Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Väyrysen silmissä siintää tietysti jo jonkinlainen tälle vuosituhannelle päivitetty YYA 2.0. jossa Suomi sitoutuu toimimaan taas kerran Venäjän etuvartiona oikeaa länttä vastaan. Ja luonnollisesti samalla Kepu ja Paavo itse asetetaan Moskovan taholta tämän doktriinin erehtymättömäksi ylipapiksi.
Väyrynen on luonut koko poliittisen uransa YYA-Suomen ulkopolitiikassa eli käytännössä Suomen ja NL:n välisessä kanssakäymisessä. Tietyn iän jälkeen ihminen ei enää kykene muuttamaan itseään ja mielipiteitään, eikä YYA lähde Väyrysestä kuin vasta haudassa. Siksi Paavon puheet ovat yhtä todellisuudesta vieraantuneita kuin Neuvostoliitosta haaveilevan silovikkinomenklatuuran.
 
Eikös se niin ole että Ruotsi puollustautuu viimeiseen suomalaiseen. :p
Kuules! jos Putler verihurttineen lähtee liikkeelle, heitä voi olla vastaanottamassa samoissa juoksuhaudoissa Viron,Suomen, Ruotsin ja Tanskan poikia...Isiensä kanssa.
 
Eikös se niin ole että Ruotsi puollustautuu viimeiseen suomalaiseen. :p

Jokaisessa Suomi-Ruotsi-uutisessa Iltalehti.fi:n "keskustelussa" joku valopää tosi kekseliäästi tuo esille tuon sanonnan, joka pitää yhtä hyvin paikkansa kuin että "Suomi puolustautuu viimeiseen virolaiseen" :D
 
Jep.. Kun on ollut vaan kokemuksia mainitsemistani maiden sotilaista ja heidän ajatuksistaan. Matkailu avartaa ja sotilasmatkailu vieläkin enemmän;)
 
Viimeksi muokattu:
Jokaisessa Suomi-Ruotsi-uutisessa Iltalehti.fi:n "keskustelussa" joku valopää tosi kekseliäästi tuo esille tuon sanonnan, joka pitää yhtä hyvin paikkansa kuin että "Suomi puolustautuu viimeiseen virolaiseen" :D
Minä en ole mitään, jos en keskiverto ja arvattavissa oleva, niin pitihän se sanoa. :D

Hauskaa tosin että tuota vitsiä käyttävät myös (ainakin ne joita olen itse tavannut) ruotsalaiset.
 
Minä en ole mitään, jos en keskiverto ja arvattavissa oleva, niin pitihän se sanoa. :D

Hauskaa tosin että tuota vitsiä käyttävät myös (ainakin ne joita olen itse tavannut) ruotsalaiset.

Jep, olinkin havaitsevinani sellaisen pienen huumorikukkasen, latinankielinen nimi sarcasmus humorismusflora :)
 
Paavo Arhinmäen mielestä Venäjä ei ole sotilaallinen uhka Suomelle. Vaikka voi hänen mukaansa olla sitä Euroopalle ja koko maailmalle. Todellinen strutsi-näkemys taasen... :confused:

http://www.talouselama.fi/vaalit/arhinmaen+vaihtoehdot+oppositio+tai+kansanrintamahallitus/a2297187

"En koe, että Venäjä on Suomelle sotilaallinen uhka. Ne uhat, joita Venäjä aiheuttaa, ovat Suomen näkökulmasta taloudellisia. Se on meille merkittävä vientimaa, ja kun sen talous sakkaa, niin se näkyy meidän taloudessa."

"Venäjän etupiiriajattelua on nähtävissä Ukrainassa ja monissa muissa maissa, mutta en näe, että se koskee Suomea. Tuossahan kysyttiin, että onko se uhka Suomelle. Maailmanrauhalle se voi olla uhka tai Euroopan rauhalle, mutta ei Suomelle", Arhinmäki täsmentää.
 
Paavo Arhinmäen mielestä Venäjä ei ole sotilaallinen uhka Suomelle. Vaikka voi hänen mukaansa olla sitä Euroopalle ja koko maailmalle. Todellinen strutsi-näkemys taasen... :confused:

http://www.talouselama.fi/vaalit/arhinmaen+vaihtoehdot+oppositio+tai+kansanrintamahallitus/a2297187

"En koe, että Venäjä on Suomelle sotilaallinen uhka. Ne uhat, joita Venäjä aiheuttaa, ovat Suomen näkökulmasta taloudellisia. Se on meille merkittävä vientimaa, ja kun sen talous sakkaa, niin se näkyy meidän taloudessa."

"Venäjän etupiiriajattelua on nähtävissä Ukrainassa ja monissa muissa maissa, mutta en näe, että se koskee Suomea. Tuossahan kysyttiin, että onko se uhka Suomelle. Maailmanrauhalle se voi olla uhka tai Euroopan rauhalle, mutta ei Suomelle", Arhinmäki täsmentää.

Arhinmäen näkemykset osoittavat pelkästään hänen oman henkilökohtaisen tietämättömyytensä ja typeryytensä. Se on sinällään hyvä asia sillä en jaksa uskoa kovin monen suomalaisen jakavan hänen näkemystään Venäjän diktatuurin merkityksestä Suomelle ja/tai muille naapurimaille. Loppuviimeksi se tulee näkymään hänen puolueensa kannatuksen vähäisyytenä myös tulevaisuudessa.
 
http://yle.fi/uutiset/niinisto_vei_puolan_presidentille_lahjaksi_terijoen_kartan/7904643

Varsinaisen haastattelun päätyttyä presidentti halusi vielä lisätä yhden asian.

Sokka on irti ja kaikki variaatiot kolmannesta maailmansodasta on käyty vaalien alla, hän sanoi.

Presidentti ei halunnut selittää tätä vaan sanoi, että lukija kyllä ymmärtää.

Vai ymmärtää... Päivä päivältä muistuttaa enemmän Koiviston Manua. :)

Mahdollisia tulkintoja on ainakin kaksi, eivätkä ne edes sulje toisiaan pois. 1) Niinistö on tavannut merkittäviä eurooppalaisia poliitikkoja peräjälkeen. Hän kuvaa kansainvälistä tilannetta, joka on erittäin vakava. 2) Ironiaa. Niinistö halusi rauhoittaa vaalit kansainväliseltä tilanteelta, mutta äänekäs joukko ottaa sokkaa irti ja käy kolmatta maailmansotaa (eikä edes tarkoita meitä täällä).
 
Kansa muistelee Niinistöä hyvänä valtiovarainministerinä. Hän oli valtiovarainministerinä kauan, 1996-2003. Hänen aloittaessaan velka oli 100% bkt:sta, mutta homma lähti kamreerin käpälissä nopeaan laskuun. Hän pääsi nopeasti 60%:iin bkt:sta. Lähinnä hän ei ottanut lisävelkaa ja maksoi 20 miljardia pois. Samalla bkt nousi huimasti, tuli nousukausi.

Jyrki Katainen avasi piikin. Hänen ensi kaudestaan lähtien on otettu n. 10 miljardia lisävelkaa vuodessa. Mutta finanssikriisi lienee suurin syyllinen ja se, että "sateenkaari" ei halunnut luopua mistään. Leikkauksia tehtiin kylmästi sitten valtion aloilla, Puolustusvoimissa, poliisissa jne. Ne toteuttivat käsketyn. Kaikki muu jäi tekemättä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041319508683_uu.shtml
 
Hallituksessa ollaan entistä tyytymättömiä tuomiojan linjaan.

Muutamat sisäpiiriläiset katsoivat Tuomiojan poikenneen Suomen hallituksen sopimasta ”matalan profiilin” linjasta, kun EU-maiden ulkoministerit päättivät ensimmäisistä Venäjän-vastaisista pakotteista Brysselissä 17.3.2014. Pakotteet olivat pääasiassa matkustuskieltoja ja varojen jäädyttämisiä.

”Tuomiojan käytös ja kommentit ovat täällä ympäriinsä taas kummastuksen aiheena”, viestitti silloisen EU-komissaarin Olli Rehnin (kesk) kabinetin jäsen Juho Romakkaniemi (kok).

Romakkaniemi lähetti sähköpostin pääministeri Kataiselle (kok), silloiselle ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubbille (kok) ja usealle muulle EU-vaikuttajalle 18.3.2014.

Romakkaniemen mukaan Suomi vaikutti olevan vesittämässä ”jo muutenkin surkeata pakotenimilistaa”.

Myös pääministeri Kataisen poliittinen valtiosihteeri, ex-ministeriOlli-Pekka Heinonen (kok), ilmaisi SK:n haltuunsa saaman sähköpostin mukaan tyytymättömyytensä Tuomiojan toimintatapaan 18.3.2014.

Heinonen pelkäsi, että Tuomiojan toiminta oli synnyttänyt Suomesta vaikutelman maana, jota painostamalla Venäjä voisi nakertaa EU:n yksimielisyyttä.

Tämän jälkeen Heinonen kertoi ehdottaneensa pääministeri Kataiselle rajua ratkaisua. ”Laitoin jo Jyrkille viestiä, että hallituksen sisällä ottaisi kommentoinnin pakotteista vain itselleen tästä eteenpäin”, Heinonen kirjoitti sähköpostissaan.

Heinosen ehdotus olisi siis käytännössä tarkoittanut, että ulkoministeri Tuomiojalta olisi viety oikeus kommentoida Venäjä-sanktioita.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...omuksen-tyytymattomyydesta-tuomiojaan/4998778
 
Eduskunnan vaalikauden päättäjäispuhe. Pieni vihje myös kasvattipuolueelle siitä, mihin suuntaan kannattaisi reivata toimia.

http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1429017227895.html

Ja tämähän kuului myös e.m. puheeseen:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1429011405856.html

Presidentti Niinistö varoittaa Suomen ja Venäjän suhteiden tarkoituksellisesta heikentämisestä

sivulaskuri

Julkaistu: 15.4. 14:03 , Päivitetty: 15.4. 16:03

– Suurvalta Venäjä pysyy naapurinamme, ja me pysymme Venäjän naapurina. Naapuruus on joka sään tosiseikka, josta on huolehdittava niillä tavoin kuin se on mahdollista. Suomen ja Venäjän suhteet, erityisesti talouden saralla, eivät suinkaan ole olleet eivätkä ole immuuneja edellä kuvaamieni laajempien jännitteiden seurauksille.

– Mutta kenenkään etua ei palvelisi – kaikkein vähiten Suomen – jos ryhtyisimme keskinäisiä suhteitamme tarkoituksellisesti rapauttamaan, Niinistö sanoi ja jatkoi puheessaan puolustuskyvystä puhumista.

 
Back
Top