuosilta ko. tavat ovat.)
 
Eikös jenkkilässä ole ihan omasta takaa arktista osaamista, vai eikö se ole merijalkaväelle tarpeeksi vaativaa kuten suomen koulutus :p
http://www.wainwright.army.mil/nwtc/mission.htm
Mar06Story1ma_Large.jpg

Snow_MARPAT.jpg
 
Näissä Suomen ja USA:n välisissä koulutusvaihdoissa ei välttämättä ole kyse siitä, etteikö jompikumpi osaisi jotain hommaa ja ehdottamasti olisi täyttämässä jotain aukkoa tietotaidossa. Tarkoitus lienee sparrata omaa tietotaitoa, löytää uusia tapoja kouluttaa sama asia, hakea kansainvälistä kokemusta ja osoittaa poliittisella tasolla kahden valtion välisiä hyviä välejä.
 
Eikös jenkkilässä ole ihan omasta takaa arktista osaamista, vai eikö se ole merijalkaväelle tarpeeksi vaativaa kuten suomen koulutus :p
http://www.wainwright.army.mil/nwtc/mission.htm

Onhan siellä - yhden ensimmäisistä jenkkien talvitoimintamanuaaleista kirjoitti muuan Lauri Törni.

OT: Oli muuten tuossa toisessa kuvassa tuo etummainen kaveri aika pulskassa kunnossa, muistuttaa suomalaista pullalla kasvanutta varusmiestä...
 
Joo katoin samaa, melkonen pullapoika.
 
Eiköhän siinäkin ole opittavaa puolin ja toisin, jos hyväksymme, ettei ole absoluuttisen oikeita tai vääriä toimintatapoja? Muistelen jonkun täällä maininneen, että siinä missä amerikkalaiset tykkäävät hiipiä seinänvierustoja jonossa, suomalaiset kaupunkijääkärit kulkevat mieluummin keskemmällä katua. (Tiedä sitten, onko väitteellä mitään perää ja miltä vuosilta ko. tavat ovat.)

Asiassa kuin asiassa yleensä siltä on eniten opittavaa kellä on eniten kokemusta.
 
Onhan siellä - yhden ensimmäisistä jenkkien talvitoimintamanuaaleista kirjoitti muuan Lauri Törni.
Höpö höpö.
"Marttisen miehet" kehittivät koko nykyisen kaltaisen US Armyn talvikoulutusohjelman ja kirjoittivat ensimäiset talvitaistelun (käänsivät itse asiassa suomalaisia ohjesääntöjä), mutta kyllä sen työ teki 1949-51 pääosin Marttinen, Kairinen ja Keravuori srkä myöhemmin työtä jatkoi erityisesti Alakulppi.

Törni on toki kova jätkä, mutta ei hänen nimiinsäkään kannata nyt ihan kaikkia Ns. "Marttisen miesten" saavutuksia laittaa. Törni astui vasta 1952 US Armyn palvelukseen, eikä varsinaisesti kyllä ollut tunnettu minään kynämiehenä...hän ei myöskään palvellut missään Talvi- tai muissa koulutuskeskuksissa opettajana urallaan vaan "operatiivisena" toimijana erikoisjoukoissa koko uransa. Siten hän oli toki luomassa "erikoisjoukkokulttuuria" ja toimintatapoja, mutta itseasiassa Kairisen ja Keravuoren vaikutus US:n erikoisjoukkojen kehittämiseen ja mm. ohjesäännöstöön oli paljo paljon yleisesti tunnettua laajempaa ja paljon Törniä merkittävämpää.
 
Viimeksi muokattu:
Höpö höpö.
"Marttisen miehet" kehittivät koko nykyisen kaltaisen US Armyn talvikoulutusohjelman ja kirjoittivat ensimäiset talvitaistelun (käänsivät itse asiassa suomalaisia ohjesääntöjä), mutta kyllä sen työ teki 1949-51 pääosin Marttinen, Kairinen Keravuori ja myöhemmin työtä jatkoi erityisesti Alakulppi.

Törni on toki kova jätkä, mutta ei hänen nimiinsäkään kannata nyt ihan kaikkia Ns. "Marttisen miesten" saavutuksia laittaa. Törni astui vasta 1952 US Armyn palvelukseen, eikä varsinaisesti kyllä ollut tunnettu minään kynämiehenä...hän ei myöskään palvellut missään Talvi- tai muissa koulutuskeskuksissa opettajana urallaan vaan "operatiivisena" toimijana erikoisjoukoissa koko uransa. Siten hän oli toki luomassa "erikoisjoukkokulttuuria" ja toimintatapoja, mutta itseasiassa Kairisen ja Keravuoren vaikutus US:n erikoisjoukkojen kehittämiseen ja mm. ohjesäännöstöön oli paljo paljon yleisesti tunnettua laajempaa ja paljon Törniä merkittävämpää.

Tuosta tulikin mieleen, suositella hyvää kirjaa: Marttinen, kahden armeijan soturi.
 
Nyt onkin menossa vaihtari Alaskassa. Mainitaan kokemusten vaihto ja että jenkeillä vielä hakusessa hiihtosaapas. Katsokaa myös kuvagalleria.

http://www.stripes.com/cold-weather-training-ramps-up-as-afghan-combat-mission-wraps-up-1.328903

Suomalaisilla olisi heille toimiva setti, Huopavuorikumisaapas: Naali, Suomenkumitehdas taisi mennä konkkaan parhaalla tuotteella Rokka-saapas. Noihin Kuusamon erä-side(Suomen armeijan käyttämä). Suksina Karhu, Lampinen, Järvinen.
Jos olisimme Natossa ja osaisimme markkinoinnin, kuin Ruotsalaiset, Jenkkisotilailla olisi tuo setti käytössä.
 
Skärmklipp 2015-02-11 20.06.10.png

Saako joku selvää käyttämistään siteistä?
 
En minä ainakaan kuvasta saa selvää, mutta luulen , että nato käyttää Rottefella Nato 100 - sidettä tai muuta Rottefellan tuotetta. Rottefellalla on erittäin laadukkaida siteitä. Minullakin on tunturihiihtosuksissa käytössä Rottefella chili.
 
US Armyn nykyisestä kalustosta ei ole just nyt muistikuvaa, mutta Merijalkaväellä USMC Mountain Warfare Training Centerissä käytetään seuraavaa pakettia:
- Karhun sukset
- Targa G3 Ascent siteet
- Black Diamond Climbing Skins nousukarvat
- Garmont Excursion Ski March Boots talvikengät
 
Pakko kysyä CV9030FIN, oletko ehkä käynyt ko. paikassa kurssilla kun tunnet noin hyvin kaluston?
 
Jenkeille/Kanukeille nuo lumikengät ovat vissiin enemmän tuttuja kuin sukset. Ennen kuin haukumme heidän hiihtotaitonsa, kannattaisi kokeilla kuinka se liikkuminen noilla lumikengillä sujuu itse kullakin. Tuli joku talvi sitten ostettua moiset lyhyeen hangella liikkumiseen (pilkki ymv.) ja ei se menny ihan "oonhan mä minareilla hiihtäny" tyyliin.
 
Back
Top