Ilmatorjunta

Niin, että tarkoitit, että 2S1:t riittäisivät useammalle osastolle. Se olisi ihan hyvä asia.

Kyllä meidän pitäisi pystyä siirtymään pienempään organisaation myös tykistössä.
Jos kerran luomme kykyä paikantaa/johtaa tulta lennokeilla ja samalla pyrkien hajauttamaan omaa toimintaamme.
Tulivoimamme on aika hyvällä tasolla taktisella tasolla kansainvälisestikin, heittimiäkin kulkee mukana aika määrät.
 
Niin siis lisäkommenttina noista marsuista, että mitenkäs monta Tunguskaa ryssillä olikaan prikaatissa? Muistaisin jostain, että 12 kpl. Vaikka siis oletuksena on, että ovat ilmaylivoimaisia ja nuo ovat vain hätävarana. .

Ei vaan niitä on niin paljon siksi että heidän lähtöoletuksensa on että ovat ilma-ALIvoimaisia (Natoa vastaan, johon heidän organisaationsa on tehty).

Toki meidänkin tulisi lähteä samasta oletuksesta, ymmärrettävistä syistä.
 
iradia_freya_long_range_sam_by_stealthflanker-d3idi11.png

Egypti on tilannut miljardilla S-300VM tai S-300V4 ohjusjärjestelmiä (mahdollisesti neljä patteria). Kuvasta näkee että kyseinen ohjus nousee jopa 80 km:n korkeuteen ja liitää sieltä maalin kimppuun.

BUK-M3 järjestelmä tulee käyttöön enne vuoden loppua. Muuta informaatiota ei annettu. Lähde Arms Tass.
 
1828812.jpg


Delta battery Soldiers perform a crew drill on their Patriot rocket launcher during exercise Panther Assurance 2015, March 21. Nearly 100 Soldiers from the 5th Battalion, 7th Air Defense Artillery Regiment arrived at Sochachew, Poland, for a combined training exercise. The air defense Soldiers will train for several days with Polish troops from the 3rd Air Defense Brigade, outside of Warsaw. The US Army Europe based unit traveled 1200 kilometers with their 30 vehicles and other support equipment.(Photo by Sgt. 1st Class Randall Jackson, 10th AAMDC Public Affairs)
http://www.militaryphotos.net/forum...8-March-2015&p=7603092&viewfull=1#post7603092
 
Viimeksi muokattu:
"Ammu ja unohda": Uusien ohjusmiesten koulutus alkoi jo Vekaranjärvellä
27.3.2015 13:34 http://www.kouvolansanomat.fi/Onlin... koulutus alkoi jo Vekaranjärvellä/20151150/4

Kuva: Lukas Pearsall

Juho Laitinen esittelee uutta Stinger-ilmatorjuntaohjusta.
Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä on jo aloitettu varusmiesten koulutus uusien Stinger-ilmatorjuntaohjusten käyttöön. Koulutusta saavat jo varusmiesjohtajat. Ensimmäinen varsinainen miehistö tulee kesällä palvelukseen astuvasta saapumiserästä.

Ohjuksia ja niiden koulutusta esiteltiin tänään Vekaranjärvellä.

— Palkattu henkilökunta on jo keskittynyt jo kesästä lähtien tämän opetteluun ja koulutuksen suunnitteluun, kertoi Karjalan prikaatin komentaja, prikaatikenraali Jari Kallio.

Uudet ohjukset on tarkoitettu matalalla enintään 3 kilometrissä lentävän kaluston torjuntaan. Ohjusryhmillä on käytössään myös monenlaista muuta apuvälinettä viesti- ja valvontakalustosta mönkijöihin, joilla maastossa liikkuminen käy kätevästi.

Ohjusten hankinta on ollut pitkä prosessi. Ensimmäisen kerran projektia alettiin puuhata noin 5 vuotta sitten.

Otsikon sitaatti viittaa ohjusten maalinhakutekniikkaan.

— Tämä on tällainen ammu ja unohda -tyyppinen ohjus, joka hakeutuu laukaisun jälkeen maaliinsa, kuvasi kapteeni Antti Laaksonen uutta kalustoa.

Tapani Olkku
 
Milloin alkoi ensimmäiset puheet nostolavoista :)
 
Höh, eikö noita riitä kuin Karjalan prikaatille? Vai onko se ainut koulutuspaikka? "Määrää ei tietenkään kerrota..."

Koulutus kannattaa keskittää vain yhteen varuskuntaan. Koulutetut sijoitetaan sitten SA- kokoonpanoon ympäri - ämpäri maata.
 
http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=ab4b7e0047cb46ed9a0efe134f56479c

Ohjushanke alkoi jo vuonna 2009 ja se sisälsi kansainvälisen tarjouskilpailun sekä mittavat järjestelmätestaukset. Puolustusministeri päätti Stinger-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän hankinnasta maavoimille tammikuussa 2014. Hankinta sisältää Stinger RMP Block 1 -ohjukset, ampumalaitteet, lämpötähtäimet sekä koulutuslaitteet. Ohjukset hankitaan peruskunnostettuina, joka tarkoittaa käytännössä, että ohjukset uusitaan kaikkien vanhenevien komponenttien osalta. Tällä saavutetaan kustannustehokkaasti uusimman version suorituskyky ja elinjakso. Materiaalitoimitukset ajoittuvat vuosille 2015–2018. Varusmieskoulutus aloitetaan Tanskasta vuonna 2014 käytettynä hankitulla Stinger-koulutusmateriaalilla.

Järjestelmähankinta sisältää lisäksi käytön vaatiman koulutuksen, tukeutumismateriaalia, varaosia, käyttöön ja ylläpitoon tarvittavan dokumentaation, käyttöön ja laadunvalvontaan liittyviä palveluita sekä ohjusten kunnonvalvonta- ja elinjaksoseurannan. Järjestelmähankintaa täydennetään edelleen yksikkömateriaalihankinnalla, jolla hankitaan muun muassa kuljetusvälineitä (maastoskootterit), viestimateriaalia sekä henkilönostimia.

Hankittavalla järjestelmällä korvataan osittain käytöstä poistettavien, yli 50 vuotta vanhaa tekniikkaa edustavien, ammusilmatorjuntayksiköiden suorituskykyä.



ILMATORJUNTAOHJUS (15)

  • STINGER RMP BLOCK 1
  • STINGER-tuoteperheen viimeisin kehitysversio
  • Kannettava olalta laukaistava infrapunahakuinen ilmatorjuntaohjus
  • Kaksitoiminen hakupää (IR + UV)
  • Kantama noin 5 km
  • Ohjuksen nopeus 750 m/s (max)
  • Paino noin 15 kg (ampumalaitteen kanssa)
  • Valmistaja Raytheon, USA
stinger.jpg
 
Koulutus kannattaa keskittää vain yhteen varuskuntaan. Koulutetut sijoitetaan sitten SA- kokoonpanoon ympäri - ämpäri maata.

Taitaa vähän joka laitteella olla nykyään oma nimikkovaruskuntansa? Eihän kaikki NASAMSitkaan ole panssarijoukkojen tai kaikki Crotalet Lapin lennoston suojana. Vai onko 05M koulutskäytössä muuallakin kuin Vekaralla?
 
Karjalan prikaatista on tietysti lyhin matka sinne sotatoimialueelle, muihin joukkoihin sijoitetut pitkälle koulutetut varusmiehet voivat jäädä KarPr -tiloihin odottamaan kun se oma joukko-osasto kulkee sitä kautta matkalla itään... ;)

Eikun siis, Ruotsin hyökätessä kallisarvoiset Stingerimme ovat nyt kaukana heidän mahtavan tykistönsä kantamalta!
 
Saksilava stingereitä:
Hetkonen, hetkonen, saksilavat, mönkijät ja ilmatorjuntaohjuspartiot. Eikös niiden pitänyt olla jotain hullunfantasiaa vaan, vitsi suorastaan? :rolleyes:
 
Hetkonen, hetkonen, saksilavat, mönkijät ja ilmatorjuntaohjuspartiot. Eikös niiden pitänyt olla jotain hullunfantasiaa vaan, vitsi suorastaan? :rolleyes:

Kaikki ei siitä tykännyt, mutta hulluin idea oli se tolppakenkä-ja-halvat-kiinalaiset-Strela-kopiot -idea. Olisi ollut kuulemma niin halpaa.
 
Just katoin dokkaria Afganistanin sodasta.

Talibit ampui käsiaseilla ja konareilla (?) alas blackhawkin. Siihen kopteriin tuli kriittistä vauriota niin sen oli pakko laskeutua.

Voi tietty olla että täysiverinen TST- heko (esim. ka-50 blackshark) on paremmin panssaroitu...
 
Back
Top