Zombiapokalypsin aseet

TWD;n tarinassa kaikilla on se virus jo sisällään joten roiskeet ovat ns vaarattomia eikä tartuntaa täten voi saada kun se on jo kaikilla elävillä valmiina.
No niin mutta meillä ei ole vielä tartuntaa.
 
Pohdituttaa kyllä tuo viruspuoli. Kehitysmaissa on suuria slummeja joissa elää alkeellisissa oloissa miljoonia ihmisiä. Voidaan kuvitella mitä tapahtuisi, jos ebola lähtisi leviämään jossakin 1270 miljoonan ihmisen asuttamassa maassa, jossa jätteet viskellään minne sattuu ja vesi ei todellakaan ole ainakaan juomakelpoista, mutta niiden on pakko vetää sitä, kun muuta ei ole. Se on vain ajan kysymys, että näissä ylikansoitetuissa oloissa alkaa jonkin vaarallisen viruksen epidemia. Mitä me silloin teemme. Laitamme alueen karanteeniin. Sieltä ei saa kukaan lähteä eikä sinne saa kukaan mennä. Se on sitten se kysymys, että jos niitä epidemiapesäkkeitä onkin useita tai virus aktivoituu pitkällä viiveellä niin, että sen kantaja ehtii sitä levittää. Maahanmuuttajat tuo tullessaan myös tautien kantajia.
 
Viimeksi muokattu:
Voidaan kuvitella mitä tapahtuisi, jos ebola lähtisi leviämään jossakin 1270 miljoonan ihmisen asuttamassa maassa, jonka väki elää suoranaisesti paskassa sontien joka paikkaan ja jätteet heitetään minne sattuu ja vesi ei todellakaan ole ainakaan juomakelpoista, mutta niiden on pakko vetää sitä, kun muuta ei ole. Se on vain ajan kysymys, että näissä törkyisissä ylikansoitetuissa ja saastuneissa oloissa alkaa jonkin vaarallisen viruksen epidemia.

KrhmINTIAkhm :D
 
Pohdituttaa kyllä tuo viruspuoli. Kehitysmaissa on suuria slummeja joissa elää alkeellisissa oloissa miljoonia ihmisiä. Voidaan kuvitella mitä tapahtuisi, jos ebola lähtisi leviämään jossakin 1270 miljoonan ihmisen asuttamassa maassa, jossa jätteet viskellään minne sattuu ja vesi ei todellakaan ole ainakaan juomakelpoista, mutta niiden on pakko vetää sitä, kun muuta ei ole. Se on vain ajan kysymys, että näissä ylikansoitetuissa oloissa alkaa jonkin vaarallisen viruksen epidemia. Mitä me silloin teemme. Laitamme alueen karanteeniin. Sieltä ei saa kukaan lähteä eikä sinne saa kukaan mennä. Se on sitten se kysymys, että jos niitä epidemiapesäkkeitä onkin useita tai virus aktivoituu pitkällä viiveellä niin, että sen kantaja ehtii sitä levittää. Tuo holtiton maahanmuuttelu tyyliin tulkaa kaikki tänne tuo tullessaan myös tautien kantajia.

Jotenkin veikkaan, että on muutamia hyväntekeväisyysjärjestöjä jotka voisivat järjestää reissun kaikille asiasta kiinnostuneille, jotka haluaisivat tietää kuinka asiaa hoidetaan päivästä päivään.

Meinaan, että eiköhän ne Intiassa ole joku (tusina) tauti liikkeellä jatkuvasti.
 
Ovet kiinni ja odotellaan. Muutamassa viikossa aineenvaihdunta ja biologia hoitavat loput, eli nuo ovat kuolleita ravinnon puutteeseen jne. Ampuminen on aika tehotonta, mieluummin ajaa vaikka traktorilla / kauhalla / puskulevyllä tai tankilla yli vaan.
 
Vanhan ajan liekinheitin. Joko raskas sellainen ajoneuvoasenteisena tai sitten se selkäreppumalli.
 
Back
Top