Fennovoimavedätyksen viimeiset vaiheet

Me suomalaisethan olemme vähän hitaita ja annamme sen vuoksi yksinkertaisen kuvan. Se kuuluu meidän metsäläiseen geeniperimään, eikä siinä mitään pahaa ole. Mutta valtiovalta joka on tehnyt suoranaisesta tyhmyydestä kansallisominaisuuden on mennyt liian pitkälle. Venäläisten maakaupat joille pudistellaan päätä jo ympäri maailmaa ja kaikki nämä muut hölmöilyt päälle, niin ei helvetti.
Tahdon erota valtiosta. Eroa kirkosta sivustoja on, mutta joku voisi kehittää eroa valtiosta sivuston.

Minulla on kämppä Keski-Euroopassa. Tarkoitus oli viettää siellä vanhuudenpäivät, mutta jos tämä Putinin tuorein vedätys menee läpi, niin en jää kyllä odottelemaan eläkeikää ja sitä kun ollaan taas Venäjän parhaita kavereita :D
 
Luulenpa, että suomalaisten omistajien vetäytyminen yksi kerrallaan tarjoaa oivan tavan pistää hankkeelle piste. Minkä poliitikot markkinatalouden voimille voivat?

Fennovoiman oli tarkoitus tuottaa omistajilleen sähköä omakustannushintaan Mankala-periaatteella. Mitähän hankkeelle tietää se, että nämä Mankala-asiakkaat poistuvat siitä? Kuinka venäläinen ydinvoimala pärjäisi sähköä sähköpörssiin tuottavana laitoksena?

Venäjä voi ottaa käyttöönsä vaikkapa puolet Fennovoiman sähköntuotannosta. Vaikkapa ihan sillä perusteella että omistaa (pian) suurimman osan laitoksesta..
Itse olen ajatellut että tämä lienee venäläisten tarkoituskin. Heillä on kasvavaa tarvetta sähkölle niin Murmanskissa kuin Pietarinalueellakin. Ja on muutakin...

Venäjän valtion puoliksi omistama ydinvoimalaitos tarjoaa oivan mahdollisuuden sitouttaa Suomea poliittisesti ja taloudellisesti. Venäjä voi esim. tarpeen tullen ilmoittaa että heille on erityisen tärkeää suojella kaikin mahdollisin tavoin (puoliksi)omistamaansa voimalaitosta. Lisäksi pitää turvata venäläisen huoltohenkilöstön mahdollisuudet operoida voimalaitoksessa jne.

Mahdollisesti Venäjä ilmoittaa että heillä on niin suuria taloudellisia intressejä kyseisen voimalaitoksen suhteen että heille pitää hyväksyä oikeus tarkkailevaan sotilaalliseen lentotoimintaan Pohjanlahdella. Tai mitä tahansa...venäläiset ovat kekseliäitä tällaisissa asioissa.
 
Totta puhuen en pidä Fennovoimaa useimpien täällä tyyliin ongelmana, koska se olisi juoni Suomen valtaamiseen Neuvostoliiton toimesta, tai painostamiseen, tai vakoiluun tms. Pidän sitä ongelmana erityisesti siksi, että viimeistään voimalakoon pienentäminen ja monien osakkaiden vetäytyminen vahvisti ettei näytä järkevin oletuksin taloudellisesti kannattavalta rakentaa ydinvoimaa Suomessa neitseelliseen maastoon, kun esim. OL3 tapauksessakin on päädytty uskomattomaan farssiin, vaikka siinä oli vanhaa infraa pohjalla.

Ongelmana on kuitenkin se, että pelkään että taloudellisesti kannattamatonta hanketta pidetään vielä pystyssä osin ulkopoliittisista syistä.

Periaatteessa ryssät saisivat mun puolesta enemmistöomistaa kannattamattoman ydinvoimalan, ostaa sinne omaa uraaniaan ja tuottaa sähköä tappiolla (ts. riittämättömällä voitolla) vaikka maailman tappiin. Suomalaisosakkaat menettäisivät joka tapauksessa korkeintaan alkuinvestointinsa ja Venäjän valtionyhtiön tappio on tähän maailmanaikaan positiivista. Kuitenkin tällöin:

A) Pitäisi kaikkien osapuolien pelata puhtain kortein - tämä "Midget Solarna" (pun intended) EI ole aidosti mikään kroatialainen omistaja, siksi toisekseen KOTIMAINEN omistus on SUOMALAISTA omistusta, EU eikä Kroatia eivät ole minun kotimaa. Eikä venäläisten narikka Kroatiassa. Nytkin olisi hyvä kuulla onko 60% "kotimaisuus" vaatimus myös toiminnan aikana vai raukeaako se heti kun pytinki valmis, jolloin täälläkin esitetty venäläinen osto koko roskalle olisi mahdollinen.

B) STUKin täytyy saada toimia 100% riippumattomasti. Mikään taloudellinen ja ulkopoliittinen paine ei saa hellittää tiukkaa linjaa jonka takia jo OL3:kin on kusessa. STUKin työntekijöihin ei voi kohdistua mitään lahjontaa tai uhkailua.

C) On toimittava markkinatalouden ehdoilla. En halua valtion mitenkään subventoivan edes kotimaista ydinsähköä, enkä sitäkään vähää taipuvan jonkun venäläisen voimalan tahdon mukaan. Tappiota jos/kun hankkeesta tulee niin kantakoot ryssät sen omistuksensa suhteessa. Jos takkiin tulee eikä venäläisomistaja ole halukas lyömään lisää pääomaa yhtiöön, niin sitten menköön putiikki konkkaan ja voimala myyntiin tarjousten perusteella - vaikkapa pilkkahintaan Fortumille. Mihinkään "pelastustoimiin" ei ainakaan Suomen valtion tule lähteä.
 
Totta puhuen en pidä Fennovoimaa useimpien täällä tyyliin ongelmana, koska se olisi juoni Suomen valtaamiseen Neuvostoliiton toimesta, tai painostamiseen, tai vakoiluun tms. Pidän sitä ongelmana erityisesti siksi, että viimeistään voimalakoon pienentäminen ja monien osakkaiden vetäytyminen vahvisti ettei näytä järkevin oletuksin taloudellisesti kannattavalta rakentaa ydinvoimaa Suomessa neitseelliseen maastoon, kun esim. OL3 tapauksessakin on päädytty uskomattomaan farssiin, vaikka siinä oli vanhaa infraa pohjalla.

Periaatteessa ryssät saisivat mun puolesta enemmistöomistaa kannattamattoman ydinvoimalan, ostaa sinne omaa uraaniaan ja tuottaa sähköä tappiolla (ts. riittämättömällä voitolla) vaikka maailman tappiin. Suomalaisosakkaat menettäisivät joka tapauksessa korkeintaan alkuinvestointinsa ja Venäjän valtionyhtiön tappio on tähän maailmanaikaan positiivista. Kuitenkin tällöin:
.

Jos käy niin, että ydinvoimala ajautuu täysin Venäjän omistukseen, on se tarvittaessa helppo laittaa "huoltokatkolle", kun tarvitaan hybrisodan keinoja.
 
Minulla on kämppä Keski-Euroopassa. Tarkoitus oli viettää siellä vanhuudenpäivät, mutta jos tämä Putinin tuorein vedätys menee läpi, niin en jää kyllä odottelemaan eläkeikää ja sitä kun ollaan taas Venäjän parhaita kavereita :D

Saksassa? Tuolla Schröderin ja kumppaneiden maassa?

Vaiko Ranskassa? Joka oli näin lähellä toimittaa Mistralit Venäjälle.

Sveitsissä? Jossa lienee se venäläinen raha EU-neutraalissa suojassa jota ei ole saatu Kyprokselle mahtumaan.

Italiassa? Jonka PM:n nimeä googlettaessa tarjoaa google automaattihakuun ekana "Matteo Renzi Putin".

Sitähän minä vaan, ettei taas lähde "hieman" liikaa tämä meidän kansallisurheilu päälle. Minusta tässä ketjussa läiskyy ja oma liha vuotaa ihanasti verta. Olkoonkin että tämä Fennovoima näyttää muodostuvan farssiksi, mutta osataan sitä kaikkialla muuallakin.

Flagellants.png
 
Saksalaiset olivat ovelia. Lopettaessaan oman ydinvoimatuotantonsa saivat vaihtoehtoisten tuotekehittelyn rakttinousuun ja ovat osaajina maailman huipulla siinä parinkymmenen vuoden etisessä maailmassa, joka joka tapauksessa tulee. Samalla he ostavat sähköä Ranskasta, joka tuottaa sen kokonaan ydinvoimalla.

Me taas jäämme jälkeen teknologisesti ja tuotekehittelyltämme, aivan kuin aikoinaan.

Mutta asiaan. Meillä ei ollut samaa mahdollisuutta. Ydinvoimalupa oli tässä pakkoraossa valitettavasti pekkaroitavana.

Hesari käyttää reipasta kieltä:

Vuonna 2015 jonkun odottaisi viheltävän pilliin, ja pysäyttävän farssin alkuunsa.

http://www.hs.fi/talous/a1435715987193?jako=8009a0e55ee538a63b64e2b309e5ae50
 
Viimeksi muokattu:
Periaatteessa ryssät saisivat mun puolesta enemmistöomistaa kannattamattoman ydinvoimalan, ostaa sinne omaa uraaniaan ja tuottaa sähköä tappiolla (ts. riittämättömällä voitolla) vaikka maailman tappiin. Suomalaisosakkaat menettäisivät joka tapauksessa korkeintaan alkuinvestointinsa ja Venäjän valtionyhtiön tappio on tähän maailmanaikaan positiivista.

Asia on paljon mielenkiintoisempi :) Suomalaiset kunnalliset energiayhtiöt ovat sitoutumassa potentiaalisesti jatkuviin tappioihin vuosikymmeniksi eteenpäin. Tämä on Mankalan pointti. Tuo on siinä mielessä Rosatomille hyvä diili. Kunnat maksavat sen kustannukset toiseen taskuun, vaikka se itse tekisikin myös tappiota toisen taskun kautta.

http://www.soininvaara.fi/2014/09/18/mika-on-mankala-yhtio/
 
Siinä tapauksessa peli on vihellettävä poikki nyt, jos Fortum tai joku oikea suomalainen taho ei peliin lähde! Tässä asiassa en luottaisi edes OIKEAAN kroatialaiseen, en edes ruotsalaiseen tai norjalaiseen.
 
Jos Fennovoiman voimalahnke kohtaa OL3:n kaltaisia ongelmia tai Rosatomilta loppuu joko rahat tai kiinnostus, on suomalaisilla veronmaksajilla hankkeessa miljardien vastuut kunnallisten energiayhtiöiden ja Outokummun kautta. Markkinaehtoista rahaa Fennovoimaan ei liiemmin ole tulossa.
 
@Honcho

Ranska ei myynyt ydinvoimaloitaan, maitaan strategisten kohteittensa ympäriltä eikä myöskään Mistral-telakkaansa Venäjälle.

Viimeisen osalta nippa nappa, koska pelkäsi muiden reaktioita.

Maiden myynti namupaikoilta on kirjoissani tyhmyyttä, ei suomettumista.
 
Jos Fennovoiman voimalahnke kohtaa OL3:n kaltaisia ongelmia tai Rosatomilta loppuu joko rahat tai kiinnostus, on suomalaisilla veronmaksajilla hankkeessa miljardien vastuut kunnallisten energiayhtiöiden ja Outokummun kautta. Markkinaehtoista rahaa Fennovoimaan ei liiemmin ole tulossa.

Juuri tämä on minun huoleni nro 1.
 
Voi voi. Pohjois-Suomelle olisi kelvannut taloudellinen pirkistysruiske kun nuo insinööritkin lähtivät Oulusta ulkomaille sankoin joukoin tai rupesivat alanvaihtajiksi. Mutta eihän tällaisilla venkuloinneilla voi mikään itseään kunnioittava valtio lähteä eteenpäin mokomassa projektissa. Ei antanut itänaapuri energiainfraansa Fortumin käsiin ja nyt ollaan tässä. Valion antama Signaali oli selvääkin selvempi. Jos haluu saada on pakko antaa mutta kun ei niin sitten ei. Pitäkää tunkkinne. Toivottavasti siellä Hanhikivenniemellä nyt pääsevät punkit rauhassa sikiämään ja leviämään ilman venäläistä säteilyä. Toivotaan tynkä-Nokian nousua ja keräillään käpyjä. Biotuotetehtaisiin. Poronlihan jalostusastettakin voitaisiin nostaa ja lisätä suoramyyntiä. Ehkä se siitä. Suomi elää metsästä. Tuhansien järvien maa. Tosi on! KOP KOP.
 
Ollia ottaa päähän; TEM ryhdistäytyy! Nuo tiedot olisi lysti nähdä :cool: !

Ministeriö tivaa lisätietoa Migritistä – Fennovoiman vastattava maanantaihin mennessä
Kotimaa Julkaistu 01.07.2015 15:56

TEM haluaa tiedot kroatialaisyhtiön ja sen emoyhtiön tilinpäätöksistä, yhtiöjärjestyksestä, rahoituksesta ja luottokelpoisuudesta. Lisäksi ministeriö kysyy tietoja Migrit-yhtiöiden taustahenkilöistä.

Ville Niinistö: Viimeinen naula Fennovoiman arkkuun
Kotimaa Julkaistu 01.07.2015 16:18
 
Tämä on ainoa oikea tapa. Toivottavasti myös oletetaan että saadaan ihan oikeita vastauksia eikä kelpuuteta mitä vaan tuhahdusta. Luulenpa että jos ei vesioikeuksia Fortumille tipu ja pian niin Fennovoima jää suunnittelupöydälle.
 
Kyse ei ole kasvoista, vaan puhtaasti rahasta ja vallasta.

Fennovoima on ex-ministeri Mauri Pekkarisen tähtihanke. Hänen vävynsä taas pyörittää tuulivoima-alaa Suomessa. Pekkarinen ajoi läpi syöttötariffin. Valtio tukee tuulivoimaa 300 miljoonalla eurolla vuodessa seuraavan 12 vuoden ajan. 3600 miljoonaa euroa.

Tuosta Pekkarisesta pitäisi kyllä päästä eroon lähes hinnalla millä tahansa. Todellisuudessahan mies joutaisi valtakunnanoikeuteen kaikista pekkaroinneillaan kuppaamistaan veronmaksajien miljardeista...

Muutenkin tuo Kepun toiminta muistuttaa enemmän mafian kuin poliittisen puolueen toimintaa.
 
Hetki sitten alkoi ensimmäisen kerran viedä, koska hintataso menee nyt niinpäin. Venäläinen sähkö ei ole kilpailukykyistä sillä siihen lätkäistiin kapasiteettimaksuja päälle. Voimme helposti ostaa tuontisähköä muualta. Oma tuotanto on osin huoltovarmuustekijä (ostamme nyt n. 20% tarpeesta), osin riippuu siitä onko tuottaminen meillä kannattavaa.

Niin - painotan sanoja ensimmäisen kerran ja tämä tapahtui kesällä/keväällä eli todellisuudessa kyseessä ei ole pysyvästä asetelmasta vaan käytännössä suurimman osan vuodesta asetelma on se, että Suomi tuo Venäjältä energiaa ja sähköä. Tästä tuontiriippuvuudesta pitäisi päästä eroon ts. mikä tarkoittaa sitä, että omavaraisuutta (todellista omavaraisuutta) olisi lisättävä tai tuotava energiaa/sähköä sellaiselta taholta, joka ei poliittisien toimiensa tähden herätä niin suuria arveluita ja jota voidaan pitää luotettavampana ja etenkin turvallisempana yhteistyökumppanina. Nykyinen aggressiivisesti länteen katsova Venäjä ei tällainen ole.

vlad.
 
Back
Top