Kansalaisaloite suojeluperusteen palauttamiseksi Ampuma-aselakiin

Aselupia on itsellä mm. ns.sotilas- ja taskuaseisiin jo -70-luvulta.

Nyt on nyt ja minäkin haluan ostaa mitä itse haluan.
 
Ei tuo aloite ole minun arvojen mukaan. Minä haluaisin aseen ilman mitään kanto- tai muita ostorajoituksia, ihan kuten amerikassa. Ainoa sallittu rajoitus oma maksukyky.
Esim AR-15 karbiini olisi pieni ja nätti.
Ei se ole täysin minunkaan näkemykseni mukainen, mutta kannattaa huomata että jos tämä menisi läpi eduskunnassa, se olisi ensimmäinen aselakien lievennys pitkään aikaan. Kannattaa lähteä jostain sellaisesta, jolla on edes jonkinlainen mahdollisuus menestyä.

Tuollainen kaikki tai ei mitään -asenne tarkoittaa helposti sitä "ei mitään " -vaihtoehtoa. Vaikka toki jokainen tekee ratkaisunsa itse.
 
Nyt Hermanni jäkätys pois. Alas käydä nyt hoitamassa kannatus, niin ei tarvii jumiutua tähän kohtaan.
Koko yleisö katsoo sun suoritusta ja on hengessä mukana 👍
.
Hermannilla ei taida olla oikeuksia käydä kannattamassa kansalaisaloite.fi -palvelussa yhtään mitään. Silti maanpuolustukseen positiivisesti suhtautuvana voi muuten kannattaa ja olla tukena.
 
Mikä vatun runkkurinki tästä tullut kun ei saa olla eri mieltä. Täh? Tietääkseni Suomi on (vielä) vapaa maa jossa saa muodostaa oman mielipiten asioista eikä ole pakko seurata johtajaa.
Runkkurinkihän tämä on ollut kiistatta aina mutta mielipiteiden rakoilua rintamasta ei voida etenkään nyt sietää koska sotatalous ja kaikki käytössä hallitusviisikon termistössäkin jo.... :D

(Edellä mainittu on sitten 100% huumoria ettei kellään mene herukat nenään, Mr Herman toki foorumin pitkäaikaisena kantapeikkona tämän tietäisi kirjoittamattakin mutta tänne on tullut uutta lihaa myllyyn helmikuun jälkeen niin selvennyt tarpeen. :) )
 
Mikä vatun runkkurinki tästä tullut kun ei saa olla eri mieltä. Täh? Tietääkseni Suomi on (vielä) vapaa maa jossa saa muodostaa oman mielipiten asioista eikä ole pakko seurata johtajaa.
Pojat lähtevät oletuksesta, että jos et kannata heitä, olet heitä vastaan. Eihän se niin mene. Minäkään en ole käynyt tuota tukemassa. Miksi? Minulla ei ole minkäänlaista aselupaa ja viimeksi olen tuli aseen, pistooli, laukaissut kaverin kesämökillä kohti maalitaulu 90-luvun alussa. Minä en tiedä, millaisiin tarpeisiin ihmiset aselupiaan haluavat hankkia enkä minä tiedä, miten hyvin lupien saanti kohtaa kysynnän. Minun urbaani ssa ympäristössä ase ei ole jokapäiväinen asia. Niinpä en mene "sanomaan painavaa sanaani" ja jättämään asiasta yhtä painavan (yksi ääni) "asiantuntijalausunnon" kuin sellainen, joka aktiivisesti harrastaa ammuntaa.
 
Luitko loppuun asti tuon aloitteen tekstin?
Ei aiheen kannattamiseen tarvita omaa aselupaa tai kokemusta aseista. Kyse on länsimaissa täysin normaalin suojeluperusteisen aseluvan PALAUTTAMISESTA suomen ampuma-aselainsäädäntöön.
Suojeluperusteen palauttaminen luvalliseksi ja lailliseksi aseen hankintaperusteeksi on kriittisen välttämätöntä suojelun tarpeessa olevien hengen ja fyysisen koskemattomuuden suojelemiseksi. Sen lisäksi se on välttämätöntä useissa yhteiskunnan turvallisuuden kannalta kriittisissä tehtävissä toimivien yksilöiden toimintakyvyn varmistamiseksi. Ääritapauksissa ryssän agentit voivat tappaa esim. meidän hävittäjälentäjät koteihinsa. Vanginvartijoiden, tuomareiden, syyttäjien, poliisien yms. turvallisuus ja riippumattomuus on tällä hetkellä täysin hunningolla työn ulkopuolisessa elämässä. Rikollisjengien kasvu ja raaistuminen aiheuttaa sen, että syyttäjät eivät uskalla syyttää ja tuomari tuomita, koska kotiin kohdistetaan uhkaa. Työnantaja ei suojele työntekijöiden siviilielämää. Tällä hetkellä lainsäädäntö estää omatoimisen suojautumisen.

Vaikka jollakin uhkaa kokevalla olisikin aseita jo ennestään, niin niitä ei saa kantaa mukana. Edes kotona ei saa säilyttää pistoolia vyöllä tai yöpöydän laatikossa ilman suojeluperusteista aselupaa.
 
Mikä vatun runkkurinki tästä tullut kun ei saa olla eri mieltä. Täh? Tietääkseni Suomi on (vielä) vapaa maa jossa saa muodostaa oman mielipiten asioista eikä ole pakko seurata johtajaa.
Tuntemamme Hermanni on huumorimiehiä ja hyvä veli tällä foorumilla. Kyllä veli huomaa kun joku kirjoitus on tehty hieman pilke silmäkulmassa 🔝👍
.
 
Vaikka jollakin uhkaa kokevalla olisikin aseita jo ennestään, niin niitä ei saa kantaa mukana. Edes kotona ei saa säilyttää pistoolia vyöllä tai yöpöydän laatikossa ilman suojeluperusteista aselupaa.
Pieni tarkennus ettei joku käsitä väärin. Kotona ollessa luvanhaltija saa kodissaan kyllä kantaa vyöllä, roikottaa pikahihnassa kaulassa tms (itsellä lähinnä tullut kyseeseen uuden kotelon totuttelussa/hihnan säätöjä hakiessa jne) mutta säilyttää ei saa poissa ollessaan.
 
Tänä tai edellisvuonna on tullut tuomio siitä, että henkilö oli pitänyt laillista asetta tyynyn alla. Ko. aseella sai ampua kotiin tunkeutujaa kohti. Tuomio tuli aseen laittomasta säilyttämisestä.
 
Kyllä, tyynynalla säilytys on lain kanssa ristiriidassa. Säilytys siten ettei riskiä vääriin käsiin joutumisesta ole ja tietyn pisteen jälkeen vain hyväksytyssä kaapissa tai erikseen hyväksytyssä säilytystilassa (en tunne nykyistä rajaa kun itsellä se ylitetty jo ajat sitten). Suojeluaseessa tuo kaappisäilytys ei lähtökohtaisesti monessa kohteessa ole kovinkaan toimiva ja suojeluase tarvitsee sillekin vapaamman pykälän.
 
Vaikka jollakin uhkaa kokevalla olisikin aseita jo ennestään, niin niitä ei saa kantaa mukana. Edes kotona ei saa säilyttää pistoolia vyöllä tai yöpöydän laatikossa ilman suojeluperusteista aselupaa.
Tuohon haluaisin kyllä vastauksen ja kohdan laista että mitkä pykälät tuon muka estäisi?
 
Suojeluaseessa tuo kaappisäilytys ei lähtökohtaisesti monessa kohteessa ole kovinkaan toimiva ja suojeluase tarvitsee sillekin vapaamman pykälän.
OInhan näitä nopeastikkin avattavia säilöjä hyvinkin paljon maailmalla satavilla mutta kun suomessa ei ole niille markkinoita niin saatavuus on luonnollisesti 0.
 
Eihän tästä ole kauaakaan, kun joltain lähti aseet, kun ne oli purettuna pöydällä putsaamista varten. En muista kuka ulkopuolinen ne huomas, mutta poliisit paikalle ja aseet talteen. Syy oli, että ne pitää välittömästi putsata ja laittaa takasin kaappiin. Että ei saa olla tunteja pöydällä.
 
Kyllä, erilaiset nopean asioinnin säilytystuotteet jos istuisi lakiin niin ympärivuotisena maalaisena ainakin haulikolle joka ulkoilee monia kymmeniä kertoja vuodessa hankkisin helpon arkijemman (ja voisihan sitä samalla pari muutakin erilaista jemmaa hajasijoittamiseen investoida) kulkureitille mistä lähden yleensä pihalle talosta pihalle silloin.

Eihän tästä ole kauaakaan, kun joltain lähti aseet, kun ne oli purettuna pöydällä putsaamista varten. En muista kuka ulkopuolinen ne huomas, mutta poliisit paikalle ja aseet talteen. Syy oli, että ne pitää välittömästi putsata ja laittaa takasin kaappiin. Että ei saa olla tunteja pöydällä.
Se on laitettava parkkikiekko aseen viereen kun se on kuivumassa sateisen ulkoilutuksen jälkeen saunassa... Kyllä turvallisuus paranee tuollaisella kyttäyskulttuurila, voe äitee joidenkin meidän lakitulkintojen suhteen.
 
Tuohon haluaisin kyllä vastauksen ja kohdan laista että mitkä pykälät tuon muka estäisi?
Kysy poliisilta tai katso oikeudenkäyntien syytteiden ja tuomioiden pykälät joihin niissä on viitattu. Aseiden "turvallisesta" säilytyksestä kyse.
 
Eihän tästä ole kauaakaan, kun joltain lähti aseet, kun ne oli purettuna pöydällä putsaamista varten. En muista kuka ulkopuolinen ne huomas, mutta poliisit paikalle ja aseet talteen. Syy oli, että ne pitää välittömästi putsata ja laittaa takasin kaappiin. Että ei saa olla tunteja pöydällä.
Hao valituksen paikka, muuta en sano....
 
Kysy poliisilta tai katso oikeudenkäyntien syytteiden ja tuomioiden pykälät joihin niissä on viitattu. Aseiden "turvallisesta" säilytyksestä kyse.
Kun minä olen kotona niin säilytän aseitani juuri siten kuin itse haluan, ladattuna tai ei...
 
Back
Top