Irak

ISIS julkaisi twitterissä kuvan massateloituksesta. Huhujen mukaan ovat teloittaneet tähän mennessä 1700 shia sotilasta.
BqHpBYdIUAAudC9.jpg

No nythän se selvisi mihin ne kengättömät talutettiin. Ja näitähän me ollaan tuettu, vaikka noin muodollisesti se tuki menee vapaan Syyrian armeijalle tai jollekkin muulle huuhaa-organisaatiolle. Kolminkertainen ELÄKÖÖN tälle meidän uudelle liittolaisuudelle oman aikamme natsien kanssa.
 
Al Qaida on yrittänyt usein olla pragmaattinen näissä valloitusoperaatioissa, eli ensin on kohdeltu miehitettyä aluetta jotenkuten säällisesti ennenkuin ruvetaan teloittamaan porukkaa ja katkomaan käsiä. ISISillä taas ei tunnu olevan mitään pidäkkeitä vaan he ovat äärimmäisen brutaaleja heti kättelyssä.
Saapa nähdä kauanko sunnien heimovanhimmat jaksavat katsella moista. Ennustan että jonkunmoista sisäistä konfliktia on odotettavissa.
 
Pari päivää sitten Kiinassa kuvattiin Tyyppi-59D panssarivaunuja jotka ovat naamioväristä päätellen menossa jonnekin missä on paljon hiekkaa.

Kiinalla on itsellään aika paljon 'hiekkaa' omassa maassaan mm. poliittisesti herkkä Uyghuri alue. Eiköhän Jane's ja Stratfori mainosta isompia kalusto-kauppoja tai liikkeitä heti jos sellaisia Kiina tekee.

deserts20china-jj-001.jpg
 
Al Qaida on yrittänyt usein olla pragmaattinen näissä valloitusoperaatioissa, eli ensin on kohdeltu miehitettyä aluetta jotenkuten säällisesti ennenkuin ruvetaan teloittamaan porukkaa ja katkomaan käsiä. ISISillä taas ei tunnu olevan mitään pidäkkeitä vaan he ovat äärimmäisen brutaaleja heti kättelyssä.
Saapa nähdä kauanko sunnien heimovanhimmat jaksavat katsella moista. Ennustan että jonkunmoista sisäistä konfliktia on odotettavissa.

Tämä lienee selvää, koska heitettiinhän AQ ulos viimekerrallakin juuri sikailun takia.
 
Epäilenpä että ISiS ylitti juuri rajan. Nyt pojat meni liian pitkälle.. Maanantain lehdissä on nämä suuret massateloitukset pian kokomaailmassa. Samoin kuin pääjalkapallot. Samalla ruoditaan kaikki muutkin. Tulee isikselle noutaja. Natseilla oli vähän samantyyppistä ongelmaa. Ne suututti koko maailman. Nyt on niin isot tappomäärät lyhyessä ajassa että jokun on pakko herätä.
 
Hehheh.

Israelissa asuminen ei ainakaan Irakissa käymistä edistäisi, kun oleskelu- ja työlupa on liimattu passiin. No, keskiviikkona takaisin Suomessa juhannuksen viettossa. Jospa ISIS olisi siihen mennessä saanut jotain aikaan. Jotenkin alan digata sakkia...jos al-Qaida pistää pihalle liian extriiminä ja pelataan futista poliisimiehen päällä ja twiitataan se futistweettiin...siinä on jo tiettyä kunnioitettavaa saavutusta. Ja ajetaan 800 äijällä 30 000 pakoon.

Jospa IDF ulkoistaisi esim. Gazan hallinnoinnin tälle sakille.

Kieltämättä se on hemmetin kumma, että käytännössä koko islamilainen maailma on tunnettu kykenemättömyydestään, mutta se on sitten nämä tälläiset porukat jotka tuntuvat sitten kykenemään kaikkeen. Toisaalta tuossa ym. tapauksessa vastassa oli muslimiarmeija, joten mitä voi odottaa?
 
Epäilenpä että ISiS ylitti juuri rajan. Nyt pojat meni liian pitkälle.. Maanantain lehdissä on nämä suuret massateloitukset pian kokomaailmassa. Samoin kuin pääjalkapallot. Samalla ruoditaan kaikki muutkin. Tulee isikselle noutaja. Natseilla oli vähän samantyyppistä ongelmaa. Ne suututti koko maailman. Nyt on niin isot tappomäärät lyhyessä ajassa että jokun on pakko herätä.

Enpä olisi asiasta niinkään varma kun Obama on presidenttinä.
 
middle-east-chart.jpg
 
En ymmärrä, miksi kukaan, missään tilanteessa, antautuu tuollaisille elukoille kuin ISIS? Parempi olisi tapella loppuun saakka, koska kuitenkin henki lähtee jos antaudut.
 
En ymmärrä, miksi kukaan, missään tilanteessa, antautuu tuollaisille elukoille kuin ISIS? Parempi olisi tapella loppuun saakka, koska kuitenkin henki lähtee jos antaudut.

Ongelma on siinä, että on täysin mahdollista, että noilla sotilailla ei välttämättä ole ollut aseita/ammuksia helpolla saatavilla, kun niitä on tarvittu. Upseereihin ja sotilaisiin ei luoteta sitä vertaa, että ammuksia voi jättää niiden lähelle, koska ne varastettaisiin välittömästi, ellei varastettukin. Tämä selittäisi miksi tuolla tuhansia ukkoja on lähtenyt lipettiin taistelemisen sijaan. Perinteisesti pakenijat on ollut helppo ottaa kiinni.
 
Joo, sekavassa tilanteessa kun komento- ja kommunikaatioyhteydet ovat romahtaneet, ei ole yksittäisen henkilön niin helppoa päästä edes selville mitä tapahtuu, saati sitten että kuka hyökkää ja mistä. Varuskunnasta lähdet litomaan ja kadunkulmasta kun kääntyy väärään suuntaan niin siellä voi olla ak-jampat vastassa. Eipä siinä varmaan vastarinta tule monelle heti mieleen.

Kyllähän tämä nyt on melkoinen saavutus että jostain löytyy pumppu joka saa Al Qaidankin näyttämään pyhäkoulupojilta. Sellainen jengi joka saa USAn ja Iranin kaveeraamaan täytyy olla melko pahoja äijiä. Mieleen tulee myös että ISIS on nyt sairastunut voittotautiin ja yrittää haukata liian paljon liian nopeasti. Kymmeniä tuhansia Irakin shiioja on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi taistelemaan terroristeja vastaan. Jos ja kun ISIS alkaa ottamaan takapakkia, niin äkkiä käy niin että vähän täyspäisemmät sunnit päättävät etteivät he ISIStä oikeastaan ole koskaan kavereiksi edes halunneet, lähtekääpä nyt oikeasti vetään täältä.
 
Iraq crisis: despite decapitations and deaths thousands return willingly to city held by ISIS terrorists
With the rest of his family crammed into his battered silver Sedan car, ready to drive to Mosul, Maher, the teacher, described the city, which he had been to the day before.

“The situation is quiet and normal now in Mosul. Schools and hospitals have opened,” he said. “There is no pressure from ISIS. Yesterday there was a parade by them in the streets to show off the weapons that they took from the Iraqi army. People came out to watch; they feel safe.”

Video footage from inside the city shows masked gunmen acting as traffic police, calmly waving cars through at a crossroads. Other images show the jihadists studiously repairing broken electricity lines.

One female resident, who asked not to be named, spoke to the Telegraph from her home inside the city.

“The armed men organise even the municipal services. Rubbish is being cleaned off the streets. Electricity is very fine: we now have it more than nine hours per day, which is even better than during Saddam [Hussein]’s rule,” she said.

“Now, in these days of being in the grip of the armed men, we only feel the wonderful peace, which we have missed for more than a decade now, since 2003.”

All the residents in Mosul who the Telegraph spoke with automatically referred to the Iraqi army as the “Maliki militia”.
http://www.telegraph.co.uk/news/wor...illingly-to-city-held-by-ISIS-terrorists.html
 
Jotain hämärää. Jenkit on valmiudessa ja ehkä kohta alkaa ilmatoiminta tai sitten ei. Outoa että suurin sotahaukka John Mccain sanoi että hän ei määräisi ilmaiskuja. Kaveri on aina ollut menossa kaikkialle aseet paukkuen. Vittuillaankohan tässä Iranille. Lehdet kirjoittavat maailmalla, että Iran on suurin häviäjä. Saivat epävakaan ja vaarallisen naapurin sekä pakotteet päälle.
 
Jotain hämärää. Jenkit on valmiudessa ja ehkä kohta alkaa ilmatoiminta tai sitten ei. Outoa että suurin sotahaukka John Mccain sanoi että hän ei määräisi ilmaiskuja. Kaveri on aina ollut menossa kaikkialle aseet paukkuen.

Jenkeissä, kuten monessa muussakin maassa, oppositio vastustaa aina kaikkea hallitsevan puolueen päätöksiä ja projekteja. Koska Obama harkitsee, ja jossain välissä varmaan määrääkin ilmaiskuja, niin McCain vastustaa.
 
Uskoakseni Obaman ja McCainin puheissa on jossakin se kohta "juuri nyt" mukana.
 
Back
Top