Yleistä (spekulaatiota) Suomi-Yhdysvallat -suhteista

Eli käytännössä jenkit saa minuutin sisällä laukaisusta varman vahvistuksen Jäämereltä laukaistujen ballististen ohjusten luonteesta, määrästä ja laukaisusuunnasta. Nopeuttaa vastatoimien aloittamista, tieto laukaisuista saadan kyllä myös DSP-ohjelman infrapunakameralla varustetuilta satelliiteilta, mutta yleensä kestää useita minuutteja ennen kuin ballististen ohjusten havaitsemiseen, seuraamiseen ja luokitteluun soveltuva tutka (tod. näk. RAF Fylingdalesin BMEWS-tutka Englannissa tai AEGIS-järjestelmällä varustettu taistelualus) saa maaliin lukituksen, ja pystyy luokittelemaan maalin tyypin ja lentoradan, jolloin ohjustorjunnan valmistelu voidaan aloittaa...

Kylmän sodan aikana oli varmaan myös kivaa saada hieman ennakkovaroitusta GIUP-aukossa seilaaville NATO:n merivoimien osastoille lähestyvistä venäläisten Backfire- ja Bear-rykmenteistä. Tietysti kaikki tiedustelutieto venäläisten pinta-aluksista oli myös hyödyllistä. Lisäksihän Norjalla on oikeen tarkoitusta varten isolla rahalla valmistettu vakoilulaiva, joka sisältää jos jonkinmoista sensoria. Norjalaisten P-3 merivalvontakoneiden yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on kautta aikojen ollut Venäjän ydinsukellusveneiden silmälläpito pohjoisella Jäämerellä. Niin, ja ilmeisesti ainakin osia NATO:n sukellusveneiden valvontaan tarkoitetusta vedenalaisesta SOSUS-järjestelmästä sijaitsee edelleen Norjan ja Iso-Britannian välisellä merialueella.

Norja on muutenkin melkoisen strateginen paikka NATO:lle monessakin mielessä. Kuulemma muun muassa suuri osa jenkkien vakoilusatelliittien datasta siepataan maahan Tromssaan ja Huippuvuorille rakennettujen Kongsbergin rakentamien vastaanottoasemien kautta (johtuu siitä, että satelliittien lentoradat kulkevat pohjoisnavan ylitse). Lisäksi esimerkiksi Ørlandin lentotukikohtaan Etelä-Norjaan on rakennettu kaikki fasiliteetit NATO:n AWACS-koneita varten, ja nämä koneet myös vierailevat siellä usein suurempien sotaharjoitusten aikana. Yhdysvallat on myös ennalta varastoinut Norjaan suuria määriä sotamateriaalia, joista kaikki ei huhujen mukaan ole tänäkään päivänä julkisessa tiedossa. Yhdysvaltain merivoimien sukellusveneet myös operovat edelleen säännöllisesti Jäämerellä, näistä ei vain paljoa hiiskuta julkisuudessa. Yhteyden säilyttäminen Narvikin syväsatamaan rautatieyhteyden päähän on myös edelleen aivan kriittinen asia myös Pohjois-Ruotsin puolustuksen kannalta. Ilman sitä Ruotsin (myös Suomen) on käytännössä hyvin vaikea saada minkäänlaisia merkittäviä täydennyksiä länsivalloilta Pohjois-Ruotsiin.

En tiedä miten tämä nyt taas liittyi aiheeseen, mutta tulipahan vähän tehtyä selkoa Pohjois-Kalotin alueen strategisesta merkityksestä. Ai niin, jos joku ei sitä vielä sattunut tietämään, niin Murmanskissa Jäämeren rannallahan sijaitseen Venäjän Pohjoisen laivaston päätukikohta, joka on samalla koko Venäjän laivaston merkittävin tukikohta erityisesti siellä majapaikkaansa pitävien Venäjän strategisten ydinsukellusveneiden takia. Venäläiset ydinsukellusveneet myös tykkäävät piileskellä arktisen merijään alla, jossa ne voivat liikkua käytännössä huomaamattomasti, ja laukoa yllättäen tuhoisan lastinsa Yhdysvaltoja kohti. Semmoinen pikkuseikka vielä, että jos tilanne joskus kiristyy kansainvälisen kovapanosammuntakilpailun tasolle, niin suurin osa Yhdysvaltojen ja Venäjän mannertenvälisistä ohjuksista tulee lentämään Pohjois-Norjan ja Pohjois-Suomen ylitse maaleihinsa. Ja jottei tämä homma menisi liian yksinkertaiseksi, arktiselta alueelta löytyy edelleen maailman suurimmat hyödyntämättömät öljyvarannot, ja ilmastonmuutoksen kiihtyessä myös meriliikenne alueella tulee vääjäämättömästi lisääntymään. Oman rikkansa rokkaan tekee myös se, että alueella sijaitsevat valtioiden rajat eivät ole mitenkään yksiselitteisiä, vaan alueella on useita toistensa kanssa kilpailevia aluevaatimuksia.

Eli ei sitten mennä lakkauttamaan Sodankylää tai Rovaniemeä, Perkele!

Sekava perjantai-illan sepustus, mutta eiköhän tässä jokin pointtikin ollut...
 
Pohjoismainen yhteistyö ja puolueettomuus kunniaan (?):D
 
Back
Top