Saman toki ajaisi Nato-jäsenyys mutta kun olemme äänestäneet munattomia poliitikkoja vastuu-asemiin niin tässä ollaan. ( Ajatelkaa nyt: Niinistön jälkeen presidenttigallupin seuraavilla sijoilla on Heinäluoma ja Tuomioja, yäk. ).
Mistä tuo kertoo? onko Suomen kansa vähä-älyistä? vai vain vahvan propagandan saastuttamaa?
Tiedotusosasto vetää asioita nyt hieman suoraksi: 52 prosentin Niinistön jälkeen tulee Pekka Haavisto yhdeksällä prosentilla, ja sitten tulee Heinäluoma ja Tuomioja yhdessä muiden n. 2 prosentin kannatuksen saaneiden joukossa. Ei tuo minusta kovin huonolta näytä. Haavisto on homo ja pasifisti, mutta siitä huolimatta enemmän tolkun mies kuin nuo kaksi jälkimmäistä.
Huomionarvoista on, että inhokkilistalla on oikeita nimiä: Soini ja Väyrynen(!) kumpikin 12 prosentilla, Halla-aho 9 prosentilla, Räsänen 8 prosentilla ja Li Andersson(!) 6 prosentilla. Että kyllä kansasta löytyy vielä vastavoimaa noille pahimmille sosialisteille ja Venäjän ymmärtäjille.
http://yle.fi/uutiset/3-9341544
Puolustusvoimien kalustohankintoja ja niiden rahoitusta on syytä seurata kriittisinkin silmin.
- Ovatko puolustushaarojen painotukset tasapainossa, kun HX-projektiin kuluu 10 mrd, Laivue 2020-hankkeeseen 1.2 mrd ja maavoimien materiaalihankintoihin vaihtorahat?
- Onnistuiko hankintojen jaksotus oikein, kun sekä ilmavoimien että merivoimien suurhankinnat sattuvat samaksi vuosikymmeneksi?
- Mitä aikaisemmista hankkeista on opittu (NH90, taistelukopterit, ilmatyynyalus, tms.)?
Hauskaa että otit esille puolustushaarojen väliset painotukset! Mietin tuossa hiljattain ihan samaa ja tulin johtopäätökseen, että kyllä on. Suomi on liittoutumaton maa, jota vastaan voidaan käyttää erilaisia keinoja. Me emme voi jättää puolustuskykyymme akilleenkantapäätä: kohtaa, johon tökkäämällä koko korttitalo sortuu. Itse asiassa merivoimissa saattaa sellainen akilleenkantapää jopa ollakin tuosta tulevasta alushankinnasta huolimatta.
Rahalliset panostukset eri puolustushaarojen välillä voivat tuntua epäsuhtaisilta, mutta onko kenelläkään käynyt mielessä, mitä maasodankäynti tarkoittaa venäläisille? Jo Neuvostoliiton aikaan Afganistanin sodan miestappiot vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen sotaa kohtaan, ja Venäjä on väestöltään paljon Neuvostoliittoa pienempi. Väitän, että laajamittainen maasota on Venäjälle inhottavaa ihan kuten länsimaillekin. Sen sijaan sotiminen ilmassa ja merellä voi olla houkuttelevampi idea, ja jos ilmapuolustus olisi esimerkiksi vain 20 hävittäjän varassa 60 sijaan, niin se saattaisi houkutella kokeilemaan samaa kuin Nato Balkanilla.
Hankintojen jaksotus olisi kieltämättä voinut onnistua paremminkin. Mutta eihän nämä nyt niin huonosti menneet. Jos puolustusmäärärahoista olisi perinteisempään malliin käytettävissä kolmannes materiaalihankintoihin, eikä puolustusmäärärahaleikkauksia olisi tehty, niin PV:n rahatilanne olisi ihan toisenlainen. Sitä paitsi olisi paljon vaadittua, että esimerkiksi merivoimat olisi tiennyt nämä tulevat muutokset budjettiin hankkiessaan Hämeenmaat ja Raumat vielä Neuvostoliiton ollessa pystyssä. Ilmavoimien osaltakaan ei olisi ollut paljoa muutettavaa. Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut hankkia vaikka lisää Drakeneita ja siirtää Hornet-hankintaa myöhemmäksi, mutta se taas olisi tarkoittanut etusijassa puolustuskyvyssä tinkimistä, ei hankintojen parempaa jaksottamista.
Aikaisemmista hankkeista ei välttämättä ole opittu paljoakaan, paitsi että kun riittävästi pyytää, niin saattaa jopa saadakin jotakin. Hyvä linja on myös pysyä kansalle tutussa, taisteluhelikopterit tulivat varmasti tyrmätyksi osin siitä syystä, ettei niitä meillä ollut ennestään.
