Irak

Sellaista huhua on ollut liikkeellä että merkittävä osa Mosulista paenneista irakilaisista sotilaista olisi ollut etnisiä kurdeja. Peshmerga oli kovin nopea valloittamaan itselleen tärkeät alueet (Kirkuk) sen jälkeen kun armeija hajosi. Lisäksi ISIS on ilmoittanut etteivät he aio edetä Kurdistaniin. Syystä onkin epäilty kurdien ja islamistien välistä pöytälaatikkosopparia. Jos näin, niin pirullisen nerokas veto. Toisaalta on ollut myös yksittäisiä raportteja ISISin ja kurdien välisistä yhteenotoista.

Anyhoo, Lähi-idän rintamalinjat alkavat olla nyt selvillä: islamistit vastustavat Irakin hallitusta, jota tukee Iran, joka vastustaa Yhdysvaltoja joka myös tukee Irakin hallitusta. Islamistit vastustavat myös Syyrian hallitusta, jota vastustavat myös toiset islamistit, Yhdysvallat, Turkki, Vapaan Syyrian armeija ja kurdit, jotka puolestaan vastustavat Turkkia mutteivat Yhdysvaltoja, joiden liittolaisia ovat Saudi-Arabia ja muut Persianlahden maat, jotka tukevat islamisteja jotka siis vastustavat Yhdysvaltoja, Syyrian hallitusta ja Hezbollahia joista kaksi viimemainittua vastustaa myös Yhdysvaltoja, joka tukee Israelia jota vastustavat Hezbollah, Syyrian hallitus, islamistit, Saudi-Arabia ja Persianlahden maat: kolme viimeisintä vastustaa myös Irania joka myös vastustaa Israelia.
Venäjän, talibanit ja Egyptin olisi voinut ottaa mukaan myös mutta sitten menisi mutkikkaaksi.

Tuossa kaavassa on yksi joko tasapainottaja, tai rikka. Riippuen katsontakannasta. Se on Israel. Pysyköön ei aina luvattuna maana ja piikkiinä muslimaanin lihassa. Muuten lähtisi tuo homma hanskasta kokonaan.
 
Senators emerging from the two-hour closed briefing with Pentagon officials and intelligence analysts expressed grave doubts that Mr. Maliki and Iraqi commanders could quickly reverse the lightning gains across the north and west that ISIS and its Islamist allies had achieved in the past few days.

Senator Roy Blunt, a Missouri Republican, singled out the reports of soldiers’ wearing civilian clothes under their uniforms as a particularly foreboding development. “That’s a bad sign,” he said.
http://www.nytimes.com/2014/06/13/w...partner=rss&emc=rss&smid=tw-nytimesworld&_r=1


How did 800 ISIS fighters rout 2 Iraqi divisions?
The extremist group seizing vast swaths of Iraq this week is most likely fielding a small force of less than 1,000 fighters equipped with little more than small-arms weaponry and soft-shelled pickup trucks.

But the Islamic State of Iraq and Syria, or ISIS, apparently has routed an estimated 30,000 Iraqi Army soldiers who were trained by the U.S. military and given billions in sophisticated American military equipment.

The stunning outcome reflects widespread desertions among the Iraqi units in the north as well as the Sunni-Shiite sectarian tensions that underlie the military battles, experts say.

“It’s a relativity small force that managed to take the city [of Mosul], and it’s shocking that they were able to do that,” said Charlie Cooper, who studies Islamic extremism for the Quilliam Foundation in London.
http://www.marinecorpstimes.com/art...did-800-ISIS-fighters-rout-2-Iraqi-divisions-

Irakista kaapatut humveet Syyriassa.
10302300_1473945182843184_7010813454324929909_n.jpg


Kaapattu helikopteri.
10420295_1474095179494851_4475138572928934643_n.jpg
 
^kopterikuvaa on epäilty fotariksi. Irak on kiistänyt väitteet että koptereita olisi jäänyt Mosuliin.

Noiden terppojen toimintamalli Irakissa on ollut sellainen, että he lähettävät pieniä kolonnia (kymmenkunta teknikaalia ja kuormuria) ajamaan suurella nopeudella hyvinkin syvälle 'vihollisen' alueelle. Paikan päällä ei useinkaan ole kovin suuria sotavoimia, ja raskailla konekivääreillä ja/tai Sergeillä varustetut fanaatikot ovat usein liian paha vastus jollekin pikkuvaruskunnalle. Ja näin kalifaatti kasvoi taas yhdellä kaupungilla. Jos vastus on kovaa, niin sitten he vain ajavat pois ja yrittävät jossain muualla.

Uusimman tiedon mukaan Irakin ylin uskonoppinut al-Sistani on julistanut fatwan ISIStä vastaan. Jokaisen kynnelle kykenevän miehen on ryhdyttävä taisteluun terroristeja vastaan. Nyt voi ruveta rytisemään.
 
Osaavatkohan ampua noilla? Tai oikeastaan osuvatko lähellekään mihin pitäisi? Islamisteille isoja pyssyjä;)

Mikseivät osaisi? Sitä paitsi nyt löytyy takuulla paljon porukkaa joka osaa.



China says willing to help Iraq in any way it can
BEIJING (Reuters) - China said on Friday that it was watching security developments in Iraq closely after Islamist fighters captured two more towns in a sweep south, and offered the government in Baghdad whatever help it can give.



China is the top foreign player in Iraq's oilfields, which are the largest in the Middle East open to foreign investment, and has a natural interest in the country's stability.



"China is paying close attention to the recent security situation in Iraq and we support the Iraqi government's efforts to maintain domestic security and stability. We hope that Iraq can return to stability, safety and normality as early as possible," Foreign Ministry spokeswoman Hua Chunying said.



"For a long time, China has been giving Iraq a large amount of all sorts of aid and is willing to give whatever help it is able to," she told a daily news briefing without elaborating.



China had asked Iraq's government to ensure the safety of Chinese people in the country, Hua said, though she did not say if any there had been any effect on China's oil interests in the country.



State-run China National Petroleum Corporation (CNPC), China's biggest oil and gas producer, has three projects in Iraq, in the south and southeast of the country.
http://news.yahoo.com/china-says-willing-help-iraq-way-114744608.html
 
On pirun ironista, jos Iran joutuu sotkeutumaan taistelevana osapuolena Irakin sisällissotaan.. :D Naurun loputtua otan popcornin esille.
 
On pirun ironista, jos Iran joutuu sotkeutumaan taistelevana osapuolena Irakin sisällissotaan.. :D Naurun loputtua otan popcornin esille.

Iranilaiset käyttävät tällä hetkellä satoja miljoonia pitääkseen Assadin vallassa Syyriassa ja Irakista koituu varmaankin lisää menoja kun shiiat eivät enään kontrolloi kaikkia öljylähteitä.
 
Iranilaiset käyttävät tällä hetkellä satoja miljoonia pitääkseen Assadin vallassa Syyriassa ja Irakista koituu varmaankin lisää menoja kun shiiat eivät enään kontrolloi kaikkia öljylähteitä.

;)Cia:n salaliitto siis. Minäkin näen jo mielessäni kuinka Kiinan kansanarmeija hyörii tuolla myös. Tässähän voisi olla suuressa pelissä monella suurella tekijällä jotka aiemmin ollut vain sivussa jotain näytettävää. Hassua että eräs Obamaa kritisoiva dokumentti ennusti niin tapahtuvan. Yhdysvaltain pienikin passiivisuus jossain löytää täyttäjänsä muista suurista. Luonnonlaki.
 
Hyvin mielenkiintoinen artikkeli BBC:ltä joka antaa ymmärtää että ISIS on kutsuttu mukaan laajempaan Irakin sunnien vallankumoukseen liittolaiseksi ja keulakuvaksi ja että kurdit ainakin osin tukevat Irakin keskushallinnon hajoittamista. Artikkelin avaamat näkymät ovat aika hurjia, mutta ne voivat hyvin pitää paikkaansa: moni asia selittyisi.

Sunnien pelaama peli on kuitenkin vaarallista. Vallankumouksissa usein käy niin että radikaalein vähemmistö ottaa ohjat, koska he ovat julmimpia, rohkeimpia ja häikäilemättömimpiä. Tietysti niinkin voi käydä että sitten kun Malikin hallinto kaatuu niin sunnit ilmoittavat ISISille että nyt loppui höyli hoito, tuossa olisi viisi hirttä poikki, alkakaapa kalppia. Hyvällä he tuskin kuitenkaan enää siinä vaiheessa lähtevät.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Iranilaiset käyttävät tällä hetkellä satoja miljoonia pitääkseen Assadin vallassa Syyriassa ja Irakista koituu varmaankin lisää menoja kun shiiat eivät enään kontrolloi kaikkia öljylähteitä.

Suurin osa Irakin öljystä on etelässä shiia-alueilla. Tästä on luonnollisesti tullut eripuraa, kun shiiojen mielestä sunnit ja kurdit loisivat heidän öljystään, ja muiden mielestä shiiat omivat yhteiset resurssit...
 
Ei liity asiaan mutta samahan se missä topicissa kysyn: Onko foorumi ollut alhaalla/ei saatu yhteyttä tässä viimeiset pari tuntia, vai onko vika omassa nettipäässä? Muut sivustot kyllä toimineet..
 
http://www.telegraph.co.uk/news/wor...ants-push-towards-Baghdad-as-it-happened.html

Hyvä meininki!

"Group claims mass killings of Iraqi troops, as militants battle security forces 50 miles from Baghdad "

"Quite wonkish but very revealing analysis of how Iranian proxies such as Kataib Hezbollah, Asaib Ahl al-Haqq and Liwa Abu Fadl al-Abbas have relocated from Syria to fight ISIS in Iraq."

"ISIS have tweeted the decapitated head of what appears to be an Iraqi policeman with the sentence 'This is our football, it's made of skin #World Cup', followed by a boast of having slaughtered 1,700 soldiers."

Tulee mieleen mongolit ja niiden kauhutaktiikka.
 
Ei Obama näin :
Yhdysvallat ei aio lähettää sotilaita Irakiin taistelemaan sunnikapinallisia vastaan.
">
Barack Obama. (EPA/AOP)
Presidentti Barack Obaman mukaan Yhdysvallat selvittää kuitenkin kaikkia muita vaihtoehtoja, joilla se voisi tukea Irakin armeijaa.

Obama arvosteli Irakin hallitusta siitä, ettei se ole onnistunut yhdistämään maan etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä.

- Yhdysvallat ei ryhdy mihinkään sotilaallisiin toimiin niin kauan kuin irakilaisilta puuttuu poliittinen suunnitelma, joka vakuuttaisi meitä siitä, että he ovat valmiita työskentelemään toistensa kanssa, Obama varoitti.


Obama korosti, että Irakin johtajien pitää ryhtyä tositoimiin kansansa yhdistämiseksi, jos he haluavat Yhdysvaltojen jatkavan auttamista.

- Yhdysvallat tekee osansa. Pitää kuitenkin ymmärtää, että loppujen lopuksi Irakin pitää suvereenina valtiona itse ratkaista omat ongelmansa, Obama sanoi.

Obaman pitäisi ymmärtää että hänen kahden kauden passiivisella ja päämäärättömällä ulkopolitiikalla on tälläiset seuraukset. Colin Powel kertoi Bushille Norsu posliinikaupassa vertauksen. Ei se ole mihinkään siittä muuttunut. Nyt Irakin pojat pelaa jalkapalloa vankien irtileikatuilla päillä. Mm-kisojen kunniaksi. Obama antaa tuollaisia lausuntoja. Varmaan ihan totta joo nuo Obaman sanat,mutta jos nyt pelastettaiisiin maa ensin. Saas nähdä minkä maan avulla se tehdään loppupeleissä.
 
From January through May, six helicopters were shot down and 60 were damaged in battle, an administration official said.

In the same period, 28 M-1 tanks were damaged and five tanks sustained full armor penetration by antitank guided missiles. ISIS, the administration official added, appears to have acquired Russian antitank weapons in Syria. A significant number of M-1 tanks have been hobbled by maintenance issues, the official said.
http://www.nytimes.com/2014/06/13/w...-said-iraqi-military-had-been-in-decline.html

Samat ongelmat kuin kaikilla muillakin paikallisissa sotavoimilla. Sopii miettiä missä kunnossa esimerkiksi Saudien armeija on kun siellä ei ukkoja ole koulutettu länsimaalaisten toimestam, mutta ainakin hienoja leluja riittää paraateissa näytettäviksi.
 
The Islamist extremist some are now calling the most dangerous man in the world had a few parting words to his captors as he was released from the biggest U.S. detention camp in Iraq in 2009.

“He said, ‘I’ll see you guys in New York,’” recalls Army Col. Kenneth King, then the commanding officer of Camp Bucca.

King didn’t take these words from Abu Bakr al-Baghdadi as a threat. Al-Baghdadi knew that many of his captors were from New York, reservists with the 306 Military Police Battalion, a unit based on Long Island that includes numerous numerous members of the NYPD and the FDNY. The camp itself was named after FDNY Fire Marshal Ronald Bucca, who was killed at the World Trade Center in the Sept. 11, 2001, attacks.

King figured that al-Baghdadi was just saying that he had known all along that it was all essentially a joke, that he had only to wait and he would be freed to go back to what he had been doing.

“Like, ‘This is no big thing, I’ll see you on the block,’” King says.

King had not imagined that in less that five years he would be seeing news reports that al-Baghdadi was the leader of ISIS, the ultra-extremist army that was sweeping through Iraq toward Baghdad.
http://www.thedailybeast.com/articles/2014/06/14/isis-leader-see-you-in-new-york.html

Irakista kaapattu T-55 menossa Syyriaan.
BqCX53kCUAAvHz_.jpg
 
Obaman ulkopolitiikka on ollut pidemällä tähtäyksellä jopa suurempi katastrofi Yhdysvalloille, ja koko maailman vakaudelle, kuin George W. Bushin aika. Bushin toisen kauden jäljiltä Irak oli sellaisessa kunnossa, että jonkinlainen säällinen lopputulos siellä olisi ollut saavutettavissa.

Obama kuitenkin keskittyi poliittisten irtopisteiden keräilyyn ja veti kaikki yhdysvaltalaisjoukot maasta ennen aikojaan, sekä käytännössä myös lopetti kaiken poliittisen tuen Malikin hallinnolle. Ilman minkäänlaista merkittävää Yhdysvaltain tukea lopputulos Irakissa tulee olemaan täysin sama kuin Etelä-Vietnamissakin, historia toistaa itseään...

Jotta tässä ei olisi ollut tarpeeksi virheitä, niin Obama myöskin jätti tukematta Syyriaan syntynyttä aitoa Assadin vastaista kansannousua, jolloin ääri-islamistiset voimat täyttivät syntyneen valtatyhjiön. Lopputuloksena tästä Obaman katastrofiaalisesta ulkopolitiikasta näemme nyt keskelle Lähi-Itää syntyneen kaksi Somalian kaltaista ääri-islamistien hallitsemaa hajonnutta valtiota. Ulkopolitiikassaon lähestulkoon aina parempi toima proaktiivisesti, kuin korjata tekemättä jättämisien seurauksia...

Ylipäätään Obama on ollut kiinnostunut lähinnä Yhdysvaltain sisäpolitiikasta jättäen ulkopolitiikan hoidon täysin hunningolle. Yhdysvaltain globaalit vastavoimat ympäri maailmaa ovat "haistaneet veren", ja seurauksena on niin Kiinan, Venäjän, Iranin kuin erilaisten terroristijoukkioiden selkeä vahvistuminen...

Suomessa aina kitistään tästä Yhdysvaltain väitetystä globaalista hegemoniasta, mutta niin Syyrian, Ukrainan kuin Irakinkin tapahtumat näyttävät miltä maailma tulee näyttämään laajemminkin, jos Yhdysvaltain asema globaalina supervaltana romahtaa kokonaan. Ei niin houkutteleva näkymä...
 
Hassua kun kukaan ei ole huomannut, että siellä missä jenkit ovat olleet säätämässä niin siellä on asiat menneet vaan enemmän päin honkia.Irak Libya jne..
 
Back
Top